Elämän perustaa voi ajatella monesta näkökulmasta. Kuluvan päivän elämälle sen perusta voidaan ajatella lasketun pitkälti jo menneinä päivinä; valinnat – omat ja toisten – luovat pohjan sille, keitä tai missä olemme tänään.

Perusta voi tarkoittaa myös niitä arvoja, joiden mukaan paahdamme menemään eteenpäin; arvopohja antaa ihmiselle perustan tehdä päätöksiä ja myös arvioida onnistumistaan – eli eräänlainen perusta on sekin.

Varsinaiset elämän perustat, eli elämää kannattelevat tukirakenteet, löytyvät kuitenkin sieltä, mihin matkallamme turvaamme. Käytän tässä monikkomuotoa siksi, että nykypäivän ihminen luottaa elämän useiden eri perustojen varaan. Hän luottaa toisaalla elämänsä yhden perustan varaan, mutta toisaalla toisen – ehkäpä hän on rakentanut kokonaisen tukiverkoston siltä varalta, että jos yksi perusta pettää, on toinen sitä tukemassa.

Loppuviimeksi voidaan kuitenkin sanoa, että vaikka ihminen viisaudessaan hajauttaa elämänsä turvan usean turvarakenteen varaan, on hänen elämänsä perusta siitä huolimatta yhden kortin varassa – hän on luottanut sen jonkun toisen käsiin, tai sitten hän luottaa omaan ymmärrykseensä.

Se, että tänä päivänä puhun siitä, että ihminen ei tarvitse elämäänsä enempää kuin yhden kestävän perustan, pysäyttää liikkeen ja kääntää odottavat katseet puhujan puoleen. Tällainen väite on kuin mainos – liian hyvää ollakseen totta.

Kun sitten sanon, että tällainen perusta on olemassa ja että se on Jeesus Kristus, katseet muuttuvat osaaottaviksi ja ihmiset jatkavat matkaansa. Kun nyt sanon näin, ajattelet, että niin juuri uskosta osattomat ihmiset tyypillisesti tekevät.

Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Nimittäin väitän, että samoin tekevät mielessään myös monet uskovat ihmiset. He toki sanovat aamenet väitteelleni ja varmasti allekirjoittavatkin sen siltä osin, mitä ikuisuuskohtalon perustaan tulee. Mutta kun he kuulevat, että väitän vakavissani Jeesuksen Kristuksen olevan ainoa kestävä perustava koko elämälle mukaan lukien terveyden, ihmissuhteet, talouden, vapaa-ajan ja levon, he ajattelevat minun olevan naiivi, muuten yksinkertainen tai idealisti.

On hyvä turvata Jumalaan, mutta eihän nyt kai hänen varaansa pidä kaikkea turvata, kun kerran muitakin keinoja ja tahoja, joihin ihminen voi turvansa laittaa? – Toki on paljon asioita, joissa voimme turvata toisiin ihmisiin tai tukirakenteisiin, mutta tällöinkin on hyvä muistaa, että silloinkin vain Herra Jeesus Kristus on ainoa kestävä perusta, joka kantaa vielä sen jälkeen, kun muut tukirakenteet pettävät.

Mieleeni heräsi haastava kysymys: miksi pitää odottaa ensin muiden tukirakenteiden pettämistä, ennen kuin etsin turvaa asiaani Jeesuksen luota? Minkä tähden luotan vain ’ylivoimaisen vaikeat’ asiat hänen varaansa? – Ehkä kyse on uskon heikkoudesta tai sitten vain siitä, että ihmisten on helpompi nojautua konkreettiseen tai ymmärrettävään. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että aina olisi mahdollista turvata Jumalaan ensimmäisenä – oli asia mikä tahansa!

Pohtiessamme elämän tukirakenteita ja perustusta emme ole tekemisissä uuden asian kanssa, vaan kyse on kaikkia sukupolvia ja aikakausia puhuttaneesta kysymyksestä aina ihmiskunnan historian alkulehdiltä saakka.

