Puhun tänään Jumalan hyvyydestä ja kirkkaudesta. Haastan sinut etsimään kirkkautta elämääsi. Ehkä koet eläväsi riittävässä kirkkaudessa jo tänään, mutta ihan kiusallani haastan sinut haluamaan enemmän. Jumalan kirkkaus on niin syvää, että meille riittää siinä tutkittavaa loputtomiin. Haastankin sinut yhteiselle matkalle Jumalan kirkkauden tuntemiseen Jaakobin kirjeen kehotuksen saattelemana:

”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:8)

Tällä matkalla kirkkauden Jumala tulee sinua vastaan enemmän kuin puolitiehen. Tahdon kuitenkin ensin kertoa sinulle jotain tuiki tavallista, mitä tässä menneellä viikolla olen kokenut.

Tuulisella paikalla

Alkuviikosta katselin ikkunasta ulos, kun siellä näytti tuulevan niin vietävästi. Puut taipuivat tuulessa ja vesi näytti satavan kutakuinkin vaakasuoraan. Siinä sitä aprikoin, että on tuolla ulkona melkoisen kova tuuli. Enhän minä tuulta nähnyt enkä sisällä lämpöisessä sitä edes tuntenut, mutta silti tiesin tuulen siellä puhaltavan, kun näin sen ’teot’ sateen suunnassa ja puiden latvoissa.

Tarkistinpa vielä netistä, että tuulen nopeus oli noin 5 m/s luokkaa ja kyllähän se puhalsikin kovaa – siltä se ainakin näytti. Uutisten mukaan puitakin oli kaatunut. Myöhemmin illalla joku tiesi kertoa, että samana päivänä oli jossain Vaasan suunnalla mitattu yli 20 m/s tuulen nopeudeksi. Se oli minun havaintoni tuulesta tuona päivänä.

Pari päivää myöhemmin – oli taas melkoisen tuulinen päivä. Olin aikeissa lähteä lenkille jo aamupäivästä, mutta lähteminen venyi puheluiden ja tapaamisten tähden myöhemmälle. Kun sitten vihdoin päivemmällä pääsin matkaan; oli aamun aurinkoinen taivas peittynyt pilvistä ja ulkona satoi räntää niin, ettei paria sataa metriä edemmäs edes nähnyt. Tuulen nopeus oli reilut 15 m/s, kun lähdin juoksemaan. Jäistä räntää satoi vaakasuoraan ja paikoitellen, kun tuuli pääsi oikein puhaltamaan, täytyi tehdä kovasti työtä päästäkseen eteenpäin.

Siinä vaiheessa minuun iski jonkinlainen hulluus; päätin juosta Toppilansaaren aallonmurtajalle, missä tuuli pääsee puhaltamaan esteettä mereltä. Matka sujui melko mukavasti. Enää oli jäljellä noin 300 metriä rannasta aallonmurtajan päähän. Jo ensimmäisellä sadalla metrillä tunsin, etten pysty edes katsomaan vastatuuleen, kun sitä jäistä räntää tuli sellaisella voimalla. Nyt jo vähän kadutti, kun en ottanut pipoa lenkille mukaan. Sata metriä ennen päämäärääni aallonmurtajalla tunsin, että pääni vasen puoli jäätyy ja yritin suojata sitä epätoivoisesti kädelläni.

Perillä aallonmurtajan päässä otin vain yhden valokuvan ja alkuperäisistä suunnitelmista poiketen lähdin sieltä kiireesti pois. Valehtelematta tuntui siltä, että jäinen räntä vie minulta näön ja järjen. Pääni vasen puolisko jäätyi ja tuntui, että kohta minulta lähtee taju. Oli pakko kävellä takaisin, koska silmissä hämärtyi, kipu yltyi ja ainoa toiveeni oli saavuttaa ranta, jossa pieni pusikko tarjoaisi minulle suojan tuolta tappavalta tuulelta. Selvisin. Ei kulunut minuuttiakaan, kun kipu ja heikotus olivat ohi, mutta pieneen mieleenkään ei tullut enää palata aallonmurtajalle.

Siitä minä jatkoin matkaani kierrellen lumisessa saaressa – turvallisesti puiden suojassa, mutta yksi asia oli muuttunut. Ylimielisyyteni luonnonvoimia kohtaan murtui ja nyt minä tiedän, miltä tuntuu, kun tuuli puhaltaa jäistä räntää mereltä 15 m/s nopeudella paljasta päätä vasten eikä ole mahdollisuutta suojata itseään. Tämä oli toinen kokemus.

Huomaatko eron kahdessa kertomuksessa. Ensimmäisessä tarkkailin tuulta ikkunasta, etsin infoa netistä ja puhuin tuulesta tietämättä siitä oikeastaan yhtään mitään.

