Abraham Maslow julkaisi vuonna 1943 teorian tarvehierarkiasta. Sen mukaan hierarkkiset tarpeiden tasot ohjaavat ihmisen motivaatiota. Eli ihminen kiinnostuu korkeamman tason tarpeista vasta sen jälkeen, kun alhaisempien tasojen tarpeet on tyydytetty.

Maslow tunnisti seuraavat ihmisen motivaatiota säätelevät tasot primitiivisestä korkeimpaan:

1. Fysiologiset tarpeet

2. Turvallisuuden tarpeet

3. Yhteenkuuluvuuden- ja rakkauden tarpeet

4. Arvonannon tarpeet

5. Itsensä toteuttamisen tarpeet

Fysiologiselle tasolle kuuluvat perustarpeet, kuten riittävä ravinto ja lepo. Nykypäivän Suomessa ravinnon saannin tarve täyttyy jopa liiassa määrin, mutta sen sijaan levon tarve jää usein aivan liian vähälle huomiolle, vaikka riittävä lepo on ihmisen hyvinvoinnin perusta siinä missä ravintokin.

Levon merkitystä vähätellään ja sen laiminlyönnillä jopa kerskutaan. Olenpa kuullut hengellisen työn tekijöidenkin kehuskelevan, kuin he jaksavat painaa jopa ilman riittävää yöunta ’Hengen voimassa’ kuukaudesta toiseen. Aina on jotain lepoa tärkeämpää tekemistä, joten alituisen kiireen tähden ei muka ole aikaa levätä, vaan lepoa yritetään siirtää keinotekoisesti jopa tauriini- ja kofeiinipitoisilla energiajuomilla. Todellisuudessa väsymyksen tunteen keinotekoinen turruttaminen vain siirtää ongelmaa pahentaen väsymystä. Loppuviimeksi väsymyksen torjumiseen onkin vain yksi tehokas ratkaisu: riittävä lepo.

Väite kestää tieteellisen tarkastelun, mutta varmasti jokainen voi jo omakohtaisen kokemuksen perusteella todeta sen todeksi. Levon tarpeen tärkeys korostuu esimerkiksi urheilun kaltaisessa fyysisestä harjoittelussa. Ilman riittävää lepoa ja palautumista rankkakaan treeni ei saa aikaan lisäystä suorituskyvyssä, vaan päinvastoin se altistaa loukkaantumisille ja levon puute ajaa kehon uupumukseen, joka johtaa jopa suorituskyvyn taantumiseen. Ideaalinen kasvu ja kehitys ihmiskehossa tapahtuu harjoitusten välissä, kun keho saa levätä ja palautua rasituksesta.

Ihmisen tarve lepoon on holistinen – kokonaisvaltainen, kaikkia ihmisyyden alueita koskettava. Eli lepo ei ole ainoastaan ruumiillinen tarve, vaan yhtä lailla lepoa tarvitsee myös ihmismieli. Esimerkiksi väsymyksen tuottama ärtymys ja keskittymisongelmat ovat mielen antama varoitussignaali sen levontarpeesta.

Ja samoin ihmisellä on tarve lepoon myös hengellisenä olentona. Hänellä on tarve päästä lepoon hengessä, mikä on mahdollista vain silloin, kun ihminen hengellisesti siinä asemassa, johon hänet on luotu, eli Jumalan yhteydessä.

Levon tähden myös tämä teksti on toisinto aiemmasta tekstistäni. Tällä tavoin annan käytännön esimerkin siitä, miten kunnioitan omaa levontarvettani. Palaan itse usein samojen kirjojen pariin ja opin niistä silti jotain uutta, joten sama pätenee artikkeliin, joka on muutaman vuoden odottanut menneen unholassa tullakseen tänään esiin.

Raamattu tuntee ihmisen levontarpeen

Se, että nykypäivänä kiireiset ihmiset laiminlyövät levon tarpeen, ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi uusi asia tai että se tarve tulisi heille yllätyksenä. Laiminlyönnissä on kyse pikemmin vähättelystä ja luulosta, että oman ylivertaisuuden tähden voisi asettua levon vaatimuksen yläpuolelle. Levon tarve luomakunnassa on luuloista huolimatta universaali, eli lepoa tarvitsevat niin ihmiset, eläimet kuin maaperäkin (2. Moos. 23:10).