Ajattelin lähestyä tätä perustavaa kysymystä tekstillä niin kaukaa kuin profeetta Jesajan ajalta, joka eli Assyrian mahdin aikana 700 luvulla eKr. Teksti on oivallinen kahdesta syystä:

• Ensinnäkin siinä puhutaan Jeesuksesta kestävänä perustana, jonka varaan ihmisten tulisi elämä rakentaa. Niin tosiaan, siitä puhuttiin jo 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.

• Toiseksi teksti on loistava esimerkki siitä, miten me ihmiset kovin helposti panemme turvan väärään perustaan.

Teksti on ote kirjan 28. luvusta (Jes. 28:7-16). Kuljen sitä läpi seuraavassa edeten aina muutaman jakeen kerrallaan.

Jesaja: Keneen turvaat?

Jesajan teksti on suunnattu ihmisille, jotka laittoivat toivon Herran sijaan maallisiin tukirakenteisiin – sotilasliittoihin, juonimiseen ja valheeseen. Teksti on osa pidempää profetiaa (Jes. 28:1-28), jonka Jesaja julisti Efraimia vastaan eli jakaantuneen valtakunnan aikana pohjoisempana sijainnutta Israelin valtakuntaa vastaan (eteläistä valtakuntaa nimitettiin Juudaksi).

’Sokeutuminen’

Ennustekstin alussa ennen sitaattiamme (Jes. 28:1-4) Jesaja kuvaa, kuinka pohjoisen Efraimin päättävät ihmiset olivat luopuneet Herrasta. Herrasta oli tullut heille pelkkä nimellinen turva heidän elämäänsä. Herra oli edelleen osa heidän uskonnollista kulttuuriaan, mutta hänellä ei ollut asemaa heidän elämässään, joka kaikkivaltiaalle kuuluu. Ihmiset olivat ummistaneet korvansa ja kieltäytyivät kuuntelemasta Herraa ja hänen sanansaattajiaan.

Sitaattimme alku kuvaa tilannetta, miltä näiden viisaiden ihmisten toiminta Herran silmissä näytti. He itse tuskin näkivät toimintaansa näin, koska he olivat sokeutuneet itselleen. Todellisuudessa he olivat paitsi lakanneet luottamasta Herraan, he olivat hylänneet myös hänen parempaan elämään ohjaavat moraaliarvonsa.

”Nuokin ovat viinistä humaltuneita, horjahtelevat väkevien juomien huumaamina: pappi ja profeetta juovat ja horjuvat, viini on vienyt heidät mukaansa. He horjuvat juopuneina, hoippuvat näkyjä nähdessään ja kompastuvat oikeutta jakaessaan. Kaikki pöydät ovat täynnä oksennusta, kaikkialla saastaa, ei missään puhdasta paikkaa.” (Jes. 28:7-8)

Tämä kuva ei ole halvasta kapakasta, vaan kuninkaan huoneesta, jonne niin profeetat ja papisto ovat kokoontuneet kuninkaan neuvonantajina. Kuninkaan virkamiehet, profeetat ja papisto olivat kaikki saman valheellisen elämän pauloissa. He ’pitivät hauskaa’ ja viettivät ’mukavaa elämää’, minkä tähden he eivät välittäneet kuunnella Herraa – hän, kun ei ymmärtänyt hyvän elämän päälle.

Herran sijaan he olivat rakentaneet elämänsä perustan toisaalle – mukavan elämän, sotilasliittojen ja ihmisten mahdollisuuksien varaan. He tiesivät asiat niin paljon paremmin, etteivät he tarvinneet jotain Jesajan kaltaista profeettaa heille jankkaamaan sitä samaa vanhaa juttua… Heidän elämänsä oli sillä hetkellä turvattua, he olivat vauraita ja elivät yltäkylläisyydessä – mihin he Herraa tarvitsivat, etenkin kun hänen moraaliarvonsa kielsivät kaiken ’kivan’. He valitsivat jatkaa teitänsä huomatakseen myöhemmin, ettei heidän valitsemansa perusta ei kestänytkään myrskyn noustessa.

