Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon tekstit ovat kaikki nousseet Johanneksen evankeliumin kertomuksesta Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta Sykarin kaivolla.

Viikon viimeinen teksti puhuu todistamisesta. Siinä naisen kertomus vakuuttaa kylän asukkaat evankeliumista (Joh. 4:27-30, 39-40). Se usko, jonka Jeesus herätti samarialaisessa naisessa, ei jäänyt piiloon vakan alle, vaan se sai loistaa Jumalan valtakunnan valoa naisen todistuksessa kyläläisille. Tekstin sanoman voi kiteyttää lyhyesti Johanneksen kertoman sanoihin:

”Monet uskoivat kuultuaan naisen todistavan” (Joh. 4:39).

Sama teema on myös tämän sunnuntain evankeliumin tekstissä, jossa Jeesus parantaa Pietarin anopin (Mark. 1:29-39). Markuksen evankeliumin lukutekstissä on oikeastaan yhdistetty kaksi kertomusta, mutta yhteen niputettuna ne antavat lukijalle yhden vahvan opetuksen evankeliumin sanoman arvosta ja luonteesta.

Ensimmäinen näytös tapahtuu Pietarin ja Andreaan kodissa ja jälkimmäinen aamulla jossain yksinäisessä paikassa Kapernaumin liepeillä. Katsastetaan ensin ensimmäistä näytöstä.

Tapahtui Pietarin kodissa

Kaikki kolme synoptista evankelistaa tuntevat mainitun Jeesuksen ihmeen, kun hän Pietarin ja Andreaksen kodissa parantaa Pietarin sairaan anopin. Luetaanpa Markuksen versio tapahtumien kulusta Pietarin ja Andreaksen kodissa, missä Pietarin anoppi oli vakavasti sairaana.

”Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.
Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.” (Mark. 1:29-34)

Evankelistat niin kuin silminnäkijät aina näkevät asioita usein aavistuksen toisistaan poikkeavista näkökulmista. Ja niin on tälläkin kertaa. Matteuksen mukaan Jeesus kosketti naisen kättä, Markus puolestaan näki Jeesuksen auttaneen anopin pystyyn, kun taas Luukas kertoo Jeesuksen puhuneen kuumeelle ja se lähti naisesta.

Kertomuksessa on kuitenkin jotain, mitä kaikki evankelistat kertovat lähes samoin sanoin. Evankelistat mainitsevat yhden ja saman ainakin minun korvaani jopa humoristiselta kuulostavan yksityiskohdan Pietarin anopista. He näet kirjoittavat, että Jeesuksen parannettua hänet

”Heti paikalla nainen nousi jalkeille ja alkoi palvella vieraitaan.”

Tilanne ei ehkä vastaa meidän mielikuvaamme siitä, miten ihmisten kuuluisi reagoida, kun he saavat terveyden Jumalan ihmeestä. Vaikka tilanne vaikuttaa toki aavistuksen koomiselta, en usko kolmen evankelistan maininneen asiaa pelkästään sen koomisuuden takia. Kommentti tässä muodossa paljastaa ihmeparantumisesta kaksi merkityksellistä seikkaa:

1. Anoppi oli todella vaikeasti sairas ennen kuin Jeesus paransi hänet. Emännän kunniatehtävä oli palvella vieraitaan niin hyvin kuin taisi, joten jos anoppi olisi ollut ’tavallisessa’ flunssassa, hän olisi täyttänyt velvollisuutensa emäntänä heikosta olostaan huolimatta. Nyt nainen oli siis todella vakavasti sairas.

2. Kun Jeesus paransi anopin, hän ei vain saanut sairaudessa aikaan käännettä parempaan tai poistanut jotain oireita, kuten kuumetta, vaan parantuminen oli kertakaikkisen täydellinen. Parantamisen jälkeen anoppi oli täydessä ’iskussa’, joten totta kai hän ryhtyi saman tien täyttämään velvollisuuttaan niin kuin hyvä emäntä tekee.

