Päivän Vanhan testamentin tekstit kertovat tilanteista, kun Jumalan miehet ovat joutuneet ongelmiin eivätkä löydä ratkaisua, minkä vuoksi joutuvat vieläpä pakenemaan. He kokevat olevansa yksin.

Nämä ovat tuttuja teemoja meille jokaiselle, joskin tilanteiden vakavuus varmasti vaihtelee. Tunnetilat sen sijaan useinkin ovat samoja.

Kun koet epäonnistuneesti ja jääneesi yksin, se on tilanne, jolloin on vaikea löytää turvaa rakenteista tai teologiasta, kun elämä ei näytä selittävän niiden avulla millään tavalla.

Tekstin taustaa

Päivän psalmi (Ps. 34) on kirjoitettu toisen Vanhan testamentin tekstin tilanteessa. Tämä on Daavidin psalmi ja kirjoitettu päällekirjoituksen mukaan silloin, kun

”Daavid lauloi sen lähdettyään Abimelekin luota. Abimelek oli lähettänyt Daavidin pois, kun tämä oli tekeytynyt mielipuoleksi.”

Daavidin riemulliseen tunnelmaan on ehkä vaikea päästä mukaan, jos ei ole tuntunut samanlaista riemua, mitä Daavid tunsi omassa tilanteessaan. Hän oli jäänyt yksin, joutunut pakenemaan, mutta nyt sentään jotain meni oikein.

Ja niin Daavidin riemu oli lähes rajaton. Daavid ei silti elänyt elämänsä huippuhetkiä puhjetessaan ylistykseen. Ei ollut seesteinen kuninkaan päivä – päinvastoin täpärästi oltiin taas selvitty yksi askel upottavaa suota eteenpäin.

Me puolestamme olemme varsin onnekkaita, että psalmin päällekirjoitus on säilynyt meille. Se kertoo varsin tarkkaan tilanteen, jossa Daavid psalmin kirjoitti, mikä antaa Daavidin sanoille aivan uuden pohjan. Luetaan psalmi.

”Minä tahdon aina ylistää Herraa, lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta! Herran hyvyyden tähden minä ylistän itseäni onnelliseksi. Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat. Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään! Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:2-9)

Psalmista ja erityisesti sitaatin viimeisestä jakeesta itselleni nousee esiin ajatus aisteista. Luetaanpa se vielä uudelleen.

”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:1-8)

Aistit

Ihmisen aistit ovat siitä erikoisia, että ne toimivat yhteistyössä ihmisen mielen kanssa. Ne välittävät meille tietoa ulkoisesta maailmasta. Ilman niitä olisimme melko tietämättömät, miltä jokin näyttää, kuulostaa, tuoksuu, tuntuu tai maistuu. Sitten mielemme yhdistelee näitä palasia ja luo meille mielikuvan. Mielikuvassa aistimukset yhdistyvät ja niin syntyy ajatus: kissa, korppi, ruusu, omena. Ja näin mielikuva on siis syntynyt yhdistelmänä aistimuksista ja muistikuvista. On varsin mielenkiintoista, että tämän hetken havainnot pohjautuvat aika vahvasti menneisiin kokemuksiin.

Vielä mielenkiintoisempaa on se, että mieli ei ainoastaan yhdistele näitä aistimuksia, vaan se vaikuttaa myös siihen, mitkä aistit missäkin tilanteessa saavat enemmän painoarvoa. On tilanteita, joissa tuoksut tuntuvat vahvasti, kun taas toisaalta voi mennä päiviä, ettei sitä tuoksutella juuri lainkaan. Eikä kyse ole siitä, että nenä tukossa, vaan mieli on sitä mieltä, että näillä tuoksuilla ei nyt ole isompaa merkitystä.

Aistimusten syvyyteen tuntuu vaikuttavan myös se, millainen tunnetila meillä on päällä. Pelästynyt ihminen aistii ympäröivää maailman aivan toisella tavalla kuin vaikkapa onnensa kukkoilla oleva henkilö.

Hengelliset aistit

Ja mielestäni tähän vähän Daavidkin psalmissaan, kun hän itse riemuissaan kehottaa näkemään ja maistamaan Jumalan hyvyyden. Hän kokenut elämässään juuri konkreettisesti Herran avun ja hyvyyden, joten hänen aistinsa ovat virittäytyneet kohtaamaan sen.