Sitaatin alussa olevat jakeet (Jes. 28:7-8) kuvaavat sitä, miltä heidän elämänsä oikeasti näytti ulkopuolisin silmin katsottuna. He itse eivät nähneet tilaansa siten kuin Jesaja sen kuvaa, vaan he kuvittelivat itsestään vaikka mitä mahtavaa. Todellisuudessa he olivat eksyksissä kuin lampaat ja rypivät kuin siat.

Heidän sokeutumistaan elämälleen kuvaavat seuraavat kaksi jaetta (Jes. 28:9-10). Ne kertovat, kuinka he jopa loukkaantuivat Jesajan sanoista, kun tämä oli nuhdellut heitä. Sen sijaan, että he olisivat edes myöntäneet tilansa, he kävivät pilkaten vastustamaan häntä. Omasta mielestään heillä oli kaikki paremmin kuin hyvin, joten he eivät tarvinneet ketään ohjaamaan heitä:

”Ja Jumalan profeetasta he sanovat: ’Kenelle hän luulee järkeä opettavansa, keille jankuttaa sanomaansa? Varmaan sylilapsille, vastikään äitinsä rinnoilta vieroitetuille! Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’” (Jes. 28:9-10)

Tekstin kaiken tietävät ’suurmiehet’ ikään kuin sanoivat, että kuka tuo luulee olevansa, kun hän tulee kertomaanasioista, jotka tiedämme itse paljon paremmin! Mikä tämä mies on opettamaan meille hengellisen elämän perusteita? Hän tulee muka kertomaan, kuinka Herra on turvamme niin kuin emme muka tietäisi häntä paremmin, mikä aikanamme kestää ja millaisen perustan elämällemme haluamme! Ne Jesajan sanat nyt ovat sitä iänikuista ”Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!”

Jumalasta etääntyneille ihmisille Jumalan sana on edustaa vain kieltoja ja vaateita – he eivät näe sen elävää voimaa ohjata ihminen elämään siunattua ja tasapainoista elämää. Etääntyneen ihmisen korvaan armon ja levon sana kuulostaa hullutukselta.

Erityisen pelottavaa tässä Jesajan kuvauksessa on se, etteivät viisaat ihmiset itse nähneet elämänsä rappioita, vaan pitivät sitä Herran tietä parempana ja houkuttelevampana. Herran tahto ja lupaus oli kääntynyt heidän kohdallaan kauhistukseksi, kun moraaliton ja jumalaton elämä oli saanut heidän kohdallaan tavoiteltavan arvon.

Jumalan tahto ja lupaus

Mikä sitten olisi ollut Jumalan tahto Israelin ylle? Hänen tahtonsa ei ollut antaa Israelille pelkkää sotilaallista, poliittista ja taloudellista turvaa, mitä tekstin päättäjät arvostivat. Vauraus ja turva olivat heidän osanaan profetian kirjoitusaikaan. He olivat mielestään saavuttaneet ne omin keinoinensa ja itseriittoisuutensa huipulla he näkivät täten Jumalan tarpeettomaksi. Heillä oli kaikkea, mitä Jumala heille voisi tarjota enemmän – muuta kuin niitä iänaikaisia säädöksiä. Näin he ajattelivat.

