Maailmamme on kuohunut jo pidemmän aikaa. Ensin oli pandemian vuodet, joita on nyt seurannut sotilaallisten konfliktien, sodan ja hävityksen aika. Se on saanut ehkä aikaan sen, että enää en niin hanakasti muistele meidän maamme sodanhetkiä, kun sota on tullut lähelle tänne Eurooppaan ja ajallisesti tähän hetkeen.

Kuitenkin sota on yhä osa meidänkin lähihistoriaamme, joten näin itsenäisyyspäivän lähestyessä muistelen hieman, mitä on jäänyt mieleen koulun historiantunneilta. Uskon, että sinäkin muistat koulun historian tunneilta talvisodan? Se oli sota, jossa Suomen nuori itsenäisyys oli uhattuna. Silloin mitattiin, kuinka paljon suomalaiset olivat valmiit antamaan säilyttääkseen itsenäisyytensä. Vaikka poliittisella taivaalla oli näkynyt uhkakuvia jo hyvän aikaa, Neuvostoliiton sodan julistus Suomelle tuli yllättäen. Vaikka joku saattoi ounastella pahinta, harva oli henkisesti valmistautunut sotaan. Kukaan ei tahtonut uskoa sodan mahdollisuuteen etenkään Neuvostoliiton kaltaista mahtavaa vihollista vastaan.

Kun sota syttyi kukaan ei kysynyt, olivatko suomalaiset valmiit sotaan. Sota vain alkoi, kun vihollinen tunkeutui rajan yli uhkaamaan itsenäisyyttämme ja kotejamme. Moni ajatteli, ettei Neuvostoliitolla ole oikeutta tunkeutua maahamme, mutta siitä huolimatta niin kävi. Vaikka moraalisesti Suomi oli oikeassa, se ei riitä, jos joku ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Ihmisten maailmassa tulee näet tilanteita, jolloin ’oikeus’ on sillä, joka päättää ottaa sen voimakeinoin itselleen.

Kansallisen hädän keskellä Suomi varusti joukkonsa toivottomaan taisteluun lukumäärällisesti ja aseellisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Sotilaat varustettiin sekä vihollista että talvea vastaan.

Vastustaja oli ylivoimainen aseistuksen ja miesmäärän suhteen, mutta he sortuivat vanhaan virheeseen; he aliarvioivat vihollisen ja sodan keston, minkä vuoksi he eivät ymmärtäneet varautua kunnolla Suomen uskollisinta liittolaista eli talvea vastaan. Pelkkä talvivarusteiden puute maksoi neuvostoarmeijalle kymmeniä tuhansia ihmishenkiä.

Esimerkki talvisodasta sopii johdannoksi aiheeseemme hengellisen sodankäynnin periaatteista. Samanlailla kuin talvisodassa Neuvostoliitto aliarvioi Suomen ja talviset olosuhteet, meillä on vaara aliarvioida hengellisessä sodankäynnissä ’vihollisemme’ ja käydä sitä vastaan väärässä varustuksessa. Voittoisa hengellinen taistelu tarvitsee oikean varustuksen. Väärä varustus johtaa vähintään yhtä kohtalokkaihin seurauksiin hengellisessä sodassa kuin perinteisessä sodassakin.

Tämänkertainen teksti ei ole varsinainen tutkielma hengellisestä sodankäynnistä, vaan se on lyhyt katsaus Paavalin tekstiin, jossa hän kuvaa hengellisen sodankäynnin perusperiaatteita ja uskovan taisteluvarusta siinä. Kyse on siis varustautumisesta. Luetaanpa tämä.

”Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.” (Ef. 6:10-18)

Efesolaiskirjeestä hengelliseen sodankäyntiin

Paavali kirjoitti Rooman vankeudesta Vähä-Aasian alueen seurakunnille kiertokirjeen, jonka tunnemme kirjeenä efesolaisille. Se on nimetty Efesoksen kaupungin mukaan, koska Efesoksessa oli alueen johtava seurakunta. Paavali ei todennäköisesti alun perin osoittanut kirjettä Efesoksen seurakunnalle, vaan sana ’Efesos’ on lisätty kirjeen aloitussanoihin vasta myöhemmin (Ef. 1:1), koska se puuttuu vanhemmista käsikirjoituksista. Kirje kirjoitettiin yhtäläiseksi ohjeeksi kaikille alueen seurakunnille.