Jeesus siis paransi talon emännän, ja hän paransi emännän kunnolla; sairaudesta ei ollut enää tietoakaan. Parantuminen kuvatulla tavalla kuulostaa uskomattomalta. Ja sitähän Jumalan ihme ihmisen näkökulmasta pitää ollakin, vaikka sanavalinta vaikutti minusta alkuun hieman koomiselta.

Tieto anopin parantumisesta tavoitti kohta koko Kapernaumin kylän väen ja illalla, kun sapatin aika oli päättynyt (Mark. 1:32), Pietarin kodin edustalle kokoontui ’koko kaupunki’ tuoden mukanaan kaikki apua tarvitsevat (Mark. 1:33-34). Jeesus kosketti näitä ihmisiä ja evankelistojen yhteisesityksen perusteella monet saivat avun mitä erilaisimpiin ongelmiin.

Osa ihmisistä tuli etsimään Jeesukselta apua elämän akuutteihin ongelmiin, osa tuli uteliaisuuttaan katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Tilanne oli täten kutakuinkin samanlainen kuin nykyään. Rohkeimmat etsivät apua Jeesuksen luota, jotkut tulevat vain katselemaan, mutta aina on onneksi myös heitä, ketkä tarttuvat suurimpaan aarteeseen – eli ikuisen elämän evankeliumin lahjaan.

Vaikka tekstissä ei erikseen mainita, että Jeesus saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia, se kuului myös hänen sapatin illan agendaansa. Tähän toki viitataan tekstin seuraavassa osassa.

Ihmeet ja merkit eivät olleet Jeesuksen toiminnan itse tarkoitus, vaan niiden merkitys oli tunnustekoina todistaa hänen julistamansa sanoman totuudellisuuden puolesta. Avun saaneiden todistus oli samalla mitä parhain kutsu uusille ihmisille lähteä kuulemaan elävä evankeliumin sanoma.

Tapahtui seuraavana aamuna

Sapatin ilta meni riemullisissa tunnelmissa varmasti myöhään yöhön. Aamulla Jeesus heräsi varhain ja vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan. Markus kirjoittaa:

”Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: ’Kaikki etsivät sinua.’

Mutta Jeesus sanoi: ’Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’ Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.” (Mark. 1:35-39)

Myöhemmin aamulla opetuslapsetkin heräsivät ja heidät valtasi syvä huoli, että miten Jeesus saattoi vetäytyä tuolla tavalla omille teilleen, kun jo aamusta paikalle oli kokoontunut sankoin joukoin ihmisiä etsimään apua ongelmiinsa. Opetuslasten näkökulmasta nyt Jeesuksen piti kiirehtiä auttamaan heitä jokaista.

Ymmärrän varsin hyvin opetuslasten huolen, olihan heidän Mestarinsa nyt suositumpi kuin koskaan ennen. He olivat varmasti innoissaan edellisen illan ihmeistä, joista olivat saaneet hekin todistaa. Toki hekin tahtoivat nähdä enemmän.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen vastaus varmasti kummastutti heitä. Miksi ihmeessä heidän piti lähteä naapurikyliin, kun kerran Jeesuksen palveluksia tarvittiin yhä Kapernaumissa?

Mutta Jeesus ei ollut ensisijaisesti parantamassa tai tekemässä muita ihmeitä, mikä varmaan toki oli se ’tavaramerkki’, joka veti ihmisiä puoleensa Kapernaumissa edelleen. Tärkeämpää kuin ajallisten ongelmien lievittäminen oli evankeliumin saarna, joka antoi enemmän kuin ajallisen avun – ikuisen elämän.

Kapernaumissa tärkein oli jo julistettu ja ihmiset olivat sen kuulleet, vaikka he edelleen tungeksivat paikalle ihmeiden perässä. Oli kuitenkin aika julistaa evankeliumi toisaalla; Kapernaumin tarve oli täytetty.

Ja niin Markus jatkaa kertomusta todistaen, että ”Niin hän {Jeesus} lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.”

