Ensimmäisen Samuelin kirjan alussa on neljän luvun mittainen jakso, johon on koottu kertomukset Jumalan liitonarkin ’seikkailuista’ eli sen kadottamisesta ja palauttamisesta takaisin Israelin maalle (1. Sam. 4:1b-7:17). Ajanjaksoa leimaa filistealaisten sotilaallinen ylivalta Israelin heimoja vastaan. Israel oli vaihtelevasti enemmän ja vähemmän filistealaisten sorron alla.

Tapahtumasarja alkoi, kun arkki valjastettiin Herralta kysymättä omiin tarkoituksiin palvelemaan taisteluhengen nostatusta ’jumalallisena taikakaluna’ (1. Sam. 4:1-11). Hävityn taistelun myötä Jumalan pyhä liitonarkki sitten onnistuttiin hukkaamaan sotasaaliiksi filistealaisille.

Kirjan viides luku jatkaa kertomusta kuvauksella siitä, mitä seuraamuksia arkin varastamisesta koitui filistealaisille (1. Sam. 5:1-12). He joutuivat siirtämään useaan otteeseen arkkia kaupungista toiseen, koska arkin läsnäolo aiheutti vitsauksia ensin temppelissä Asdodissa ja sen jälkeen Gatissa ja Ekronissa. Lopulta filistealaiset päättivät palauttaa harmia aiheuttaneen arkin takaisin israelilaisille, jotta he vapautuisivat kirouksesta (1. Sam. 6:1-7:1).

Arkin paluu Israeliin oli tietty riemullinen tapahtuma (1. Sam. 6:13-18), mutta arkin huolimaton käsittely tuotti päänvaivaa myös israelilaisille, jotka eivät ilmeisesti tunteneet Mooseksen laissa annettuja ohjeita arkin turvalliseen käsittelyyn (1. Sam. 6:19-20).

Värikkäiden vaiheiden jälkeen arkki otettiin säädyllisesti haltuun. Se sijoitettiin Kirjat-Jearimiin Abinadabin taloon ja Eleasar niminen mies pyhitettiin ja palkattiin huolehtimaan arkista (1. Sam. 6:21-7:1).

Kertomus arkista ei silti lopu vielä tähän. Jos kyseessä olisi satu, tässä kohden kerrottaisiin, miten virheistään oppinut Israel palveli Herraa uskollisesti aina ja iäti. Teksti ei kuitenkaan jatku ihan tällä tavalla:

”Oli kulunut jo pitkä aika, kaksikymmentä vuotta, siitä kun liitonarkku oli päätynyt Kirjat-Jearimiin. Silloin koko Israel kääntyi Herran puoleen.

Samuel sanoi israelilaisille: ’Jos te koko sydämestänne haluatte palata Herran luo, poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja jumalattaret, noudattakaa aina Herran tahtoa ja palvelkaa ainoastaan häntä! Silloin hän pelastaa teidät filistealaisten käsistä.’

Israelilaiset hävittivätkin baalit ja astartet ja palvelivat ainoastaan Herraa.” (1. Sam. 7:2-4)

Liitonarkille oli annettu Siilon sijaan uusi ’koti’ Kirjat-Jearimista ja arkille oli pyhitetty oma vartijakin. Jotenkin sitä luulisi, että Jumalan liitonarkin takaisin saaminen olisi merkinnyt uutta alkua Israelin hengelliselle heräämiselle, mutta teksti sanoikin silti näin: ”Oli kulunut jo pitkä aika, kaksikymmentä vuotta. . .”

Liitonarkin paluun jälkeen kului peräti 20 vuotta ennen kuin kansa kääntyi vasta tuomari Samuelin aikaan kokosydämisesti Jumalan puoleen! Sen sijaan, että kansa olisi etsinyt Jumalan voimaa elämäänsä, se mieluummin taipui ’filistealaisongelman’ edessä, ruikutti voimattomuuttaan ja antoi vihollisen sortaa itseään.