Luomakunnan sisäänrakennettu tarve lepoon käy ilmi jo luomistyössä, kun Jumala ilmaisee sen omalla esimerkillään (1. Moos. 2:2-3). Tämän lisäksi Herra erityisesti muistuttaa ihmistä levosta neljännessä käskyssä (2. Moos. 20:8-11). Raamatun mukaan oikeus lepoon kuuluukin kaikille:

”Kuusi päivää tee työtäsi, mutta lepää seitsemäs päivä, että härkäsi ja aasisi saisivat hengähtää ja orjattaresi poika ynnä muukalainen saisivat virkistyä.” (2. Moos. 23:12)

Ja kuten edellä todettiin, on levolla luonnollisesti myös hengellinen ulottuvuus, jonka tietenkin myös Raamattu tuntee. Eli levon hetki on tarkoitettu myös hengellisen elämän, jumalayhteyden, vaalimiseen:

”Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, pyhä kokous; silloin älkää yhtäkään askaretta toimittako, se on Herran sapatti, missä asuttekin” (3. Moos. 23:3)

Lepopäivä on tarkoitettu pyhitettäväksi Herralle, mutta tarve siihen on sisäänrakennettu ihmiseen itseensä. Tarkoitus ei ole tässä yhteydessä käsitellä enempää lepopäivää ja sapattia, sillä se on aivan oma aiheensa, josta riittää sanottavaa vaikkapa viikon raamattutuntisarjan pitämiseen.

Sapattikäskyn sijaan otamme pohjaksi levon käsittelylle Uuden testamentin puolelta Jeesuksen antaman käytännön esimerkin levon tarpeen tunnistamisesta ja kunnioittamisesta osana ihmisen normaalia elämänrytmiä. Siirtäkäämme siis katseemme varsinaiseen tekstiin. Samalla kehotan sinua muistamaan, että seuraavaksi puhuessamme levosta ymmärrämme sen ihmisen kokonaisvaltaisena tarpeena: fyysisenä, henkisenä ja hengellisenä. Lepo ei tarkoita vain yhden näistä toteutumista, vaan tarpeet tyydyttävä lepo pitää sisällään ne kaikki.

Käytännön esimerkki levosta

Tekstimme on taltioitu tässä laajemmassa muodossa vain Markuksen evankeliumiin. Muut evankelistat eivät ole sisällyttäneet ruokkimisihmettä edeltävää keskustelua, vaan mainitsevat vain Jeesuksen ja opetuslasten ylittäneen veneellä Gennesaretin järven.

”Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet. Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark. 6:30-32)

Tekstin aloittava jae 30 on jatkoa tapahtumille, jotka saivat alkunsa luvun alkupuolella (Mark. 6:6-13), jossa Jeesus lähetti kaksitoista opetuslasta julistamaan Jumalan valtakunnan evankeliumia ja tekemään ihmeitä nimissään lähiseudun kaupunkeihin. Huomaa, että tapaus on eri kuin ajallisesti myöhempi 72 opetuslapsen lähettäminen, jota Markus ei evankeliumissaan edes mainitse. Luukas sen sijaan mainitsee kummatkin tapaukset (Luuk. 9:1-9; Luuk. 10:1-23).

Opetuslasten poissa ollessa Johannes Kastaja mestataan, minkä Markus kertoo vielä ennen tekstimme alkua (Mark. 6:14-29), jossa siis opetuslapset palaavat Jeesuksen luo lähetysmatkaltaan:

”Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet.”

Kun opetuslapset olivat ensin kertoneet innolla Jeesukselle hämmästyttävät kuulumiset matkoiltaan, Jeesus osoitti heidän tarpeensa levätä antoisan, mutta kuitenkin uuvuttavan lähetysmatkan jälkeen. Opetuslapset itse sen sijaan olisivat varmasti olleet innostuksissaan valmiit ’takomaan nyt kun rauta oli kuumaa’. Mitä todennäköisemmin heissä olisi riittänyt energiaa useamman ’Duracel pupun’ verran ja vielä pidempäänkin, mutta Jeesus tunnisti heidän tarpeensa paremmin kuin he itse:

”Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’”

Jeesus ei ehdottanut opetuslapsille lepoa siksi, että juuri nyt olisi ollut sopiva seesteinen hetki levätä tai että avuntarvitsijoita ei juuri silloin olisi ollut ympärillä. Päinvastoin moni meistä olisi ollut valmis toteamaan Jeesukselle, ettei nyt ollut oikea hetki lepäillä, sillä Markus näet kirjoittaa: ”Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään.”

