Mitä merkittäviä ’suuria’ tapahtumia muistat omasta lähihistoriasta? Jos hetken mietin, niin vähän kauempaa menneisyydestä muistan vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuden. Silloin tapahtui jotain, mitä suomalainen jääkiekkokansa, johon itsekin silloin lukeuduin, oli odottanut pitkään. Se oli suuri päivä – tapahtumahetkellä tuntui siltä, ettei mikään koskaan tule olemaan entisensä. Mutta mitäkö tuosta historiallisesta päivästä jäi käteen? Mikä muuttui? – Pienen onnen huuman jälkeen asiat palasivat ennalleen ilman, että mitään olisi suuressa mittakaavassa muuttunut.

Entä muistatko mitä merkittävää tapahtui lähes viikolleen 11 vuotta myöhemmin? Tuolloinkin minä odotin Suomeen jääkiekon maailmanmestaruutta, mitä ei ollut sitten vuoden 1995 jälkeen ollut vielä tullutkaan. Niin olin silloinkin yhä jääkiekkoihmisiä… Ei, emme voittaneet mestaruutta – Suomi sijoittui tuolloin kolmanneksi, kun lauantain illassa hävittiin katkerasti Ruotsille välierissä.

En muistaisi tuota vuotta jääkiekosta, vaan siitä, että jääkiekon tappion tunnelmissa tapahtui vieläkin odottamattomampaa. Suomen edustaja Lordi voitti Euroviisut tuona vuonna – siis 2006. Se oli ensimmäinen kerta viisujen historiassa, kun Suomi voitti tuon kevyen musiikin karkelon. Muistan hyvin, että samana iltana, kun itse ensin petyin Suomen tappioon välierissä, toisella kanavalla ’hehkutettiin’ Lordin voittoa. Se oli iso jymy-yllätys! Ja mitäkö siitä seurasi? Odotus oli, että vihdoin Suomi kuului Euroopan kulttuurieliittiin… Mutta eipä tapahtunut edes sitä, koska voitto unohtui jo paljon ennen seuraavia viisuja. Ja silloin Suomi otti taas oman paikkansa viimeisten joukossa. Mikään ei muuttunut tälläkään kertaa.

Entä miksi mainitsin nämä merkkipaalut? Ihan vain muistuttaakseni siitä, että kovin usein kuvittelemme ’suurten’ ja erityisten hetkien muuttavan kaiken. Vietämme syntymäpäiviä, vuosijuhlia, uuttavuotta, jne. odottaen, että yksittäinen erityinen hetki katkaisee tai aloittaa jotain.

Ja silti samaan aikaan useampi ohikiitävä ’vähemmän näyttävä’ hetki kiirehtää ohitse kuin varkain, vaikka niiden aikana on tapahtunut suuria elämän käänteitä – yksilön tai kokonaisen kansakunnan elämässä. Ja käypä usein niinkin, että vasta jälkeenpäin ymmärrämme jonkin pienen tapahtuman merkityksen elämässämme.

Omalla kohdallani monet elämän käänteiden kannalta merkitykselliset hetket ovat vain ottaneet tapahtuakseen täysin varoittamatta. Ne ovat sellaisia ”pienten alkujen päiviä”. Ne ovat niitä päiviä, mitä me ihmiset emme osaa tunnistaa, vaikka Jumala tekee tuolloin suuria asioita meidän silmissämme mitättömien asioiden kautta.

Näistä hetkistä tahdon kertoa enemmän profeetta Sakarjan kirjan lyhyen otteen kautta. Se tulee profeetan saamasta viidennestä yöllisestä näystä. Mutta jotta ymmärrämme, mitä ”pienten alkujen päivä” profeetan tekstissä tarkoittaa, kurkistetaan lyhyesti hänen elämäänsä ja aikaansa.

