Aika ajoin opintuulet puhaltavat eri suunnista seurakunnissa. Joskus voidaan puhua jopa pienistä pyörremyrskyistä.

Tavallisesti on toki kyse vain erilaisista korostuksista ja vivahde-eroista opinkappaleiden tulkinnassa. On mielenkiintoista seurata, miten seurakuntalaiset käsittelevät uusia opetuksia ja ilmiöitä.

Osa ottaa uuden iloiten vastaan torjuen jyrkästi perinteisen tulkinnan, toiset taas kumoavat jyrkästi uuden näkökulman perustellen sitä perinteisen näkemyksen argumentein tai vetoamalla perinteisiin. On tietty heitäkin, jotka muodostavat asiasta oman kantansa kuulumatta uuden tai vanhan käsityksen kiihkeisiin puolustajiin. Sitten on suuri joukko niitä, jotka jättäytyvät syystä tai toisesta keskustelun ulkopuolelle. Usein on näet niin, että aina pienet opilliset ’taistot’, jostain yksityiskohdasta eivät kiinnosta kaikkia. Toki on suuri joukko asioita, jotka koetaan tärkeiksi ja niistä keskustellaan vuosikymmenet jopa vuosisadat.

Aivan harmittomaksi sanailu opinkohtien ja mielipide-erojen välillä ei aina jää. Ikävää tällaisissa tilanteissa on monesti se, että ihmiset alkavat riitelemään keskenään ja seurakuntaan syntyy kuppikuntia, vaikka asioista voisi keskustella sulassa sovussa ilman, että kenenkään tarvitsee menettää kasvojaan.

Harhaoppi seurakunnassa

Tällä kertaa tarkastelemme Juudaksen kirjeen pohjalta, miten siellä neuvotaan menettelemään puhdasoppisuuden kiistoja monta kertaluokkaa vakavamman ongelman eli harhaopin eli heresian kanssa. Teksti kuuluu näin:

”Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta.” (Juud. 1:20-23)

Ensimmäisen vuosisadan seurakuntien ongelmana ei ollut pienet opilliset mielipide-erot, vaan eksyttävät harhaopit, kuten gnostilaisuus ja judaismi. Mutta katsotaanpa ensin millaisesta harhaopista Juudaksen kirjeessä oli kyse, ennen kuin käydään tarkemmin pohtimaan, miten kirjeessä harhaoppiin suhtauduttiin.

Juudaksen kirjeen harhaoppi

Kirjeen on kirjoittanut 65 – 80 jKr Juudas, joka ei itse ollut apostoli, vaan todennäköisesti Jeesuksen nuorin veli (Matt. 13:55), jonka toimi Jerusalemin seurakunnan paimenena. Vastaanottajista ei tiedetä juuri mitään kirjeen sisällön perusteella. Vastaanottajat ovat voineet olla yhtä hyvin pakana- tai juutalaiskristittyjä. Perimätiedon mukaan kirjeen mahdollinen kohde olisi ollut joko Syyriassa tai Vähä-Aasiassa.

Juudas kirjoitti kirjeen varoitukseksi seurakunnalle heidän keskuuteensa pesiytyneistä harhaoppien levittäjistä. Suurin osa kirjeen sisällöstä käsittelee harhaoppien levittäjiä ja heidän opetuksiaan.

Ilmeisesti väärät opettajat yrittivät vakuuttaa uskovia nk. halvan armon evankeliumilla. He opettivat, että uskova voi huoletta elää jatkuvassa synnissä ja irstaudessa, koska Kristuksen sovitustyö pesee heidät kuitenkin puhtaaksi synnistä Jumalan ehtymättömän armon tähden. Kirjoittajan mielestä tällainen halvan armon käsitys oli kieroutunutta harhaoppia:

”Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.” (Juud. 1:4)

Juudas vertaa näiden harhaopettajien hengellistä tilaa muutamaan Vanhan testamentin ’varoittavaan esimerkkiin’, kuten Israelin epäuskoon, enkelien lankeemukseen ja Sodoman ja Gomorran hävitykseen. Hän vertaa heidän vaikuttimiaan Kainin itsekkyyteen, Bileamin ahneuteen ja Korahin kapinahenkeen.

