Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vietettiin tänä sunnuntaina mikkelinpäivää. Se on päivä, jolloin kirkkoteksteissä viitataan enkeleihin.

En tiedä millaisia ajatuksia enkelit sinussa herättävät. Toiset pitävät heitä satuolentoina, toiset jopa palvovat heitä ja sitten on kaltaisiani ihmisiä, jotka suhtautuvat enkeleihin kuin mihinkä tahansa luomakunnan luotuun olentoon.

Uskot enkeleihin tai et, olet tavannut enkelin tai et – se ei tee enkeleistä olemattomia. He ovat ja toimivat sinun ajatuksistasi huolimatta. Suhtautumisesi heihin vaikuttaa vain siihen, miten heidät näet ja miten he vaikuttavat elämääsi silloin, kun tienne risteävät. Jos kiellät heidät; heidän tekonsa ovat sinulle sattumaa etkä heitä täten juuri näe.

Minä olen tavannut monenlaisia enkeleitä; ehkä osa heistä on ollut ihmisiä, mutta minulle jopa näiden ’ihmisenkelien’ viesti on ollut taivaallista puhetta – eli viesti häneltä, kuka on luonut minutkin.

Huomaatko kuinka vahva voima on sillä, että miten minä asennoidun enkeleitä kohtaan? Kieltämällä heidät, kiellän itseltäni kohtaamisen. Sama pätee myös ihmisiin – kohtaamatta jäävät hekin, jos asenteeni on torjuva.

Jos viestin tuoja on mieluinen, arvostan häntä tai tunnen hänet, kuka on lähettänyt viestintuojan minun luokseni, otan viestin vastaan iloiten. Jos taas pidän viestin tuojaa epäilyttävänä, hän edustaa minulle vieraita arvoja tai on muuten vain mielestäni ikävä henkilö, suhtaudun hänen viestiinsä epäluulolla – jos suostun edes kuuntelemaan.

Tästä puhuu myös päivän evankeliumiteksti, vaikka se ei olekaan mikkelinpäivän tekstejä, vaan oman kirkkokalenterimme teksti. Siinä puhutaan heistä, ketkä eivät ole kanssamme täysin samanmielisiä tai kokoontuvat jossain muualla.

Mitä näen?

Otetaan vielä toinen esimerkki. Kävele peilin eteen ja katso hetki itseäsi. Sinua katsoo peilistä ainutlaatuinen Jumalan luomistyön ihme, taideteos. Se on taideteoksen tekijän, Jumalan, silmissä mittaamattoman arvokas: jopa niin arvokas, että Herrasi on tehnyt hyvinvointisi eteen valtavia uhrauksia.

Mutta kerropa vuorostaan sinä, mitä näet peilissä? Ehkä et näe itseäsi samalla tavalla kuin Jumala sinut näkee, vaan mielikuvasi peilin kehystämästä sankarista on erilainen. Ehkä peilissä ei näy kuva sinusta vaan mielikuva jostain muusta.

Vaikka peilistä heijastuu kuvasi Jumalan mittaamattoman arvokkaana luomistyönä, saatat silti nähdä ’väärin’; näet kuvassa jotain, mitä siinä ei ole: puutteita, virheitä ja täyttymättömiä odotuksia. Tilanne on yhtä absurdi kuin, että katselisit Leonardo Da Vincin maalaamaa Mona Lisaa pystymättä nauttimaan teoksen kauneudesta, koska se on mielestäsi maalattu väärin tai koska se ei vastaa mielikuvaasi siitä, millainen sen pitäisi olla…

Mistä johtuu ero Jumalan ja sinun itsestäsi muodostaman näkemyksen välillä? – Se ei johdu siitä, etteikö Jumala tuntisi sinua. Uskon, että näkemysero johtuu siitä, että sinä et rakasta peilissä näkyvää ihmistä niin kuin Jumala häntä rakastaa. Näet edessäsi kyllä henkilön, mutta se ei vastaa mielikuvaasi siitä, millainen hänen pitäisi olla, kun taas Jumala näkee sinut juuri sellaisena kuin hän on sinun tarkoittanut olevan.