Sakarjan elämästä

Sakarjan palvelutyö profeettana ajoittuu Israelin ennallistamisen aikaan pian Babyloniasta palaamisen jälkeen. Sakarjan ennustusten aikaan oli kulunut yli 75 vuotta siitä, kun Jeremia ja Habakuk olivat ennustaneet Juudan ylle langenneen rangaistuksen, jonka me tunnemme Jerusalemin hävityksenä, mitä seurasi Babylonian pakkosiirtolaisuuden aika.

Jo ennen pakkosiirtolaisuuteen joutumista Jesaja ennusti, että vielä koittaisi sekin päivä, kun Juuda palaa takaisin omaan maahansa, kun ”vaivanaika oli päättynyt ja syntivelka oli sovitettu” (Jes. 40:2).

Ja niin koitti se päivä, kun tapahtui odottamaton; Babylonia luhistui ja Meedia-Persian valtakausi alkoi keisari Kyyroksen hallinta-aikana. Luulen, ettei Kyyros ollut hänkään kovin tietoinen siitä, että juuri hänet Jumala oli valinnut toteuttamaan tahtoaan, kun hän salli juutalaisten palata kotimaahansa ja rakentaa uudelleen temppelinsä (Jes. 44:28).

Kotiin paluun kynnyksellä Jumala kutsui tässä vaiheessa vielä varsin nuoren Sakarjan profeetakseen. Hän oli syntynyt vieraalla maalla Babylonian pakkosiirtolaisuudessa ja palannut paluumuuttajien joukossa Palestiinaan 539-537 eKr., kun kansa palasi kotimaahan Serubbaabelin ja Joosuan johdolla.

Sakarja ei ollut ’vain’ profeetta, vaan hän kuului pappissukuun ja oli näin ollen myös pappi. Tiettävästi myöhemmin Jojakimin ollessa ylipappi Sakarja seurasi isoisänsä Iddon jalanjälkiä papiksi (Neh. 12:4; Sak. 1:1, 7). On arvioitu, että Sakarjan palvelutehtävä jatkui mahdollisesti vielä Artakserkses I:n aikaan saakka eli vuosien 465 – 424 eKr.

Oleellista tekstimme kannalta on tietää, että näkyjen saamisen aikaan Sakarja ei toimittanut papin virkaa ja oli ilmeisen nuori (Sak. 2:4). Häneltä puuttui täten aseman ja iän tuoma luontainen auktoriteetti ja varmuus.

Sakarjan näyn tilanne

Sakarja sai näkynsä kohta sen jälkeen, kun juutalaisten temppelinrakennusta vastustanut samarialainen Tattenai kirjoitti kirjeen Dareiokselle estääkseen temppelin uudelleen rakentamisen (Esra 5:3-6:14). Toinen kronologinen merkkipaalu on se, että Joosua kruunattiin helmikuun 16. päivä vuonna 519 eKr.

Oman kirjanpitonsa perusteella Sakarja sai päivää ennen kruunajaisia kirjan alkuosan kahdeksan öisen näyn sarjan (Sak. 1:7-6:9). Se oli Dareioksen toisena hallintavuotena sen 24. päivä 11. kuukautta eli helmikuun 15. vuonna 519 eKr. Sakarja todennäköisesti näki kaikki kahdeksan näkyä samana yönä, mutta teksti ei välttämättä edellytä tätä tulkintaa.

Tekstimme tulee sarjan viidennestä näystä. Sakarjan viides näky (Sak. 4:1-14) oli näky kultaisesta lampunjalasta ja kahdesta oliivipuusta. Historiallisesta tilanteesta on oleellista ymmärtää ainakin seuraavat kuusi seikkaa.

• Sakarja sai näyt tilanteessa, jossa ympäryskansat vastustivat paluumuuttajien joukon temppelin rakennusta. Pelko ihmiset kyseenalaistamaan temppelin tarpeellisuuden – olivathan he pärjänneet ilman sitä Babyloniassakin,

• Osa paluumuuttajista väheksyi työn tärkeyttä, koska heidän mielestään puuttui vielä muuta tarpeellisempaa. Heille Herran temppeli oli ’kermaa ja kuorrutusta’, joten moinen puuha oli muutenkin arvotonta.