Yhteenvetona heistä Juudas vielä paljastaa heidän elämänsä todellisen hedelmän:

”Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä.” (Juud. 1:16)

Kirjoittajan kovista sanoista voidaan päätellä, että oli kyse vakavasta eksytyksestä, joka oli kadotukseksi seurakunnalle. Ei ollut siis kyse pienestä oppiriidasta tai erimielisyydestä tulkinnassa, vaan opista, joka eksyttäisi Jumalan lauman pois Kristuksen armosta.

Haluan painottaa tätä siksi, ettei kukaan sovella kirjeen opetusta harhaopeista sellaisenaan seurakunnan pieniin näkemyseroihin vaikkapa ylistyksestä, uhraamisesta, ehtoolliskaavasta, tms. Tässä siis harhaopilla tarkoitetaan oppia, jonka seuraaminen johtaa taivasosuuden kadottamiseen eli luopumukseen.

Varsinainen teksti (Juud. 1: 20-23) on Juudaksen kehotus uskoville, jotka joutuvat taistelemaan outojen eksyttävien opintuulten pyörteissä. Juudaksen ohje jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäiset kaksi jaetta sisältävät painavan kehotuksen uskovalle itselleen hoitaa omaa hengellistä elämää tällaisessa tilanteessa. Jälkimmäiset kaksi jaetta puolestaan sisältävät ohjeet suhtautua oikein harhaoppien uhreihin ja edelleen näiden opetuksiin.

Oman hengellisen elämän hoitaminen

Aloitetaan katsomalla ensin kirjeen kehotuksia oman hengellisen elämän turvaamiseksi harhaoppien keskellä. Tilannehan on hyvin ajankohtainen nykyäänkin, kun monet synkretistiset opit etsivät kannattajia kristityidenkin riveistä.

Juudas antaa lukijoilleen neljä kehotusta oman hengellisen elämän rakentamiseksi niin, että se perusta kestää harhaoppien pyörteissä:

1. ”rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle”,

2. ”Pyhässä Hengessä rukoillen”,

3. ”Pysykää Jumalan rakkaudessa” ja

4. ”odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään.”

Ensimmäinen kehotus on pysyä oikeaksi tuntemallamme perustalla ja rakentaa koko elämä tunnettujen uskon totuuksien varaan. Monesti uskovienkin elämä rakentuu mitä erilaisempien perustojen päälle. Ei niin kuin emme olisi rakentaneet ikuisuuselämäämme oikeiden hengellisten perustotuuksien päälle, vaan monet muut asiat jostain syystä rakennetaan toisarvoisten perustojen varaan, vaikka ainoa ikuisesti kestävä perusta tunnetaan. Tässä on monelle meistä parannuksen paikka. Miksi yrittäisimme rakentaa taloa useamman kuin yhden kulmakiven varaan?

Toinen ohje on kehotus rukoukseen Hengessä. Rukous on uskon hoitamista; se on keino rakentaa suhdetta Herraan kestäväksi uskossa. Henkilökohtaisen rukous- ja hartauselämän laiminlyöminen on ensimmäinen askel pois turvalliselta tieltä.

Hengessä rukoileminen ei tarkoita erityistä rukouksen muotoa, vaan se tarkoittaa elävää rukousta vastakohtana ’kuolleelle’ rukoukselle, joka on sellaista kaavamaista rukoilua rukoilun vuoksi, hokemista ilman, että edes ajattelisi sanojen sisältöä sen kummemmin (Matt. 6:7).

Kolmanneksi Juudas kehottaa meitä pysymään Jumalan rakkaudessa. Jumalan rakkaus omiaan kohtaan pysyy aina, tämän lisäksi Jumala ei milloinkaan kiellä myöskään uskovia pysymästä hänen rakkaudessaan. Jos siis ihminen on kadottanut osansa Jumalan rakkaudessa, hän on sen itse kadottanut, koska Herra sitä ei evää omiltaan. Hänen rakkaudessaan pysyminen on samalla Jumalan osoittamalla tiellä pysymistä. Näe tämä vastakohtana sille, mitä Juudaksen kirjeessä mainitut harhaopettajat opettivat halvasta armosta. Jumalan rakkaudessa pysyminen on myös hänen sanansa kunnioittamista ja sen opetuksessa pysymistä.

