Saarnasarja kasvunalustasta ja kasvuympäristöstä on tullut nyt viimeiseen osaan. Sarjassa olemme tehneet vertauskuvallisen matkan. Lähdimme liikkeelle uskovalle epäsuotuisasta kasvuympäristöstä etsimään uskovalle sopivaa hedelmällisempää kasvuympäristöä.

Osa matkalaisista lähti liikkeelle hengellisestä Egyptistä, kun osa puolestaan lähti Babyloniasta. Ehkä usean matkalaisen tie tälle nykyhetkeen on kulkenut kummankin kaupungin kautta. Joka tapauksessa kummassakin vertauskuvallisessa kaupungissa oli omat houkutuksensa, jotka sitoivat uskovan sydämen johonkin muuhun kuin Kristuksen ristiin ja Jumalan tahtoon.

• Egyptissä matkaajia sitoivat maalliset houkutukset – valta, raha, kunnia jne. – eli kaikki se, mikä ihmissilmää houkuttaa. Egyptissä ihminen elää vaillinaisesti – ts. puolisydämisesti Jumalalle. Tosipaikan tulle hän valitsee mieluummin tukeutua ajalliseen apuun kuin ottaa askeleen lupausta kohti.

• Babylonia oli vertauskuva vääristyneestä jumalanpalvelusta ja puolisydämisestä puuhastelusta seurakunnassa. Tässä vertauskuvassa ihmisistä, kirkkorakennuksista tai seurakunnan ’suuruudesta’ tai maineesta on tullut Herraa Jeesusta Kristusta tärkeämpi tekijä. Ulkoisesti näyttävä jumalanpalvelus on vain ihmispalvontaa, joka on puettu jumalallisiin vaatteisiin. Babylonia on seurakunta, jossa Kristus ei ole seurakuntaruumiin pää.

Näiden kaupunkien hylkääminen on puolivoittoa tiellä kohti uskovan hedelmällistä kasvu(n)alustaa. Lähdettiin liikkeelle kummasta tahansa, liikkeelle lähteminen on ollut jo irtiotto ja uhraus matkamiehelle. Jokainen matkalle lähtenyt on siis joutunut jättämään jotain ennen rakasta ja tärkeää taakseen, kun hän on lähtenyt etsimään syvempää sisältöä Kristuksesta elämäänsä.

Lähti matkamies Egyptistä tai Babyloniasta, hän joutuu kulkemaan erämaan halki päästäkseen luvattuun maahan. Matkamies kohtasi seuraavaksi erämaan. Eräänlainen hengellinen lainalaisuus on sekin, että matka luvattuun maahan kulkee aina erämaan yli. Matkaaja joutuu kulkemaan erämaan läpi päästäkseen tavoittelemaansa ’luvattuun maahan’.

Jokainen erämaita kiertänyt tietää, että erämaa on parhaimmillaan ja pahimmallaan samaan aikaan houkutteleva ja petollinen. Erämaa kutsuu jatkamaan vaellusta vielä seuraavan vuoren rinteelle tai metsän läpi kohti tuntematonta vie matkaajaa eteenpäin aina vain syvemmälle erämaahan. Moni luvattua maata kohti lähtenyt onkin erämaassa unohtanut päämäärän ja jäänyt vaeltamaan päämäärättömästi erämaahan niin kuin se olisi hänen kotinsa – Jumalan hänelle varaama kasvualusta.

Jumala ei ole kuitenkaan kutsunut ihmistä elämään erämaan niukkuudessa. Ikävä kyllä kovin usein erämaan hiljaisuudesta ja niukkuudesta tulee arkea ja turvallista. Ja pian me kuvittelemme, että Jumala on kutsunut meidät niukkuuteen ja itsensä kieltämiseen – niin kuin ne olisivat Jumalan lupaus paremmasta elämästä!

Siinä sitten vaellamme ympäri erämaata ja elämme ’tyhjän astian’ -elämää onnellisen tietämättömänä siitä, ettei Jumala tahdo meidän vaeltavan uskovan elämää loputtomassa niukkuudessa. Siinä missä erämaan tehtävä on tyhjentää ihminen omasta riittoisuudestaan, luvatun maan lupaus on täyttää tuo tila uudella ja hedelmällisellä.