• Sakarja oli itse syntynyt pakkosiirtolaisuuden aikana, minkä vuoksi hänellä ei ollut omakohtaista näkemystä temppelistä, vaikka hän olikin syntyisin pappissuvusta.

• Eikä kannata unohtaa sitäkään, että Sakarja oli nuori. Sekään ei helpottanut hänen tehtäväänsä profeettana.

• Näky oli Jumalan näkemys tapahtumasta; se, mikä oli ihmisten silmissä arvotonta, oli oleva alku suurelle, koska Herra oli niin suunnitellut.

• Vaikka se sijoittuu merkittävän tapahtuman läheisyyteen, Herra antoi näyn tuiki tavallisena hetkenä.

Tähän tilanteeseen Sakarja sai näyn ja nyt lainaan näkysarjan viidennestä näystä muutaman jakeen pätkän koskien temppelin rakentamista ja pakkosiirtolaisuudesta palanneiden uurastuksen merkitystä – katsottuna Herran silmin:

”Sitten minulle tuli tämä Herran sana: ’Serubbaabelin kädet ovat laskeneet tämän temppelin perustukset, ja hänen kätensä saattavat sen valmiiksi. Ja sinä tulet tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Sillä kuka halveksii pienten alkujen päivää, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkkailevat koko maata, iloitsivat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä.’” (Sak. 4:8-10)

Pienten alkujen päivä

Paluumuuttajien joukossa oli suuri joukko heitä, ketkä halveksivat ’temppeliprojektia’ tai sitä, että rakenteilla ollut temppeli ei täyttänyt alkuunkaan niitä mittoja, jotka Salomon temppelillä oli ollut. Riitti paljon heitä, ketkä syystä tai toisesta eivät nähneet tulevaisuutta temppelin rakennukselle (Esra 3:12; Hagg 2:3).

Mutta Sakarja korostaa, että vähäisistä ulkoisista mitoista huolimatta tämä työ oli Jumalan; se oli ”pienten alkujen päivä”, mikä Jumalan kielessä tarkoittaa jotain, mikä voi vaikuttaa ihmisen silmissä alhaiselta ja pieneltä, mutta mikä Jumalan suunnitelmassa kasvaa suuremmaksi, mitä osaamme edes ajatella.

Jumalalla on tapana valita ’heikkoja instrumentteja’, joiden kautta hän soittaa elämää suurempia sinfonioita. Alku voi olla mitä pienin ja mitättömin, mutta se mitä hän tekee niistä myöhemmin, on jotain niin suurta, että se ylittää jopa hengessä valveutuneen ihmisen ymmärryksen.

Ne Sakarjan aikalaiset, jotka aliarvioivat toisen temppelin merkityksen, olivat myöhemmin mukana suuressa joukossa iloitsemassa valmiista Jumalan temppelistä. He saivat nähdä, mitä syntyi ”pienten alkujen päivän” ’kivikasasta’, kun Herra siunasi työn. Silti se suuruus, jonka he näkivät Serubbaabelin käden suunnitelmista syntyneen, ei ollut vielä mitään kukoistuksesta, mitä temppeli edusti puolen vuosisadan jälkeen Jeesuksen aikaan ’Herodeksen temppelinä’.

Edes Jeesuksen opetuslapset eivät ymmärtäneet hekään sitä, mitä Jumala tulisi tuosta silloin vielä keskeneräisestä Jerusalemin temppelistä rakentamaan. He hämmästelivät silloisen temppelin suuruutta ja kauneutta. Ja tokihan se uljas ja upea verrattuna Sakarjan aikalaisten näkemään.

Eivätpä opetuslapset aavistaneet, mitä sama temppeli on tänä päivänä, kun Herra Jeesus rakensi sen raunioista perustan uudelle temppelille, jonka me tunnemme Jumalan seurakuntana! Ei tainnut sen enempää Pietari kuin Paavalikaan aavistaa, millaisen temppelin Jumala tulee rakentamaan.