Kokemus aallonmurtajalla puolestaan oli jotain sellaista, mikä vakuutti minut tuulen voimasta. Minulla ei ole enää syytä vähätellä tuulta vaikka kuulisin, että jossain puhalsi samaan aikaan paljon kovempi tuuli. Voin aina ottaa sinut mukaan kokemukseeni ja kertoa miltä tuntuu, kun jäistä räntää sataa 15 m/s tuulessa paljasta päätä vasten. On turha tulla sanomaan minulle, ettei se tunnu siltä, koska minä olen ollut siellä ja tuntenut sen itse.

On aivan eri asia puhua jostain etäisestä kuin siitä, minkä on itse kokenut. Tästä on kyse myös uskossa ja Jumalan kirkkauden kokemisessa. Minun on turha vakuuttaa sinua jostain sellaisesta, mitä en itse ole kokemuksen tasolla saanut maistaa.

Yhdessä se, minkä näen ja tiedän sekä se, mikä on kokemuksessa tullut osaksi minua, vakuuttavat. Ja tämä tuo meidät nyt tekstimme eli psalmin 66 ääreen.

Kiitoslaulu Jumalalle

Psalmi 66 on kiitoslaulu Jumalan ihmeellisestä avusta. Sen päällekirjoitus ei anna viitteitä sen enempää tekijästä kuin tilanteesta, missä psalmi on syntynyt.

Ehkä tiedon puuttuminen puhuu omalla tavallaan siitä, että Jumala on kiitoksemme arvoinen elämäntilanteesta, olosuhteista tai jopa persoonastamme huolimatta. Elämme sitten hengellisesti tai aineellisesti joko hyvää tai huonoa kautta – Herra on aina kiitoksen arvoinen.

Päätasolla psalmin voi jakaa kahteen osaan. Ensimmäisen osa (Ps. 66:1-12) johdattaa lukijan tutkimaan Jumalan suuria tekoja ajassa. Sitä voi kutsua psalmin kollektiiviseksi eli yhteisölliseksi ylistykseksi. Siinä meille näytetään Jumala hänen töidensä kautta.

Psalmin toinen osa (Ps. 66:13-20) on yhteisöllisyydestä vieraantuneelle nykyihmiselle ehkä helpompi hahmottaa. Se on psalmistin henkilökohtaisen elämän todistus ja kiitos Jumalalle.

Psalmi kutsuu ylistykseen (Ps. 66:1-4) muistuttamalla Jumalan avusta ja suojeluksesta historiassa (Ps. 66:5-12) kuin myös psalmistin omassa elämässä (Ps. 66:13-19). Se on todistus Herran ylivertaisuudesta. Siinä psalmisti on todistaja, jota me lukijat kuulemme Jumalan hyvyydestä puhuvien relevanttien tosiseikkojen selvittämiseksi.

Psalmisti esittää tekstissä kaksi argumenttia: 1) ”Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä” ja 2) ”Tulkaa, kuulkaa, kun minä kerron”. Antakaamme nyt psalmille puheenvuoro.

Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä

Ensimmäiseksi psalmisti haastaa lukijan tarkastelemaan historiaa ja elämää nähdäkseen Jumalan hänen töidensä välityksellä. Hän kutsuu meidät tunnustamaan ne tosiseikat, joissa Jumalan voima näyttäytyy meille kiistatta.

”Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä. Hän on tehnyt meille suuria tekoja.

Hän muutti meren kuivaksi maaksi, kuivin jaloin kansa kulki virran poikki. Siksi me saamme iloita hänestä. Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja. Älköön kukaan nousko kapinaan häntä vastaan.

Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat, antakaa ylistyksen kaikua! Hän antaa meille elämän, hän ei salli jalkamme horjua.” (Ps. 66:5-9)

Samoin Jumalan valtavia töitä kehotetaan tarkkaamaan myös psalmin 46 tekstissä, sen yhdeksännessä jakeessa:

”Tulkaa ja katsokaa Herran töitä, hänen, joka tekee hämmästyttäviä tekoja maan päällä.” (Ps. 46:9)

Me näemme Jumalan hänen teoissaan. Missä meidän ihmisten teot kertovat meidän olemassaolostamme, Jumalan teot kertovat hänestä. Voit vakuuttua Herran hyvyydestä katsomalla hänen tekojaan. Vaikka et näkisi Jumalasta edes varjoa etkä pienintä pilkahdusta, hänen tekojensa jäljet puhuvat hänen puolestaan.

Samalla tavalla kuin minä kertomuksessani alkuviikosta katsoin ulos ikkunasta ja näin ihmissilmälle näkymättämän tuulen sen ’tekojen’ kautta sekä löysin vieläpä useamman ’todistajalausunnon’ sen vaikutuksista, samoin minä näen tänään Herran Jeesuksen kirkkauden ja voiman hänen teoissaan. Siinä, missä näen Jumalan ’työt’, voin vakuuttua edelleen myös Jumalasta, jota en muuten näe tai kykene ymmärtämään.

