Luin Paavalin kirjeestä kolosalaisille kirjeen päättävää kehottavaa osaa. Tekstistä nousi eteeni tuttu raamatunkohta, josta varmaan minäkin olen saarnannut tai ainakin opettanut.

Miltähän omena maistuu? (Image by congerdesign from Pixabay)

Tekstin – tai ainakin sen periaatteet – kuulee usein myös todistamiseen tai evankeliointiin painottuvassa keskustelussa. Se kuuluu näin:

”Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte.” (Kol. 4:5-6)

Ikävä kyllä tekstin ohjeista usein unohdetaan kohdat ”suhtautukaa viisaasti”, ”sopivaa hetkeä” ja ”ystävällisesti”. No, mitäpä niillä nyt meidän ajassamme tekeekään, kun jokainen huutaa vain omaa asiaansa kaiken aikaa provosoiden toisia.

Usein tekstistä toki muistetaan ”sopivaa hetkeä”, mutta aina joku vesittää sen lisäämällä sitaatin toisaalta: ”sopivalla tai sopimattomalla hetkellä” (2. Tim. 4:2). Neuvo ”sananne suolalla höystäen” sen sijaan muistetaan aina. Ongelma vain tämän kohdalla ovat puutteelliset ruoanlaittotaidot, koska suolan määrästä ei tunnu olevan mitään käsitystä.

Tarina pojasta ja omenoista

Jos et huomannut, että kirjoitin edellä hieman kärjistäen ja kieli poskella, niin sanon sen nyt tässä. Tarkoitukseni on vain sanoa, että Paavalin ohje on mitä parhain ja ajankohtaisin, kun luemme sen maltilla ja sovellamme aikaamme.

Kerron nyt lukemani tarinan nuoresta pojasta, joltain kaukaiselta menneeltä ajalta Amerikan mantereelta, kun junissa sai kulkea, puhua ja kaupitella. Älä siis yritä samaa enää meidän aikanamme, kun junassa kuuluu katsoa vain puhelinta ja kaupustelu on kielletty ilman junayhtiön lisenssiä.

Tämä nuori poika eli menneenä aikakautena ja kulki matkustajajunassa yrittäen ansaita vähän taskurahaa myymällä omenoita. Hän kulki junavaunuosastossa huutaen: ”Omenoita! Haluaisitteko ostaa omenan?”

Kuljettuaan junan läpi viimeiseen vaunuun hänellä oli yhä pussillinen omenoita, mutta ei rahaa. Kukaan ei ostanut. Tuossa vaunussa istui eräs herrasmies – kauppamies, joka huomasi pojan ahdingon. Hän kutsui pojan luokseen ja pyysi nähdä yhden tämän omenoista. Hän otti omenan, jatkoi matkaa junan etuosaan, kiillotti omenan lautasliinalla ja käveli sitten käytävää pitkin syöden omenaa ja kommentoiden itsekseen, kuinka herkullinen ja virkistävä tämä omena olikaan.

Palattuaan takaisin viimeiseen vaunuun, hän kehotti poikaa yrittämään uudelleen. Tällä kertaa hän myi jokaisen omenan.

Mitä eroa oli kahdella kerralla? Omenat ja poika olivat sama niin kuin pojan myyntitaidotkin. Toisella kertaa omenat vain oli tehty houkutteleviksi potentiaalisille asiakkaille.

Evankeliumin houkutus

Tarina oli tietenkin tällainen kouluesimerkki markkinoinnin ja myynnin perusteista. Markkinoinnin tarkoitus on joko luoda tarve tai vahvistaa sitä, että myynti on mahdollista. Ilman tarvetta ei ole mahdollista myydä. Ja sama tietenkin koskee tilannetta, että asiakas ei tunnista tarvettaan, vaikka hänellä se olisikin.

Kertomuksessa herrasmies muistutti osuvasti junan matkustajia omenoiden maukkaudesta ja tämän jälkeen myynti oli paljon helpompaa. Tätä on markkinointi; se kulkee myynnin edellä. Tosin tänä päivänä sähköisen kaupankäynnin kohdalla nämä lainalaisuudet muuttavat muotoaan, mutta sama periaate toimii.

Ja näin toimi evankeliumi jo Jeesuksen aikaan. Tarve oli syntynyt jo syntiinlankeemuksessa, mutta tarvittiin Johannes Kastaja valmistamaan markkinat (kaivamaan tarpeen esiin) evankeliumin tarpeelle, minkä jälkeen oli sitten ’myymisen’ vuoro.

Tarina pojan omenoista muistuttaa meitä yhdestä tavasta, jolla me voimme herättää kiinnostuksen muissa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Toisin sanoen tehkää evankeliumista houkutteleva heille; näyttäkää heille, millaisen eron se on saanut aikaan omassa elämässänne. Se onnistuu parhaiten noudattamalla Paavalin sanoja:

”Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte.” (Kol. 4:5-6)

Jos osoitamme ystävällisyyttä, rakkautta ja myötätuntoa muita kohtaan, meitä tarkkailevat ihmettelevät, miksi teemme niin. Se voi antaa meille tai jollekin muulle mahdollisuuden kertoa heille Jumalan rakkauden kauneudesta ja hyvyydestä heitä kohtaan.

Lopuksi vielä suolasta

Olisin voinut päättää tämän tekstin jo edelliseen kappaleeseen, mutta tahdon lopuksi muistuttaa oikeasta suolan käytöstä, koska olen sitä ruoanlaitossa vuodet saanut harjoitella.

Eli ”sananne suolalla höystäen” ei tarkoita sitä, että suolaa laitetaan sellaiset määrät, että ruoka maistuu oksettavan suolaiselta tai edes niin paljon, että suolan maku nousee päällimmäiseksi. Suolan tarkoitus on tuoda ruoan oma maku esiin. Oikea määrä suolaa korostaa ruoka-aineiden omaa makua ja tuo ne korostetun voimakkaasti esiin.

Tästä on kyse ”sananne suolalla höystäen” -ohjeessa. Riittää, että suola on läsnä, ja sen jälkeen se, mitä ’maistaja’ sinun elämässäsi näkee ja kokee, tulee ihanan korostetusti esiin. Ja jos sinun elämäsi on elämää Kristuksessa, se houkuttelee maistamaan niin kuin tarinassa junamatkaajat.

Miehen todistus ei ollut sanallinen vakuutus omenan hyvyydestä, alkuperästä tai aitoudesta. Se oli hänen kokemuksensa omenan mausta, jonka hän jakoi toisille. Sama koskee sinun elämääsi ja todistustasi. Paras todistus on sinun elämäsi maku, jos ja kun elät Kristuksessa ja elämäsi heijastaa omalla hauraalla tavallaan Herrasi hyvyyttä. Tällöin riittää ripaus suolaa, että Herrasi saa kunnian siitä hyvästä mausta, jota sinun elämäsi tarjoilee.