Evankeliumitekstiin

Olemme nyt katselleet enkeleitä ja itseämme – ja huomanneet näkevämme usein jotain sellaista, mitä ei ole . Toistamme saman virheen katsoessamme lähimmäisiämme, joita heitäkin arvostelemme väärin perustein samaan tapaan kuin itseämme. Näemme puutteita ja poikkeavuuksia siitä normista, jonka oletamme heidän täyttävän. Jotkut nostamme jalustalle, kun taas toiset ovat meille pelkkää ilmaa, koska he edustavat jotain, mikä ei vastaa mielikuvaamme Jumalalle kelvollisesta ihmisestä.

Jos emme osaa rakastaa itseämme edes sen vertaa, että hyväksyisimme oman arvomme Jumalan edessä sellaisena kuin olemme, miten voi rakkautemme venyä lähimmäisen hyväksymiseen? Hyväksymmekö toinen toisemme sellaisenaan, vai ovatko toiset ihmiset meille vain vajaiksi jääneitä ’puutelistoja’ ideaalista, jota ei tässä ajassa kukaan täytä. Elänkö siitä, mitä ei ole, vaan iloitsenko siitä, mitä on?

Monesti uuden ja erilaisen kohtaamista voidaan kuvata sanoin ”meidän normaali tapamme, heidän erilainen tapansa”. Se on inhimillinen keino ymmärtää uutta, mutta jos siihen lisätään ennakkokäsitys, että meille tuttu ja turvallinen on ylivertainen tuohon erilaiseen nähden, törmätään tuttuun ongelmaan, jota nimitetään ’kapeakatseisuudeksi’.

Tekstimme Markuksen evankeliumista käsittelee tätä seurakuntaelämästäkin tuttua hengellistä kapeakatseisuutta etenkin suhteessa palvelutyöhön. Voi olla, että ensi-istumalta tuntuu, ettei tämä aihe kosketa juuri sinua niinkään kuin joitain muita, mutta pelkästään jo tämä ajatus paljastaa sinunkin altistuneen hengelliseen kapeakatseisuuteen.

Tekstin tilanne

Evankelistat Luukas ja Markus ovat kumpikin ottaneet teokseensa mukaan oheisen tekstin Jeesuksen ja Johanneksen välisestä vuoropuhelusta. Teksteistä Luukkaan versio (Luuk. 9:49-50) on aavistuksen lyhytsanaisempi kuin tämä Markuksen teksti (Mark. 9:38-41).

”Johannes sanoi hänelle: ’Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.’ Mutta Jeesus vastasi: ’Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille’” (Mark. 9:38-41)

On merkittävää, että teksti on sijoitettu kummassakin evankeliumissa samaan tilanteeseen. Eli kohta sen jälkeen, kun opetuslapset olivat ensin kiistelleet siitä, kuka heistä oli ’se suurin’ johtava opetuslapsi (Mark. 9:33-37).

Edeltävä ’peitsien kalistelu’ selittää omalla tavallaan Johanneksen varsin kapeakatseista ja lahkolaista argumenttia vieraasta henkienmanaajasta, kun hän sanoo

”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”

Kiista keskinäisestä suuruudesta ja tämä kommentti sisäpiiriin kuulumattoman Herran seuraajan torjumisesta kertoo opetuslasten keskinäisestä kilpailusta Jeesuksen suosiossa. Tarvittiin siis vielä aikaa ennen kuin opetuslapset ymmärsivät asemansa oikein Herran palvelijoina ja tasavertaisina veljinä keskenään. Eipä ole varaa meilläkään sormella osoitella opetuslapsia, sillä samaa oppituntia jankkaamme me nykypäivän opetuslapsetkin. Kyllä – minäkin, joka tässä puhun.