Jumalan huolenpitoon kuuluivat toki mainitut aineelliset seikat, mutta suurin siunaus Jumalan tarjoamassa perustassa oli kokonaisvaltainen lepo. Ihmisen hyvinvointi lähtee hengellisestä levosta. Herra oli tarjonnut sitä heille jo aiemmin, koska tekstin mukaan (Jes. 28:12) nämä ’viisaat’ olivat torjuneet hänen levontarjouksensa:

”hän, joka oli sanonut heille: — Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. ” (Jes. 28:12)

Lupaus levosta toteutuu Herran kuuntelemisessa. Herran kuunteleminen on lepoa. Kun kuuntelen jotain, huomioni keskittyy ääneen ja äänen lähteeseen. Jos kuuntelen Herraa, huomaan olevani häntä lähellä ja lepääväni hänen tahdossaan. Jos taas erehdyn kuuntelemaan itseäni tai muita, saattaa olla, että Herrassa luvattu lepo muuttuu kuluttavaksi ponnisteluksi niin kuin kävi Jesajan aikalaisille, joiden mielestä Herran seuraaminen on jotain tällaista:

”Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’”

Lepo Jumalassa ei tule siitä, että puuhaamme sitä ja tätä, vaan siitä, että kuuntelemme ja kunnioitamme häntä. Herrassa on luja perusta, joka ei ratkaise vain ihmisten ilmeisiä ongelmia, vaan se on kokonaisvaltainen ratkaisu ihmisen tarpeisiin. Jumalan luona on tarjolla lepo ja virvoitus.

Maailman menon sokaisemat Jesajan ajan hallitsijat eivät tahtoneet kuulla sanomaa levosta, vaan he kuvittelivat löytävänsä paremman ’levon’ omin keinoin. Heillä oli kestävä perusta, turva ja lepopaikka Herrassa – liitossa hänen kanssaan, mutta siitä huolimatta he mieluummin hylkäsivät sen ja perustivat elämän mieluummin kestämättömälle inhimilliselle pohjalle.

Ikävä kyllä historia kertoo, kuinka vielä Jesajan elinaikana, hänen varoituksensa sanat toteutuivat. Näin siitäkin huolimatta, ettei myrskypilviä ollut tekstimme aikaan juurikaan näkyvissä. Kuninkaiden ja heitä tukeneiden väärien profeettojen korvien kuurous koitui heille lopulta turmioksi. Heidän viisaat suunnitelmansa ja varotoimensa pettivät.

Herra on sama yhä tänään, kuten myös hänen suunnitelmansa ja tahtonsa ovat säilyneet samoina aina meidän päiviimme saakka. Onkin meidän vuoromme miettiä tänään, tahdommeko elämäämme kokonaisvaltaisen siunauksen levossa Herrassa, vai rakennammeko elämän mieluummin itse muiden asioiden varaan.

Viimeinen varoitus

Jesajan profetia oli viimeinen varoitus pohjoisen valtakunnan johtajille. Se ei ollut Jumalan uhkaus tyyliin ”jos ette tottele minua, niin…”, vaan rakastavan ja hyvää aikovan Jumalan hyvään ohjaava kehotus hypätä pois pettävältä alustalta kestävälle perustalle uskoon ja luottamukseen hänen nimessään.

Jakeet 11-13, joista löysimme yllä mainitun kokonaisvaltaisen levon ja luottamuksen siunauksen lupauksen sisältyy tekstissä Jumalan varoitukseen, jolla hän kutsuu pahoin eksyneitä takaisin oikealle tielle tuhon tieltä. Siinä Herra kertoo, mihin johtajien ja huonojen neuvonantajien valitsema tie heidät johtaa, elleivät he muuta suuntaa:

”Ja vieraalla kielellä, oudoin sanoin hän on vastedes puhuva tälle kansalle, hän, joka oli sanonut heille: — Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. Niinpä Herran sana on oleva heille vain tätä: ’Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’ Ja niin he kulkiessaan kompastuvat ja loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.” (Jes. 28:11-13)

Herra varoittaa, miten seuraavan kerran tämä varoitus julistettaisiin heille vieraalla kielellä – heidän vihollisensa Assyrian kielellä, mutta silloin he joutuvat maksamaan kovasydämisyydestä kovin kovan hinnan. Heidän valitsemansa tie johtaisi heidät tappioon ja orjuuteen. Suunnan voi kuitenkin muuttaa.

