Apostolien tekojen ensimmäisten lukujen kertomus Pietarin saarnasta ensimmäisenä helluntaina (Ap. t. 2:14-) on usealle varsin tuttu.

Yleensä saarnasta muistetaan sen lopputulos, eli kuinka sen koskettamana noin 3000 uutta veljeä ja sisarta liittyi alkuseurakuntaan. Tapahtuman jälkeen Apostolien teot jättää mainitut 3000 sivummalle ja keskittyy nimelleen ja teemalleen uskollisesti kuvaamaan apostolien edesottamuksia.

Kirjoittajan keskittyminen kuvaamaan apostoleiden elämää harhauttaa monet lukijat ajattelemaan, että evankeliumi levisi Rooman valtakuntaan pelkästään apostolien ponnistusten välityksellä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan useat seurakunnat, kuten esimerkiksi Rooman ja Antiokian seurakunnat, syntyivät Pietarin saarnasta syttyneiden juutalaiskristittyjen kautta heidän palattuaan Jerusalemin helluntaijuhlilta kotikaupunkeihinsa. Ilosanoman jakaminen ei ollut pelkästään apostolien etuoikeus, vaan siihen sai osallistua koko kristillinen seurakunta.

Jeesuksen jäähyväisrukous

Saatat ihmetellä, miten mainitsemani kertomus Pietarin saarnasta liittyy alla olevaan varsinaiseen tekstiimme Johanneksen evankeliumista.

”Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.” (Joh. 17:14-18)

Tekstimme on kaistale Jeesuksen ylimmäispapillista jäähyväisrukousta, jonka hän rukoili juuri ennen Kidronin puron ylittämistä ja saapumista Getsemanen puutarhaan.

Jeesuksen jäähyväisrukous jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa koskee häntä itseään (Joh. 17:1-5), jossa hän rukoilee Isältä voimaa viedä sovitustyö loppuun. Toisessa osassa hän rukoilee opetuslastensa puolesta (Joh. 17:6-19) ja viimeisessä osassa hän muistaa koko seurakuntaa eli kaikkia uskovia kaikkina aikoina (Joh. 17:20-26).

Tämän kertainen tekstimme kuuluu tuon rukouksen toiseen osaan, jossa Jeesus rukoilee erityisesti opetuslasten puolesta. On kiusaus ajatella, että rukouksen sisältö koskee vain apostoleja tai korkeintaan seurakunnan virallisia työntekijöitä. Tällöin esimerkiksi virke

”Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.”

ei tuntuisi niin kohti käyvältä. Alkuun liittämäni lyhyt alustus alkuseurakunnan tavasta toteuttaa lähetyskäskyä jokaisen uskovan voimin, onkin tarkoitettu auttamaan meidät tällaisen erheellisen ajatuksen yli. Uskon näet, että Herramme tahto on, että jokainen hänen seuraajistaan on myös hänen opetuslapsensa – sanan laajemmassa merkityksessä. Vaikka jäähyväisrukouksen keskimmäinen osa ensisijaisesti rukous apostolien puolesta, voimme siitä huolimatta pitää sitä soveltuvin osin myös itseämme koskevana. Uskon, että tekstimme sanat soveltuvat rukoukseksi jokaisen Herran opetuslapsen puolesta.

Tekstin tulkintaa

Johannes käyttää tekstissä toistuvasti sanaa ’maailma’: ”saaneet osakseen maailman vihan”, ”eivät kuulu maailmaan” ja ”ottaisit heidät pois maailmasta”. Kirjaimellisesti tulkittuna ’maailma’ tarkoittaa meitä ympäröivää näkyvää maailmaa ja maailman aikaa, jossa elämme. Mutta Johanneksen käsitteistössä sana ’maailma’ tarkoittaa vertauskuvallisesti vastakohtaa Kristuksen julistamalle ’taivasten valtakunnalle’. Se puhuu maailmasta langenneena maailmana ja vastavoimana Kristuksen lunastamalle seurakunnalle. Tämä jälkimmäinen vertauskuvallinen vastakkainasettelu tekeekin tekstistä helpommin ymmärrettävän.

