Kirjakaupoissa on omat osastot kirjallisuudelle, jossa käsitellään parisuhdetta, lasten kasvatusta, suhtautumista omiin vanhempiin jne. Tätä kirjallisuutta riittää hyllymetreittäin ja varmasti suurin osa teoksista sisältää ainakin jonkin ajatuksen tai ohjeen, mitä toiset teokset eivät kerro.

Ei ole mikään ihme, että tasapainoiseen perhe-elämään opastavia teoksia riittää, koska perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Yhteiskuntamallista riippumatta käsite perhe kuuluu käytännössä jokaiseen yhteiskuntaan. Ihmisellä on näet tarve perheeseen – tarkoitetaan perheellä sitten perheeseen kuulumista lapsena tai vanhempana.

Suomalaisessa yhteiskunnassa perhe käsittää yleensä vain ydinperheen (vanhemmat ja lapset), kun taas Raamatun ajan perheeseen laskettiin kuuluvaksi aina useampia sukupolvia, kuten on tehty Suomessakin menneinä aikoina.

Puhutaan sitten ydinperheestä tai suurperheestä, niin perhe-elämä on keskeinen osa ihmiseloa. Käytännössä se tarkoittaa toisilleen läheisten ihmisten välistä jokapäiväistä kanssakäymistä. On kyse ihmissuhteista, joita ei voi paeta tai väistää loputtomiin, niin kuin nykypäivän ihminen mieluusti tekee löyhempien ihmissuhteiden kohdalla. Perhe-elämässä ihmiset kohtaavat toisensa päivittäin ja vieläpä tasolla, joka on tuttavuutta paljon syvempää, joten ei ole ihme, että aiheesta riittää puhuttavaa ja kirjoitettavaa.

Ihminen viettää suuren osan elämästään perheen kanssa, mutta toinen suuri osa ajasta kuluu työelämässä. Työelämä onkin se toinen osa-alue, johon ihminen panostaa. Nykypäivänä suomalainen siirtyy työelämään oikeastaan jo 6-7 -vuotiaana, kun kouluttautuminen yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiksi alkaa koulunpenkillä. Tästä eteenpäin elämän painopiste siirtyy asteittain enemmän työelämään, kun koulupäivät pitenevät kunnes jonain päivänä siirrytään varsinaiseen työelämään. Ja työelämää jatkuu usein niin pitkään, että ehtii jo kuolemaankin ennen eläköitymistä.

Harvalla meistä työ tai koulu on yksinäistä puurtamista, vaan toimenkuvasta huolimatta käytännössä jokainen työelämän palveluksessa kohtaa erilaisia ihmissuhteita. Tarvitsemme täten sosiaalisia taitoja myös työelämässä. Lienee turha edes sanoa, että tätäkin ihmiselämän aluetta koskevaa kirjallisuutta ja koulutusta on tarjolla enemmän kuin paljon.

Käytännössä perhe- ja työelämä käsittää melko suuren osan ihmiselämän sosiaalisesta kanssakäymisestä. Joka siis taitaa yhteiselämän perusteet näissä konteksteissa, on päässyt jo pitkälle onnellisen elämän tiellä.

Raamattu on opas arkeen

Jos siis perhe- ja työelämää koskevaa kirjallisuudelle löytyy kirjakaupoista omat osastonsa, löytyy sieltä oma osastonsa myös hengelliselle kirjallisuudelle. Kauppojen jaottelu on ymmärrettävä, mutta se johtaa tiedon etsijän osittain harhaan. Nimittäin monesti ajatellaan, että hengellinen elämä ja ihmisen uskonnolliset tarpeet ovat oma erillinen alueensa ihmisyydestä. Täten Raamattu mielletään vain uskontoon liittyväksi kirjaksi, josta ihmisen kuuluu etsiä vastauksia vain hengellisiin ja teologisiin ongelmiin, mutta ei esimerkiksi ihmissuhdeasioihin.

Näin mustavalkoinen ajattelu ei kuitenkaan tee oikeutta Raamatulle. Ensinnäkään hengellisyys ei ole irrallinen osa elämää, jota harjoitetaan vain vapaa-ajalla, kun muulta kiireeltä ehtii. Päinvastoin hengellinen hyvinvointi vaikuttaa koko elämään mukaan lukien niin perhe- kuin työelämän. Raamatun opetuksen mukaan ei ole erikseen arkielämää ja hengellistä elämää, vaan uskonelämä on elämää arjessa ja juhlassa.