Rinnakkaisteksti

Tekstille on myös epäsuora rinnakkaisteksti Vanhan testamentin puolella. Se on siinä, kun Jumala jakoi Mooseksen henkeä 70 vanhimmille. Tämän tarkoitus oli helpottaa Mooseksen kuormaa Israelin sukujen riita-asioiden tuomitsemisessa (4. Moos. 11:24-29).

Tuolloin syystä tai toisesta kaksi näistä vanhemmista olivat estyneet tulemaan paikalle, minkä vuoksi he saivat saman osan Herran Hengestä siellä, missä he tapahtuman aikaan olivat (4. Moos. 11:26-27).

Tekstin mukaan paikalle saapuneet vanhimmat menivät hurmoksiin ja sama tapahtui näille kahdelle leirissä. Joosua ei suvainnut tapahtunutta ja oli siksi valmis estämään Herran Hengen toiminnan leirissä (4. Moos. 11:28), mutta avarakatseisempi Mooses näki tilanteen toisin:

”Silloin Mooses sanoi hänelle: ”Mitä syytä sinulla on kiivailla minun puolestani? Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja ja saisi Herran hengen!” (4. Moos. 11:29)

Tämä Mooseksen kirjan teksti vastaa ajatukseltaan lähes yksi yhteen Markuksen tekstiä, jossa Jeesus on Mooseksen roolissa ja Johannes Joosuan. Verrataanpa nyt Johanneksen ja Jeesuksen näkemyksiä keskenään.

Johanneksen ahdas näkemys

Johanneksen puolustukseksi täytyy mainita, että lahkolainen asenne oli erittäin yleistä Uuden testamentin ajan juutalaisuudessa. Juutalaisuus jakaantui neljään pääsuuntaan (fariseukset, essealaiset, selootit ja saddukeukset), mutta pääsuuntien sisällä hajaannusta oli vielä paljon. Oman kuppikunnan perustamisen syyksi riitti niinkin ’pieni’ tulkinnallinen yksityiskohta kuin pääsiäisaterian vieton tarkka ajankohta.

Jokaisella merkittävällä juutalaisella rabbilla oli opetuslapsia, jotka olivat valmiit taistelemaan rabbinsa näkemysten puolesta torjuen kaikki poikkeavat näkemykset. Ja edelleen vastaavasti rabbien opetuslapset kilpailivat keskenään rabbinsa suosiosta.

Jeesuksen opetuslasten keskinäinen kilpailu ja halu kieltää ulkopuolisia toimimasta ’heidän rabbinsa’ nimissä ei siis ollut mitenkään poikkeavaa. Heidän asenteensa olivat täysin ymmärrettävät, mutta Jeesuksen mukaan ne eivät olleet oikeat. Johannes sanoi:

”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”

Aivan kuin hän olisi sanonut, että ”Herra, vain me olemme sinun opetuslapsiasi, eivät ne muut saa käyttää sinun nimeäsi…” Johanneksen kapeakatseisuus esti häntä näkemästä, että Jeesuksella saattoi olla seuraajia myös toisaalla tämän ydinporukan ulkopuolella. Johanneksen mielestä Jeesuksen nimeä oli lupa käyttää vain heillä, jotka kuuluivat samaan ryhmään kuin hän itse.

Johannes ei ymmärtänyt, että jollain muulla kuin vain hänen kaltaisellaan, ”yksi niistä kahdestatoista”, olisi valta tehdä samoja ihmeitä, joita Jeesus oli lähettänyt heidätkin tekemään monet kerrat (Mark. 6:7-13).

Ilmaus ”hän ei kuulu meihin” tarkoittaa alkukielisessä muodossa ”perässä tai joukossa kulkemista”. Johannes ei siis epäillyt, etteikö ’vieras henkienmanaaja’ noudattanut Jeesuksen opetuksia ja tunnustanut häntä Herraksi.

