Muistanet evankeliumeista tutun tekstin, jossa Jeesus kohtaa rikkaan nuorukaisen?

Rehellisyyden peili? Kenties liian mustavalkoinen? (Image by blackrabbitkdj from Pixabay)

Tarkoitan tekstiä, jossa nuorukainen kysyy Jeesukselta ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” (Matt. 19:16). Luulen, että tätä meistä jokainen on kysellyt tilanteesta riippuen vähän eri merkityksessä. Tekstin nuorukaisen osalta kohtaaminen päättyy näin:

””Kaikkia niitä olen noudattanut”, sanoi nuorukainen, ”mitä vielä puuttuu?” Jeesus sanoi hänelle: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.” (Matt. 19:20-22)

Tämä evankeliumin nuori mies on monella tapaa ihailtava, mikä monesti menee meiltä ohi, kun jäämme surkuttelemaan ’loppuratkaisua’. Ensinnäkin tämä nuorukainen oli vilpitön. Hän kaipasi elämässään syvempää suhdetta Jumalaan ja siksi hän tuli kysymään Jeesukselta tietä iankaikkiseen elämään. Tässä kohden lukijana minun on aiheellista peilata omaa vilpittömyyttäni Jumalan edessä. Onko minun syvin haluni sama kuin nuorukaisella? Vai elänkö mielestäni riittävän hyvää elämää piittaamatta tuon taivaallista siitä, että elämäni voisi olla vieläkin parempaa, jos vain todella etsisin Jumalan kasvoja? Nuorukainen on tässä meille oman rehellisyytemme peili.

Nuorukainen on myös inhimillisesti mitattuna kunnollinen ihminen, koska hän jo noudatti käskyjä – mikä ei ole lainkaan vähäinen asia. Noudatatko itse? Nuorukainen siis ymmärsi, ettei usko ole vain ajatus tai sisäinen tila, vaan sydämen motiivi, jonka teot todistavat siellä asuvaksi. Nuorukainen halusi silti enemmän. Hän ei tyytynyt pelkkään lain noudattamiseen, vaan tahtoi tietää, olisiko vielä jotain, mikä auttaisi häntä tulemaan lähemmäksi Jumalaa.

Niinpä Jeesus kehottaa häntä myymään kaiken omaisuutensa ja ”antamaan köyhille”. Mutta nyt nuorukainen tajuaa, että tämä haaste on hänellä vielä edessä ja hän ei ole ollenkaan varma kykeneekö hän sen tekemään. Siitä syvä suru.

Huomaa, ettei Jeesus kommentoinut kaikkea sitä hyvää, mitä nuorukaisen elämässä oli. Hän ei sanonut, olivatko nuorukaisen sanat totuuden mukaisia tai eivät. Ja miksei? – Nuorukainen ei sitä kysynyt! Jeesus vastasi vain hänen kysymyksiinsä – ei kommentoinut hänen elämäänsä kysymysten ulkopuolelta. Mikä oli minun ajatukseni nuorukaisen vastauksista? Otinko hänen sanansa todesta vai epäilinkö hänen puhuneen kaunisteltua totuutta – siis valhetta? Jos epäilin, niin mitäkö tämä asenteeni kertoo minusta? Nuorukainen on tässä meille oman rehellisyytemme peili.

Elämäni epäjumalat

Tämä riittää nuorukaisen elämästä. Miten on minun omani laita? Ehkä en ole rikas, joten minun on helppo tätä tekstiä lukea ja jopa papukaijan tavoin toistaa sitä kuin mantraa.

Mikä on minun omaisuuteni, joka estää minua elämästä uskoni mukaisesti täydemmin ja anteliaammin? Ei se välttämättä ole sellaisia asioita kuin vaatteet, hieno auto tai suuri pankkitili. Joskus omaisuus, joka estää meitä elämästä uskomme mukaisesti, on sellaisia asioita kuin itsekeskeisyys, pelko, tarve hallita, itsevanhurskaus ja laiskuus. Mielenkiintoinen lista on tämäkin. Ehkä hedelmällisempää olisi minullekin tehdä tämän tekstin edessä ’suurille teoilleni’ samanlainen inventaario kuin nuorukainen teki. Vetäytyä hetkeksi surullisena syrjään, koska en ole tavoitetta saavuttanut. Ehkä sitten minäkin löydän tieni Jumalan armoa etsimään omien tekojeni sijaan.

Olen kuullut sanottavan, että mikä tahansa huone onkaan täynnä ihmisiä, on täysi työ laskea, kuinka monta jumalaa siellä on heidän kanssaan. Meillä on suuret joukot omia jumaliamme… Kenellä kulta ja vauraus, kenellä toisten mielipiteet, turvallisuus, ruoka, teknologia, perhe, jopa itsemme.

Nuorukainen on tässä meille oman rehellisyytemme peili.

Minun elämäni kiusaukset

Me olemme kuin Aadam ja Eeva. Luodut olemaan Jumalan kaltaisia, mutta silti meissä elää salainen halu olla omia jumaliamme ja korvata hänet itsellämme.

Hyvä esimerkki tästä on T. S. Eliotin näytelmässä, ”Murder in the Cathedral”. Siinä arkkipiispa Thomas Becket vastustaa kolmea kiusaajaa, mutta sitten tulee neljäs. Häntä kiusataan tulemaan marttyyriksi ja pyhimykseksi ja saavuttamaan siten ikuisen kunnian – tekemällä Jumalan tahdon omien päämääriensä vuoksi. Tämä oli hänen vaikein kiusauksensa.

Palatakseni vielä evankeliumitekstin nuorukaiseen, totean, että ehkä hänen elämänsä perimmäinen kiusaus oli kuitenkin sama kuin näytelmän arkkipiispan. Ehkä suurin kiusaus tulikin esiin jo hänen kysymyksessään:

”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?”

Niinpä niin. Kuinka paljon helpompaa itsensä jumalaksi korottaneen ihmisen on korjata oma elämänsä kuin hyväksyä epäonnistumisensa ja ottaa vastaan pelastuksen yksin armosta todelliselta Jumalalta – meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta.

Nuorukainen on tässä meille oman rehellisyytemme peili. Aamen.