Viimeiseksi Juudas kehottaa uskovia odottamaan, että ”Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään.” Tekstin teonsana ’odottaa’ ei tarkoita odottamista niin kuin esimerkiksi bussipysäkillä odotetaan ja ihmetellään, että tuleeko se bussi sieltä milloinkaan. Kreikan ’prosdekhomai’ tarkoittaa ”ottaa vastaan, saada, hyväksyä, odottaa”. Se ei ole epätietoista odottamista, vaan tietoisuutta varmasta pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Se, että tiedämme hyvän osamme ikuisuudessa, antaa meille lohtua tämän päivän murheisiin.

Kuten aiemmin totesin, edelliset neljä kehotusta on annettu uskoville oman uskonelämän rakennukseksi harhaoppien keskellä. On äärimmäisen tärkeää huolehtia omasta uskostaan, ettei käy niin, että pelastaja hukkuu itse yrittäessään pelastaa veden varaan joutunutta.

Suhtautuminen eksyneihin

Vastaavasti jälkimmäiset kaksi jaetta sisältävät neuvoja siitä, miten meidän tulee suhtautua niihin, jotka ovat joutuneet harhaoppien pauloihin. Jakeiden opetus on siis omiaan neuvomaan sinua ja minua, kun kohtaamme totuudesta eksyneitä ihmisiä. He eivät ole vihollisia eikä käännytettäviä, vaan eksyneitä. Eksynyt kaipaa opastusta. Oma lukunsa ovat he, ketkä ovat päättäneet kieltää uskon täysin. Käsittääkseni heitä on varsin pieni osa nk. etsijöistä.

Juudas antaa samassa myös ohjeet, kuinka menetellä, kun joku tuttavasi on selkeästi luisumassa pois uskostaan jonkin harhaopin viettelemänä. Luetaanpa, mitä Juudas kirjoittaa:

”Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta.”

Teksti puhuu kolmesta ihmisryhmästä:

1. ne, jotka ovat epäilevät uskon ja harhaopin välillä,

2. ne, jotka ovat joutuneet harhaopin pauloihin, mutta ovat vielä kutsuttavissa parannukseen ja

3. ne, jotka ovat jo tyystin hylänneet oikean uskon eivätkä tahdo palata oikeaan uskoon.

Huomaat varmaan, että Juudas ei kehota vihaamaan ketään eikä edes riitelemään kenenkään kanssa. Vaikka kyse on sentään harhaopista – ei pienestä opinkohdan tai linjauksen tarkistuksesta… Syy, miksi Juudas ei kehota vihaamaan tai riitelemään, on ilmeinen. Viha eikä riita, ei kumpikaan kuulu Hengen hedelmään (Gal. 5:22, 23), vaan ne kuuluvat lihan hedelmään (Gal. 5:19-21). Edes puhdasoppisuuden nimissä ei uskovalla ole lupa turvautua taistelemaan pahaa vastaan sen omin keinoin. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, vaan aina turvautuessaan lihan keinoihin, uskova altistaa itsensä pahuudelle.

Juudas osoittaa, että eri ihmisiä on käsiteltävä eri tavoin. Hän asettaa ihmisen aina asioiden edelle. On tärkeämpää voittaa takaisin Kristukselle ne, jotka vielä ovat voitettavissa, kuin voittaa oikeassa olemisen ’ristiretki’ kasvojaan menettämättä. Esimerkiksi epäilijöille tulee pyrkiä osoittamaan heidän väärinkäsityksensä. Kun joku alkaa epäillä, toisten on korkea aika tulla avuksi. Häntä ei pidä suinkaan erottaa toisten yhteydestä, vaan hänelle tulee tarjota huolenpitoa ja apua. Eihän Jeesuskaan ajanut Tuomasta pois tämän epäilyjen tähden, vaan hän päinvastoin antoi jopa Tuomaksen koskettaa haavojaan voittaakseen hänet takaisin (Joh. 20:25-28).