Toisekseen vaikka Raamattu on ensisijaisesti Jumalan ilmoitus ihmisen hengellisiä tarpeita ajatellen, Jumalan pelastussuunnitelma on luonteeltaan holistinen, eli koko ihmistä koskeva. Jumala ei ole luvannut uudistaa ja lunastaa vain ihmisen hengellistä puolta, henkeä tai sielua, vaan koko ihmisen. Täten Raamatulla on paljon annettavaa ihmiselle koskien myös hänen sosiaalista elämäänsä.

Efesolaiskirje esimerkkinä Raamatun käytännöllisestä luonteesta

Tarkkaavainen lukija huomaa, että Pyhällä Kirjalla on yllättävän paljon sanottavaa ihmisen jokapäiväiseen elämään. Tästä on hyvä esimerkki tämän kertainen tekstimme Efesolaiskirjeessä (Ef. 5:22-6:9).

Paavalin kirje alkaa kauniilla kristologisella hymnillä (Ef. 1:3-14), jota seuraa rukous kirjeen vastaanottajien puolesta (Ef. 1:15-23). Tätä kirjeen johdanto-osaa seuraa varsinainen teologinen pääosa (Ef. 2-3), jossa Paavali opettaa Jumalan suunnitelman etenemisestä ajassa.

Teologinen käsittely ei kuitenkaan jää ilmaan pelkän ajatuksen tasolle, vaan teologista pääosaa seuraa opitun soveltaminen käytäntöön. Nimittäin teologisen pääosan jälkeen Paavali soveltaa opetusta käytäntöön seurakunnan ja yksilöuskovan elämässä (Ef. 4:1-5:20).

Sekään ei vielä ole kaikki, vaan vielä ennen kirjeen lopputervehdystä ja rohkaisua Paavali soveltaa teologiaa jokapäiväisiin ihmissuhteisiin (Ef. 5:22-6:9). Tässä osassa hän antaa käytännön ohjeita arjen askareisiin niin vaimoille, aviomiehille, lapsille, isille, orjille kuin isännillekin.

”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.
Vaimot,…
Miehet,…
Lapset,…
Ja te isät,…
Orjat, …
Ja te isännät, …” (Ef. 5:22-6:9)

On hölmöä väittää, ettei teologialla ole kosketuspintaa käytännön elämään, vaikka me lukijat saamme sen usein siltä vaikuttamaan. Tekstissämme Paavali näyttää, kuinka Kristuksen ikuisesta suunnitelmasta riittää jaettavaksi paljon hyvää jokapäiväiseen elämään – ei vain seurakuntaelämään, vaan myös perhe- ja työelämään.

Älkäämme siis erehtykö jättämään hartaushetken jälkeen lukemiamme Raamatun neuvoja hyllylle odottamaan seuraavaa lukutuokiota Raamatun kanssa, vaan ottakaamme opetukset todesta ja ammentakaamme siitä rikkautta jokapäiväiseen elämäämme.

Ja näin teemme nyt Efesolaiskirjeen ohjeille. Seuraavaksi katsomme, miten Paavali soveltaa kirjeessä esittämäänsä teologiaa käytännön elämään – jokapäiväisiin ihmissuhteisiin. Katsomme miten Paavali soveltaa opetuksen Efesoksen seurakunnan ihmisten arkielämään.

Efesolaiskirjeestä elämää ammentamassa

Raamatun lukijan haaste on löytää vallitseva yleinen periaate (= kaikkia aikoja ja kulttuureita koskeva) kirjoittajan mahdollisesti ajallisen ja kulttuuriin sidotun ohjeen takaa. Raamatun ohjeet eivät näet ole linjattomia, vaan niitä ohjaa aina Jumalan tahdon mukaiset periaatteet.

Monesti Raamatun neuvo soveltuu sellaisenaan noudatettavaksi omaan tilanteeseemme, mutta toisaalta etenkin Uuden testamentin kirjeissä on sovelluksia, eli yleisten periaatteiden tilapäisluonteisia kehotuksia, jotka eivät sovellu suoraan aikaamme. Tällöin ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista hylätä neuvoa soveltumattomana, vaan lukijan vastuulla on etsiä sovelletun neuvon taustalla vaikuttava yleinen periaate, jota voi soveltaa edelleen omaan aikaamme.