Mutta silti hänen mielestään vain opetuslasten kaltaisilla Jeesuksen seuraajilla oli lupa tehdä tunnustekoja Jeesuksen nimissä. Johannes ei ymmärtänyt, että hänelle vieraalla Jeesuksen seuraajalla saattoi oli sama armoitus kuin opetuslapsilla, vaikka hän ei kulkenutkaan samassa joukoissa. Luulen, että tämä asenne on helppo löytää keskuudestamme nykyäänkin – usein pelkkä peili riittää.

Jeesuksen avara näkemys

Lukijalle ei ole yllätys, että dialogissa Jeesus taas kerran hämmästyttää vastauksellaan. Mutta Johannes tuskin odotti Jeesuksen sanovan poikkipuolista sanaa. Hän odotti Jeesuksen kehuvan opetuslapsia ’villin’ henkienmanaajan estämisestä. Eihän vieras mies ollut edes sidoksissa Jeesuksen opetuslasten sisäpiiriin, joten Johanneksen mielestä oli häväistys, että mies teki ihmetekoja ”Jeesuksen nimessä”.

Päinvastoin kuin Johannes luuli, juuri Jeesuksen nimen käyttö oli merkittävin asia, miksi Jeesus hyväksyi ’vieraan manaajan’ toiminnan. Toimiminen Jeesuksen nimessä kertoi siitä, että mies todellakin seurasi Jeesusta ja tunnusti hänet Herrakseen. Nimen edustaminen tarkoittaa valtuutusta, nimen kantajan auktoriteetin tunnustamista ja nimen omistajan tunnustamista omaksi herrakseen. Jeesus painottaa, että mies toimi hänen nimessään:

”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. ”

Kyseessä ei ollut maagi tai petollinen henkien manaaja (Skeuaksen pojat, Ap. t. 19:13-16), vaan Jeesuksen seuraaja, joka nyt vain toteutti tehtäväänsä toisaalla. Hän oli seuraaja siitä huolimatta, ettei hän liikkunut Jeesuksen ja opetuslasten seurassa.

Jeesus ei sulkenut opetuslapsille vierasta seuraajaa pois palvelijoidensa joukosta siksi, ettei tämä kuulunut kahdentoista valitun ’sisäpiiriin’, joten Johanneksen hämmästykseksi Jeesus antoi avaramman säännön väärien profeettojen erottamiseksi:

”Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.”

Jeesus ei kehottanut seuraajiaan kuppikuntaiseen ajatteluun niin kuin muut juutalaiset rabbit tekivät. Erilaisuus, toimintatavat, mielipide-erot tai erimielisyys joistain kysymyksistä eivät hajota niin kauan kuin palvelijan yhteys Herraan Jeesukseen on kunnossa.

Jeesus toivottaakin kaikki hänen nimessään toimivat seuraajansa tervetulleiksi palvelemaan häntä missä ikinä ovatkaan. Riittää, kun

1. tunnustaa Jeesuksen herruuden,

2. toimii hänen nimessään ja

3. Hengen hedelmä todistaa palvelutyön laadusta.

Jos nämä ehdot täyttyvät, on henkilö ”meidän puolellamme”, vaikka jostain syystä emme tahtoisi toimia hänen kanssaan tai hänen tavallaan. Emme voi pakottaa ketään Jeesukseen uskovaa tekemään kristillistä palvelutyötä vain meidän kanssamme, meidän seurakunnassamme, meidän lähipiirissämme tai meidän tavallamme. Ja sama pätee tietty myös toiseen suuntaan.

Huomasithan muuten, ettei Jeesus moittinut Johannesta tämän rajoittuneisuudesta, vaan oikaisi vain hänen väärän käsityksensä. Jeesus antaa toiminnallaan käytännön esimerkin siitä, miten meidän tulee kärsivällisesti suhtautua toisiimme silloinkin, kun toinen tarvitsee oikaisua asenteisiinsa.

