Toukokuun toista sunnuntaita eli äitienpäivää vietetään yleensä kauniissa aurinkoisessa poutasäässä – ainakin sydämissä paistaa hyvän tahdon aurinko. Äitienpäivä on hyvä juhla, koska se muistuttaa meitä äideistä. Äiti ja isä ovat elämän peruspilareita, joita lapset pitävät ’elämän kalustoon’ luonnollisesti kuuluvina. He kuuluvat lasten arkeen aina niin kiinteästi, ettei sitä lapsi osaa olla edes kiitollinen heidän jokapäiväisestä panoksestaan.

Viimeisen parin vuoden aikana olen saanut matkustaa melkoisesti ja tehtävää on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Nyt viimeisen vuoden ajan tilanne vaimollani on ollut hänelläkin samanlainen. Tätä kirjoittaessani on taas tuttu tilanne, että vaimo on matkalla, kun minä olen kotona ja ensi viikolla sitten osat taas kääntyvät toisin päin. Kuluu pitkiäkin aikoja, että tapaamme vain vilaukselta ja usein silloin, kun olemme läsnä samassa paikassa, olemme kuitenkin kiinni erinäisissä tehtävissä. Tiesimme palveluun ryhtyessämme, että tällaisia aikoja tulee. Ja mikä auttaa jaksamaan, on tietoisuus siitä, että tilanne korjaantuu melkoisesti jo lähiaikoina.

En mainitse vaimoni ja minun yhteistä valintaa valittaakseni tai kerjätäkseni huomiota. Otin sen esimerkiksi siitä, miten sitä huomaa vasta jonkin asian kadotettuaan, että kuinka merkityksellinen se pieni ja ehkä huomaamaton asia tosiasiassa on koko ajan ollut. Nyt osaan arvostaa ja kaivata yhteisiä hetkiä aivan eri tavalla kuin silloin, kun ne olivat normaalia arkea. On kumma juttu, että elämän kauneus ja siunaukset täytyy ensin menettää ennen kuin niitä osaa arvostaa.

Vastakohtaisesti monet toissijaiset asiat ja etenkin niiden mukana tuomat huolet ja murheet aiheuttavat väsymistä elämään jopa niin, että se saa ihmisen laiminlyömään jumalasuhteen hoidon (Matt. 13:4, 7). Jos elämässä ’se kaikki muu’ ottaa aina paikkansa Jumalan edeltä, suljemme Herran pikkuhiljaa elämämme ulkopuolelle ja olemme todellisessa vaarassa kadottaa elämämme.

Jumala ei toki hylkää ihmistä hänen laiminlyöntinsä tähden, vaan hylkääjä on ihminen silloin, jos hän täysin vieraantuu Jumalasta. Jumala ei siis torju ihmistä, mutta ihminen voi torjua hänet, jos hän on täyttänyt sydämensä muulla mielestään arvokkaammalla (Mark. 10:21-23).

Tekstimme Toisessa Mooseksen kirjassa

Tämänkertainen teksti Mooseksen elämän ensimetreiltä sopii äitienpäivän hartaustekstiksi päähenkilöidensä sukupuolen puolesta, mutta se ei ole varsinainen syy sen valintaan. Teksti kertoo arkisesta elämästä, joka on täydellinen vastakohta edellä kuvatun kaltaiselle jumalasuhteen laiminlyönnille ja Herran tahdon torjumiselle. Se on esimerkki arkisesta käytännön kuuliaisuudesta Jumalalle.

Kertomus ei ole sankaritarina, jonka päähenkilö osoittaisi vahvaa omistautumista Jumalan hänelle antamaan tehtävään. Päinvastoin se kertoo omistautumisesta Jumalalle arkielämässä; sitoutumisesta palvelemaan Jumalaa ja elämään hänen säädöstensä mukaan ilman, että kokee erityistä kutsumusta tai syytä tehdä niin. Se on kertomus pienten tavallisten ihmisen pienistä päätöksiä olla kuuliaisia Herralle.

Teksti on kertomus tapahtumista, jotka myöhemmin johtivat Israelin kaikkien aikojen merkittävimmän kansanjohtajan ja profeetan, Mooseksen, tulemiseen. Päähenkilöinä on joukko tavallisia naisia: kätilöitä, äitejä ja tyttäriä, joille Herra oli varannut merkittävän osan suunnitelmassaan ilman, että he tiesivät sitä.