Inhimillisesti tilanne ei ollut lainkaan otollinen lepäämiseen. Jeesus kehotti opetuslapsia kuitenkin lepäämään, koska he tarvitsivat lepoa – siis siitä huolimatta, että olosuhteet olivat sitä vastaan ja että he itse eivät innostukseltaan välttämättä tarvettaan huomanneet. Lepo ei näet odota oikeata hetkeä, koska sitä ei koskaan tule. Väsymyksen kanssa tilanne on sama kuin nälän ja janonkin. Se, että ihminen tuntee nälkää tai janoa, on merkki tarpeen laiminlyönnistä, että syödä ja juoda olisi pitänyt jo hyvän aikaa sitten. Samoin väsymyksen tunne on merkki siitä, että levätä olisi pitänyt aiemmin ja nyt tarve on jo akuutti.

Levolle pitää ottaa sen vaatima aika, kun on sen aika. Aika lepoa varten ei tule itsestään, se on otettava. On väärin ajatella, että lepäämiseen ja latautumiseen käytetty aika olisi hukkaan heitettyä tai pois jostain tärkeämmästä. Päinvastoin lepo nostaa vireystasoa ja antaa paremmat mahdollisuudet selviytyä tulevista haasteista. On aivan eri asia puurtaa väsyneenä kuin työskennellä levänneenä, jolloin ihmisellä on aivan eri tavalla annettavaa siihen, mitä hän on tekemässä.

Eli vaikka Jeesuksen ja opetuslasten ympärillä riitti autettavia ja tekemistä, siitä huolimatta he Jeesuksen kehotuksesta vetäytyivät hetkeksi lepäämään. Niinpä Markus kirjoittaa: ”Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” Tarkemmin sanoen Jeesus ja opetuslapset ylittivät Gennesaretin ja rantautuivat vastarannalla Betsaidan tietämillä (Joh. 6:1; Luuk. 9:10), jonne tosin väkijoukot olivat ehtineet jalkaisin jo ennen heitä (Mark. 6:33). Ilmeisesti veneen menoa hidasti kova vastainen tuuli, muuten kansanjoukot tuskin olisivat ehtineet jalkaisin kiertämään rantaa pitkin heidän edelleen. Mutta siitä huolimatta opetuslapset saivat kylliksi levätä ja latautua Jeesuksen seurassa pitkäksi venyneen venematkan aikana.

Mitä kokonaisvaltainen lepo tarkoittaa?

Uusi testamentti käyttää lepäämisestä neljää eri sanaa, josta Markuksen tekstissä käytetään substantiivista ’anapausis’ johdettua teonsanaa ’anapanoo’. Sana on sama, mitä Jeesus käyttää myös kehotuksessaan ottaa hänen ikeensä päälleen (Matt. 11:28-29). Se tarkoittaa ”lepäämistä väsymyksestä, levähtämistä, virkistäytymistä”. Sanan merkityksestä voidaan johtaa lepäämisen syy, toiminta ja seuraus. Sanan määritelmän perusteella lepääminen on tarkoitettu väsymyksen voittamiseen levähtämällä eli pysähtymällä hetkeksi arkisesta suorittamisesta, jotta sen seurauksena virkistyy ja jaksaa taas jatkaa eteenpäin.

Ihan luonnollista, eikö vain? Ikävä kyllä se on käytännössä monelle meistä lähes ylipääsemättömän vaikeaa. Vai mitä mieltä olet, jos pohdit hetken, milloin viimeksi olet levännyt kunnolla – riittävästi? Ja levoksi ei riitä lepääminen vain yhdellä alueella, vaan levon on oltava kokonaisvaltaista niin kuin esimerkkimme opetuslapsilla oli. He näet lepäsivät ja palautuivat rasituksesta fyysisesti, henkisesti, mutta myös hengellisesti, koska viettivät aikaa Herran yhteydessä.

Eli samalla tavoin kuin erään energiajuoman mainoksessa sanotaan, virkistää täysipainoinen lepo ”kehoa ja mieltä”, mutta myös hengellistä olemustamme. Ilman hengellistä lepoa Herrassa on ajan mittaan edessä hengellinen uupuminen, kun hengellinen elämä vääristyy suorittamiseksi, jolloin elävä usko käy raskaaksi taakaksi.

Lepo on kokonaisvaltaista. Yhtään sen osa-aluetta ei tule laiminlyödä tai väheksyä. Suothan itsellesi riittävän levon niin fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin. Riittävä lepo tasapuolisesti kaikilla näillä osa-alueilla vapauttaa sinut elämään tasapainoista hyvää elämää niin kuin Jumala on luomistyössä tarkoittanut.

Fyysinen ja henkinen lepo on helppo ymmärtää ja toteuttaa oikein elämässään, kun vain siihen löytyy tahtoa. Kuitenkaan ilman hengellistä lepoa ihminen ei voi vielä sanoa olevansa kunnolla levännyt. Mutta miten sitten levätään hengellisesti? Mistä hengellinen lepo löytyy?