Efesolaiskirje on siinä mielessä poikkeava Paavalin muista kirjeistä, että hän ei kirjoittanut sitä minkään erityisen ongelman tai harhaopin tähden. Kirje on pikemmin syventävä esitys totuuksista, joita Paavali oli vastaanottajille jo aiemmin opettanut. Hän tahtoi kirjeellä syventää paikallisten uskovien kokonaiskuvaa Jumalan pelastussuunnitelmasta ja rohkaista heitä, etteivät he lannistuisi, vaikka Paavali itse oli ollut vangittuna yli kahden vuoden ajan.

Kirjeen viimeisenä aiheena (Ef. 6:10-18) Paavali valitsi kirjoittaa Jumalan sota-asusta, joka on varustus, johon Herran omien on määrä pukeutua kestääkseen uskossa loppuun saakka. Kuvauksessa Paavali käyttää esimerkkinä roomalaisen sotilaan varustusta, jolla hän kuvaa hengellisen sodankäynnin periaatteita. Luulen, että Paavali oli tutustunut melko tarkkaan tähän varustukseen, koska koko Rooman matkan sekä kaksivuotisen Rooman vankeuden ajan häntä vartioivat sotilaat päivin ja öin. Katsotaanpa siis, mitä Paavali kuvauksella tahtoo meille kertoa.

Taistelun lähtökohdat

Ensimmäiseksi jokaisen uskovan on sisäistettävä, että olemme jo sodassa – halusimme sitä tai emme. Itse emme sotaa ole aloittaneet, emmekä liioin toivoneet, mutta vihollinen on keskittänyt joukkonsa meitä vastaan, joten itsemme ja ’aseveljien’ tähden olemme velvolliset puolustautumaan.

Jumalan sota-asua ei siis ole annettu etukäteen mahdollisen kriisitilanteen varalle, jotta sysäisimme sen laskostettuna kaappiin odottamaan tositoimia. Se on annettu jokapäiväiseksi käyttövarustukseksi, johon uskovan on tarkoitettu pukeutuvan alati, koska Herran omat elävät välittömän sodanuhan alla. Taistelussa jokainen sotilas on puettu Herransa väreihin ja hän käy Herransa taisteluviirin alle yhdessä toisten kanssa vihollista vastaan.

On Jumalalta saamamme sota-asu kuinka kiiltävä ja hyvin hoidettu tahansa, emme hyödy siitä mitään, ellemme ole pukeutuneet siihen jo ennen taistelukentälle astumista. Parhainkaan sota-asu ei suojaa omistajaansa ellei hän pue sitä ylleen.

Suojaamisen lisäksi sota-asu tekee tiettäväksi, kenen puolella taistelemme. Herran sota-asun värit kertovat taistelun tiimellyksessä omillemme aseveljeydestä erottaen meidät vihollisista. Toki vihollisetkin tunnistavat meidät sota-asustamme.

Sota-asu on ehkä oleellisin lähtökohta taisteluun lähdettäessä, kun puhutaan vertauskuvallisesti muinaisia taistelumenetelmiä mukaillen. Nimittäin hyvä sota-asu antoi varsin suuren edun taistelussa huonosti varustettua vihollista vastaan. Jos asu suojaa riittävästi kuitenkaan liiaksi liikkuvuutta rajoittamatta, on huonosti varustetun hyökkääjän paha käydä kelvollisesti pukeutunutta taistelijaa vastaan. Tästä syystä aseveljemme Paavali komentaa ’uskovien joukkoja’ yksiselitteisesti näin:

”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus” (Ef. 6:11a).

Paavali ei kehota Herran omia tutustumaan teoriassa sotavarustukseen tai pitämään sitä esillä, jotta siihen voisi ripeästi pukeutua tilanteen tullen. Paavali käskee jokaista viimeistään nyt pukeutumaan varustukseen, koska taistelu on jo käynnissä eikä taistelukentällä ole aikaa pukeutua.