Teksti on edelleen opetus meille, kuinka uskollisuus ja kuuliaisuus ’vähässä’ muuttaa historiaa, kun Jumala vaikuttaa siinä.

Jaan tekstin tässä käsittelyssä kahteen osaan. 1) Tapahtumiin, jotka ylipäätään mahdollistivat Mooseksen syntymän ja 2) tapahtumiin kohta hänen syntymänsä jälkeen. Luetaanpa siitä jotain otteita.

”Egyptin kuningas puhui heprealaisten kätilövaimoille, joista toisen nimi oli Sifra ja toisen Pua, ja sanoi: ’Kun autatte heprealaisnaisia synnytyksessä, tarkastakaa heti lapsen sukupuoli. Jos lapsi on poika, tappakaa se, mutta jos se on tyttö, se saa jäädä eloon.’ Mutta kätilöt pelkäsivät Jumalaa eivätkä tehneet niin kuin Egyptin kuningas oli käskenyt, vaan jättivät poikalapsetkin eloon. Silloin Egyptin kuningas kutsui kätilöt luokseen ja kysyi heiltä: ’Miksi olette antaneet poikalasten elää?’ Kätilöt vastasivat faraolle: ’Heprealaiset naiset ovat toisenlaisia kuin egyptiläiset, paljon vahvempia. He ovat synnyttäneet jo ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen.’” (2. Moos. 1:15-19)

Ja luetaanpa vielä muutama ote tekstin jälkimmäisestä osasta:

”Vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Kun hän näki, kuinka kaunis lapsi oli, hän piilotteli sitä kolme kuukautta. Mutta kun hän ei enää voinut piilotella sitä, hän otti kaislakorin, tiivisti sen asfalttipiellä ja tervalla, pani pojan siihen ja laski korin Niilin rantakaislikkoon. Pojan sisar jäi jonkin matkan päähän nähdäkseen, mitä lapselle tapahtuisi.” (2. Moos. 2:2-4)

”Silloin pojan sisar sanoi faraon tyttärelle: ’Menenkö hakemaan tänne jonkun heprealaisnaisen, joka voi imettää pojan sinulle?’ Faraon tytär sanoi: ’Tee niin’, ja tyttö haki paikalle pojan äidin. Faraon tytär sanoi äidille: ’Ota tämä lapsi mukaasi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan.’ Vaimo otti lapsen imetettäväksi. Kun poika oli kasvanut suuremmaksi, äiti vei hänet faraon tyttärelle, ja tämä otti hänet omaksi pojakseen. Faraon tytär antoi hänelle nimeksi Mooses sanoen: ’Olen nostanut hänet vedestä ylös.’” (2. Moos. 2:7-10)

Sankarikätilöitä ja äitejä

Ensimmäinen Mooseksen kirja jätti Jaakobin suvun nauttimaan Egyptin vauraudesta ja hyvinvoinnista Joosefin aikana. Suotuisat olot mitä ilmeisemmin jatkuivat vielä Joosefin jälkeenkin (2. Moos. 1:6-7), kunnes ehkä vallankaappauksen seurauksena valtaistuimelle nousi hallitsija, ”joka ei tiennyt Joosefista mitään.” (2. Moos. 1:8).

Jaakobin suvusta oli kuluneena noin 400 vuoden aikana kasvanut suuri yhtenäinen kansa. Kansa oli tuohon aikaan jo sen verran suuri, että uusi hallitsijasuku koki sen mahdolliseksi uhkaksi. Tästä syystä hallitsija käynnisti yksinkertaisen, mutta tehokkaan ohjelman kansan identiteetin hävittämiseksi. Jos poikalapset tapetaan, hakevat heprealaistyttäret puolisonsa muista kansoista ja näin muutaman sukupolven aikana kansa sulautuisi valtaväestöön. Se oli julmaa, mutta tehokasta valtapolitiikkaa.

Faarao antoi tehtävän kätilöiden Sifran ja Puan toteutettavaksi. Nimetyt kaksi kätilöä todennäköisesti olivat kätilöiden johtajia, koska tuskinpa sentään kahdella kätilöllä silloinkaan hoidettiin kokonaisen kansan synnytyksiä. Sifra ja Pua olivat heprealaisista nimistä päätellen itsekin Jaakobin sukua. Juutalainen perimätieto identifioi Puan Mirjamiksi ja Sifran hänen äidikseen Jookebediksi, mutta olettamukselle ei ole perusteita.