Tuskin tätä näki myöskään Sakarja. Mutta ei ole merkitystä sillä, mitä ihmiset näkivät, vaan sillä mitä Jumala näkee. Me voimme nähdä vain pientä vähäistä siinä, missä Jumala näkee aikojen päähän todellisen suuruuden.

Ja sama tänään

En voi olla tähdentämättä sitä, että mekin elämme tänään ”pienten alkujen päivää”. En pysty perustelemaan väitettäni inhimillisin argumentein, mutta hengen maailmassa tiedän sen todeksi. En osaa sanoa, millä tavalla meidän aikamme ”pienten alkujen päivä” murtautuu esiin ja missä mittakaavassa pääsemme sitä ihailemaan. Tiedän vain, että me elämämme pienten aikojen päivää.

Julistamani ”pienten alkujen päivä” ei ole luonteeltaan erilainen Sakarjan ennustuksesta, vaan hyvinkin läheistä sukua sille. Tämäkin ”pienten alkujen päivä” liittyy saman temppelin rakentamiseen; se on jotain, mitä Jumalan seurakunta tulee kokemaan. Jumala rakentaa tänäänkin pienestä ja vähäisestä suurta ja merkittävää.

Samoin ”pienten alkujen päivä” on jotain niin vähäistä ja pientä, että se ei kiinnosta tämän maailman silmäätekeviä. Suuruutta tavoittelevat ihmistenmiellyttäjät kävelevät sen ohi. Se on jopa niin vähäistä, että mekin olemme vaarassa kävellä sen ohi, ellemme vaella ”hengessä ja totuudessa” (Joh. 4:23-24).

Edelleen ”pienten alkujen päivä” on jotain, mikä jää meiltä tyystin huomaamatta, jos emme Jeesuksen päivien saddukeusten tavoin mekään ”tunne Kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” (Matt. 22:29).

Se, mitä ”pienten alkujen päivä” on, syntyy Jumalan voimasta ja se on jotain sellaista, mitä en itse henkilökohtaisesti vaihda mihinkään aarteeseen tämän maan päällä. Jos joudun asettamaan vastakkain tämän maailman rikkaudet ja ”pienten alkujen päivän”, valitsen mieluummin sen, koska se on Jumalan valtakunta tässä ajassa – rakkaus, joka sulkee syleilyynsä jokaisen sitä etsivän. Se on avoin kaikille kokosydämisille etsijöille: vähäisimmästä suurimpaan.

Minun rukoukseni on, että ”pienten alkujen päivä” tempaa meidät kaikki mukaansa samaan intoon ja uskoon, jolla profeetta Sakarjan päivinä temppelin rakentamiseen omistautuneet lähtivät liikkeelle.

Pienen alkujen päivä on jotain, mikä on pientä tässä, mutta isoa, kun Jumala sen siunaa. Mieti hetki vaikka äiti Mariaa Jeesuksen syntymän päivänä ja muutaman vuosikymmenen jälkeen Golgatalla Jeesuksen kuoleman päivänä tai kalliohaudan äärellä ylösnousemuksen päivänä. Siinä on sarja ”pienten alkujen päiviä”, joita maailmanhistoria ei noteerannut lainkaan. Silti tuo sarja on koko ihmiskunnan historian merkittävä päivien sarja!

Edelleen mieti vaikka Paavalin vuosia kestänyttä matkaa kahlittuna Jerusalemista Roomaan todistamaan ’silmää tekeville’ ylösnousseesta Kristuksesta. Eipä ollut Paavalin matka aikansa silmäätekevien tiedossa, mutta silti se oli Jumalan keino viedä evankeliumi Paavalin ajan ’silmäätekevien’ tietoon.

Kaikki mainitut tapaukset ovat olleet pienten alkujen päiviä ja niitä on riittänyt jatkuvana sarjana aina meidän aikaamme saakka.

Pohdittavaa

Olenko minä valmis heittäytymään uskon varaan ”pienten alkujen päivänä”?