Ja niin kauan kuin taistelu on käynnissä, sota-asu pidetään päällä. Se suojaa, mutta myös erottaa meidät vihollisesta. Niin kauan, kun sota-asu on puettuna päällemme, ei ole epäselvää kenen joukoissa taistelemme. Jos sen sijaan riisumme sota-asun kesken taistelun, se ei enää suojaa meitä eikä myöskään kerro muille kenen riveihin kuulumme.

Kuka on vihollisemme?

Entä vihollinen, kuka hän on? Paavali esittelee vihollisemme tällä tavoin:

”…jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.” (Ef. 6:11b-12)

Vastustajamme tässä taistelussa on ensisijaisesti Saatana ja hänen johtamansa järjestäytynyt langenneiden henkivaltojen armeija, joka on käynyt epätoivosta taistelua Jumalaa ja hänen valittuja vastaan jo ihmiskunnan syntyajoilta lähtien.

Oleellisinta hengellisessä sodassa on ymmärtää, ettei kukaan meistä taistele ihmisiä vastaan, emme edes heitä, joiden välityksellä vihollisemme joskus toimii turhankin suoraan. Kuitenkaan tämä taistelu ei ole ”verta ja lihaa vastaan”, vaan pimeyden voimia ja henkivaltoja vastaan.

Siitä hetkestä alkaen, kun annoimme elämämme Jeesukselle, tuli meistä jokaisesta Saatanan vihollinen numero yksi. Jeesuksen leiriin siirtyminen on aina selänkääntämistä Saatanalle. Jeesuksen taisteluviirin alla ei ole yhtään taistelijaa, jota vihollisemme kunnioittaisi niin paljon, etteikö hän tekisi kaikkeaan hänen tuhoamisekseen. Tästä syystä meidän pitää olla varustautuneet sotaan asianmukaisin hengellisin varustein, jotta voimme tehokkaasti vastustaa pahaa.

Huomaathan, että tekstin tarkoitus on kuvata uskovan elämää hengellisestä näkökulmasta kuvaten sodankäyntiä, joka on peitetty silmiltämme, mutta jonka vaikutukset näemme monesti arkisessa elämässä. Teksti ei vihjaa, että jokainen paha teko tai likainen ajatus olisi lähtöisin demoneista tai Saatanan juonista. Paavalin tarkoitus ei ole ’hengellistää’ ihmiselämän valintoja ja kiusauksia, mutta toisaalta ei kenenkään pitäisi myöskään kieltää persoonallisen pahan olemassaoloa ja vaikutusta.

Entä missä taistelut käydään? Ne käydään siellä, missä milloinkin olemme. Ne ovat arjen taisteluita – jokapäiväisiä ’pikku kahakoita’ käytännön elämässä: ihmissuhteissa, ajatuksissa, valinnoissa, jne. On kyse taisteluista hengellisessä maailmassa, jotka ’projisoituvat’ tähän näkyvään maailmaan arkielämän tilanteina. Esimerkiksi tilanne, jossa teemme valinnan lähimmäisen auttamisen ja torjumisen välillä, on eettinen kysymys, mutta sillä on myös hengellinen ulottuvuus. Valinta on näet joko Jumalan tahdon mukainen tai sitä vastaan.

Uskovan elämässä vaikuttaa edelleen hänen omat mielihalunsa. Paavali ei tarkoita, että uskovat olisivat ’hengellisen sodan uhreina’ syyntakeettomia valinnoissaan. Ei ole mitään syytä selittää arkielämän tapahtumia hengellisen sodankäynnin termein, vaan voimme pitää vastuun valinnoistamme itsellämme. On kuitenkin hyvä tiedostaa myös asioiden toinen puoli.

Ohjeita taistelukentälle

Tiedämme, että kohtaamme elämän aikana päiviä, jolloin paha hyökkää erityisen ankarasti. Toisaalta tulee päiviä, jolloin sota hetkeksi taukoaa. Onko se sitten tauonnut vai hiipikö vihollinen selustaan ansoittamaan tietämme, se on toinen kysymys. Oleellista kaikessa on se, että pysymme pystyssä. Emme kaadu taistelussa emmekä sen tauotessa:

”Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.” (Ef. 6:13)

Paavalin käsky toistuu edelleen selvänä. Ottakaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, koska se suojaa teitä antaen mahdollisuuden puolustautua vihollista vastaan.