Ei ollut Jumalan tahto langettaa tuomiota heidän osalleen, vaan se olisi seuraus väärän perustan valitsemisesta. Sekin, että heidän tiensä pettävät, on lopulta Jumalan armon kutsu palata takaisin. Josko he edes silloin saisivat näkökykynsä takaisin?

Ehkäpä mekin lankeamme kovin usein tähän – emme ota opiksemme huomautuksesta, vaan heräämme unesta vasta sitten, kun hinta on kyllin kova. Jesajan aikalaisten tavoin olemme sokeat näkemään, mihin tänään hyvältä tuntuvat, mutta selkeästi Jumalan tahdon vastaiset valinnat lopulta johtavat. On silti lohduttavaa tietää, ettei Herra kiellä apuaan edes silloin, kun olemme elämämme pahasti sotkeneet. Eihän Herra hylännyt kansaansakaan, vaikka se kerta toisensa jälkeen rikkoi häntä vastaan. Herra ei sulje meitä armonsa ja hyvyytensä ulkopuolelle koskaan – se on aina tarjolla ihmiselle, joka tahtoo palata Jumalan luo.

Jesajan varoitus jatkuu vielä kahden seuraavan jakeen verran (Jes. 28:14-15). Otin ne tähän erikseen, koska ne kuvaavat perusta, jonka varaan tekstin ihmiset olivat elämänsä suojan rakentaneet. He valitsivat rakentaa elämän petollisten suunnitelmien ja viekkauden varaan. He tosin kuvittelivat rakentaneensa varmalle pohjalle, mutta toisin oli:

”Näin olette sanoneet: ’Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet.’” (Jes. 28:14-15)

Heidän omissa silmissään heidän Jumalan näkökulmasta väärät valinnat näyttävät jopa vahvoilta ja houkuttelevammilta kuin liitto Herran kanssa, mutta profeetan sana paljastaa sen todellisen luonteen. He luulivat petollisten liittojen ja sopimusten säästävän heidät, mutta toisin kävi.

Heidän huolella rakentamansa perusta oli valheen ja epävarmuuden varaan rakennettua elämää. Se oli toiveajattelua, että vahvalta näyttävä mutta silti heikko perusta kestäisi myrskyssä.

Kestävä perusta

Vaihtoehdon epäluotettavalle perustalle Jesaja antaa tekstin viimeisessä jakeessa (Jes. 28:16). Se on ainoa kestävä ja luotettava perusta, jonka varaan ihmisen on hyvä laskea koko elämänsä. Tämä on se yksi ja ainoa asia, joka riittää kestävän elämän perustaksi, josta jo edellä puhuin. Viimeisessä jakeessa profeetta kertoo kulmakivestä, jonka varaan ihmisen on turvallista rakentaa elämänsä. Se on perusta, jonka Jumala on antanut ihmiselle kestävän elämän rakentamista varten:

”Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” (Jes. 28:16)

Tämä on lupaus, että Jumala itse laskee perustan – ei mitä vain perustaa, vaan huolella valitun ja rakennetun perustan, joka on rakennettu kallisarvoisen ja vankan kulmakiven varaan. Me tiedämme, kuka tämä kulmakivi on. Jesajan aikalaiset eivät häntä vielä nimeltä tunteneet, mutta silti sama kulmakivi oli oleva perusta heidänkin elämälleen. Näin siksi, että perusta lepää Jumalan työssä, ei ihmisen tiedossa tai ymmärryksessä.

Lupauksen vastaanottaminen ei vaadi täydellistä ymmärrystä, vaan riittää, kun uskossa ottaa vastaan Jumalan lupauksen. Se, joka rakentaa uskossa Jumalan valmistaman perustan varaan, ei horju.

Sanat ”Joka uskoo, ei horju” tarkoittavat siis sitä, että kuka vain luottaa elämänsä tälle perustalle, hän ei horju. Se ei tarkoita sitä, etteikö ihminen horjuisi uskossa, vaan sitä, että perusta, johon uskossa saamme luottaa, ei horju, vaikka maailmanhistoria kirjoitettaisiin uusiksi.