Vakavampi aste epäilijöistä ovat luopiot, jotka ovat jo joutuneet harhaopin pauloihin. Hekään eivät kaikki ole kadotettuja, vaan heidän joukossaankin on vielä niitä, jotka saattavat kääntyä takaisin oikeaan uskoon. He ovat maistaneet synnin katkeruutta ja ovat kauttaaltaan saastuneita, mutta heilläkin on yhä mahdollisuus parannukseen. Synnissä rypenyttä katuvaa veljeä tai sisarta ei ole tarkoitus torjua, vaan hänetkin tulee ottaa rakastaen vastaan kristittyjen seurakuntaan. Myös luopiolla on mahdollisuus tulla takaisin, jos Herra sitä mahdollisuutta ei ole evännyt, niin emmehän siis evää mekään.

Kolmas ihmisryhmä tekstissä on luopiot, jotka ovat hylänneet lopullisesti oikean uskon. Heitäkään ei tule vihata, vaan heitä meidän on sääliminen. He ovat kerran tunteneet totuuden, mutta ovat sen kadottaneet. Voiko olla mitään traagisempaa kohtaloa? He ovat verrattavissa suuren perinnön saajiin, jotka ovat luopuneet perinnöstä vain säilyttääkseen näennäisen vapauden. Eivätkö he ole pikemminkin ansainneet säälimme kuin jatkuvan vihanpidon? He ovat kauttaaltaan saastuneita, joten heille laupeutta osoittavien tulee varoa, etteivät itse saastu.

Lause ”inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta” tarkoittaa harhaoppisten harjoittamaa syntistä elämää. Vaikka yrittäisimme kaikin voimin voittaa heidät Kristukselle tai osoittaa heille laupeutta, tulee meidän edelleen inhota sitä eksytystä ja sen tuottamaa ehkä inhimillisesti jopa houkuttelevaa hedelmää, jonka pauloista yritämme näitä eksyneitä ihmispoloja pelastaa. Eli pelastajan tulee pitää huoli itsestään, ettei hukkuva vedä häntä mukanaan pinnan alle.

Ja lopuksi…

Juudaksen kirje on tuhti opetuspaketti elämisestä harhaoppien vaarallisten pyörteiden keskellä. Pelkästään näihin käsittelemäämme neljään jakeeseen sisältyy paljon aineista, jonka omaksuminen käytännössä on paljon vaikeampaa kuin sen pelkkä ymmärtäminen.

Yhteenvetona edellisestä voidaan sanoa, että on äärimmäisen tärkeää vaalia omaa uskonelämää erilaisten oppien tuulien keskellä. Rakenna koko elämäsi saman kestävän perustan varaan kuin uskosikin rakennat. Vaali uskonelämää rukouksin pysyen alati Jumalan rakkaudessa.

Vastaavasti muista, että on tärkeämpää voittaa takaisin Kristukselle he, ketkä vielä voitettavissa on, kuin voittaa sanaharkka kasvojaan menettämättä. Edes puhdasoppisuuden nimissä sinulla ei ole lupaa turvautua taistelussa pahaa vastaan sen omiin keinoihin. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, vaan jos turvaudut lihallisiin keinoihin, altistat itsesikin pahuudelle. Me taistelemme tätä taistelua Jumalan asein – emme käytä vihollisen aseistusta.

Jokainen syntynyt riita on tappio meille, mutta jokainen Herran luo palannut ihmislapsi on arvokas voitto. Vastusta väärää evankeliumia, mutta muista, että sen pauloihin joutuneet ovat sen vankeja eivät vihollisiasi.

Tehtäväsi on voittaa heidät Herralle, ei lyödä heitä niin, että he paaduttavat itsensä lopullisesti. Mutta samalla muista pitää huoli aina itsestäsi, ettei hukkuva vedä häntä mukanaan pinnan alle.