”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:1-8)

Daavidin psalmin aistimuksessa on myös toinen mielenkiintoinen perspektiivi. Hän puhuu Jumalan hyvyyden aistimisesta. Siirrymme mielenkiintoisella alueelle. Jos hengelliset aistimme ovat auki, voimme aistia Jumalan läsnäolon paitsi sisällä sydämessä tunnetilana – ja sen kautta kehon tuntemuksena – myös ulkopuolellamme Jumalan tekojen vaikutuksena. Mutta tämä vaatii hengellisten aistien valppautta. Jos olet hengellisesti auki, näet Jumalan käden jäljen elämässäsi. Jos taas hengelliset aistit ovat kiinni, et huomaa lainkaan Jumalan toimintaa. Se jää joko kokonaan aistimatta tai sitten luulet sitä joksikin muuksi.

Se on vähän asia kuin se, että olet metsässä hyttysten keskellä ja hätistelet niitä pois iholtasi. Ensimmäiset hyttyset noteeraat usealla aistilla, mutta kohta riittää, että tunnet vain pienen kosketuksen ihollasi ja siitä syntyy jo ajatus hyttysestä ihan katsomattakin. Jos tässä tilanteessa ihollesi laskeutuu jokin muu ötökkä, tulkitset sen katsomatta hyttyseksi. Tai kun näet ensimmäisen kerran polulla käärmeen, tämän jälkeen kaikki kepit näyttävät vähän aikaa käärmeiltä.

Jos siis sinulla ei ole hengellistä näkökykyä, kuuloa, tuntoa, haju- tai makuaistia, moni Jumalan kohtaaminen menee ohi. Tästä on hyvä humoristinen esimerkki evankeliumien sivulta:

”Mutta he vain puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. Jeesus huomasi sen ja sanoi: ’Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?’” (Mark. 8:16-19)

Jumalan hengellinen todellisuus on tässä ja nyt. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8). Hän on tässä ja nyt – hän on sitä huomennakin tähän samaan aikaan. Hän ei muutu. Miksi sitten koen hänen läsnäolonsa tai mahdollisuutensa toisena päivänä selvemmin kuin toisena? Ja miksi löydän itseni samalta paikalta kuin opetuslapset? Ovat hengelliset aistini turtuneet – onko hengellisen kesäflunssa vienyt niistä parhaan terän?

Otetaan aistit käyttöön!

Lienee kyse siitä, että aistimmeko Herran läsnäolon oikein? Uskon, että Herra on antanut kaikki hengelliset aistit uskovan käytettäväksi, mutta edelleen uskovalla on vapaus rajoittaa aistiensa käyttöä. Voinhan minäkin laittaa nenäni kiinni tai vastamelukuulokkeet korviin. Silmien ja suun sulkeminen on vieläkin helpompaa.

Ehkä näin jumalanpalveluksessa hengelliset aistit ovat virittyneet havaitsemaan, kun taas arjen melskeessä kuljemme hengellisesti silmät kiinni ja kädet korvilla.

Ymmärtänet varmaan, mitä hengellisistä aisteista kertomalla tahdon sinulle yhdessä Daavidin kanssa viestittää. Tahdon sanoa: Rakas ystävä, ota hengelliset aistit rohkeasti käyttöön! Näe Jumala siellä, missä hän on! Ei tarvitse laittaa päätä pensaaseen.

Ei ole mieltä rajoittaa hengellisen maailman kokemista jumalanpalvelukseen, hartaushetkiin, kontemplaatioon tai raamatunlukutuokioon. Herramme Jeesus Kristus on aina läsnä, miksi emme paistattelisi hänen lämmössään, ihailisi hänen kasvojaan ja kuuntelisi hänen kaunista ääntään alati? Ehkä voisimme tällöin kokea jatkuvasti sitä samaa, mitä Daavid oli oppinut ja mihin hän kehottaa meitä. Kuuntelet nyt:

”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:9)

Jos kuljemme hengelliset aistit virittyinä, huomaamme, miten ihmeellinen Jumala meillä on. Hengellisten aistien avaama maailma näyttää kovin erilaiselta kuin miltä se näyttää silloin, jos kuljemme puolivaloilla – puhumattakaan niistä raukoista, joiden hengelliset aistit ovat surkastuneet heidän epäuskonsa tähden.

Minulla on ollut tapana lähteä lenkille tai pyöräilemään luontoon, hiljaisuuteen pois kaupungin melusta. Monet kerrat olen viipynyt metsässä pitkän tovin kuitenkaan kokematta ripaustakaan luonnon rauhasta. Olen ollut kiireinen juoksemaan tai ehkä ajattelemaan muita asioita, että koko kauneus on jäänyt minulta kokematta. Luonto on ollut läsnä kaikessa kauneudessaan niin kuin aina ennenkin, mutta minulta kauneus on mennyt ohi.