Joka tapauksessa kätilöiden saama käsky oli selkeä: syntyneet poikalapset oli tapettava. Faraon käsky pakotti heidät valitsemaan: olisivatko he kuuliaiset hallitsijan käskylle vai kunnioittaisivatko he enemmän Jumalan säädöksiä. Mooseksen lakia ei oltu vielä annettu, mutta heillä oli tietämys ”Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan” Nooalle antamasta käskystä kunnioittaa ihmiselämää ja olla vuodattamatta ihmisverta (1. Moos. 9:6).

Kätilöt eivät siis saaneet erityistä näkyä tai ilmestystä, jossa heille olisi kerrottu, miten Herra tahtoisi heidän menetellä. He tekivät päätöksensä Herran säädösten ja sydämessään oikeaksi tuntemansa perusteella. Tässä mielessä he olivat aivan samalla ’viivalla’ kenen tahansa meidän kanssamme. He eivät saaneet ylimääräistä apua, vaan he valitsivat uskollisuuden Jumalalle puhtaasti sen varassa, minkä he tiesivät entuudestaan oikeaksi.

Kätilöiden päätös voi tuntua naurettavan itsestään selvältä, jota se tiedollisesti ehkä olikin – ei kukaan mielellään surmaa vastasyntyneitä lapsia. Mutta jos vaakakuppiin laitetaan tietoisuus siitä, että faaraon käskyä vastaan niskoittelusta seurasi todennäköisesti tuskallinen kuolema itselle ja mahdollisesti myös omalle perheelle ja suvulle sekä se, että niskoittelijan tilalle aina löytyisi joku muu, ei päätös enää olekaan niin helppo. Päätös sitoutua Jumalan tahdon mukaiseen ratkaisuun oli samalla päätös riskeerata oma elämänsä.

Valehtelivatko kätilöt faraolle?

Kätilöiden rohkea päätös sai Herran siunauksen ja kätilöt sekä kansa menestyivät edelleen (2. Moos. 1:20-21). Koska teksti sanoo Herran siunanneen kätilöiden menettelyn, on kätilöiden vastaus faraolle mission ’epäonnistumisesta’ jakeessa 19 on teologisesti mielenkiintoinen:

”Heprealaiset naiset ovat toisenlaisia kuin egyptiläiset, paljon vahvempia. He ovat synnyttäneet jo ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen.” (2. Moos. 1:19)

Herää kysymys, puhuivatko kätilöt faraolle totta, vai käyttivätkö he vain hyväkseen faraon tietämättömyyttä? Jos oletamme kätilöiden valehdelleen pelastaakseen sekä itsensä että poikalapset, johtaa se teologiseen ongelmaan, koska Herra näyttää hyväksyneen heidän tekonsa. Tällöin teksti näyttäisi puoltavan protestanttiselle teologialle vierasta näkemystä, että ”tarkoitus pyhittäisi keinot”.

En usko kätilöiden valehdelleen, vaan kertoneen asiat faraolle niin kuin ne olivat. Tuohon aikaan ei ollut mitenkään tavatonta, että lapsi synnytettiin ’kotivoimin’ ja jopa matkanpäällä, jos vain tilanne sitä vaati. Ja kun kyse oli orjuutetusta paimentolaiskansasta, väite heprealaisten naisten vahvuudesta oli varmasti tosi. Ja koska kätilöt olivat todennäköisesti tiedottaneet äitejä velvoitteestaan, tekivät äidit tietty parhaansa ehtiäkseen synnyttämään ennen kätilön kutsumista. Jos siis tilanne yleisesti ottaen oli tämä, eivät kätilöt valehdelleet faraolle, jolloin teologistakaan ongelmaa ei siis ole.

Eli voimme vain kiitellä äitien ja kätilöiden rohkeutta olla kuuliaiset Jumalalle vaikeassa tilanteessa. Kätilöt yksinkertaisesti olivat kuuliaisia Jumalalle tehtävässään, mikä heille oli uskottu. Jumala puolestaan siunasi kätilöiden kuuliaisuuden (2. Moos. 1:20-21) ja nostatti yhden näistä kätilöiden rohkeuden säästämistä poikalapsista reilut 80 vuotta näiden tapahtumien jälkeen kansanjohtajaksi.

