”Laaja oppineisuus tai suuri varallisuus eivät ole lainkaan välttämättömät Jumalan palvelemiseksi. Päinvastoin, ne ovat usein suuri este sille.” (Pyhä Jean Marie Vianney)
Tämän sitaatin kirjoittaja on pyhä Jean Marie Vianney. Hän oli ranskalainen katolinen pappi ja pyhimys. Hän korosti yksinkertaisuuden ja nöyryyden tärkeyttä uskossa. Tämä sitaatti kiteyttää hänen näkemyksensä siitä, että uskonelämässä tärkeintä ei ole oppineisuus tai aineelliset puitteet, vaan puhdas sydän ja halu palvella Jumalaa.
Vianneyn mukaan syvä usko ei edellytä teologista koulutusta tai laajoja uskonnollisia tietoja. Edelleen materiaalinen menestys ei ole tae hengellisestä kasvusta. Päinvastoin, liialliseen omaisuuteen kiinnittyminen voi estää ihmisen näkemästä Jumalan tärkeyttä arjen elämässä.
Usko on siis henkilökohtainen matka, joka ei vaadi ulkoisia tunnuksia. Se kutsuu meitä keskittymään sisäiseen uskoon ja palvelemaan muita ilman odotuksia. Laittamalla syrjään oman henkisen, hengellisen ja aineellisen varallisuutemme, olemme myös valmiit silloin, kun Jumala tahtoo antaa meille enemmän kuin osaamme ajatella tai pyytää.
Jumalan huolenpito ylittää pyyntömme
Edellisen sunnuntain evankeliumitekstissä (Joh 6:24-35) on mielenkiintoinen tilanne. Siinä ihmiset omasta hengellisestä vauraudestaan käsin vaativat Jeesukselta lisää tunnustekoja. Mutta Jeesus ei anna heille sitä, mitä he haluavat. Hän antaa heille enemmän.
Kun Jeesus oli jo aiemmin ruokkinut ihmisjoukot leivällä ja kaloilla, ihmiset tietty nyt seurasivat häntä taas nälkäisinä ja haluten lisää ruokaa. Mutta Jeesus ei ruokkinut heitä näillä aineksilla, vaan hän tekee jotain parempaa.
Ihmiset tulivat hänen luokseen ruumiillisen ravinnon vuoksi, mutta hän tarjoaa heille hengellistä ravintoa. He pyytävät katoavaa leipää. Hän antaa heille iankaikkiseen elämään vievää leipää. Jumala antaa enemmän.
On jopa humoristista, että voimme tunnistaa saman kuvion seuraavan sunnuntain Vanhan testamentin lukemistosta (1. Kun. 19:4-8). Siinä Elia on lähellä epätoivoa ja nälänhätää, kun Jumalan enkeli ilmestyy kaksi kertaa tarjoamalla hänelle ruokaa. Jumalan antama ruoka ei pelkästään pelasta Elian henkeä, vaan antaa hänelle myös voimaa vaeltaa neljäkymmentä päivää ja yötä. Jumala antaa enemmän. Luetaan tämä teksti:
”Itse hän meni autiomaahan päivänmatkan päähän. Hän istuutui kinsteripensaan juurelle ja toivoi itselleen kuolemaa. Hän sanoi: ”Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni. En minä ole esi-isiäni parempi.” Hän paneutui makuulle ja nukkui kinsteripensaan alla, kunnes enkeli kosketti häntä ja sanoi hänelle: ”Nouse ja syö!” Hän katsahti ympärilleen, ja hänen pääpuolessaan oli kivillä paistettu leipä ja vesiruukku. Hän söi ja joi ja asettui taas makuulle. Mutta Herran enkeli tuli uudelleen, kosketti häntä ja sanoi: ”Nouse ja syö, muutoin matka käy sinulle liian raskaaksi.” Hän nousi jalkeille ja söi ja joi. Ruoka antoi hänelle voimaa kulkea neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kunnes hän tuli Horebille, Jumalan vuorelle.” (1. Kun. 19:4-8)
Ehkä tämä jälkimmäinen tapaus tulee meitä henkilökohtaisesti lähemmäs. Emmehän me tietenkään tahdo itse samaistua hengellisesti tai teologisesti vauraisiin kirjanoppineisiin, vaikka joskus ehkä aihetta olisi.