Taistelussa Rooman armeijan sotilaiden oli määrä seistä lujina taistelukentällä. Perääntyä ei saanut ilman erillistä lupaa. Niin kauan, kun divisioonat pysyivät avoimella kentällä yhdessä päästämättä ketään murtautumaan rivien läpi, legioonat olivat käytännössä voittamattomia.

Joka siis tahtoi selvitä taistelusta voittajana, sen oli pysyttävä pystyssä. Maahan kaatunut sotilas on helppo lyödä, koska maasta käsin hän ei ulotu haavoittamaan vihollista kriittisiin paikkoihin. Kaatunut sotilas on uhka myös muille, koska hänen kohdaltaan rivi jäi avoimeksi viholliselle murtautua puolustuslinjan läpi.

Käsky kuuluu täten yksinkertaisesti: ”Seiskää lujina!”. Älkää kaatuko, älkää luovuttako maata jalkojenne alla vihollisen käyttöön, älkääkä päästäkö vihollista kohdaltanne murtautumaan puolustuslinjan läpi.

Sama analogia pätee hengellisessä sodankäynnissä. Jos uskovat seisovat vihollista vastaan yhtenä linjana asianmukaisesti varustettuna, vihollisen on käytännössä mahdoton kukistaa heitä. Jos taas taistelijoita kaatuu sieltä täältä, on olemassa vaara, että vihollinen pääsee tekemään tuhoja omalla maaperällämme ja kiertämään selustaan. Täten on ensisijaisen tärkeää tukea ’aseveljiä’ ja auttaa kaatunut pystyyn, jotta vihollinen ei saa mahdollisuutta vahingoittaa häntä tai muita hänen kauttaan.

Jumalan sota-asu: vaatetus

Me olemme Jumalan armeija, jonka Jumala itse on varustanut taisteluun. Hän antaa kaiken tarvitsemamme, vastuullemme jää vain pukea sotavarustus yllemme kokonaisuudessaan.

Ellemme pue koko varustusta, vaan jätämme pois jotain mielestämme ehkä tarpeetonta, jää varustus puutteelliseksi, eikä se enää suojaa meitä niin kuin sen suunnittelija on ajatellut. Herran sota-asussa ei ole turhaa kannettavaa. Jos puemme tunnollisesti yllemme koko varustuksen, voimme olla varmat, että kestämme taistelussa. Katsotaanpa siis mitä Jumalan sota-asuun kuuluu.

Aloitetaan sota-asuun tutustuminen ruumiista suojaavasta vaatetuksesta. Ruumiin suojaaminen näet estää vihollista vahingoittamasta sotilasta silloin, kun vihollinen on päässyt tavalla tai toisella tunkeutumaan puolustuksen läpi. Vartalosuojat suojaavat silloin, kun vihollinen on päässyt jostain syystä ohittamaan varsinaisen aseistuksen eli kilven ja miekan.

Totuuden vyö

Ensimmäiseksi sotilas sitoo paidan ja housut totuuden vyöllä, jonka tehtävä on pitää vaatteet kiinni, niin etteivät ne liehu vapaana ja takerru miekkaan väärällä hetkellä. Totuus ei pala tulessakaan. Jos pysymme totuudessa, ei kukaan voi todistaa meitä vastaan. Totuudessa pysyminen tarkoittaa samalla pysymistä Herrassamme, koska hän itse on totuus (Joh. 14:6).

Totuuden vyö ei ole mikä tahansa varuste, vaan se kuuluu Jesajan profetian mukaan myös Messiaan varustukseen:

”Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus {totuus, KR33/38} vyönä hänen uumillaan.” (Jes. 11:5)

Jos siis Herramme tunnetaan totuuden vyöstä, olkoon se tällöin meidänkin tunnusmerkkimme. Kun paidan liepeet on vyötetty lujasti kiinni totuuden vyöllä, ei viholliselle jää tartuntapintaa vahingoittaa meitä tarttumalla repsottaviin ’vaatteisiin’.

Rintapanssari

Rintapanssari, eli tekstissä ’haarniska’, suojaa taistelijan tärkeimmät ruumiinosat iskuilta. Siksi se on valmistettu vanhurskaudesta. Se on siis valmistettu jostain sellaisesta, jonka Jumala itse on valmistanut meitä varten. Se on jotain sellaista, mikä ei voi pettää, vaan suojaa taistelijan kehon absoluuttisesti.