Sankari-äitejä ja tyttäriä

Toisen Mooseksen kirjan kertomus siirtyy ensimmäisen luvun yleiskatsauksen jälkeen seuraamaan Mooseksen elämän vaiheita. Mooseksen äiti Jookebed synnytti Mooseksen aikana, jolloin farao vastavetona kätilöiden epäonnistumiselle oli antanut käskyn heittää kaikki heprealaiset poikalapset Niiliin (2. Moos. 1:22).

Mooseksen äiti joutui täten saman kipeän ratkaisun eteen kuin kätilötkin. Oli helppo tietää, mikä oli oikein ja väärin, mutta oikean hinta oli valtava. Pitämällä poikalapsen talossa Jookebed vaaransi paitsi itsensä, myös muut perheenjäsenet ja jopa koko suvun.

Jookebed ei tiennyt lapsensa ainutlaatuisesta tulevaisuudesta Jumalan suunnitelmissa. Jos hän olisi tiennyt, olisi päätös pitää lasta näinkin pitkään ollut helppo. Kun lapsi 3 kk iässä oli kasvanut niin isoksi, ettei hänen olemassaoloaan voinut enää salata, Jookebed ja Mirjam kiersivät faraon määräyksen ’heittämällä’ lapsen Niiliin korissa, josta muuten alkuteksti käyttää samaa sanaa kuin Nooan arkista.

Jälleen Herra siunasi palvelijansa kuuliaisuuden ja lopun varmaan muistatkin. ’Sattui’ niin, että vauvan löysi faraon tytär, Hatshepsut. Hatshepsut oli määrätietoinen ja vahva nainen, joka myöhemmin hallitsi kuningattarena Egyptiä.

Hatshepsut oli lapseton ja tarvitsi perillisen, ja kas tämä pieni Mooses sopi täydellisesti hänen suunnitelmiinsa. Faraon tyttären rohkeuttakaan ei tule vähätellä, koska pelastamalla lapsen Niilistä hän uhmasi isänsä määräystä. Ja edelleen pieni Mirjam oli puolestaan rohkea, kun uskalsi puhutella Hatshepsut kaltaista kuninkaallista.

Ja mihin mainittujen naisten spontaani arkinen rohkeus johti? – Se teki mahdottomasta mahdollisen; antoi elämän pienelle heprealaispojalle ja takasi hänelle loistavan tulevaisuuden faraon hovissa (Ap. t. 7:21-22). Hyvästä yrityksestä huolimatta vihollisen suunnitelma tuhota heprealaiskansa epäonnistui ja kuin kruununa Jumalan suvereeniudelle Mooses koulutettiin johtajaksi vihollisen leirissä.

Ja mitä kaiken tämän alkuun saattamiseksi tarvittiin? Omistautumista Herralle, kuuliaisuutta hänen sanalleen ja ’pientä’ rohkeutta arjessa ’uida vastavirtaan’. Enempää ei suurinkaan ihme tarvitse, kun Herra siunaa sen.

Uskollisuutta arjessa

Suuret ihmeet eivät tarvitse suuria ihmisiä, eivät suurta uskoa tai jotain erityisiä ominaisuuksia ihmistä. Pienen ihmisen vähäisyys tai arjen tavallisuus eivät tee Jumalasta pientä tai estä häntä tekemästä valtavia ihmeitä. Monesti huomaamme vain näkyvästi esillä olevat ihmiset, Jumalan työhönsä valitsemat keulahahmot, ja erehdymme ajattelemaan, että vain heidän kaltaistensa ihmisten kautta Jumala tekee suuria asioita.

Jos kuitenkin vaivaudut katsomaan asioita tarkemmin, näet todellisuudessa kuljetun pitkän matkan ihmeellisten ’yhteensattumien’ ja arkisten päätösten teitä ennen kuin ’suuresta ja valtavasta’ on ollut tietoakaan.

Ennen kuin yksikään kansanjohtaja, julistaja tai jumalanmies on noussut ensimmäistä kertaa ihmisten tietoisuuteen, on kuljettu pitkä matka Jumalan ihmeellistä johdatuksen tietä. Ja sille tielle mahtuu suuri joukko heitä, jotka ovat olleet yksinkertaisesti Herralle kuuliaiset ilman, että he ehkä koskaan tässä ajassa tulivat tietämään, mihin heidän ’pieni’ uskollisuutensa on Jumalan suunnitelmissa johtanut.

