Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kahdeksannessa luvussa Paavali käsittelee epäjumalille uhratun lihan ongelmaa. Se oli arka kysymys, joka vaikutti käytännössä seurakuntalaisten normaaliin arkeen.

Tietoa, tietoa,… (Image by PublicDomainPictures from Pixabay)

Kyseessä ei ollut sellainen hypoteettinen tai periaatteellinen ongelma, joiden parissa moderni teologia tuntuu pääosin painivan. Ehkä kuvittelemme jo vastanneemme arkisiin kysymyksiin tai sitten koemme turvallisemmaksi tutkia asioita, jotka eivät vaikuta omaan arkeen. Luomme kauniit teoriat toisille ja elämme itse pellossa :-)

Paavali käsittelee asiansa varsin kunnioittavasti ja perusteellisesti huomioiden kiistan eri osapuolten näkemykset. Paavali taitoi täten kunnioittavan keskustelun periaatteet, joista meitäkin tulee aina välillä huomauttaa.

Olen käsitellyt korinttilaisia huolestuttanutta aihetta useat kerrat eri yhteyksissä, joten tällä kertaa en puutu siihen. Nostan tekstistä esiin ainoastaan yhden Paavalin ajatuksen heti luvun alusta. Siinä hän käytännössä tiivistää syyn, mikä tosiasiassa korinttilaisten kiistan ytimessä vaikutti. Pohjimmiltaan kyse oli ihmissuhteista. Paavalin kiteytys kuuluu näin:

”Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa.” (1. Kor. 8:1b)

Tämä ei ole tiedon ja rakkauden vastakkainasettelua. Meillä kaikilla on tietoa – oikeaa ja väärää. Osan oikea paljastuu vääräksi ajan kanssa, kun taas jonkun mielestä väärä tieto voi paljastua myöhemmin oikeaksi. Tämänhän nyt voi todeta, kun vaikka tarkastelee luonnontieteiden kehityshistoriaa. Oikeat ja väärät muuttuvat, mutta aina vedotaan tietoon.

Kärjistäen voisi sanoa, ettei ihminen tiedä mitään niin kuin hänen pitäisi tietää, ellei Jumala häntä siinä määrin opeta. Tekstissä Paavali viittaa siihen tosiasiaan, että todellista tietoa ei ole olemassa ilman jumalallista rakkautta.

Siinä missä ihminen luulee tietävänsä, Jumala tietää – ja tämä Jumala ilmoittaa olevansa rakkaus. Toisin sanoen, todellista tietoa ei ole rakkauden ulkopuolella.

Tieto tekee ylpeäksi

Jäin miettimään Paavalin lausetta ”mutta tieto tekee ylpeäksi”. Tällä hän viittaa kaikkeen sellaiseen tietoon, joka ei ole syntynyt rakkaudesta. Mitä se sellainen on? Se on ihmisen ’omaa’ tietoa. Omalla viittaan johonkin sellaiseen, mitä ihminen pitää omanaan ja erottaa sen täten omistukseensa samalla sulkien ulos lähimmäiset ja Jumalan. ”Se on minun!”, hän huutaa tiedostaan.

Tällaista minun omaa tietoa ei ole ollut olemassa ennen syntiinlankeemusta, koska vasta tuolloin ihminen keksi erottaa itsensä, ajatuksensa, elämänsä, tahtonsa ja päämääränsä Jumalan ulkopuolelle. Siihen asti kaikki ihmisen tieto oli Jumalan tietoa ja se virtasi vapaasti Jumalan ja ihmisen välillä rajapinnassa nimeltä rakkaus.

Nyt tämä tieto, josta ihminen sanoo ”minun”, tekee hänelle saman, mitä teki syntiinlankeemus ihmiselle. Ihmisestä tuli itsetietoinen ja ylpeä. Tästä puolestaan me ihmisviisauden kasvatit voimme väitellä loputtomiin, että oliko tuo kehitys ihmiskunnalle hyväksi vai pahaksi. Niin tai näin pelkkä tieto ilman rakkautta tekee ylpeäksi. Ja missä asuu ylpeys, siellä ei rakkaudella ole sijaa.

Rakkaus rakentaa

Paavalin ajatuksessa ’tieto’ ja ’rakkaus’ eivät asetu vastakkain, vaan ne ovat vaihtoehtoisia lähtökohtia. Paavalihan tässä ohjeisti seurakuntalaisia elämään sovussa – ts. tulemaan toimeen keskenään. Jos lähtökohta tälle suhteelle oli ’tieto’, joka huutaa ”minun!”, tulos oli aivan toinen kuin silloin, jos lähtökohtana oli ’rakkaus’. Tieto erottaa, rakkaus rakentaa.

Tieto etsii paikalle erotuomarin, rakkaus tekee sillan ja tuo mukanaan Jumalan. Ja kuten muistat – todellista tietoa ei ole rakkauden ulkopuolella.

Vaikka tutkinnot, tietoni ja opintoni ovatkin hyödyllisiä, ne eivät yksinään muuta maailmaa – ainakaan paremmaksi. Kaikki opetus, jota saatan antaa, tai mikään tieto, jota jaan, on turhaa, ellei se ole alisteinen suurimmalle käskylle: rakastaa toisiamme.

Sillä siinä, missä tieto erottaa meidät eli tekee meistä itsetietoisia, rakkaus etsii yhteyttä, koska rakkaus voi olla läsnä vain siellä, missä rakkaus saa virrata äärien välillä. Nämä ääret olemme sinä, minä, hän, he ja Jumala.

Rakkauden yliopistotutkinto

Jäinpä vielä miettimään sitäkin, että nykyinen tiedon ylistys ja haaliminen kuvaa hyvin ihmiskunnan surkeaa tilaa tietonsa vankilassa. Missä on rakkauden yliopisto? Missä suoritan rakkauden peruskurssin – tohtorin hattua ei siitä taida olla ihmisille tarjolla…

Miksi emme etsi rakkautta yhtä tosissaan kuin tietoa? – Ehkä siksi, että tiedon voimme omia itsellemme ja säilöä hataraan muistiin, mutta rakkaus ei säily siellä, missä ’vesi seisoo’. Sitä ei voi varastoida tynnyreihin, koska elävä rakkaus säilyy ainoastaan virtauksessa.

Taivasten Valtakunta ei ole tiedon valtatie. Se on rakkauden virta. Se ei ole vallan väline vaan elämän lähde. Jeesus tuli tähän maailmaan, jotta voisimme oppia tuntemaan Isän.

Hän tuli tänne siksi, että Isää ei voi kirjoittaa paperille. Hänen nimensä voi kirjoittaa, mutta Jumala itse ei siihen mahdu. Eikä muuten mahdu ajatuksiimmekaan.

Jeesus tuli tänne luoksemme siksi, että Jumala on rakkaus. Hän ei voinut näyttää meille Isää muutoin kuin antamalla rakkauden virrata ja meidän katsella rakkauden elävää virtaa.

Meidän tuntemuksemme Jumalasta on oltava lähtökohtaisesti syvä ja pysyvä kohtaaminen rakkauden kanssa. Koko elämänsä ajan Jeesus näytti meille, mitä rakastaminen merkitsee: parantaminen, antaminen anteeksi, ruokkiminen, kuoleminen niiden puolesta, joita hän rakasti.

Tänään Jeesus pyytää meitä seuraamaan hänen rakkautensa esimerkkiä.

Jeesus, näytä meille se rakkaus, jota jaat Isän kanssa, jotta voisimme jakaa sen niiden kanssa, joita kohtaamme tänään. Aamen.