Jeesus ei rukoile, että Isä ottaisi seuraajansa luokseen pois nykyisen turmeltuneen maailmanajan keskeltä, vaikka se vaikeina hetkinä on ollutkin monen sydämen vilpitön rukous. Sen sijaan hän rukoilee, että Isä varjelisi uskovat maailman pahuudelta ja vihalta:

”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

Tekstin mukaan uskovat eivät kuulu langenneeseen maailmaan, vaan heidät on lunastettu siitä ja he ovat ’taivasten valtakunnan’ kansalaisia. Jeesuksen tahto onkin, että uskovat oppivat tuntemaan ’totuuden’ eli Jumalan sanan niin, että siitä tulee heidän sydämensä asia.

Jeesuksen käyttämä sana ’pyhittää’ tarkoittaa syvää sisäistä muutosta, jonka Jumalan sana saa ihmisessä aikaan. Tekstin viimeinen virke paljastaa jopa syynkin, miksi Jeesus ei halunnut ottaa uskovia pois pahan maailmanajan keskeltä:

”Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.”

Uskovat elävät langenneen maailman keskellä ’taivasten valtakunnan’ sanansaattajina. Syy, miksi sinä ja minä kituutamme yhä täällä maailman ajassa, on saamamme tehtävä kutsua eksyneitä Jumalan valtakuntaan. Niin kuin Isä lähetti Poikansa tekemään nimeään tunnetuksi ihmisten keskuudessa, niin Jeesus on lähettänyt seuraajansa tekemään hänen nimeään tunnetuksi.

Esteitä sanansaattajien poluilla

Jeesuksen antama tehtävä Jumalan valtakunnan sanansaattajana ei liene sinulle suuri yllätys – varmasti olet kuullut siitä aiemminkin. On kuitenkin muutamia seikkoja, jotka estävät meitä toteuttamasta Jeesuksen meille jättämää tehtävää. Herran nimen sanansaattajan tehtävä ei ole taakka tai suoritus, vaan se on siunaus ja etuoikeus edustaa Herraa hänen lähettiläänään. Olisikin sääli, jos tiellesi sattuisi jokin näennäinen este, joka veisi sinulta Herran sinulle tarkoittaman siunauksen.

Haluankin kertoa lyhyesti muutamista esteistä, joita matkallamme Herran sanansaattajiksi voi sattua. Jokainen niistä on luettavissa tekstimme rukouksesta.

Ensimmäinen este

Ensimmäinen este Jumalan sanan eteenpäin viemiseen on uskovien eristäytyminen maailmasta. Meidät on tarkoitettu elämään maailman keskellä huolimatta siitä, ettemme elä maailman turmeltuneiden arvojen mukaan. Jos katkaisemme suhteet uskosta osattomiin tuttuihin emmekä suostu viettämään aikaa heidän seurassaan, olemme pian väistämättä siinä tilanteessa, että kaikki vanhat tuttavat ja ystävät ovat kaikonneet ja tilalla on pelkkiä uskovia tuttavia.

Tämä ei itsessään ole huono asia, sillä tarvitsemme yhteyttä veljiin ja sisariin. Ongelma vain on siinä, että todistuksemme kuullaan parhaiten siellä, missä on ihmisiä, jotka tuntevat meidät entuudestaan. Näinhän apostolien aikanakin tapahtui. Kun helluntain saarnan vaikutuksesta kääntyneet ihmiset palasivat kotiin, niin keille luulet heidän ensin kertoneen Jerusalemin tapahtumista? – Perheväelle, tutuille ja ystäville. Samasta syystä olisi ehdottoman tärkeää nykypäivän kristittyjenkin välttää sosiaalista eristäytymästä ympäröivästä maailmasta.

Toinen este

Toinen este on oikeastaan vastakohta edelliselle. Nimittäin todistus menettää voimansa, jos siitä katoaa ’se juttu’ eli Kristuksen tuoksu (2. Kor. 2:15) tai ’suolan maku’ (Mark. 9:50). Ei ole mitään hyötyä todistaa maailmassa, jos mukautuu täysin tämän maailmanajan tapoihin. On toki hyvä elää maassa maan tavalla ja mukautua yhteiskunnassa vallitseviin normeihin ja tapoihin, jotta uskovina emme ole ’outoja lintuja’ muun kansan keskellä, ja täten tahattomasti eristäydy tavallisten ihmisten ulottumattomiin.