Jesajan lupaama perusta pystytettiin noin 700 vuotta tässä annetun lupauksen jälkeen. Se on perusta, joka kantoi Jesajan aikalaisia, jotka laittoivat uskonsa Herraan. Sama perusta teki Mooseksen liitosta kantavan. Edelleen sama perusta kannattaa myös Uuden testamentin ajan uskovia tai sinua ja minua, jotka olemme kutsutut elämää rakentamaan.

Ei varmaan liene enää tässä vaiheessa yllätys kenellekään, jos paljastan että niin Paavali (Room. 9:33; Room. 10:11) kuin Pietarikin (1. Piet. 2:4-6) kirjeissään osoittavat Jesajan mainitseman kulmakiven olevan Jeesus Kristus. Kumpikin apostoli näet viittaa kirjeessään tähän jakeeseen nimeten kulmakiveksi meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ja pelastus on se absoluuttinen perusta, jonka varaan kestävä elämä rakentuu. Siihen rakentuu paitsi hengellinen elämä, myös kaikki muu kestävä, mikä ihmisyyteen kuuluu. Jeesus ei näet lunastanut ainoastaan henkeä, vaan koko ihmisen. Ja näin Jesajan aikalaiset kuin mekin voimme nojata tähän kestävään kulmakiveen uskossa – he katsoen eteenpäin ja odottaen Jumalan lupauksen ilmestystä ja me katsoen taaksepäin jo täyttyneeseen Jumalan lupaukseen. Kristus kulmakivi täyttää lupauksen perustasta huolimatta siitä, katsommeko siihen täytettynä tekona, vai vielä lupauksena, kuten Jesajan aikalaiset tekivät.

Pietari: perustasta koko elämälle

En käsittele tässä yhteydessä enää Paavalin viittauksia tekstiimme, mutta katsokaamme vielä lyhyesti Pietarin sitaattia, koska siitä käy ilmi se, että Pietari piti ajankohtaisena muistuttaa kestävästä perusta etenkin uskosta osattomia, mutta myös kristittyjä, jotta he eivät pettyisi rakentaessaan elämää väärien perustojen varaan. Hän siteeraa kahdesti Jesajan tekstiä kohdassa, jossa hän kehottaa seurakuntaa pysymään Kristuksessa Jeesuksessa:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. Sanotaanhan Raamatussa: — Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, ’kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan’. Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.” (1. Piet. 2:4-8)

Jakeissa 4 ja 6 Pietari viittaa Jesajan tekstiin (Jes. 28:16), minkä lisäksi hän siteeraa jakeissa 7 – 8 kahta muuta Vanhan testamentin kohtaa, joissa Jeesuksesta puhutaan hylättynä kulmakivenä (Ps. 118:22) ja kompastuskivenä (Jes. 8:14) tottelemattomille.

Jeesus ei ole perustan kulmakivi vain ihmisen hengelliseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Nimittäin kummatkin Jesaja ja Pietari puhuvat selkeästi kestävästä perustasta koko elämälle. Hengellinen hyvinvointi on tärkein, mutta miksi emme rakentaisi koko elämällemme kestävälle perustalle? Miksi ottaa vain vähän, kun tarjolla on enemmän?

Erityisen mielenkiintoisinta tässä Pietarin sitaatissa on se, että hän siteeraa Jesajan tekstiä täsmälleen samassa tarkoituksessa kuin Jesaja. Jos Jesaja kirjoitti lupauksen perustasta kansalle, joka oli valinnut laskea elämänsä perustan jonkin muun kuin uskollisen Herran varaan, sama tilanne on Pietarin kirjeessä.

