”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” (Gal. 5:1) Maistelin mielessäni tätä Paavalin galatalaisille kirjoittamaa lausetta ja jäin pohtimaan, mitä vapaus ylipäätään tarkoittaa. Kun olin ensin muodostanut vapaudesta itselleni jonkinlaisen mielikuvan, aloin vertailemaan, mitä muut ymmärsivät vapauden tarkoittavan.

Joillekin vapaus merkitsi sotilaspassin saamista varusmiespalveluksen suorittamisen merkiksi, kun toiset näkivät vapauden oikeutena valita missä asuu tai työskentelee. Joku näki sen oikeutena päättää elämänsä pituudesta, toinen oikeutena valita puolisonsa. Osalle vapaus merkitsi rajatonta päätösvaltaa henkilökohtaisissa kysymyksissä, joku taas puhui tieteen harjoittamisen vapaudesta, yksi uskonnonvapaudesta, vielä joku sananvapaudesta, jne.

Mitä on vapaus?

Suurimmalle osalle vapaus tarkoittaa ’vapautta jostakin’ – harva on oivaltanut, että vapaus voi tarkoittaa myös ’vapautta johonkin’. Moni unohtaa myös vapauden kääntöpuolen eli vastuun. Jokaista vapaata valintaa seuraa vastuu valinnan välittömistä ja välillisistä seurauksista kosmoksessa.

Jokainen vapaa valinta muuttaa maailmaa pysyvästi. On sanottu, että vapautta rajoittaa aina vastuu pitäytyä loukkaamasta toisen vapaan olennon vapautta. Kun oikein syvällisesti pohdit tätä vapauden ongelmaa, huomaat, ettei täysin rajoittamaton vapaus välttämättä ole ehkä enää sitä, mitä alun perin odotit.

Vapaus paitsi tekee sinusta vapaan, se antaa sinulle joukon kysymyksiä ilman vastauksia ja vastuun ilman tukea. Täydellistä vapautta lienee se, kun leijuu tyhjiössä vailla luonnonlakien ikävää määräilyä… vai onko sittenkään?

Vapaus orjuudessa, vapautettu orjuuteen

Edellisen pohdinnan pohjalta lause ”vapauteen Kristus vapautti meidät” saattaa kuulostaa jopa pelottavalta, jos ymmärrämme vapauden pelkästään vapautena ja riippumattomuutena kaikesta. Näin asian ei kuitenkaan tarvitse olla.

Raamatun merkitys sanalle vapaus on nähtävä sekä ’vapautena jostakin’ että ’vapautena johonkin’. Kristus ei vapauttanut omiaan tyhjiöön, vaan hän vapautti heidät ”synnin orjuudesta” (= jostakin) ”palvelemaan vanhurskautta” (= johonkin).

Ajatus vapaudesta voidaan täten ilmaista alla siteeratun Roomalaiskirjeen tekstin pohjalta myös näin; olimme ennen synnin orjia, mutta Kristus vapautti meidät synnin herruuden alta oman herruutensa alaisuuteen, jolloin meistä tuli Kristuksen orjia. Eli aiemmin orjuutettu vapautettiin uuteen ’orjuuteen’.

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia, tervehtii kaikkia Roomassa olevia Jumalalle rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä… Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. Jumalalle kiitos, te jotka olitte synnin orjia, olette nyt tulleet koko sydämestänne kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi teidät on uskottu. Olette päässeet vapaiksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta.” (Room. 1:1, 6:16-18)

Suomalaisessa raamatunkäännöksessä käytetään sanoja ’orja’ ja ’palvelija’ kreikan kielen sanan ’doulos’ vastineena. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen ensimmäisen jakeen ilmaus ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija” voidaan kääntää myös ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen orja”. Jotta ymmärtäisimme oikein käsitteen ’vapaus orjuudessa’, tulee meidän tutustua tarkemmin orjuuden käsitteeseen, koska käsityksemme orjuudesta lienee todennäköisesti kovin yksioikoinen ja negatiivisesti varautunut.