Vanhurskauden rintapanssari ei ole sekään mikä tahansa varuste, vaan se on erottamaton osa Jumalan itsensä sota-asua, kuten jälleen Jesajan kirja osoittaa:

”Vanhurskauden hän {Herra} puki haarniskaksi ylleen, pelastuksen kypärän hän pani päähänsä, hän pukeutui koston vaatteisiin, kuin viittaan hän verhoutui kiivauteensa.” (Jes. 59:17)

Vanhurskauden rintapanssarilla Paavali ei siis tarkoita inhimillistä vanhurskauden pyrkimystä, vaan hän tarkoittaa Jumalan absoluuttista vanhurskautta. Kun Herra pukee meidät taistelua varten, hän pukee meidät samaan haarniskaan, johon hän itse on pukeutunut. Se haarniska on Jumalan vanhurskaus, jonka hän on antanut meille Kristuksessa.

Alttiuden kengät

Vielä laitamme jalkaan alttiuden kengät, joiden alttius tulee evankeliumista, jonka olemme saaneet vastaanottaa, ja jota tahdomme edelleen julistaa muille. Tässäkin on epäsuora viittaus Jesajan tekstiin, joka kuvaa evankeliumin ilosanoman tuojaa:

”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: – Sinun Jumalasi on nyt kuningas!” (Jes. 52:7)

Evankeliumi on siis kuvaannollisesti kytketty roomalaisen sotilaan kenkiin, jotka suojasivat jalkoja ja tukivat sotilasta taistelussa. Hyvät kengät ovat perusta, jonka päällä taistelija seisoo tai kaatuu. Kun perusta on alttiuden evankeliumissa, ei ole kahta kysymystä siitä, seisooko Herran sotilas tukevasti.

Jumalan sota-asu: puolustusaseet

Huomasitko, että Herran taistelijan ruumiin suojaksi tarkoitettu varustus on kokonaan Jumalan tekoa. Siinä ei ole sijaa uskovan inhimillisille ponnisteluille. Herra suojaa omansa vihollisen syytöksiltä totuudella, vanhurskaudella ja evankeliumin alttiudella. Herra ei siis jätä suojausta inhimillisten epävarmuustekijöiden varaan, vaan hän on pukenut meidät samaan asuun, johon Jesajan profetioissa pukutuvat Messias ja Herran itse. Kannamme yllämme täten Jumalan kunniaa – hänen pelastussuunnitelmansa koko totuutta.

Olemme nyt tutustuneet päälle puettaviin suojiin, jotka suojaavat ruumiin eri osia. Käymme seuraavaksi katsomaan puolustusvälineitä, joilla sotilas aktiivisesti suojautuu vihollisen hyökkäystä vastaan.

Periaatteessa taitava sotilas ei tarvitse kaksinkamppailussa edellä mainittuja vartalosuojia, vaan hänelle riittää mainiosti puolustusaseet, eli kilpi ja kypärä, joilla hän kykenee torjumaan vihollisen iskut. Legioonalainen tarvitsi kuitenkin myös edellä kuvatut vartalosuojat, koska taistelutilanne ei ole kaksinkamppailua, vaan iskuja voi tulla monesta suunnasta täysin arvaamatta.

Mutta puolustus ei siis ole pelkän vartaloa suojaavan vaatetuksen varassa, vaan sotilas tarvitsee sen lisäksi kilven ja kypärän.

Uskon kilpi

Roomalaisen sotilaan kilpi on torjunta-ase. Se on suuri puusta tehty nahkapäällysteinen kilpi, joka ennen taistelua kastellaan läpimäräksi, että sillä voidaan sammuttaa vihollisen ampumat palavat nuolet. Kun legioonat asettuvat taisteluasemiin sulkien tiivisti rivit, edessä olevat sotilaat kääntävät kilpensä vihollista kohti ja sotilaat heidän takanaan nostavat omat kilpensä pään päälle suojaksi. Kilvistä muodostuu näin koko joukkoa suojaava panssari, jota palavat nuolet eivät läpäise. Tällöin sotilaita on käytännöllisesti katsottuna mahdoton vahingoittaa palavin nuolin. Vaaditaan vain yksi asia: jokainen pysyy asemissaan – ”seisoo suorana”.

