”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta., kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä.”
1.Tim.2:1-6
Meitä kehotetaan Jumalan Sanassa rukoilemaan muiden ihmisten puolesta. Niidenkin puolesta, jotka syystä tai toisesta eivät edes usko että Jeesus on maailman Pelastaja. Rukous on ikäänkuin heidän sydämensä valmistamista, että tuo maaperä voisi olla otollinen ottamaan Jeesuksen vastaan, kun etsikkoaika tulee heidän kohdallensa.
Ilman rukousta tuo kova maaperä ei ehkä koskaan tulisi muokattua Herralle otolliseksi. Herra tosin voi pelastaa täysin pystymetsästäkin ihmisen, mutta aika usein monella uskoontulleella löytyy joku ihminen suvusta tai tuttavista, jotka ovat kantaneet tuota ihmistä Herran luo jo paljon ennemmin kuin tuo uskonratkaisu tehtiin.
Rukouksemme voimaa emme saisi koskaan aliarvioida. Tuo voima ei ole tunteistamme kiinni, se ei ole siitä kiinni, millä sanoilla me rukoilemme tai kuinka pitkiä rukouksia rukoilemme, vaan tuo voima on yksin Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhän Hengen voimassa. Hän saa aikaa muutoksen ihmissydämessä. Vaikka tuntuisi siltä, että asiat menisivät vain huonompaan suuntaa rukoilemamme ihmisen elämässä, emme saisi jättää taistelua kesken. Joskus tie Jumalan luo kulkee vaikeuksien kautta.
Aika usein Hänen täytyy laittaa elämämme arvot kohdilleen, ennenkuin alamme kiinnostua Hänen suunnitelmastaan meidän elämässämme, eikä vain meidän suunnitelmista Hänen siunauksiensa saamisessa. Liian usein mekin kuitenkin vain puhumme rukouksen tärkeydestä ja sen merkityksestä, ja itse rukous unohtuu. Puhe rukouksesta ei ketään pelasta, ei ketään uudista, ei vie asioita eteenpäin Jumalan valtakunnassa. Vain rukous tekee sen; se, kun yksin ja yhdessä rukoilemme ja kohtaamme Herraa Jeesusta Kristusta, vuodatamme Hänelle sydämemme, lähimmäisemme, seurakuntiemme johtajat, kaupunkimme päättäjät, hallituksen ja presidentin, kotimaamme sekä tietenkin lähetystyöntekijät, ja monet muut asiat ja ihmiset joita Herra sydämellemme antaa rukoiltaviksi.
Ei auta jäädä pohtimaan, miten tämä Suomikin menee nyt täysin väärään suuntaa ja alamäkeä kohti, jos ei ole ottanut omaa paikkaansa rukouksen muurissa. Muutos syntyy tässäkin kansassa vain rukouksen kautta. Samoin on myös seurakunnissa, ei auta jäädä voivottelemaan sitä kuinka sielläkin seurakunnassa tapahtuu sitä ja tätä, ja asiat tuntuvat olevan hakoteillä. Noissa tilanteissa on syytä katsoa itseensä, ja miettiä sitä, että mitä minä olen sille asialle tehnyt. Olenko siunannut, olenko kantanut rukouksin, olenko täyttänyt sen oman rukouspaikkani vai olenko vain jäänyt seuraamaan ikäänkuin ulkopuolelta mitä seurakunnassa tapahtuu?
Elämä jatkuvassa rukouksessa on mahdollista. Rukous muuttuu ikäänkuin hengittämiseksi, ilman sitä olo on kuin kuivalle maalle jääneellä kalalla, tuntuu ettei pysty hengittämään, haukkoo vain ilmaa tuskissaan. Rukouksessa tärkeintä eivät ole hienot sanat, kauniisti muotoillut lauseet tai sekään kuinka pitkään rukoillaan. Tärkeintä on sydämen aitous, halu olla lähellä Herraa ja se, että me rehellisesti Hänelle vuodatamme taakkamme ja sydämemme asiat sekä myös ne rukousaiheet, mitä Häneltä olemme saaneet.