Hän näet kirjoittaa kirjettä seurakunnalle, joka oli kiusattu elämään moraalitonta elämää (1. Piet. 2:1; 1. Piet. 2:11-12) ja etsimään elämäänsä sisältöä uskonelämälle vieraista lähteistä, kuten pakanuudesta tai juutalaisesta lakiuskosta. He ehkä uskoivat evankeliumin sanaan pelastuksen antajana mutta samaan aikaan he laittoivat luottamuksen elämässään niin moniin muihin sellaisiin asioihin, jotka eivät kantaneet heitä. Nämä vieraat perustat johdattivat heitä pois Jumalan luota. Täten Pietari – Jesajan tavoin – kehottaa lukijoitaan palaamaan Jumalan luokse ja luottamaan Jeesuksen Kristuksen varaan koko elämänsä.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Lupaus kulmakivestä opettaa selkeästi ihmistä perustamaan elämän kestävälle pohjalle – mitä kokonaisvaltaisemmin, sen parempi itsemme kannalta. Luottakaamme uskossa elämä Jumalan käsiin yhä kokonaisvaltaisemmin. Antakaamme Herralle Jeesukselle enemmän tilaa elämässämme. Siinä on kestävän levon siunaus, joka takaa mielekkään elämän Jumalan tahdossa.

Ehkä mielenkiintoisin oivallus itselleni tästä Jeesusta kulma- ja peruskiveen vertaavasta tekstistä on siinä, että tekstit on annettu kehotukseksi entistä kokonaisvaltaisempaan luottamukseen pelastuksemme antajaan. Kielikuva ei puhu Jeesuksesta vain pelastusopillisesti hengellisen ’synti-sairauden’ voittajana, vaan koko elämän voittajana ja kristillisen vaelluksen peruskivenä. Hän on perusta, jolla riittää annettavaa enemmän kuin osaamme odottaa. Kun hetken luulemme oppineemme tuntemaan hänen siunaustensa kirjon, huomaamme kohta jälleen jotain uutta, mitä voimme antaa hänelle siunaukseksi itsellemme.

Tekstimme puhui myös varoittavasti ihmisen sokeutumisesta nähdä oma tilansa. Jos nyt katsot uudemman kerran niiden ihmisten elämää, keille Jesaja profetian kirjoitti, huomaat heidän joutuneen kauas Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Sama koski myös osaa seurakunnasta, jolle Pietari kirjeensä kirjoitti.

Jesajan profetiasta on helppo nähdä sen vastaanottaneiden elämän paheellisuus. Se on helppoa vain siksi, että olemme ulkopuolisia tarkkailijoita, jotka jopa tietävät, mihin Israelin lankeemus johti. Paljon vaikeampaa on nähdä paheellisuus ja väärä perusta omassa ajassamme – puhumattakaan omasta elämästä! Rukoilkaamme kulmakiveltä Jeesukselta näkökykyä nähdä oikein oma elämämme. Ei näet tarvitse olla kyse paheellisesta elämästä, vaan väärän perustan vaikutus voi näkyä elämässä muutoin Jumalan tahtoa väheksyvinä ratkaisuina.

Kaikkein kirkkain on kuitenkin se totuus, että Herra Jeesus tahtoo uskovan antautuvan elämässään entistä kokonaisvaltaisemmin luottamaan häneen. Se on mahdollista aina – Herra kutsuu ihmistä kääntymään puoleensa, vaikka hän olisi epäonnistunut kuinka pahoin tahansa.

Herra Jeesus kutsuu jokaista arvioimaan elämänsä perustan ja tulemaan luokseen pyytämään apua oikean perustan löytämiseksi. Ei ole ketään niin syntistä eikä kurjaa, etteikö Jeesus olisi ratkaisu hänen elämänsä ongelmiin. Ei myöskään ole ketään niin hyvää ja ihailtavaa, etteikö Jeesus olisi perusta hänenkin elämälleen. Joten eiköhän Pietarin kehotus kuulu täten meille kaikille elämän rakennuksen rakentajille:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.” (1. Piet. 2:4)