Jeesus ei moittinut Johannesta ’ahdasmieliseksi’, vaan auttoi häntä näkemään oikein. Muistatko vielä esimerkin peilin edessä. Mitä sinua auttaisi, jos moittimasi peilikuva huutaisi sinulle väärästä asenteestasi ja arvostelisi sinut maan rakoon? Tuskin oppisit näkemään itseäsi oikein.

Sama pätee lähimmäisen katsomiseen. Se on jotain, mikä on opittava, mutta lyöminen edes totuudella ei hyödytä ketään. Sen sijaan viisas neuvo tahdikkaasti annettuna voi muuttaa paljon. Näin Jeesuskin teki. Hän korjasi opetuslasten toiminnan, mutta ei sättinyt heitä.

Millainen on minun argumenttini?

Jeesus osoitti kuinka avara ja hyväksyvä argumentti voittaa ahdasmielisen argumentin. Se, että Jeesuksen avara argumentti kumosi opetuslasten omasta kulttuuristaan omaksuman ahtaan kapeakatseisen näkemyksen, on yksi syy siihen, että kristillinen lähetystyö on saavuttanut ihmisiä niin määrällisesti kuin maantieteellisestikin valtavalla vauhdilla seurakunnan syntymästä saakka.

Jos opetuslasten palvelutyö olisi rajoittunut tiukasti ’Jerusalemin lahkon’ piiriin, tuskin olisimme edes kuulleet Jeesuksen nimeä. Avaran argumentin voitto oli voitto kuppikuntaisesta ajattelusta – tie yhteiseen ponnisteluun Jeesuksen Kristuksen nimen tunnetuksi tekemisessä.

On siis aika palata peiliin eteen ja kysyä millainen käytännössä on minun argumenttini? Onko se avara voittoisa argumentti vai kenties se ahdasmielinen, sulkeutunut ja riitaisa? Osaammeko iloita evankeliumin menestyksestä silloinkin, kun se tapahtuu ’vieraiden’ Herran palvelijoiden työn kautta?

Tämä ahdasmielisen argumentin ongelma ei liity vain kirkkokuntien tai seurakuntien väliseen nokitteluun, vaan sitä voi esiintyä pienemmässä mittakaavassa seurakunnan sisälläkin. Ei tarvita kuin kaksi johtajaa tai työmuotoa, joilla on päällekkäistä ’kilpailevaa’ toimintaa. Ja jos uskaltaudumme kurkistamaan vieläkin tarkemmin peiliin, voi olla, että erottelua ja eripuraa esiintyy jopa henkilötasolla, kun henkilökemiat sopivasti osuvat vastakkain.

Mitä lähemmäs itselle rakasta palvelutehtävää mennään, sitä pienemmäksi käy se joukko, jonka kelpuutamme sitä hoitamaan. Vaan mitä Jeesus sanoo tästä sinulle ja minulle? Hän sanoo:

”Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.”

Onko ahdasmielisyys aina suvaitsemattomuutta?

Teksti sai minut lopuksi pohtimaan myös sitä, miksi Jeesus ei moittinut Johannesta kovemmin hänen ahdasmielisestä asenteestaan? Eihän Jeesus aiemmin säästellyt sanojaan Pietarillekaan, kun Pietari halusi tietämättömyyttään estää mestariaan astumasta vapaaehtoiseen uhrikuolemaan (Mark. 8:33). Miksi siis Jeesus ’säästeli sanoja’ Johanneksen kohdalla?

Raamattu ei tähän vastaa, mutta tässä on nyt päätelmäni lukemamme perusteella, joka sinun edelleen on parasta koetella.