Niin lähellä, mutta edelleen etäällä

Jos elämme erämaassa, sillä ei ole merkitystä, että olemmeko me syvällä erämaassa tai leiriytyneenä Jordanin itäpuolelle luvatun maan porteille. Katselemme luvattua maata vastarannalta tai kierrämme pusikossa kauempana, olemme erämaassa. Jos emme ota viimeistä askelta ylittääksemme Jordan-virtaa, emme ole tulleet kotiin hyvälle kasvualustalle. Tästä profeetta Mooses muistuttaa meitä erämaassa matkaavia:

”Ettehän te vielä ole päässeet lepoon ettekä siihen perintömaahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa.” (5. Moos. 12:9)

Jos jäämme Jordanin itärannalle ihailemaan luvatun maan runsautta tai katsomaan sen kauneutta etäältä, mutta ellemme ota uskossa ratkaisevaa askelta ensin virtaan ja kohta kuivin jaloin Jordanin yli, jää kokemus Jumalan lupauksen ja nimen suuruudesta meille kolmannen tahon tiedoksi, kuulopuheeksi ja etäiseksi näkymäksi.

Aivan liian usein uskovat kuvittelevat, että he ovat tulleet kotiin kirkkauteen ja kasvu(n)alustalle silloin, kun he ovat onnistuneesti suunnistaneet erämaan poikki ja saaneet näköyhteyden Jumalan lupauksiin. Siinä sitten nautiskellaan toisten siunauksista ja runsaasta elämästä Kristuksessa samalla jääden itse sivullisiksi vain sen tähden, että ei uskalleta ottaa ensimmäistä ja viimeistä askelta erämaasta Jordanin yli:

”Vasta sitten kun olette menneet Jordanin yli ja asettuneet maahan, jonka Herra antaa teille perintöosaksi, hän sallii teidän päästä rauhaan ympärillänne olevista vihollisista, ja te saatte asua turvassa.” (5. Moos. 12:10)

Kuinka moni tänäkin päivänä elää erämaan niukkuudessa ja tyhjyydessä ihaillen ja kuunnellen sitä, mitä Jumala tekee Jordanin toisella puolella! Ihan totta! Vähän niin kuin ajaisit ensin Rovaniemeltä Helsinkiin Linnanmäen parkkipaikalle ja jäisit siihen katselemaan ja ihailemaan kuinka mukavaa ihmisillä siellä portin sisäpuolella on.

Ota nyt ihmeessä se viimeinen askel ja käy uskossa sisään – yksi askel tuntemattomaan ja näet kuinka äsken ihailema lupausten elämä on sinunkin osasi. Kutsun sinut luvattuun maahan, jotta voit puhua omakohtaisesti siitä, miten suuri Jumala meillä on!

Aivan liian moni on jäänyt erämaahan ja tehnyt leirin luvatun maan portille. Heidät tuntee siitä, että he puhuvat Jumalan suurista teoista jättäytyen itse ulkopuolisiksi. He puhuvat kuinka evankelista X ja pastori Y ovat Jumalan suuria palvelijoita ja heidän elämässään tapahtuu Herran suuria tekoja. He katselevat TV7:a ja puhuvat ihmeistä. He ihailevat Jumalan suuruutta vilpittömästi, mutta kun katse kääntyy omaan elämään, he alkavat katsella kattoa ja maata. Astuhan nyt pois sieltä TV-ruudun takaa ja tartu itse uskossa niihin lupauksiin, joita Herra on sinulle varannut luvatussa maassa.

Luvattu maa

Tervetuloa luvattuun maahan! Tämä on se maa, jonka Jumala on valmistanut sinulle. Tiedät astuneesi uskossa Jumalan lupauksen maahan, kun huomaat puhuvasti aidosti Jumalan hyvyydestä ja suurista teoista yksikön ensimmäisessä persoonassa.

Luvatun maan asukas ei puhu siitä, mitä on nähnyt Jumalan tekevän jossain muualla. Hän puhuu siitä kuinka Jumala on täyttänyt hänen elämänsä.

