”Nainen sanoi hänelle: ’Minä tiedän, että Messias tulee, hän, jota sanotaan Kristukseksi. Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.’ Jeesus vastasi: ’Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.’ Samassa hänen opetuslapsensa tulivat ja ihmettelivät, että hän puhui naisen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt: ’Mitä sinä hänestä tahdot?’ tai ’Miksi puhut hänen kanssaan?’ Silloin nainen jätti vesiruukkunsa, riensi kaupunkiin…” (Joh. 4:25-28b)

Erilaisuutemme rikastuttaa toinen toistamme – ja siihen kiteytyy myös ekumenian ydinajatus. Me emme kokoonnu

yhteen etsien ykseyttä kieltämällä erilaisuuden, vaan löydämme ykseyden Jeesuksessa Kristuksessa ja ihailemme toinen toistemme erilaisuutta.

Meidän erilaisuutemme on yhteen tuotuna jotain yhtä kaunista kuin sateenkaaren värit, jotka yhdessä muodostavat valon spektrin eri väreihin. Sateenkaari olisi melko tylsän oloinen, jos valon pitäisi siinä olla vain yhden väristä. Sama pätee myös Jumalan seurakuntaan. Sen kauneus on siinä, miten Kristuksen valo hajaantuu spektrin eri väreihin erilaisten ihmisten sydämissä.

Tänä vuonna kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon teemaksi on valittu Herramme Jeesuksen Kristuksen sanat samarialaiselle naiselle kaivolla: ”Anna minun juoda astiastasi”. Tekstin alkuun on lainattu pieni ote tästä Johanneksen taltioimasta Jeesuksen ja naisen kohtaamisesta. Katsotaanpa, mitä se meille opettaa.

Ennakkoluulottomuutta

Kohdatessaan kaivolla sekä Jeesus että nainen kumpikin ylittävät ennakkoluulottomasti joukon raja-aitoja, joiden määrittelemien rajojen hyväksyminen olisi estänyt heitä koskaan kohtaamasta. Johannes kertoo, että raja-aidat oli pystytetty opetuslastenkin mieliin tässä neljännen päivän tekstissä, vaikka he eivät uskaltautuneet niitä ääneen Jeesukselle sanoakaan:

”Samassa hänen opetuslapsensa tulivat ja ihmettelivät, että hän puhui naisen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt: ’Mitä sinä hänestä tahdot?’ tai ’Miksi puhut hänen kanssaan?’ ” (Joh. 4:27)

Näitä olivat esimerkiksi juutalaisten ja samarialaisten välinen vihanpito ja halveksunta sekä miehen ja naisen kohtaaminen vuoropuhelusta nyt puhumattakaan. Jeesus ylitti rajat kohdatakseen naisen ihmisenä, mikä antoi naiselle rohkeuden tehdä samoin. Molemminpuolinen rajojen ylittäminen avasi mahdollisuuden keskusteluun, jota ei olisi käyty jos rajoista olisi pidetty kiinni.

Jos nainen olisi noudattanut oman kulttuurinsa sääntöjä, hän olisi poistunut nähdessään Jeesuksen lähestyvän kaivoa. Tuona päivänä hän ei jostakin syystä seurannut vakiintuneita sääntöjä. Sekä hän että Jeesus murtautuivat ulos vakiintuneista käyttäytymismalleista.

Jeesuksen ja naisen kohtaaminen kutsuu tänään meidät kokeilemaan toisen kaivon vettä ja myös tarjoamaan vettä omastamme. Ehkä mekin voimme ylittää rajat ihmisen kohtaamisen ja evankeliumin menestyksen tähden.

Nainen jätti vesiruukkunsa

Teksti puhuu toki rajojen ylittämisestä, mutta vielä voimakkaammin se puhuu luopumisesta silloin, kun todella tahdomme tarttua johonkin arvokkaaseen.

Tekstissä samarialaista uskoa tunnustava nainen ilmoittaa tuntevansa kirjoitukset Messiaan tulemisesta, mihin hän todennäköisesti odotti jonkinlaista kommenttia Jeesukselta.

Jeesus vastaakin naiselle, mutta hänen vastauksensa on jotain sellaista mitä nainen ei osannut odottaa. Jeesus näet ilmoitti olevansa itse se odotettu Messias: ”Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.”

