Alkuviikosta, kun pesin muutaman koneellisen pyykkiä edellisen työkomennuksen jäljiltä, tuli mieleen pyykkejä kuivumaan laittaessa yksi vanha paitani. Tuo paita oli minulla usein matkassa, koska se tuntui hyvältä päällä ja oli riittävän siisti monenlaisiin tapaamisiin. Nyt paita ei ollut matkassa.

Jossain vaiheessa näet kävi niin, että onnistuin ruoanlaiton yhteydessä hankkimaan siihen useita ikäviä rasvatahroja, jotka eivät sitten lähteneet pesussa – eivät edes tahranpoistoaineella.

Lopputulos hyvästä yrityksestä huolimatta oli se, että kyseinen paita on tätä nykyä nk. ’kotipaita’ eli se on varattu ”vain arkista käyttöä varten” ja täten edelleen käytössä. Käyttötarkoitus on vain muuttunut. Ja näin se on; toinen paita on arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten (Room. 9:21)…

Kaikkivaltiaalle ei mikään ole mahdoton

Siinä, missä pieni tahra paidassa, muodostaa minulle mahdottoman esteen, Jumala ei sellaisia tunne. Hänen sanastossaan ei ole sanaa ’mahdoton’, koska hän on kaikkivaltias.

Kaikkivaltius tekee Jumalan toiminnasta meille ’vähävaltaisille’ käsittämätöntä. Ihminen, kun ei ole kaikkivaltias edes pienten tahrojen edessä, joten hänen käsitysmaailmaan ei kaikkivaltius sovi missään mittakaavassa.

Olen pohtinut tätä aiemminkin, mutta alkuviikosta sain Jumalan armosta astua syvään ymmärryksen kokemukseen tämän kysymyksen edessä. Se oli Jumalan puhetta kontemplaatiossa Hengestä henkeen, joten siihen ei ole sanoja tai ainakaan mitkään sanat eivät riitä. Tuo puhe ei näet tapahtunut ihmismielelle alisteisesti, vaan tahtojen kohtaamisena. Mutta toki lähes samaan tulokseen pääsee ajatuksellisesti pohtimalla elämää Raamatun ilmoituksen valossa. Se on kuin katsoisi syvyyden kauneutta pinnalta käsin. Silti aarteet ovat samat sukeltajalle kuin pinnalta katsojalle.

Jumalan kaikkivaltius tekee hänestä ja hänen toiminnastaan ihmiselle käsittämätöntä esimerkiksi siinä, ettei hänellä ole tarvetta koota mitään varastoon, ei ennakoida, ei ilmoittaa etukäteen, ei varata resursseja, jne. Hän ei tarvitse turvaväliä eikä ylimitoitettuja turvakertoimia. Ennen kaikkea käsittämätöntä ihmisperspektiivistä on se, ettei kaikkivaltiaan Jumalan tarvitse koskaan huolestua mistään eikä valmistella mitään. Kaikkivaltius on yksinkertaisesti sitä, että kaikki on toisin, jos vain niin tahdotaan.

Tämän kokemuksen edessä ihminen kokee syvää kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Minun olemiseni perustuu joka hetki hänen kaikkivaltiuteensa. Luottamus häneen on avainasemassa, koska vain hänen niin tahtomalla kaikki on hetkessä toisin. Tästä perspektiivistä on erityisen tärkeää että tunnen tuon kaikkivaltiuden Jumalana, ”joka on rakkaus”. Koska sen kautta ymmärrän minäkin, ettei minullakaan ole mitään hätää. Jos kaikkivaltias on rakkaus, ei minun pienen tarvitse säikkyä hänen tahtoaan.

Pese minut puhtaaksi

Tämä kaikkivaltiuden ihmeellisyys palauttaa minut kerta toisensa jälkeen maailmankaikkeuden suurimpaan ihmeeseen. Se on ihme, joka toteutuu minun elämässäni aivan joka hetki. Se on syntien anteeksiantamus ja pelastus Kristuksen sovitustyön kautta – sekin lepää Jumalan tahdossa. Ajattele – ajatuskin toisin hänen puoleltaan – ja niin sinä ja minä putoaisimme tyhjän päälle. Mutta toisin päin ajateltuna, kun Jumalan tahto pysyy, mikään ei kykene riistämään pelastuksen lahjaa minulta.