Juttu on siinä, että luvattu maa ei ole etäinen typologia jostain, minne perillä pääsemme, kun täydellinen kirkkaus ajan tuolla puolen kohtaa meitä. Toki täydellisen kirkkauden maa odottaa meitä, mutta tässä vertauskuvassa luvattu maa ei ole ajaton ihanuus, vaan se on konkreettinen siunauksen tila tässä ajassa, jossa Jumalan kansan – hänen lapsiensa – on turvallista ja hedelmällistä kasvaa Jumalan yhteydessä.

Luvattu maa oli paikka, jonne Israelin oli määrä mennä, jotta se voi toteuttaa siellä sille uskottua tehtävää Jumalan suunnitelmassa. Vaikka luvattu maa on täydellinen yltäkylläisyyden kuva, se ei silti ole uskovan loppusijoituspaikka, vaan luonnollinen ja hedelmällinen kasvu(n)ympäristö.

Luonnollinen kasvu(n)ympäristö ei ollut Egypti, Babylon eikä erämaa. Se on luvattu maa: ”Se on kaikista maista ihanin ja se vuotaa maitoa ja hunajaa”. Luvattu maa ei ole sitä etäisesti ’tv-ruudun’ takana Avara luonto -dokumentissa, vaan se on sinun tämän päiväinen oma kokemuksesi maasta, jonka Herra on sinulle näyttänyt, valinnut ja valmistanut.

Se on maa, jossa erämaassa tyhjentyneet astiat täyttyvät. Ne eivät täyty vain jollain kohtuullisen kelvollisella, vaan ne täyttyvät runsaudella ja täydellisen parhaalla. Se on maa, jossa Jumala itse täyttää erämaassa tyhjenneet astiat. Se on maa, jonne käyminen vaati sinulta askeleen pois jostain, mutta myös askeleen sisälle Jumalan valtakunnan todellisuuteen.

Luvattu maa on vertauskuva täydellisen riittävästä Kristuksesta. Hän tyydyttää syvimmät tarpeemme täydellisesti joka tilassa. Seurakunnassa yksin Jeesus Kristus on perusta seurakuntaruumiin elämälle. Hän on uskovan elämän kaiken tavoittelun kohde. Ja hänen yhteytensä alituinen kokemus on juurikin elämää parhaimmillaan luvatussa maassa. Se on paljon enemmän, mitä kukaan Vanhan testamentin uskova olisi uskaltanut toivoa; elämää Jumalan kaikkein pyhimmässä – hänen läsnäolossaan!

Kristus-keskeisen elämän runsauden kuvaaminen käyttämättä ylisanoja tai rajatonta määrää palstatilaa on mahdotonta. Voisin puhua loputtomiin siitä, miten runsasta elämä Kristuksen luvatussa maassa on, joten valitsen tässä vain yhden luvatusta maasta kertovan kielikuvan Vanhan testamentin sivuilta.

Elämä tämän ajan luvatussa maassa ei ole huolista vapaata tai helppoa elämää, mutta se yltäkylläistä elämää siinä, mitä tulee elämän tarkoitukseen ja Jumalan läsnäoloon.

”Se vuotaa maitoa ja hunajaa”

Valitsin luvatun maan ’mainoslauseeksi’ paljon käytetyn ”se vuotaa maitoa ja hunajaa”. Tämä luvatun maan vertauskuva on keskeinen Vanhan testamentin kerronnassa. Se toistuu yhden laskutavan mukaan peräti 21 kertaa Vanhan testamentin sivuilla – pääosin Mooseksen kirjoissa (2. Moos. 3:8, 17; 2. Moos. 13:5; 2. Moos. 33:3; 3. Moos. 20:24; 4. Moos. 13:27; 5. Moos. 6:3; 5. Moos. 11:9; 5. Moos. 26:9; 5. Moos. 27:3), mutta terminä se on keskeinen myös myöhemmässä kerronnassa (Joos. 5:6; Jer. 11:5; Jer. 32:23) ja erityisesti profeetta Hesekielin kirjan 20. luvun profetiassa.