Toisaalta nykyihmisen elämään mahtuu myös iso joukko kysymyksiä ja tilanteita, joihin Raamatun kirjoittajat eivät ole antaneet suoria neuvoja. Tällaisten kysymysten edessä uskovan ensisijainen tehtävä ei ole keksiä ratkaisua omasta päästä, vaan yrittää löytää yleinen periaate, jota edelleen jalostaa eteenpäin ongelmaan soveltuvaksi. Nimittäin, jos osaa lukea Raamatun neuvoista niitä ohjaavat yleiset periaatteet, on näiden periaatteiden pohjalta mahdollista soveltaa opetuksia tilanteisiin, joihin Raamattu ei suoraa ohjetta anna.

Katsotaanpa siis Efesolaiskirjeen tekstiä pala palalta ja luetaan, millaisia ohjeita Paavali antaa eri asemassa ja tilanteessa oleville seurakuntalaisille neuvoksi käytännön arkielämään. Paavali ei kirjettä laatiessaan tarkoittanut, että hänen kirjeensä sisältö olisi tarkoitettu vain jumalanpalvelukseen tai seurakunnan sisäisiin ihmissuhteisiin. Sen sijaan Paavali näyttää, miten hän soveltaa käytännössä tekstin periaatteita ihmissuhteissa.

En käsittele ohjeita yksityiskohtaisesti, koska tekstin ohjeissa riittää aineistoa kokonaiseen saarnasarjaan. Tarkoitukseni on sen sijaan näyttää, miten Paavali soveltaa ajatonta totuutta seurakunnan ajallisiin tarpeisiin.

Ohjeita avioparille

Ensimmäiset ohjeet Paavali antaa avioparien yhteiselämään. Ilmeisesti seurakunnassa oli esiintynyt epäselvyyttä ja / tai väärinkäytöksiä aviomiehen ja vaimon asemaan ja velvollisuuksiin nähden. Paavali aloittaa ohjeella vaimoille:

”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.” (Ef. 5:22-24)

Paavalin neuvo on selkeä ja yksioikoinen, jollaisena se oli järkeenkäypä Efesoksen seurakuntalaisille. Se ohjasi vaimoa ottamaan paikkansa kodissa miehen rinnalla siten kuin siihen aikaan oli soveliasta tehdä. Miestä hallitsevaan vaimoon olisi suhtauduttu melkoisen kummastellen tuohon aikaan. Mikä sitten on tilanne omana aikanamme ja yhteiskunnassamme, se pitää meidän selvittää itsellemme ennen kuin sovellamme Paavali Efesoksen ihmisille antamaa ohjetta.

Paavalin seuraava neuvo koskee puolestaan aviomiestä:

”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme.” (Ef. 5:25-30)

Paavali painottaa, että avioliitto on kahden välinen suhde. Jos siis parisuhteessa on oma paikka ja velvollisuudet vaimolle, pätee sama myös aviomiehelle. Päinvastoin kuin monet Paavalin aikaiset aviomiehet ajattelivat, myös miehen kuuluu kantaa vastuunsa parisuhteen hoitamisesta. Aviomies on vastuussa suhteen hoitamisessa siinä missä vaimokin. Mies avioliiton päänä kantaa vastuun vaimostaan niin kuin Kristus kantaa vastuun seurakunnasta.

Ja kuin muistutukseksi avioliiton ainutlaatuisesta vuorovaikutteisuudesta Paavali kertaa lopuksi kummankin osapuolen vastuun suhteessa. Paavali korostaa, ettei onnellisen avioliiton salaisuus ole siinä, että toinen osapuoli tekee kaikkensa suhteen vaalimiseksi, vaan avio-onni edellyttää, että kummatkin puolisot kantavat vastuun omalla paikallaan suhteessa.

Avioliitossa puolisoista on tullut ”yksi liha”, joten aivan kuin ihmisruumiissa elinten pitää toimia yhteen kokonaisuuden toimimiseksi, samoin avioliitto edellyttää liiton osasten yhteistoimintaa:

””Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.” (Ef. 5:31-33)

Ohjeita lapsille ja vanhemmille

Aviopuolisojen keskinäisen suhteen ohjeistamisen jälkeen Paavali siirtyy eteenpäin perhesuhteissa. Hän ohjeistaa lasten ja isien välistä suhdetta. Tämäkin lienee ollut niitä ajankohtaisia ongelmia, joihin seurakunta odotti opastusta.

”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus:”jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä”.” (Ef. 6:1-3)

”Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.” (Ef. 6:4)

Näissäkin ohjeissa näkyy sama kahdenkeskisen kunnioituksen tasapaino kuin miehen ja vaimon suhteessakin. Isän ja pojan välinen suhde on kuitenkin luonteeltaan erilainen kuin miehen ja vaimon suhde, joten käytännön sovellus on hieman erilainen.