Samoin sinä voit nähdä Jumalan hänen töitään tarkkaamalla. Avaa silmäsi ja katso mitä Jumala tekee.

Tulkaa, kuulkaa, kun minä kerron

Entä mistä kertoo psalmin toinen argumentti ”tulkaa, kuulkaa, kun minä kerron”? Ensin psalmisti kehottaa lukijaa katsomaan ja näkemään Herran hänen ’töissään’ – siinä, mitä Jumala tekee ’ulkona’. Sen jälkeen psalmisti kutsuu lukijan ’viereensä’ kuulemaan ja tarkkaamaan, mitä Jumala on tehnyt hänelle itselleen:

”Tulkaa, kaikki jotka palvelette Jumalaa, kuulkaa, kun minä kerron, mitä Jumala on minulle tehnyt. Minä huusin häntä avukseni ylistyslaulu jo kielelläni. Jos minulla olisi ollut paha mielessä, ei Herra olisi kuullut minua, mutta hän kuunteli, hän kuuli rukoukseni.

Ylistetty olkoon Jumala! Hän ei torjunut rukoustani eikä kieltänyt minulta armoaan.” (Ps. 66:16-20)

Psalmistin kokemus Herran työstä ei ollut yksin sen varassa, mitä hän oli nähnyt etäältä. Hän oli omassa elämässään vakuuttunut kokemuksen tasolla Jumalan avusta jopa hänen – pienen ihmisen elämässä. Jumala ei ollutkaan vain suurten linjauksien tai kansojen ja historian Jumala, vaan hän on henkilökohtainen rakastava Jumala, joka antaa ihmisen löytää kirkkautensa.

Tämä on se argumentti, joka oli psalmistille erityisen rakas. Omakohtainen kokemus Jumalan voimasta todisti hänelle sen, minkä hän oli ’etäältä’ nähnyt Jumalan suurissa töissä.

Kyse on samasta asiasta kuin kokemuksessani aallonmurtajalla. Se, minkä olin etäältä ’tuulen töissä’ nähnyt, tuli minulle omakohtaiseksi, kun lähdin etsimään tuulta ja sallin tuulen kosketuksen iholleni. Kokemus vahvisti sen, mitä etäältä tiesin, mutta ennen kaikkea se syvensi suhteeni tuuleen. Tuuli ei ollut enää vain numeroita tai näkymä, vaan siitä tuli konkreettinen kosketus ja tunne iholla. Kohtaamisesta syntyi myös kunnioitus ja arvostus tuulta kohtaan.

Sama pätee Jumalan kirkkauteen ja hänen kohtaamiseensa. Sinä päivänä, kun sain kokea Herran Jeesuksen kosketuksen omassa elämässäni, saivat kaikki ne ennen etäältä nähdyt Herran työt syvemmän merkityksen elämässäni. Rakkaus tuli, kosketti ja vakuutti.

Mikään riistä minulta sitä, minkä kohtaaminen elävän Jumalan kanssa on minulle vakuuttanut. Hän kosketti minua ja minä tunnen hänen kosketuksensa yhä. Ja edelleen yhä tänään hänen kirkkautensa vetää minua puoleensa tuntemaan hänet vieläkin syvemmin.

Elävä Jumala sinua varten

Meillä on elävä Jumala, joka näkyy ja kuuluu. Voit katsoa hänen töitään ja nähdä hänen elävän. Voit kuunnella minua tai psalmistia ja kuulla todistuksemme hänestä.

Mutta tiedätkö, Herra Jeesus ei tahdo sinun jäävän vain katsomaan tai kuulemaan etäältä hänen töistään, koska hän tahtoo tulla sinun lähellesi! Hän odottaa lupaa sinulta, että sinä annat hänelle luvan koskettaa.

Minä en puhuisi sinulle näitä sanoja, jos olisin nähnyt Jumalan työt vain ikkunasta – etäältä. Mikä minä olisin sinulle mitään sanomaan, ellen olisi itse ’ollut siellä’. Mutta Herra Jeesus on kerran minut vakuuttanut, koska olen saanut tuntea hänen kosketuksensa ja tunnen sen tälläkin hetkellä. En puhu ’tunteesta’, vaan pysyvästä kosketuksesta ja tuntemisesta.

Jumalan kirkkaus on tässä ja nyt. Minä pyydän sinua lähtemään kanssani ’tutkimusmatkalle’ Jumalan kirkkauteen. Älä tyydy katselemaan. Älä jää päivän harmauteen tai vähäiseen valoon, vaan lähde matkaan kohti alati enenevää kirkkautta – matkalle Herran Jeesuksen yhä enenevään omakohtaiseen tuntemukseen.

”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:8)

Valtava kirkkaus! Anna sen murtautua elämääsi jo tänään. Elämä vähäisessä valossa ei ole elämää ollenkaan, jos kirkkaus odottaa vierelläsi.

Pohdittavaa

Mikä on kokemuksen merkitys tuntemisessa?