On kuitenkin tärkeää edelleen vaalia selkeästi raamatullisia arvoja. Jos emme elä Jumalan tahdon mukaista elämää, niin mistä oikeastaan todistamme? Jos Jumalan antavat arvot ja niiden suoma rauha häviävää elämästämme, niin jääkö meille enää muuta todistusta kuin hieman poikkeava elämänfilosofia, joka ei oikeastaan koske enää edes itseämme, jos emme sen mukaan elä?

Kolmas este

Kolmas asia, joka estää meitä olemasta Jeesuksen sanansaattajia on elämämme keskipisteen vääristyminen. Olet varmaan ennenkin kuullut, kuinka tärkeää on pitää Kristus uskon keskipisteenä. Olet kuullut puhuttavan asioista, jotka voivat tulla sinun ja Kristuksen väliin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi raha, omaisuus, jokin synti, jne. Nämä ovatkin äärimmäisen vakavia esteitä, koska niistä voi muodostua este jopa henkilökohtaiselle taivasmatkalle.

Niiden lisäksi on kuitenkin myös vähemmän vakavia asioita, jotka ovat sinällään hyviä, mutta korvatessaan Kristuksen aseman elämän keskipisteenä ne sammuttavat halun viedä ilosanomaa maailmaan. Tällaiseksi voi muodostua vaikkapa jumalanpalvelusmuoto, seurakunnan sosiaalinen elämä, Jumalan suomat siunaukset tai vaikkapa jokin teologinen oppi. Sallinet minun selittää.

Jos esimerkiksi Jumala on siunannut sinua hyvällä asemalla seurakunnassa, voit alkaakin epäröidä todistamista Jeesuksesta siinä pelossa, että kadotat saamasi sosiaalisen aseman seurakunnassa. Elämäsi keskipisteeksi olisi siis tullutkin asemasi seurakunnassa – ei Kristus. Tai jos olet kiinnittänyt sydämesi esimerkiksi seurakunnassasi vallitsevaan jumalanpalvelusmuotoon, et enää tahdokaan seurakuntaasi muita kuin kaltaisiasi – tavallasi ajattelevia – ihmisiä, jotta sinulle tärkeä jumalanpalvelusmuoto ei vain joutuisi alttiiksi muutokselle. Entäpä teologia ja oppi? Voi olla, että Kristuksen sijaan sydämesi täyttääkin vaikkapa oppi ennaltamääräämisen ja ihmisen vapaan tahdon problematiikasta. Tällöin et enää niin välitä julistaa elämälläsi Kristusta, vaan elämäsi täyttää pelkästään halu puolustaa kantaasi tästä jumaluusopillisesta kysymyksestä. Elämään mahtuu monta tärkeää asiaa, mutta vain yksi tärkein asia. Tämän tulisi olla Jeesus Kristus.

Lopuksi

Tekstin tarkoitus oli muistuttaa siitä, miksi Jeesus tahtoo pitää omansa täällä pahan langenneen maailman keskellä kärsimässä. Samalla teksti varmasti herättää meissä jokaisessa pienen arvokeskustelun, joka on tervettä käydä aika ajoin uudestaan.

Tämä taivastien kulkeminen on kuin suunnistamista. Hetken matkaa kuljettuaan on hyvä pysähtyä tarkastamaan suunta, tehdä korjaukset ja matkata korjattuun suuntaan. Samalla tavoin meidän tulee tarkastaa oman elämämme arvoja ’ikuisen elämän magneettipohjoista’ kohti. Niin, tuo elämän ’pohjoisnapa’ on tietenkin Kristus.

Pohdittavaa

Vainko apostolit Kristus lähetti maailmaan?
Miten elää maailmassa, vaan ei maailmasta?
Entä missä on Jeesus keskeisen elämän ’pohjoisnapa’?