Edelleen kuitenkin on huomionarvoista, että oikeudet ja velvollisuudet koskevat sekä isiä että poikia. Mutta entäpä äidit? Miten heidän tulee suhtautua lapsiinsa? Miksi Paavali ei ohjeista heitä? – Ehkäpä siksi, että tässä kohden seurakunta ei kaivannut aiheesta lisäopastusta. Ohjeen puuttuminen ei siis tarkoita sitä, etteikö Raamatulla olisi sanottavaa myös äidin ja pojan väliseen suhteeseen.

Kun siis tunnistamme Paavalin noudattaman periaatteen isän ja pojan suhteessa, voimme jatkossa soveltaa periaatteen koskemaan äitien ja poikien tahi isien ja tyttärien välisiä ihmissuhteita.

Tämä muistuttaa meitä siitä, ettei yksittäisiä kulttuurisidonnaisia neuvoja ole tarkoitettu sovellettavaksi suoraan ’tässä lukee näin’ -periaatteella. Tärkeämpää on tunnistaa tekstissä vaikuttava ’henki’.

Ohjeita työntekijöille ja isännille

Tekstimme viimeinen ihmissuhteita koskeva osa siirtää huomiomme nyt pois perheestä työpaikalle. Tekstissä ei ole kyse mistä tahansa työpaikasta, vaan ohjeet on annettu Efesoksen seurakunnan jäseninä olleiden orjien ja isäntien välisiä suhteita ohjaamaan. Oli näet niin, että seurakuntaan kuului sekä isäntiä, että orjia. Todennäköisesti jopa niin, että osa seurakuntaan kuuluneista orjista oli seurakuntaan kuuluneiden isäntien omaisuutta. Ja mitenkö Paavali heitä ohjeistaa? Aloitetaan orjista:

”Orjat, totelkaa maallisia isäntiänne. Pelätkää ja kunnioittakaa heitä ja palvelkaa heitä vilpittömin sydämin, niin kuin Kristusta. Älkää olko silmänpalvelijoita ja mielistelijöitä, vaan noudattakaa Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko sydämestänne. Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä. Muistakaa, että jokainen, joka tekee hyvää, saa siitä palkan Herralta, olipa hän orja tai vapaa.” (Ef. 6:5-8)

Paavali ei ota kantaa siihen, onko orjuus oikein tai väärin, koska hänen aikanaan orjuus oli luonnollinen osa yhteiskuntaa. Oli orjuus oikein tai väärin, fakta oli se, että orjia ja isäntiä oli seurakunnissa, joten heitä piti ohjeistaa heidän yhteiselämässään.

Se, että nykypäivän Suomessa ei tunneta enää orjuutta, ei tarkoita, etteikö orjille annetulla ohjeella olisi sanomaa aikamme kristityille. On totta, ettei ohjeen suora soveltaminen ole mahdollista, mutta periaatteet on melkoisen helppo soveltaa eteenpäin meidän aikamme työelämään. Ehkäpä jotain siitä, miten orjan tuli suhtautua isäntään ja työhön, on kelvollista siirrettäväksi myös suomalaisille työpaikoille. Vai miltä kuulostaa vaikkapa kohta

”Älkää olko silmänpalvelijoita ja mielistelijöitä, vaan noudattakaa Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko sydämestänne. Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä.”

jota luterilaisessa teologiassa on perinteisesti sovellettu normaaliin työntekoon? – Ilmeisesti tällekin tekstille on täten mahdollista löytää liittymäkohta omaan aikaamme.

Jos aikaisemmat ohjeet puolisoille ja isille eivät jääneet yksipuolisesti toisen osapuolen noudatettavaksi, ei tämäkään kohta tee poikkeusta. Paavalin ohjeet ’työelämään’ eivät näet nekään jää yksipuolisesti proletariaatin noudatettavaksi. Kyse orjan ja isännänkin välillä on ihmissuhteesta, joten Paavalin teologian mukaan myös isännälle jää jotain velvollisuuksia:

”Ja te isännät, kohdelkaa samoin orjianne älkääkä uhkailko heitä. Tiedättehän, että teillä ja heillä on taivaassa sama isäntä, joka ei tee eroa ihmisten välillä.” (Ef. 6:9)

Orja oli isännän omaisuutta, mutta siitä huolimatta orjalla oli Paavalin teologiassa ihmisarvo, joka perustui Jumalan luomistyöhön. Tämä ajatus on meille itsestään selvä, mutta monille Paavalin aikalaisille se oli radikaali ja mullistava ajatus. Hyvä isäntä oli orjalle lahja, jolle hän tahtoi antaa parhaan osaamisensa. Ehkäpä tätäkin neuvoa voisi soveltaa vaikkapa nykypäivän kristityt työnantajat omiin työntekijöihinsä.