Mistä hengellinen leposija löytyy?

Vastaus kysymykseen on helppo. Hengellinen leposija löytyy tietenkin sieltä, missä vallitsee se hengellinen olotila, johon ihminen on alun perin luotu ja tarkoitettu. Eli ihmislapsen hengellinen leposija on tietenkin Jumalan luona. Raamattu kutsuu sitä monin erilaisin sanankääntein. Se on ”lepoa Herrassa”, ”olemista Kristuksessa”, ”elämistä Jumalan tahdossa” jne.

Markuksen evankeliumin tekstissä opetuslapset ovat esimerkki myös hengellisen leposijan löytämisestä. He löysivät sen fyysisesti Jeesuksen luota, mutta myös tahtotasolla suostuessaan kysymättä Jeesuksen kehotukseen levätä väsymys pois. Heidän kohdallaan hengellinen lepo toteutui yhteytenä Herraan ja elämisenä hänen tahdossaan.

Hengellisen leposijan ihminen siis löytää vain Kristuksen luota. Perimmäinen kysymys kuuluu, miten sinä reagoit alla olevaan Jeesuksen kehotukseen:

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” (Matt. 11:28-29)

Ikävä kyllä monet ihmiset ovat perin hitaita omaksumaan tämän totuuden omalle kohdalleen, sillä inhimillinen itsepäisyys on perinteisesti ollut pohjimmainen syy siihen, miksi lopulta niin harva löytää tien todelliseen kokonaisvaltaiseen lepoon. Profeetta Jesajan aikanainen Israel on oiva esimerkki tästä itsepäisyydestä. Profeetta näet kirjoittaa Herran omaisuuskansalle kahteen otteeseen näin:

”hän, joka on sanonut heille: ’Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka’. Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet, vaan sanoitte: ’Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää’ -niinpä saatte kiitää pakoon. ’Nopean selässä me tahdomme ratsastaa’ -niinpä ovat vainoojanne nopeat.” (Jes. 30:15-16)

Muistathan levätä edelleen!

Jos siis olet löytänyt elämässäsi jo tien Herran Jeesuksen luo ja olet ”löytänyt levon sielullesi”, olet onnellisessa asemassa, koska sinulla on mahdollisuus kokonaisvaltaiseen lepoon. Nimittäin ilman Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaista tuntemista jäisi lepo parhaimmillaankin vain kalpeaksi haaveeksi, koska hengellinen puoli jäisi täyttämättä.

Jos siis olet löytänyt levon Herrassa, muistahan vaalia sitä, jotta jumalasuhteesi säilyy tuoreena ja elinvoimaisena. Hengellisen levon löytäminen on portti hengellisessä levossa pysymiseen. Hengellinen lepo puolestaan on jatkuva yhteys Herraan, elämistä Jumalan tahdossa, johon kuuluu

1. Raamatun normien kunnioittaminen, mikä turvaa elämäsi, sekä

2. evankeliumin ilosanoman jakaminen, mikä antaa merkityksen elämällesi.

Hengellinen lepo on elämistä Jumalan johdatuksessa, hänessä kasvamista, hänen tuntemisessaan kasvamista. Hengellinen lepo ei ole passiivinen olotila, vaan joskus se voi tarkoittaa myös aktiivista toimintaa. Se on tasapainoista hänen tahdossaan vaeltamista, josta tuloksena on hengellinen hyvinvointi ja vireys. Jos epäonnistumme vaeltamaan Herran tahdossa ja läheisyydessä, kadottamme hengellisen levon ja olemme täten vaarassa uupua ja ahdistua – teimme sitten mitä tahansa, vaikka puuhastelisimme nk. hengellisten asioiden parissa. Oleellisinta hengellisessä levossa on kuunnella Jumalan tahtoa ja viettää säännöllisesti aikaa hänen yhteydessään. Vai miten voisimme kuulla hänet, jos emme malta pysähtyä häntä kuulemaan?

Kuuntelehan siis kehoasi, mieltäsi ja henkeäsi ja suothan itsellesi riittävän kokonaisvaltaisen levon. Levätty aika ei ole hukkaan heitettyä, vaan lepo kuuluu ihmiselle siinä missä työnteko ja aherruskin. Koskaan ei ole niin kiire, ettet ehtisi levähtää. Lopuksi tahdon kehottaa sinua vielä samoin sanoin kuin Jeesus kehotti opetuslapsiaan tekstissämme:

”Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän”

Pohdittavaa

Tarvitsenko lepoa? Milloin on levon aika?
Mitä tarkoittaa tarve kokonaisvaltaiseen lepoon?
Miten on minun hengellisen leponi laita?