Uskon syynä olleen sen, että ehkä Jeesus näki Johanneksen hyvän tarkoituksen tuon kapeakatseisen toiminnan taustalla. Ei Johannes ollut vallanhaluinen houkka, joka yritti pitää vallan omillaan ja turvata oman asemansa. Hänen tarkoituksensa ei ollut korottaa ’omaa ministrya’, vaan ehkä hän huolissaan tämän toisen toimijan ’puhtaudesta’.

Se mitä edellä olemme Johanneksesta ja ylipäätään sen ajan kulttuurista oppineet, puoltaa ajatusta, ettei Johannes ainakaan tietoisesti yrittänyt pitää valtaa kahdentoista sisäpiirissä. Tajusin, että kyllähän minäkin olen tuntenut tarvetta samaan kuin Johannes, enkä sydämessäni kuitenkaan etsinyt valtaa enkä kunniaa. Suojella kenties tahdoin.

Mikä minussa sitten laukaisi lähes tietämättäni ’ahdasmielisyyden puolustusmekanismin’? Ehkä se oli huoli siitä, ettei Jumalan nimi joudu häpeään. Ehkä siinä oli tiedostamatonta mustasukkaisuutta ja pelkoa siitä, ettei Herra kelpuuta minun palvelutyötäni, kun hän siunaa muita.

Rakastan Herraani yli kaiken, joten luonnollisesti tahdon omistaa hänen koko huomionsa. Tämä on inhimillisen vastarakkauden heikkous. Se tahtoo omistaa; saada rakkautensa kohteen näkemään ensisijaisesti itsensä. Inhimillinen rakkaus ei välttämättä aina sisäistä sydämen tasolla sitä, että Jumalan rakkaus virtaa ehtymättömästi meille kaikille. Hänen rakkautensa on niin suuri, että minä en yksin kykene sitä kaikkea ottamaan vastaan. Se vuotaa yli joka tapauksessa.

Ja jos sitten erehdyn näin vertaamaan Jeesuksen täydellistä rakkautta omaan vajavaiseen rakkauteeni, niin ei ihme, että siitä voi syntyä mustasukkainen kuvitelma, ettei Jeesuksen rakkaus riittäisi minulle, vaan että olisinkin jäänyt toiselle sijalle vain ’sivuvaimoksi’.

Mikseipä siis myös Johannes olisi voinut kokea näin, mainitseehan hän omassa evankeliumissaan toistuvasti olevansa juuri se opetuslapsi, ”jota Jeesus rakasti” (Joh. 13:23; Joh. 19:26; Joh. 21:7; Joh. 21:20). Jospa Johanneskin tahtoi vain turvata paikkansa Jeesuksen rakkaudessa?

Ja sama voi olla syynä ahdasmieliseen ajatteluun monella meistä ’nykypäivän Johanneksista’. Älkäämme siis me avarakatseiset Kristuksen seuraajat syyllistykö sättimään mielestämme ahdasmielisiä veljiä ja sisaria, koska heitäkin voi motivoida siihen palava rakkaus Herraansa kohtaan.

Avatkaamme sydämemme jopa heille, ketkä eivät hyväksy meitä sen tähden, ettemme kuulu heidän joukkoonsa tai täytä jollain toisella tapaa heidän mittaansa ’kelvolliselle’ veljelle tai sisarelle.

Jeesus rakastaa sinua ja minua aivan yhtä paljon. Hän ei katso meistä ketään etsien virheitä, vaan näkee meidät jokaisen sellaisenaan kaiken rakkautensa arvoisina.

Jeesus tuntee heikkoutemme ja monessa suhteessa puutteelliset ja virheelliset käsityksemme hänestä ja toinen toisestamme. Hän katsoo vuoroin sinua ja vuoroin minua pyytäen meitä katsomaan toinen toisiamme ja katsomaan taas kerran sinne peiliin. Hän tahtoo meidän näkevän elämän hänen rakkautensa silmin. Siksi hän kehottaa meitä lempeästi jälleen kerran:

”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.”

Aamen.