Eli kilpi on se ase, jolla uskovat torjuvat Saatanan syytökset ja estävät epäilyn siemenen pääsyn keskuuteensa tekemään tuhoaan. Tuo kilpi on usko, sillä juuri usko torjuu kaiken epäilyn. Jos oma usko alkaa horjua eikä se kykene enää sammuttamaan pahan palavia nuolia, on tukenamme edelleen aseveljien ’uskon kilvet’ sekä vartalosuojat.

Pelastuksen kypärä

Kypärä luonnollisesti suojaa sotilaan päätä taistelussa, mutta sillä on myös toinen merkitys. Kypärä armeijan tunnuksineen on sotilaallisen voiton merkki. Vaikka varustus oli sodan osapuolilla muuten samanlainen, kypärä oli tunnus, joka kertoi, kenen puolella taistelija oli. Roomalainen kypärä oli tehty pronssista ja sotilas oli velvoitettu pitämään sitä päässä taistelun aikana.

Kypärä on se osa, mikä ensimmäisenä kilven takaa näkyy. Meidän ei tarvitse jäädä kilven taakse kyyristelemään, vaan voimme nostaa päämme kilven takaa ylväästi, koska päätämme suojaa Kristuksen meitä henkilökohtaisesti varten valmistama pelastus – pelastuksen kypärä.

Kun nuolisateen jälkeen nostamme katseemme kohti lähestyvää vihollista, tiedämme toivon pelastuksesta olevan varma; mikään ei voi riistää meiltä lahjaksi saamaamme pelastusta. Samalla pelastus on Jumalan sotaväen merkki, joka yhdistää kaikkia taistelijoita aselajista riippumatta. Pelastus on tunnus, jonka alle me kaikki olemme kokoontuneet. Myös Herra itse kantaa päässään samaa kypärää, kuten aiemmin siteerattu Jesajan teksti kertoo (Jes. 59:17).

Pelastuksen kypärä suojaa meitä ja erottaa meidät vihollisistamme.

Jumalan sota-asu: hyökkäysaseet

Huomasit varmaan, että myös kypärä ja kilpi ovat Jumalan täysin valmistamat: usko ja pelastus. Puolustuksemme on täten rakennettu täysin Jumalan varaan. Voimme edelleen sanoa, että kehotus pukea ylle koko Jumalan sota-asu, on kehotus pukeutua Jumalan pelastussuunnitelmaan.

Vaan entä hyökkäys aseet? Tarvitaanko Jumalan armeijassa sellaisia? Kuuluuko siis Jumalan sota-asuun hyökkäysaseita? Tottakai kuuluu. Ei Herra vie joukkojaan taistelukentälle vain vihollisen nuolilta ja iskuilta suojautumaan, vaan sotilaalla on oltava ase, jolla hän kykenee voittamaan vihollisen.

Roomalaisen sotilaan lähitaisteluase oli miekka, jota kutsuttiin nimellä ’gladius’ (lat. ’miekka’) Se oli lyhyt kaksiteräinen miekka, jota käytettiin pistämiseen ja lyömiseen, eli kyseessä oli lähitaisteluase. Gladiuksen pituus vaihteli 50 – 60 cm välillä. Terä oli leveä, noin 4 – 10 cm.

Jumalan sotaväki on roomalaisen sotilaan tavoin aseistettu miekoin lähitaistelua varten. Herran taistelijoiden ase on terävin ja pelätyin kaikista: Hengen miekka. Aseemme on siis sekin Jumalallista alkuperää. Varustuksessamme ei ole mitään, mikä ei olisi lähtöisin Jumalasta ja yksin hänestä. Herran sota-asussa ei ole inhimillisiä heikkouksia.

Hengen miekka on erityinen kaksiteräinen miekka, johon Herran Henki yhtyy. Se on Jumalan sana. Jokaisen uskovan tulee käyttää Jumalan sanaa taistelussaan pahaa vastaan, koska se on voimallinen läpäisemään vihollisen panssarit.

Hengen miekka on ase. Ase ei hyödytä kantajaansa, jos hän ei ota sitä vyöltä ja käytä sitä parhaimman taitonsa mukaan vihollista vastaan. Jokaisen sotilaan tärkein tehtävä on opetella tuntemaan aseensa, jotta hän osaa käyttää sitä taistelutilanteessa. Opi tuntemaan aseesi; opi tuntemaan Jumalan sana. Älä jätä ’miekkaasi’ tuppeen, vaan käytä sitä vihollisen vastustamiseksi.