Jumalan kansa oli niin kiintynyt omatekoisiin jumaliinsa ja nukahtanut ’ruususen uneen’, ettei edes Jumalan pyhyyden ja läsnäolon asuinsijan – liitonarkin – paluu saanut heissä sydämen liikahdusta Herran puoleen. Jumalan liitonarkki sai jäädä rauhassa uuteen ’kotiin’ Abinadabin taloon Eleasarin hoidettavaksi ja elämä jatkui niin kuin ennenkin… Elämä oli mallillaan. Tutut epäjumalat takasivat sisällön arkeen ja filistealaiset saivat orjuuttaa ja nöyryyttää. Mitä sitä nyt Jumalan kasvoja etsimään, kun meille riittää vähempikin… Minusta Israelin valinta siirtää Jumalan arkki sivuun elämän keskiöstä on pöyristyttävä!

Kaksikymmentä vuotta kansa eli vapaaehtoisessa alhaisuudessa ja unohti Herran arkin palkatun palvelijan hoitoon. He ulkoistivat Jumalan turvallisen välimatkan päähän, vaikka heillä oli mahdollisuus ottaa ’löytynyt’ Jumala elämän keskiöön. Herra tahtoi olla ratkaisu heidän ongelmiinsa, mutta he työnsivät Herran turvallisen etäälle ’ammattilaisen’ hoitoon, jotta saattoivat jatkaa elämää niin kuin aina ennenkin. He etsivät ratkaisua ongelmiin muualta, vaikka kestävä ratkaisu oli heidän ulottuvillaan.

Onneksi Jumalan kutsu lopulta voitti ja oikea suuntakin löytyi. Israel kääntyi Herran puoleen ja ihmiset ottivat Herran vastaan kokosydämisesti. Niin, ja vapauttipa Herra heidät filistealaisten sorrostakin.

Käännän katseen nyt omaan aikaamme. Voisiko olla niin, että omaa elämääni vaivaa samainen ’filistealaisongelma’? Ehkä ratkaisu ’filistealaisongelmaani’ on lähempänä kuin ymmärrän? Voisiko kokosydäminen ojentautuminen Herran Jeesuksen edessä voisi murtaa ’filistealaisten’ vallan elämässäni?

Kenties seurakuntanakin olemme työntäneet Herran sopivan etäälle odottamaan, että hoidamme ’filistealaisongelman’ itse ’kikka kolmosten’ ja kepposten turvin. Mutta mitäpä jos kääntyisimme kokosydämisesti etsimään Kristuksen kasvoja? Uskon, että Herra Jeesus tahtoo omiensa yksinkertaisesti etsivän ratkaisua hänen läsnäolonsa, herruutensa ja tahtonsa tunnustamisesta?

Jumalan suunnitelma ei ollut palauttaa liitonarkkia yhden ihmisen – Eleasarin – siunaukseksi, vaan yhteiseksi siunaukseksi koko kansalle. Jumalan pyhyyden ulkoistaminen ja työntäminen syrjään arkielämästä ei ollut ratkaisu Israelin ’filistealaisongelmaan’. Tuskin se on ratkaisu meillekään. Älkäämme mekään ulkoistako Herraa Jeesusta ’toisten’ etuoikeudeksi, vaan etsikäämme hänen tahtoaan ja läsnäoloaan jokainen oman elämämme keskipisteeksi.

Herran Jeesuksen kirkkaus ei ole harvojen etuoikeus, vaan meidät kaikki on kutsuttu hänen läsnäolonsa keskiöön. Älkäämme siis jättäytykö ’ulkokehälle’ ja ulkoistako kokosydämisen palvelun siunausta harvojen yksinoikeudeksi. Käykäämme mieluummin ahnaasti etsimään Herran kasvojen loistoa elämäämme.

Pohdittavaa

Miksi ulkoistaisin Herran läsnäolon ’toisten’ etuoikeudeksi? Mitä ovat oman elämäni ’filistealaiset’?