”One principle to rule’em all”

Tolkienin kirjatrilogiassa ”Taru sormusten herrasta” oli yksi sormus, jonka haltija hallitsi kaikkien muiden kuninkaiden sormuksia. Kirjoittaja käyttää tästä sormuksesta ilmausta ”One ring to rule them all.”

Edellä käsitellyistä puolisoille, isille, lapsille, orjille ja isännille annetuista ohjeista löytyy niistäkin yksi periaate, joka vaikuttaa niissä kaikissa. Siitä voisi tokaista Tolkienin sloganin tapaan ”One principle to rule them all”. Eli on yksi periaate, joka toteuttaa nämä kaikki kirjeen ihmissuhteita koskevat neuvot. Tai toisinpäin sanottuna, kaikki Paavalin sovellukset toteuttavat täsmälleen yhtä ajatonta periaatetta.

Ja tuon periaatteen Paavali itseasiassa paljastaa ensimmäiseksi koko ihmissuhteita käsittelevän osuuden alussa. Se kuuluu näin:

”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.” (Ef. 5:21)

Jos nyt hetken ajattelet edellä läpikäytyjä neuvoja, huomaat niiden kaikkien toteuttaneen juuri tätä periaatetta. Tämä sana periaate toistuu jokaisessa ihmissuhteita kontrolloivassa neuvossa. Kysy on kahdenkeskisestä kunnioituksesta ja toisen tahdon huomioimisesta tavalla, jolla Kristuskin toimisi.

Jakeen 21 periaate on samalla sitä edeltävän luettelon viimeinen kohta, joka alkaa sanoilla ”vaan antakaa Hengen täyttää itsenne” (Ef. 5:18b). Luettelossa Paavali kertoo asioista, mitä Jumalan Hengen täyttämä ihminen tekee ja viimeisenä niistä Paavali mainitsee kohdan ”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.”, joka on siis samalla lähtökohta ihmissuhteita ohjaaville neuvoille.

Pohjimmiltaan olisi siis riittänyt, että Paavali olisi antanut vain jakeen Ef. 5:21 seurakunnalle noudatettavaksi. Tämä ohje tuottaa kahdenkeskisissä ihmissuhteissa Jumalan Hengen täyteisen elämän mukaisen hedelmän. Tämä on siis se periaate, joka ohjaa kaikkia Paavali siitä johtamia ohjeita.

Koska periaatteen soveltaminen Efesoksen ongelmiin ei ollut kuitenkaan aivan niin yksioikoista, oli Paavali kuitenkin velvoitettu kertomaan tarkemmin, mitä ihmisten tuli tehdä, jotta yleinen kaikkia aikoja ja ihmisiä sitova periaate tuottaisi heidän keskuudessaan Herran Pyhän Hengen mukaista hedelmää.

Meille puolestaan samaisen universaalin periaatteen tunteminen on tärkeää, kun sovellamme Efesoksen sisarille ja veljille suunnattuja ohjeita omaan tai lähimmäistemme elämään. Nimittäin, jos Paavalin sovellus ei toteuta kulttuurissamme siinä vallitsevaa periaatetta, ei sovellus sellaisenaan voi tällöin olla oikea. Jos näin on, täytyy meidän tulkitsijoina käydä miettimään, miten periaate parhaiten toteutuu ajassamme.

Periaate ”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.” varjelee lukijaa täten soveltamasta Paavalin Efesolaiskirjeessä antamia neuvoja väärin omassa kontekstissa. Esimerkiksi jos perustellemme orjatyövoiman tai siihen verrattavan riistämisen raamatullisuutta Paavalin orjia koskevien ohjeiden perusteella, huomaisimme toimivamme tekstin alkuperäistä henkeä vastaan, koska sovellus ei täyttäisi periaatteen ideaalia.

Ei siis muuta kuin rohkeasti soveltamaan omassa elämässä ja keskinäisissä ihmissuhteissa tätä Hengen täyteyden hedelmää tuottavaa periaatetta:

”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.” (Ef. 5:21)

Kas siinä on keskinäisen rakkaudellisen vuorovaikutuksen avaimet. Kiitetty olkoon meidän Herramme!

Pohdittavaa

Millä tavoin universaali periaate säätelee Raamatun neuvojen kirjaimellista tulkintaa?

Millä tavalla samainen periaate auttaa meitä johtamaan uusia sovelluksia omaan aikaamme?