Hengen miekka – Jumalan sana – on taisteluvarustuksen ainut hyökkäysase. Sen käytön taitaminen on täten ehdottoman tärkeää. Sitä ei tule käyttää väärin, vaan tavalla johon Herran Henki yhtyy, eli tavalla, joka tuottaa rakkauden ja uskon hedelmää Jumalan kunniaksi. Jos Jumalan sana muuttuu käsissäsi haavoittavaksi lyömäaseeksi, on se merkki siitä, että harjoitusta vielä tarvitaan.

Jumalan aseena Hengen miekka

”on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12)

Hengen miekka on niin voimallinen ase, että sen edessä vihollisemme vapisevat. Vihollinen yrittää kaikkensa, ettemme käyttäisi Hengen miekkaa, vaan jättäisimme sen vyölle ja yrittäisimme taistella mieluummin toisin asein, kuten ’ihmisviisauden keihäin’, ’oikeassa olemisen sotakirvein’ tai ’rakkaudettomuuden nuolin’. Näitä aseita vihollinen ei näet pelkää. Ainoa ase, jonka edessä vihollisemme vapisee on ”Hengen miekka – Jumalan Sana”.

Yhteenveto taisteluvarustuksesta

Aiemmin olen lukenut tekstiä irrallisena kokonaisuutena enempää ajattelematta sen olevan osa Efesolaiskirjettä. Tällä kertaa pysähdyinkin miettimään, miksi Paavali on liitänyt sen Efesolaiskirjeen loppuun? Ja miten sen metafora sopii Efesolaiskirjeen teemaan? En näet usko, että Paavali kirjoitti metaforan Roomalaisen sotilaan varustuksesta kirjeeseensä juuri tuolle paikalle sattumalta tai hetken mielijohteesta. Uskon tekstin olevan eräänalainen yhteenveto kirjeen koko sanomasta.

Efesolaiskirje on alusta alkaen tuonut julki Jumalan iankaikkisen tarkoituksen täyttymistä. Uskon, että Jumalan sota-asu kuvaa juuri sitä – siis Jumalan tarkoituksen täyttymistä uskovan elämässä.

Koko sota-asu on Jumalan antama, suunnittelema ja valmistama vailla pienintäkään inhimillistä heikkoutta. Kaikki sota-asun varusteet ovat Jumalallista tekoa: totuus, vanhurskaus, alttius, usko, pelastus ja Jumalan sana. Yksikään niistä ei ole riippuvainen inhimillisistä ponnistuksista, vaan ne kaikki ovat Jumalan pelastussuunnitelman ’osasia’.

Yhdessä sota-asun varusteet muodostavat Jumalan iankaikkisen pelastussuunnitelman. Sota-asussa liittyvät yhteen pelastussuunnitelman yksityiskohdat. Niistä rakentuu Jumalan iankaikkinen tarkoitus ihmisen pelastamiseksi. Toisin sanoen Jumalan sota-asu kuvaa Herran iankaikkista pelastussuunnitelmaa, jonka monet osat yhdessä muodostavat kokonaisuuden.

Ajatus sopii myös Efesolaiskirjeen teemaan, koska kirje kehittää Jumalan iankaikkisen tarkoituksen täyttymisen teemaa. Uskon siis, että esimerkki Jumalan sota-asusta on Paavalilta eräänlainen kuvaannollinen yhteenveto Efesolaiskirjeen teemasta. Nimittäin Jumalan sota-asu kuvaa Jumalan tarkoituksen täyttymistä uskovan elämässä. Kaikki sota-asun varusteet ovat osasia Jumalan suunnitelmassa, jotka yhdessä koituvat ihmisen pelastamiseksi. Ihminen tarvitsee Jumalan koko sota-asun kaikkine varusteineen – varuste sieltä ja varuste täältä ei yksin riitä. Sota-asu on kelvollinen vasta, kun se on puettu kokonaan.