Ihmeet toki jatkuivat, mutta ne eivät olleet homman tarkoitus. Ihmeet kuuluivat kehälle ja ne todistavat siitä, mikä oli keskiössä. Evankeliumi oli Jeesuksen työn keskiössä. Se oli suurempi ja tärkeämpi kuin ihmeet. Ihmeet todistivat evankeliumista ja evankeliumi oli Jeesuksen elämän ja palvelutyön keskiössä. Tämä oli järjestys ja niin se on edelleen.

Mitä on meidän palvelutyömme keskiössä?

Markuksen teksti herättää myös meidät 2000-luvun uskovat miettimään, mikä on oman palvelutyömme keskiössä? Minkä tähden ja mistä me tänään todistamme? Kun sairaat paranevat, nälkäinen tulee ravituksi tai jonkun elämä löytää uuden suunnan, mikä on silloin julistuksemme keskiössä?

Mistä todistamme ja mikä on se arvokkain ja kallein asia, jonka tahdomme pitää esillä? Onko se ruokakassi, kauniit laulut, hyvä tunnelma, kivat puitteet vai mikä se on? Kaikki mainitut ovat tärkeitä, mutta mikä on tärkein?

Me olemme Jeesuksen seuraajia ja jos otamme oppia luetusta, kaiken keskiössä tulee meidänkin palvelutyössämme olla evankeliumi. Se on elävä sana Jeesuksesta Kristuksesta, joka antoi itsensä ristinkuolemaan rakkaudesta sinua kohtaan, jotta sinä saat tänä päivänä elää, ja jotta sinulla on ikuinen elämä.

Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on tänään sama vallankumouksellinen ja elävä, mitä se oli sapatin iltana Kapernaumissa. Sillä on sama eläväksi tekevä vaikutus. Ja edelleen sen vastaanottaminen on yhtä helppoa kuin sapatin iltana Kapernaumissa. Evankeliumi on tänäänkin ikuisen elämän lahja niille, jotka uskaltavat uskoa ja ottaa sen vastaan.

Markuksen evankeliumin teksti laittaa täten tämän päivän uskovat itsetutkistelun paikalle niin kuin se aikanaan teki opetuslapsille. Teksti kysyy meiltäkin, mikä on keskiössä Jumalan valtakunnan palvelutyössä?

Sekö, että ihmiset tulevat autetuiksi tämän päivän ongelmissa vaiko se, että he saavat mahdollisuuden ottaa vastaan evankeliumin elävän ihmeen? On toki tärkeää, että avuntarvitsijat saavat avun tänäänkin, mutta edelleen tärkeintä on pitää Jumalan valtakunnan evankeliumi kaiken palvelutyön keskiössä.

On tärkeää erottaa todistus ja sanoma toisistaan. Mikä on ydinsanomamme ja mikä on todistus siitä? Jos todistus saa sanoman paikan, sanoma jää sanomatta.

En minäkään olisi tässä puhumassa, jos oleellisin minun elämässäni olisi ollut se ihme, kun minä sain terveyteni takaisin. Se oli valtava ihme, mutta minulle se oli todistus vielä valtavammasta ihmeestä: elävästä evankeliumista.

Lähetys on kristillisen uskon avaintekijä. Jokainen kristitty on kutsuttu ilmoittamaan Herransa nimen. Paavi Franciscus saattoi lähetystyöntekijät matkaan sanoen:

”Minne ikinä menettekin teidän olisi hyvä ajatella, että Herran Henki ennättää sinne aina edellämme.”

Lähetystyöntekijä on evankeliumin airut. Ja Jumalan Pyhä Henki tullut todistamaan evankeliumin ilosanomasta yhdessä meidän kanssamme:

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Ap. t. 1:8)

Jos sanamme ja todistuksemme on aito, maailmaa kuulee ja uskoo. Opettamalla ihmisiä ja parantamalla sairaita Jeesus ilmoitti jumalallisen kirkkautensa ja siitä todistamaan hän on tänään kutsunut meidät. Tehtävämme on jatkaa todistajien katkeamatonta ketjua ja viedä evankeliumia eteenpäin omalla meille uskotulla lähetyskentällämme.

”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?” (Room. 10:14)

Pohdittavaa

Mikä oli Jeesuksen palvelutyön keskiössä? Mikä on minun todistukseni keskiössä?