Hesekiel sai profetian Israelin uskottomuudesta elokuun 14. päivänä vuonna 591 eKr. Oli seitsemäs vuosi siitä, kun Hesekiel oli siirretty pakkosiirtolaisuuteen ensimmäisten siirrettyjen joukossa (Hes. 20:1). Profetiassa Hesekiel käyttää luvatusta maasta tätä maistuvaa ilmausta ”se vuotaa maito ja hunajaa” kahdesti (Hes. 20:5-7; Hes. 20:15-16). Luetaanpa ensimmäinen niistä:

”ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä valitsin Israelin, minä vannoin kättä kohottaen valan Jaakobin heimon jälkeläisille. Minä tein itseni heille tunnetuksi Egyptin maassa ja sanoin heille kättä kohottaen: ’Minä olen Herra, teidän Jumalanne.’ Sinä päivänä minä lupasin heille kättä kohottaen, että vien heidät pois Egyptin maasta siihen maahan, jonka olin heitä varten etsinyt. Se on kaikista maista ihanin ja se vuotaa maitoa ja hunajaa. Minä sanoin heille: ’Heittäköön jokainen teistä pois iljetykset kasvojensa edestä, älkää saastuttako itseänne Egyptin jumalankuvilla. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.’” (Hes. 20:5-7)

Kaikista ilmauksen esiintymiskohdista valitsin esimerkiksi tämän Hesekielin tekstin, koska siitä käy kaikkein kirkkaimmin ilmi se tosiasia, että Jumala itse on tuonut kansansa erämaan läpi luvattuun läsnäolonsa maahan.

Tekstistä käy edelleen myös ilmi se, mitä Herra edellyttää luvatun maan asukkailta, että hänen runsautensa säilyy heidän keskuudessaan jatkuvana siunauksena.

Jumalan ehto ei ole enempää eikä vähempää kuin se, että jumalankansa hylkää epäjumalat ja pysyy niistä erossa. Tällöin heidän keskellään toteutuvat sanat: ”Minä olen Herra, teidän Jumalanne”. Toisin sanoen luvatun maan siunaus lepää siinä, että me luvatun maan asukkaat säilytämme maassa Jumalan nimen ja pidämme sen Herran läsnäolon ’paikkana’ emmekä tee siitä Egyptiä emmekä Babyloniaa, niin kuin esikuvamme Israel lankesi tekemään.

… vuotaa maitoa ja hunajaa

Mutta mitä siis pitää sisällään tämä Jumalan luvatun maan lupaus: ”Se on kaikista maista ihanin ja se vuotaa maitoa ja hunajaa”? Se puhuu sellaisesta runsaudesta, rikkaudesta ja menestyksestä, mitä emme kykene mittaamaan emmekä sanoittamaan. Se on kokonaisvaltainen ilmaus, jonka sisään mahtuu koko ihminen; sielu, henki ja ruumis – kaikkine kipuineen, virheineen, tuskineen, mutta myös iloineen ja koko kauneudessaan. Erityisesti ’erämaaihmisten’ on vaikea muistaa, että Herrassa meillä on myös lupa iloita.

• Käyttämäni adjektiivit runsaus, rikkaus ja menestys eivät puhu siitä, mihin yhdistämme ne silloin, kun ajattelemme Egyptiä. Varjelkoon Herra meidät siltä!

• Edelleen adjektiivit runsaus, rikkaus ja menestys eivät puhu siitäkään, mihin yhdistämme ne silloin, kun ajattelemme Babyloniaa. Ne eivät puhu ihmistekoisen jumalanpalveluksen suuruudesta ja loistosta. Varjelkoon Herra meidät siltäkin!

• Adjektiivit runsaus, rikkaus ja menestys puhuvat yksinomaan Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta ja vain hänestä. Ne kaikki toteutuvat hänessä ja niistä osallisiksi me tulemme hänen yhteydessään.

Se, mikä on rikkautta tai runsautta Egyptissä, on jotain mitätöntä verrattuna siihen, mitä se on Kristuksessa. Samalla tavalla se menestys, mitä näemme tämän päivän Babylonia-seurakunnissa, on vähäistä verrattuna siihen, mitä se on Kristuksessa:

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa.” (Ef. 1:3)

Tahdon vielä nostaa sanoista ”vuotaa maitoa ja hunajaa” esiin kolme totuutta muistuttaakseni Herramme Jeesuksen Kristuksen siunauksen todellisesta luonteesta:

• Teonsana ”vuotaa” ei ole jotain, mitä saadaan esiin, kun oikein kovasti työskennellään. Se on jotain, mikä kuuluu luonnostaan tuohon runsauden maahan; se on jotain, minkä Herra itse kansalleen antaa. Se, mikä vuotaa, tulee sieltä kuin itsestään – meidän tehtävämme on ottaa se vastaan. Ajattelepa vaikka supisuomalaista koivua, joka ’vuotaa’ mahlaa keväällä. Se vain pulppuaa puun ’haavasta’. Tai ajattele vaihtoehtoisesti polkupyörän rengasta, joka ’vuotaa’ ilmaa. Kummassakin tapauksessa vuoto tapahtuu siitä huolimatta mitä teemme – ei ole hyötyä siitä, että me puuhaamme jotain mikä edesauttaisi virtausta, koska se vuotaa omalla voimallaan.

• Entä ”maito”, joka vertauskuvallisesti vuotaa luvatusta maasta. Se on tietty äärimmäisen runsauden kuva. Maito on vertauskuva ravinnosta. Ja tässä luvatussa maassa Herra Jeesus Kristus on hengellinen ravintomme (1. Kor. 3:2; Hepr. 5: 12; 1. Piet. 2:2). Luvattuun maahan liittyy muitakin ravinnon runsautta ja monipuolisuutta kuvaavia sanoja, mutta maito muistuttaa meitä niistä kaikista. Hengellinen ravinto on kokonaisvaltaista; se ruokkii koko ihmisen. Ravinto pitää hengellisen ihmisen liikkeellä, mutta ravinto tulee myös osaksi häntä.

• Vielä on jäljellä ”hunaja”. Hunaja on jotain sellaista, mikä on ’ekstraa’ kaiken hyvän päällä. Me pärjäisimme vallan mainiosti pelkällä maidolla, mutta Herra tahtoo meidän elävän yltäkylläisyydessä. Vanhan testamentin kielessä hunaja ei ole kuva terveellisestä ravinnosta, mitä hunaja tietty on meille. Se on kuva nautinnosta ja tyydyttymisestä. Se on laadultaan parhainta kylläisyyttä; ei ylensyöntiä, mutta täydellisen hyvää oloa. Se on Jumalan hyvyyttä, joka tulee esiin silloin, kun emme edes odota sitä. Se on siunaus siunauksen päälle.

Mietipä näitä kuvia onnellisesta ja hedelmällisestä maasta, joka tuottaa olosuhteet hyvälle elämälle ilman raskasta työtä. Se ei ole kuva hovista, jossa kuningas on tylsistynyt kaiken runsauden keskellä. Se on kuva laadullisesti hyvästä ja monipuolisesta elämästä, missä elämän tarpeet ja lohtu ovat läsnä.

Se ei ole elämää, josta puuttuu suola. Se on elämää, johon kuulu omat suolaiset ja makeat hetkensä, mutta jokainen hetki kohdataan turvallisesti Kristuksen läsnäolossa. Se on elämää, jossa ihminen voi luottaa itsensä kokonaan Kristuksen käsiin on sitten menossa elämässä valoisa tai synkkä hetki.

Elämä maassa, joka ”vuotaa maitoa ja hunajaa”, on elämää lupauksessa. Askel Jordanin yli tähän luvattuun maahan on kuitenkin pakollinen.

Tule luvattuun maahan

Ethän jää etäälle ihailemaan toisten asuttamaa maata, joka ”vuotaa maitoa ja hunajaa”, vaan astuthan sinne myös itse. Luvatun maan elämä on elettyä elämää; siellä sinun ei tarvitse katsoa elämää taaksepäin miettien, että mitä jos olisin elänyt toisin.

Esimerkiksi luvatun maan kansalaisesta otan edesmenneen saksalaisen pastori Dietrich Bonhoefferin. Hän vietti uskonsa tähden 1 1/2 vuotta Tegelin keskitysleirillä aina kevääseen 1945. Historiasta tiedämme, että vapauden aika oli tuolloin jo lähellä, mutta Bonhoeffer kuoli tuolloin marttyyrina, kun SS tuomari määräsi hänet teloitettavaksi. Kovasta elämästä ja sen traagisesta päätöksestä huolimatta olen varma, että hän jos kuka oli löytänyt ’luvatun maan’ Kristuksessa. Hän jos kuka olisi kutsunut luvatun maan elämää sanoilla ”se on kaikista maista ihanin ja se vuotaa maitoa ja hunajaa”. Bonhoeffer kirjoittaa luvatun maan -elämästä näin:

”Jeesus kutsuu ihmiset, ei uuteen uskontoon, vaan elämään.” (Dietrich Bonhoeffer)

Jumala ei tahdo uskovan tekevän matkaa ulos epäkelvosta ympäristöstä turhan tähden vain tyhjentyäkseen kelvottomasta. Hän kutsuu omansa uuteen elämään – elämään, jossa Herran lupaukset ”vuotavat maitoa ja hunajaa” raviten heitä. Se on jotain aivan muuta, mitä on jopa seurakuntiin pesiytynyt kuollut puuhastelu ja uskonnonharjoitus, jota motivoi epäkelvot vaikuttimet: velvollisuudentunto, miellyttämisen halu, oma kunniantavoittelu jne.

Luvatun maan elämä on elämää, jossa sana ’minä’ löytää luonnollisen oman paikkansa kaikkivaltiaan Kristuksen edessä. Luvatun maan elämä on elämän vallankumous. Se on elämää, jota et voi seurata sivusta. Se on elämää, jonka keskipiste on Kristus. Se lähtee Kristuksesta ja päättyy häneen. Jeesus itse kuvaa luvatun maan -elämää näin:

”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10:10)

Luvatun maan kansalaiset ovat perineet kaikki rikkaudet tässä maassa – uskovan luonnollisessa kasvu(n)alustassa. Jeesuksen lupauksen mukaan omistamme hänessä kaikki ihmiselämän todelliset rikkaudet. Luitko varmasti oikein? Sanoin, että luvatun maan kansalaisena sinä omistat kaikki nämä rikkaudet Kristuksessa. On kyse vain siitä, että uskallatko ottaa jo omistamasi rikkaudet haltuun käymällä sisään perintömaahan?

Vaeltakaamme luvatun maan asukkaina

Luvattuun maahan astumme sisään uskossa. Me asutamme sen siinä samassa uskossa. Oleellista ei ole se, milloin olemme saapuneet maahan sisälle. Oleellista on se, että olemme siellä tällä hetkellä. Luvatussa maassa emme enää tähyile Egyptiin tai Babyloniaan, koska olemme saaneet erämaassa tyhjennetyn tilalle paljon parempaa. Toki niiden loisto houkuttaa horisontissa, mutta me astelemme mieluummin Kristus-kalliolla siinä maassa, jonka hän on omalla työllään valmistanut.

Emme etsi enää niin kuin teimme erämaassa. Nyt me valtaamme ja otamme haltuun. Kun elämme Kristuksessa, me emme enää vaella etsien alati uutta sisältöä tyhjään astiaan. Me kuljemme hänen yltäkylläisyydessään – astiat täynnä kirkkautta maassa, joka ”vuotaa maitoa ja hunajaa”.

Se on maan valtaamista. Jokainen askel, jonka otamme Kristuksen valtakunnan täysivaltaisina kansalaisina tässä ajassa, on maan valtaamista hänen nimiinsä. Emme enää etsi mitään. Me valtaamme ja voitamme Kristukselle ’elintilaa’ sieltä missä me kuljemme. Kirkkaus, jota me kannamme, valtaa tilaa tämän ajan Egypteiltä ja Babylonioilta.

Kutsun sinut astumaan sisään luvatun maan ’porteista’ ja löytämään täyteyden elämääsi. Täytä tyhjät astiat ja koe, mitä se tarkoittaa, kun maito ja hunaja vuotavat astiasi täyteen Jumalan kirkkautta. Älä kuitenkaan pysähdy vielä siihen. Kulje edelleen eteenpäin – ei enää etsien – vallaten tilaa elämässäsi luvatun maan elämälle. Tartu Kristuksen käteen ja lähde hänen voimassaan kaatamaan Egyptin ja Babylonian linnakkeita elämästäsi ja toisten elämästä.

Älä tyydy katsomaan sivusta. Lopeta typerä puuhastelu ja valitse elämä. Anna Kristuksen vallata sinut kokosydämisesti. Se on päätös, jota et joudu katumaan.

Pohdittavaa

Mikä estää minua ottamasta viimeistä askelta luvattuun maahan?