Arkipäivän uskontaistelussa ei siis ole kysymys inhimillisestä yrittämisestä ja ponnistelusta, vaan Jumalan räätälöimän sota-asun päälle pukemisesta. Tästä syystä tekstissä toistuu kehotus ”pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus” (Ef. 6:11, 13). Kyse on yksinkertaisesti Jumalan koko täyteyden vastaanottamisesta ja siinä elämisestä. Pukeutuminen Jumalan sota-asuun kuvaa siis Herran pelastussuunnitelman vastaanottamista ja siinä elämistä.

Paavalin metafora Jumalan sota-asusta ei siis tarjoa uskovalle maagisia loitsuja hengelliseen sodankäyntiin tai kikkoja, jotka tekevät uskovasta otollisemman Jumalalle. Se ei kehota lukijaa tekemään niin tai näin selvitäkseen elämän myrskyssä, vaan se yksinkertaisesti kehottaa häntä tukeutumaan Jumalaan ja hänen hyvään tahtoonsa.

Teksti ei painota sitä, mitä ihmisen pitää tehdä, vaan se alleviivaa sitä, mitä Jumala on tehnyt ihmisen pelastamiseksi. Herran taistelijan ei enää tarvitse tehdä mitään muuta kuin pukea ylleen Herran koko pelastussuunnitelma ja ”seistä lujana” (Ef. 6:14) tukeutuen Jumalan suunnitelmaan. Kun hän on pukenut päälleen Herran täyteyden, se tekee hänet kelvolliseksi Jumalan ikuista hyvää tarkoitusta varten, koska hän on itsensä Jumalan vaatettama.

Taistelussa ei siis kysytä vähäisiä resurssejamme, vaan Herra kysyy vain yhtä asiaa: ”Oletko valmis pukemaan yllesi Jumalan koko taisteluvarustuksen?” Oletko siis valmis astumaan niihin lupauksiin ja siunauksiin, jotka Herrasi on sinulle valmistanut?

Itsetarkastus

Olemme siis yhdenlaisessa sodassa mekin. On sitten tulitauko, asemasota tai hyökkäys – olemme sodassa. On aika katsoa itseään ja tutkia olenko pukenut koko varustuksen? Kuljenko rohkeasti eteenpäin joukon mukana vai olenko jäänyt kyyristelemään kilven taakse pelokkaasti suojaten vajavaiseksi jäänyttä varustustani?

Koko varustus on Jumalan valmistama; se on hänen siunauksensa minua varten. On kysymys vain siitä, että olenko suostunut pukemaan sen ylleni? Onko miekkani aina terävä Jumalan sana, vai olenko korvannut miekan joutavalla ihmisviisaudella?

Yritänkö taistella Herran rinnalla vajavaisin varustein? Yritänkö paikata ja parannella inhimillisin keinoin jotain, minkä Jumala on varustuksessa jo huomioinut? Miksi kantaisin Jumalan sota-asun lisänä jotain inhimillistä kilkettä ja sälää, mikä ei hyödytä minua mitenkään, vaan päinvastoin tekee matkanteosta vaivalloisempaa? Miksen mieluummin pue ylleni Jumalan kirkkauden koko täyteyttä ja ylistä Jumalaa siitä, että hän puettanut minut iankaikkiseen tarkoitukseensa pelastettuna ihmisenä.

Jumalan sota-asu on riittävä suoja viemään minut yhdessä aseveljien kanssa Herran johtamana ikuiseen voittoon vihollisesta. Ja matkalla käydyt lukuisat taistelut nekin palvelevat ikuista tarkoitusta matkalla kohti koko sodan lopullista voittoa. Taistelut näet kantavat hedelmää Jumalalle, kun taistelemme pää pystyssä Jumalan tunnusta häpeämättä Hengen miekoin. Tällöin Jumalan sanan vastustamaton voima tunkeutuu vihollisen rivien lävitse tuoden elämän monille.

Pitäkäämme kiinni sota-asustamme, luottakaamme siihen, että Jumalan valmistamat puolustusvälineet pitävät meidät pystyssä kiihkeimpienkin taistelujen temmellyksessä. Älkäämme myöskään jättäkö miekkaa vyölle, vaan pidetään Jumalan sanan miekka aina valmiina voittamaan sieluja vihollisen leiristä.

Pohdittavaa

Olenko pukenut koko taisteluvarustuksen?