Jos sen sijaan olen keskittynyt kuuntelemaan, katselemaan, haistamaan, jopa maistamaan, puhumattakaan tuulen ja auringon tuntemisesta iholla, on kokemukseni ollut aivan toinen.

Sama periaate pätee Jumalan hengellisen todellisuuden kokemiseen. Emme koskaan pääse maistamaan Herran hyvyyttä, jos emme suostu ’katsomaan’ tai ’maistamaan’. Hengellisten aistien lähtökohta on usko. Ja sillä en todellakaan tarkoita oppirakennelmia, vaan yksinkertaista luottamusta Jumalaan.

Me uskovat voimme harjaannuttaa hengellisiä aistejamme. Ehkäpä opimme näkemään, kuulemaan ja tuntemaan Herran Jeesuksen läsnäolon uudella tavalla. Ehkäpä opimme näkemään hänet lähellämme konkreettisissa asioissa ihan tavallisessa arjessa. Miksi tyytyisimme tuntemaan hänen läsnäolonsa vain lyhyinä hetkinä, kun hän on kuitenkin aina läsnä!

Avain mielenkiintoiseen elämään

Luulen, että taas tärkein avain mielenkiintoiseen ja merkitykselliseen elämään voisi olla juuri tässä. Jos katsomme lahjaksi saatua elämää ja sen arkitodellisuutta hengellisin silmin, kuuntelemme sitä hengellisin korvin ja tunnemme sen, uskon tällöin myös Jumalasta tulevan entistä konkreettisempi ja läheisempi meille.

Puhumme kyllä Jumalasta ja osaamme hienosti kertoa johdatuksesta ja jopa siitä, miten Herra on puhunut meille joskus menneisyydessä. Mutta eikö hienompaa olisi aistia hänet elämän arjessa jatkuvasti. Ei tarvitse pelätä sitä, että jos kohtaamme Jumalan liian usein ja liian arkisissa puitteissa, että hän kuluisi loppuun tai tulisi arkiseksi meille. Sen tähdenhän me emme pidä juhlavaatteita emmekä nosta lippua salkoon joka päivä, koska niistä tulisi arkisia ja ne kadottaisi merkityksensä.

Mutta ihan kaikella kunnioituksella tätä huolta kohtaan, olen kyllä melko varma, että Jumalan liiallisella kohtaamisella hänestä tulisi meille liian arkinen. Se on toisin päin. Jumalan kohtaaminen arjessa, tekee meidän arjestamme juhlaa. Rakas ystävämme Paavalikin kehottaa meitä tähän. Kuuntele, miten hän lopettaa Toisen Korinttilaiskirjeen:

” Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!” (2. Kor. 13:13)

Tätähän se on. Tämä kaikki on annettu meille. Etenkin tuo ”Pyhän Hengen osallisuus” kuulostaa hyvinkin siltä, että jos vain aistit ovat avoinna, voimme kokea sen mitä konkreettisemmin omassa elämässämme.

Virittäkäämme hengelliset aistimme tarkastelemaan elämää uskon ja luottamuksen näkökulmasta. Daavid oppi näkemään Jumalan suuruuden ja hyvyyden jopa siellä, missä hän kuvitteli olevansa yksin.

Jos me puolestamme avaamme aistit havaitsemaan hengellisen maailman keskellämme, opimme mekin aistimaan Jumalan hyvyyden, armon ja suojeluksen siellä, missä emme ehkä aiemmin ole niitä tavanneet.

Aisteja voi harjaannuttaa. Voit opetella vaikkapa havainnoimaan luontoa, jolloin sen moninaisuus avautuu sinulle yhä täydellisemmin. Samoin me voimme harjaannuttaa hengellisiä aistejamme. Ehkäpä opimme näkemään, kuulemaan ja tuntemaan Herran Jeesuksen läsnäolon uudella tavalla. Ehkäpä opimme näkemään hänet lähellämme konkreettisissa asioissa arjen kiireessä. Miksi tyytyisimme tuntemaan hänen läsnäolonsa vain lyhyinä hetkinä, jos hän on kuitenkin aina läsnä.

Avain mielenkiintoiseen ja merkitykselliseen elämään on siinä, että opettelemme kokemaan Jumalan rakkauden ja läsnäolon siellä missä olemme juuri nyt.

Jos katsomme lahjaksi saatua elämää ja sen arkitodellisuutta hengellisin silmin, kuuntelemme sitä hengellisin korvin ja tunnemme sen, uskon sen välittävän hengelliseen aistihavaintoon perustuvan todistuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen hyvästä tahdosta.

Ja vielä kerran – aivan lopuksi Daavidin psalmin sanat:

”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” (Ps. 34:9)