Kertomuksen kätilöillä ei ollut tietoa uskollisuutensa seurauksista Mooseksen tulevaisuuden suhteen. He toki tiesivät sydämessään tekevänsä oikein ja säästävänsä monen lapsen hengen, mutta tuskinpa heistä kukaan ymmärsi raivaavansa tietä tulevalle kansanjohtajalle! Ehkä he jopa heikkona hetkenä miettivät, että olisiko sittenkin parempi antaa poikalasten kuolla, kun kova orjuus ei sekään tuntunut elämisen arvoiselta.

Ja tuskinpa Mooseksen äiti, Jookebed, oli kovinkaan tietoinen siitä, miksi hän riskeerasi perheensä 3 kk ajan, vaikka hyvin tiesi ettei hänen poikalapsellaan ollut syntyperänsä vuoksi minkäänlaista tulevaisuutta faaraon määräyksen tähden. Realistisesti ajatellen hän kävi vain viivytystaistelua vääjäämätöntä vastaan. Ja tuskinpa hän ajatteli edes kaislakorin pelastavan lastansa, hän vain teki niin kuin koki oikeaksi pystymättä sanomaan kunnollista syytä, miksi hän teki niin.

Jälkeenpäin meidän on helppo nähdä, miten Herra johdatti tapahtumia hänelle kuuliaisten ihmisten kautta. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kertomuksen ihmiset toimivat ilman tätä jälkiviisasta ymmärrystä oman harkintansa varassa. He pohjimmiltaan tekivät arkisia valintoja Herralle kuuliaisuuden ja valtavirran välillä.

Toivon sinun tekstin kautta ymmärtävän Jumalan suuruuden. Hän tekee suuria asioita pienten tavallisten ihmisten ja inhimillisesti käsittämättömien käänteiden kautta. Moni asia vaikuttaa inhimillisesti sattumalta, mutta Jumalan näkökulmasta kaikki tapahtuu juuri niin kuin hän on tarkoittanut.

Toivon sinun myös näkevän, kuinka pienillä arkisilla päätöksillä voi olla valtava merkitys osana Jumalan suunnitelmaa. Loppuviimeksi Jumala etsii sydämestäsi vain uskollisuutta ja kuuliaisuutta hänelle. Ei ole merkitystä sillä, näetkö kuuliaisuutesi seurauksia, sillä voit luottaa siihen, että pieninkin valinta on kuitenkin osa suurempaa kokonaisuutta (Room. 8:28).

Eihän yksi palapelin pala palapeliä tee, vasta kaikki palat yhdessä tekevät siitä kokonaisuuden, jota on kiva katsella. Jos ajattelet vaikkapa maisemakuvaa esittävää palapeliä, jossa kolme neljännestä on sinertävää taivasta, voisi tuntua tarpeettomalta olla yksi niistä tuhansista sinitaivasta esittävistä paloista. Eihän laatikossa muunlaisia paloja tunnu olevankaan ja kukapa sitä nyt yhtä ’sinitaivaspalaa’ valmiista kuvasta edes noteeraa… Mutta otapa valmiista palapelistä pois yksi niistä ’turhista’ sinitaivaspaloista, ja kas sen jälkeen kaikki näkevät vain sen puuttuvan palan!

Tällä esimerkillä tahdon valaista, että pienillä arkisilla kuuliaisuuden teoilla on merkitystä. Vaikka päätös olisi kuinka arkinen tahansa, et voi ikinä tietää, mitä merkitystä sillä on Jumalan kokonaissuunnitelmassa. Jumala ei etsi suuria tekoja tai mahtavia jumalanmiehiä tai -naisia. Hän tekee niitä itse – siis tekoja ja ’mahtavia’ jumalanmiehiä ja -naisia.

Herra tarvitsee ’vain’ uskollisen sydämen ja kuuliaisuutta arjessa. Ja jos hän tarvitsee jotain suurta ja valtavaa, hän on kykenevä kokoamaan sen vaatimattomistakin paloista. Siitä tämän kertainen tekstiä äideistä, kätilöistä ja tyttäristä on hyvä osoitus.

On turha sanoa, etteikö pienillä asioilla ei olisi merkitystä.

Pohdittavaa

Keitä kaikkia Jumala käytti nostaakseen Mooseksen johtamaan kansaansa?
Mikä minä olen vähättelemään pienten arkisten päätösteni merkitystä?
Mitä kuuliaisuus arjessa merkitsee?