Ja mitä samarialainen nainen tuohon vastaa? – ”Silloin nainen jätti vesiruukkunsa, riensi kaupunkiin..” Se, että samarialainen nainen hylkäsi vesiruukkunsa, kertoo siitä, että hän on löytänyt suuremman lahjan, jotakin kaivolta hakemaansa vettä parempaa. Hän tunnistaa juutalaisen muukalaisen, Jeesuksen, hänelle tarjoaman suuremman lahjan.

Jäin miettimään, miten tuo nainen tunnisti Jeesuksen Messiaaksi? Tuskin pelkästään Jeesuksen omat sanat riittivät vakuuttaman hänet siitä, että hän on todella keskustellut messiaan kanssa. Miten nainen vakuuttui tämän lyhyen kohtaamisen aikana siitä, että tuo hänet kaivolla kohdannut mies oli tosiaan se Messias, jota oli odotettu vuosisatoja tulevaksi?

Elämä ei aina anna meille järkiperäistä syytä. Uskon yksinkertaisesti, että nainen vakuuttui Jeesuksen olevan Kristus, koska hän koki Jumalan läsnäolon heidän kohtaamisessaan. Uskon, että Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa oli täten sitä samaa, mitä me olemme saaneet kokea, kun olemme kohdanneet Jeesuksen.

Jeesuksen seurassa nainen koki ensimmäistä kertaa vuosiin olevansa arvokas – Jumalan tytär ja rakastettu. Hän sai tuntea sen, mitä hän oli jo unohtanut? Hän tunsi sen, kuka hän on Jumalan silmissä. Hän sai tuntea sen arvon, joka hänelle kuuluu Jumalan ainutlaatuisena lapsena.

Tämä oli kohtaaminen, joka muutti naisen elämän. Se oli kohtaaminen, minkä jälkeen mikään ei ollut entisellään. Siitä tuo kaivolle jäänyt vesiruukku todistaa.

Nainen irrotti otteensa vesiruukusta, koska hän oli saanut Jeesukselta jotain parempaa. Se, mitä hän oli saanut, oli jotain tavatonta. Nainen ei epäillyt jättää vesiruukkua, koska se, mitä hän oli saanut Kristukselta, oli paljon suurempaa ja arvokkaampaa kuin hänen tähänastinen elämänsä.

Minun vesiruukkuni

Nyt pyydän sinua katsomaan omaa elämääsi ja minä katson omaani. Kysyn itseltäni – tee sinä samoin – uudelleen, olenko minä uskaltanut hylätä vesiruukkuni? Ja edelleen kysyn, mitä vesiruukku minun elämässäni tarkoittaa? Mitä minun pitäisi hylätä, jotta voi täysin voimin tarttua Kristuksen tarjoukseen?

Uskallanko todella tarttua Jeesuksen sanoihin ja elää niiden varassa? Uskallanko todella? Vai onko minullakin vain ne omat vesiruukkuni, jotka kuitenkin tahdon pitää tai ainakin ottaa mukaan? Vai estääkö jopa vesiruukkuni minua kokonaan antautumasta uuden elämän lahjan vietäväksi?

Jos irti päästäminen ja luopuminen tuntuu ylipääsemättömän vaikealta, joudun kysymään, että oletko vielä edes tunnistanut saamasi lahjan arvoa?

Jos sinulle tarjotaan asunnoksi kuninkaan linnaa ylläpitoineen täysin ilmaiseksi ja ehtona on vain se, että sinun pitää muuttaa sinne asumaan nykyisestä kodistasi, jäätkö mieluummin asumaan kotiisi vai tarttuisitko tarjoukseen ja näkisit miten elämäsi muuttuu? Jos et ymmärrä tarjouksen arvoa ja merkitystä, tuskin tartut siihen, mutta jos ymmärrät, teet varmaan saman ratkaisun kuin samarialainen nainen ja lähdet liikkeelle.

Jeesus sanoo:

”Jokainen, joka juo tätä vettä, tulee uudelleen janoiseksi, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, sille ei ikinä tule jano. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” (Joh. 4:13-14)

Onko näissä Jeesuksen sanoissa minulle kokonaan uusi elämä? Uskaltaisinko minä luopua vesiruukustani, tarttua Jeesuksen sanoihin ja kokea, miten elämä muuttuu, kun päästän irti ja lähden katsomaan, mitä hänellä on annettavaa? Uskaltaisinko – vai pelkäänkö minä? Uskaltaisinko?

Pohdittavaa

Jeesuksen kohtaaminen vaatii meitä hylkäämään vesiruukkumme – mitä ovat meidän vesiruukkumme? Mikä estää meitä etupäässä tekemästä niin?