Sen sijaan Eliaan hädän keskellä meidänkin on turvallisen helppo samaistua hänen tilanteeseensa. Kuinka usein hädässä pyydämme Jumalalta täsmäapua johonkin tiettyyn yksityiskohtaan. Esitämme hänelle vain tarpeemme omasta näkökulmasta, mutta hän yllättää meidät vastaamalla laajemmin ja isommin. Joskus käy niinkin, ettemme huomaa hänen vastaustaan, kun odotamme apua vain elämän pieneen yksityiskohtaan.
Jumala ohjaa elämäämme samalla runsaudella.
Tekstissä Jumala ohjasi Elian elämää runsaudella ja niin hän ohjaa meidän elämäämme samalla runsaudella. Elämämme aikana pyydämme Jumalalta monia asioita. Usein saamme enemmän kuin pyydämme.
Saatat pyytää Jumalaa auttamaan sinua päättämään, mitä tehdä elämässäsi, millaisen uran valitset. Päätät hakea tunnettuun yliopistoon, joka sopii täydellisesti kykyihisi ja toiveisiisi. Toisena opiskeluvuotena tapaat toisen opiskelijan, joka aina tervehtii sinua ja hymyilee. Aloitatte keskustelun, menette ulos syömään ja ystävystytte. Valmistuttuanne menette naimisiin. Olit pyytänyt Jumalalta apua uraasi. Sinut johdettiin ei ainoastaan palkitsevaan ammattiin, vaan myös löytämään puolison, jonka kanssa voit rakentaa yhteisen tulevaisuuden.
Ehkä sinulla on työkaveri, joka ärsyttää sinua ja on satuttanut sinua sanoillaan ja toimillaan monesti. Niinpä pyydät Jumalaa auttamaan sinua parantamaan suhteenne. Menee aikaa ja kas jossain tilanteessa te puhutte pitkään ja selvitätte asiat. Suhteenne paranee.
Mutta tuon keskustelun aikana huomaat itsessäsi jotain uutta. Tajuat olleesi epävarma ja vihainen jo pitkän aikaa. Pohtiessasi asiaa jäljität nämä ominaisuudet aikaisempaan menneisyyteesi. Alat työstämään tätä piirrettä itsessäsi ammattilaisen kanssa ja laaditte suunnitelman parantuaksesi. Niin, olit pyytänyt Jumalaa auttamaan sinua työkaverin kanssa. Ei ainoastaan tuo suhde ratkennut, vaan pystyit kohtaamaan pitkäaikaisen ongelman, joka oli tietämättäsi monin tavoin lamaannuttanut elämäsi. Tuon haavan käsitteleminen vapautti sinut.
Jumalan huolenpito täten ylittää usein odotuksemme. Kun pyydämme apua, Jumala antaa meille usein enemmän. Kun tulemme Jumalan luo tarpeemme kanssa, usein rukouksemme ei ainoastaan vastata.
Enemmän, aina enemmän
Ja miksi näin? Ehkä siksi, että minä olen ihminen ja hän on Jumala. Vastaamalla enemmän kuin mitä osaan kysyä, Herra opettaa minut huomaamaan, että todellakin olen lähestynyt itse Jumalaa.
Kun pyydän leipää, en pelkästään saa ruokaa, vaan saan iankaikkisen elämän – näin evankeliumitekstiä lainatakseni.
”Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh 6:35)
Herra yllättää meidät aina avokätisyydellään. Ei ole ihme, että kutsumme häntä ”elämän Herraksi” – hänen sanansa ovat elämä. Ja niin kuin elämä aina tekee, niin tekee hänen sanansa: yllättävät.
Rakkain Herrani Jeesus, anna minun olla vauraus köyhyydessäni. Herra älä anna minun kasvaa vauraaksi oppineisuudessa äläkä aineellisesti niin, että lakkaisin tarvitsemasta sinua. En tahdo selittää enkä omistaa, jos se loitontaa minut sinusta. Jos minun olisi määrä olla vauras, tahdon olla sitä vain sinun tuntemisessasi ja luottamisessa sinuun. Aamen.