Orja Uuden testamentin kielessä

Sana ’doulos’ merkitsee muinaisen ajan orjaa, joka työskenteli isäntänsä vallan alaisuudessa. Orja oli isäntänsä omaisuutta ja näin ollen kokonaan isäntänsä mielivallan alaisuudessa. Orja ei voinut samaan aikaan työskennellä useammalle isännälle, kuten vapaa palkkatyöläinen saattoi tehdä. Orjan isäntä oli hänen herransa niin hyvässä kuin pahassa.

Orjalle hänen isäntänsä tahto oli ainut merkityksellinen seikka riippumatta siitä oliko isäntä häntä kohtaan oikeudenmukainen vai ei. Orjan ei kuulunut kyseenalaistaa isännän tahtoa ja määräyksiä, vaan orjana hänen tuli noudattaa isäntänsä tahtoa, jolloin moraalinen ja juridinen vastuu jäi isännälle. Täten ainakaan teoriassa orja ei joutunut vastaamaan oikeudessa teoistaan, jos oli noudattanut tarkkaan isäntänsä käskyä.

Jotkut isännät kohtelivat orjiaan hyvin, toiset huonosti. Orja saattoi käytännössä toimia millaisissa tehtävissä tahansa varojen hoitajasta kaivostyöläiseen, mutta kaikkia orjia yhdisti se, että heillä ei ollut vapautta isäntänsä tahdon ulkopuolella. Orjan vapaus oli siis rajattu isännän tahtoon; jos isäntä tahtoi antaa orjalle vapauksia, hän sai tehdä niin, mutta mitään velvollisuutta hänellä ei siihen ollut. Kun ihminen oli orjaksi tullut (syntynyt tai myyty), ei hänellä ollut tämän jälkeen päätäntävaltaa omista asioistaan muutoin kuin niissä rajoissa, jotka isäntä hänelle salli.

Vastineeksi vapauden menetyksestä orja sai luonnollisesti turvan, ylläpidon ja muun elämiseen tarvittavan isännältään. Ei ollut isännän etujen mukaista nälkiinnyttää ja uuvuttaa orjiaan, koska orjat eivät olleet halpoja, vaan käytännössä vain rikkailla oli varaa ostaa ja ylläpitää orjia taloudessaan. Täten isännät saattoivat antaa orjilleen vapauden esimerkiksi perustaa oman perheen tms. motivoidakseen hyvää orjaa jatkamaan edelleen hyvää työtä. Joskus isäntä näki uskollisen orjan ansainneen vapautensa ja tarjosi tälle vapautta herruudestaan, jolloin orjalla oli vapaus valita, tahtoiko hän lähteä isännän palveluksesta vai jäädä edelleen tämän orjaksi (2. Moos. 21:1-6). Usein orja mieluummin valitsi orjuuden isäntänsä alaisuudessa, koska hänen elintasonsa olisi vapaana käytännössä heikentynyt siitä, mitä se hänellä orjana oli. Orjuus merkitsi hänelle ’vapauden’ menettämistä, mutta toisaalta orjuus takasi hänelle turvan ja ylläpidon isäntänsä kodissa.

Orjuus hyvän isännän alaisuudessa oli orjalle monella tavoin paljon parempi valinta kuin vapaus isännästä. Vapaana entisellä orjalla oli paljon opittavaa. Aina oli mahdollista, että väärien valintojen takia hän voisi joutua uudelleen orjuuteen (esimerkiksi velkavankeus) ja tällä kertaa isäntä ei kenties olisikaan niin hyvä kuin edellinen isäntä oli ollut. Eli valinta vapauden ja orjuuden jatkamisen välillä ei ollut niin yksioikoista kuin ensisilmäykseltä voi näyttää.

Orja vertauskuvana ihmisestä

Uusi testamentti käyttää orjia ja heidän asemaansa vertauskuvana ihmisestä, joka on monin tavoin sidottu ja jolla ei ole mahdollisuutta vapauttaa itseään. Ihminen on orjuutettu moninkertaisesti; hän on synnin, lain, epäjumalien, ihmisten ja kuoleman orjuuttama.