Nimittäin siinä, missä minun kykyni poistaa paidan rasvatahra pettää, Jumala pesee pois ja puhtaaksi minun syntitahrani. Ja se jos mikä on mahdoton ihmisen pestä pois. Kyseessä on jokapäiväinen pinttynyt lika, jota en kykene tekemään itse tyhjäksi enkä edes peittämään niin, ettei se näkyisi, kun tulen valoon.

Minä en kykene itseäni puhdistamaan, mutta kaikkivaltiaalle se ei ole ongelma. Jos hän tahtoo, niin tapahtuu. Hän ei ’vain pese’ tahraa näkymättömiin, vaan ottaa sen pois, niin ettei sitä enää ole.

Luepa tämä katkelma Daavidin katumuspsalmista. Hän kirjoitti sen, kun oli onnistunut tahrannut elämänsä, vaikka kaikki lähti pienestä – ehkä tahattomasta – katseen osumisesta pesulla olleeseen naiseen. Ei tarvittu kuin vähän aikaa, että pieni tahra lähti laajenemaan aina veritahraksi, kun Daavid murhautti Batseban aviopuolison peittääkseen ensimmäisen tahransa.

Tämän likapyykin jälkimainingeissa Daavid kirjoittaa:

”Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi. . . . Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. ” (Ps 51:3-4,9)

Ei ollut Daavidista likapyykkiään puhtaaksi pesemään. Ei edes hyvittämään tekojaan jälkikäteen, kun eipä ollut kuninkaalle annettu valtaa palauttaa Uriaa tuonpuoleisesta takaisin tämänpuoleiseen.

Ei Uriaa Jumalakaan enää tänne palauttanut, mutta Daavidin synnin hän pesi puhtaaksi. Ja se on jotain, mitä vain Kaikkivaltias voi tehdä. Syntitahran poistaminen on ihme siksi, ettei ihminen pysty siihen, mutta Herramme pesee tätä pyykkiä jatkuvasti niin sinun kuin minunkin elämässä. Hän tekee niin, koska hän voi ja hän tahtoo.

Kuuntelepa, mitä apostoli Johannes kirjoittaa tutussa tekstissä, joka on osana monen kirkon synnintunnustus traditiota esimerkiksi ehtoollisen yhteydessä:

”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9)

Daavid sanoi ”Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. ” ja samaa pyydämme mekin, kun etsimme syntien anteeksiantoa Herramme edessä.

Iisoppi – Jumalan tahdon pesua

Daavid mainitsee psalmissaan Iisopin. Se viittaa juuri Jumalan liittoon syntien anteeksiantamiseksi. Ensimmäisen kerran iisoppi mainitaan Raamatussa verensivelykäskyn yhteydessä ennen israelilaisten lähtöä Egyptistä (2. Moos. 12:22). Ennen pääsiäistä israelilaiset peseytyivät ja levittivät virheettömän lampaan verta iisopin oksilla kotiensa ovenpieliin ja poikkipuihin.

Tämän jälkeen iisoppiin viitataan erilaisissa puhdistusuhreissa (3. Moos. 14:4; 4. Moos. 19:6). Heprealaiskirjeessä mainitaan myös, että Mooses käytti veren vihmonnassa mm. iisoppia (Hepr. 9:19). Erilaiset seremonialliset kylvyt ja vaatteiden pesu eivät koskaan olleet ihmisen omia vanhurskautustöitä, vaan pikemminkin synnin tunnustamista, oman avuttomuuden ja Jumalan avun tarpeen toteamista. Iisoppi pesi likatahrat ja tällä tavalla se on meille muistutus omista likatahroistamme, jotka vain Jumala voi pestä.

Tapaamme iisopin vielä ristiinnaulitsemisen yhteydessä. Hapanviinillä täytetty sieni, joka ojennettiin Jeesukselle ristillä, oli kiinnitetty iisoppiruo’on päähän (Joh. 19:29; Matt. 27:48). Tässä korostuu Jeesuksen antautuminen Jumalan tahdon ja avun varaan. Hän luotti Isän Kaikkivaltiuteen. Hän saattoi hetkessä tehdä sen, mitä ihmiset eivät milloinkaan kykenisi tekemään.

Lopuksi

Minä teen syntiä päivittäin, mutta Jeesus vuodatti verensä puhdistaakseen minut:

”Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.” (Joh. 19:29-30)

Minä en pysty hankaamaan pois pientä rasvatahraa, mutta olen kiitollinen siitä, että Jeesus puhdisti minut – ja kaikki meidät – synnin tahrasta. Tähän luottaen jatkan elämääni iloiten.