Kun Kristus vapauttaa ihmisen vapauteen (ostaa hänet sovintoverellään vapaiksi), hän ei toimi vastuuttomasti niin, että tämän jälkeen ihminen olisi oma herransa ja kohta taas omaa tyhmyyttään orjuuttaisi itsensä uudelleen. Sen sijaan Jeesus vapauttaa ihmisen huonojen ’isäntien’ orjuudesta paremman Herran orjaksi tai palvelijaksi (jos sana ’palvelija’ kuulostaa paremmalta). Jeesuksen herruuden alaisuudessa ihminen on pysyvästi turvassa aiemmilta herroiltaan ja saa palvella ylpeänä maailmankaikkeuden Herraa.

Voidaan siis sanoa, että nekin jotka on kutsuttu vapauteen Kristuksen palvelijoina, ovat edelleen täydellisesti uuden Herransa alaisuudessa. Kutsuihan Paavalikin itseään Jeesuksen Kristuksen orjaksi, enkä ainakaan minä näe mitään syytä kutsua itseäni toisin. Mieluummin olen Kristuksen orja kuin ’vapaa’ oman itseni herra. Kristuksen orjana elämäni on huomattavasti turvatumpaa kuin vapaana oman itseni herrana.

Jos siis vapaus tarkoittaa ’vapautta jostakin’ ja ’vapautta johonkin’, olen iloinen siitä, ettei Jumala jättänyt vapauttamistani puolitiehen. Mitä hyötyä minulle olisi siitä, jos Herra vapauttaisi minut synnin orjuudesta ja jättäisi minut – ikäni orjuudessa eläneen – vailla tukea ja turvaa seisomaan omin jaloin ainoastaan vapaus ’kaverinani’? Tällä puolitiehen jätetyllä pelastussuunnitelmalla ei taivaassa juuri ruuhkaa olisi, sillä luulen että vapautetut synnin orjat palaisivat yksitellen vanhan herransa alaisuuteen.

Mutta onneksi Jumala ’vapautti minut johonkin’ eli hän ei vain vapauttanut minua synnistä, vaan myös otti minut oman Herruutensa alaisuuteen. Luojan kiitos, en ole oma herrani, vaan Jeesus Kristus on minun Herrani. Kuinka paljon onnellisempi olenkaan rakastavan ja kaikkivaltiaan Herran ’orjana’, kun saan luottaa hänen huolenpitoonsa ja rakkauteensa elämäni kaikkina päivänä. Minun ei tarvitse huitoa sinne tänne epämääräisesti suuntaa hakien, kun minulla Herra, jonka tahtoa saan elämässäni noudattaa. Minun ei tarvitse ymmärtää Herran palvelijana osuuttani maailmanhistorian suurimmassa pelastussuunnitelmassa, riittää kun teen hänen tahtonsa. Kuinka turvallista on elää Jumalan ’orjuudessa’ ja olla hänen palvelijanaan. Ja voi, kuinka paljon enemmän nautinkaan vapaudesta, jonka hän on minulle antanut, kun tiedän hänen sallimuksensa koituvan kaikessa minun parhaakseni.

Kristuksen herruuden alaisuudessa en voi murehtia menettäneeni vapauttani, koska enhän koskaan aiemminkaan ole ollut vapaa, vaan syntisen sukukunnan perillisenä olen syntynyt orjaksi ja ollut orja syntymästäni saakka.

Synti orjuutti minua, mutta Herra ’osti’ minut vapaaksi ja otti minut perheeseensä palvelemaan häntä. Hän pesi minut puhtaaksi, antoi minulle uuden elämän ja antoi minulle perheessään lapsen ja perillisen aseman. Sano siis yksikin hyvä syy, miksi en nyt palvelisi häntä Herrana? Olenko menettänyt vapauteni vai olenko todellisuudessa saanut tilalle jotain paljon parempaa kuin vain ’vapauden jostakin’, jota en osaisi koskaan oikein käyttää. Ole sinäkin rohkea Herran palvelija – hänen orjansa vapaudessa, ’vapautettu johonkin’.

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt. 10:39)

Pohdittavaa

Mitä on vapaus?
Mitä tarkoittaa vapaus orjuudessa?
Onko vapaus parempi kuin rakastava huolenpito?