Sunnuntain otsikko jatkaa pääsiäisen jälkeistä sarjaa, joka on teemoitettu Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan: ”Kulkekaamme valossa”, ”Puhdistukaamme toivossa”, ”Pysykäämme Kristuksessa”, ”Kantakaamme hedelmää” ja nyt ”Rakastakaamme toisiamme”.

Otsikko ”Rakastakaamme toisiamme” on minulle nostalginen. Se vie minut uskonelämäni alkuaikohin, kun tuota laulua laulettiin aikanaan nuoren ”Nokia herätyksen” aikoina niin, että Nokian kirkko oikein raikasi. Ja olihan se helppo siellä minunkin rakastaa, kun vieressä istui silloinen tyttöystäväni ja nykyinen rakas vaimoni.

Ei varmasti kaikkia muita kirkossa olleita ollut niin helppo rakastaa, mutta siinä laulun lomassa rakkautta riitti jokaiselle – etenkin, kun siinä laulaessa kukaan ei haastanut rakkauteni rajoja. Mutta kyllä sen ymmärsi jo silloin, että jos puhe on minun rakkaudestani, niin varsin valikoivaa tuo rakkaus lopulta oli. Tätä en sano moittiakseni itseäni. Totean vain asian niin kuin se oli ja on.

Kyllä minä silloinkin rakastin – ja varmasti parhaani yritin. Mutta onhan se niin, että ei se ole kiinni minun yrittämisestäni, jos puhutaan Jumalan rakkaudesta. Kun rakastan Herrani rakkaudella, rakastana aina ’lainarakkaudella’, jos kerran ajatus on heijastaa Jumalan rakkautta.

Niin kuin kuu heijastaa auringon valoa, niin minä heijastan Jumalan rakkautta. Ei rakkaus ole minusta lähtöisin, koska tämä rakkaus on Jumalan, mutta siihen toki jää minun jälkeni ja minussa tuo rakkaus himmenee vähäisemmäksi heijastukseksi. Niin kuin kuu jättää kuvansa auringolta saamaansa valoon, niin minäkin jätän jälkeni Jumalalta saamaani rakkauteen. Ehkä se on minun ’sormenjälkeni’. Mutta tänään en käsittele rakkauden olemusta – se oli edellisen sunnuntain teksti. Nyt käsittelen tuon rakkauden laajuutta – ja ennen kaikkea lähimmäisen rakkauden näkökulmasta.

Pietarin ’rakkaushaaste’

Tämän sunnuntain epistolateksti jatkaa yhä Johanneksen kirjeen kehittelyä eteenpäin, mutta poikkean tästä tarkastelemaan rakkauden laajuutta Apostolien tekojen tarjoaman näkökulman kautta. Siinä rakkautta haastetaan – päinvastoin kuin minun rakkauttani Nokian kirkon penkissä, kun elämäni rakkaus istui vieressäni.

Ennen kuin siirryn tähän Pietarin haasteeseen rakkauden edessä siteeraan muutamaa jaetta päivän evankeliumitekstistä. Ne sopivat saatteeksi tähän Pietarin haasteeseen. Eikös nuo haasteet muuten ole tätä päivää? Niin usein sitä kuulee, että joku vastaa Facebook-, Instagram- tai Tiktok-haasteeseen.

Pietari puolestaan vastasi Jeesuksen esittämään ’rakkaushaasteeseen’. Eipä parissa tuhannessa vuodessa ole paljoa uutta tapahtunut auringon alla – samat haasteet pyörivät medioissamme.

Jeesuksen esittämä ’rakkaushaaste’, johon sitten Pietari käy vuorostaan vastaamaan löytyy evankeliumitekstistämme Johanneksen mukaan. Haaste kuuluu näin:

”Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin minäkin olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos pidätte minun käskyni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille näistä asioista, jotta minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh. 15:9-13)

Ja niin kuin haasteet aina kiertävät tuolla sosiaalisessa mediassa, niin kävi, että tämä haaste tuli sitten Pietarin ’sometilille’ ja Pietarihan sitten päätti vastata haasteeseeen. Ja haasteen tiukasta ytimestä kertoo sitten Apostolien tekojen teksti. Siteeraan kertomusta tässä toki laajammeltikin, mutta tässä tulee huippukohta. Aloitetaan siitä.

”Kun Pietari vielä tätä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka olivat sanaa kuulemassa. Kaikki ne uskovat, jotka olivat ympärileikattuja ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoiden päälle, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari sanoi: Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sitten he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. ” (Ap. t. 10:44-48)

Tässä tekstissä näemme, miten Jumalan rakkaus tavoitti nämä Pietarin ja silloisen seurakunnan ’pakanoiksi’ nimittämät ihmiset. Ja näimmepä vielä, että Jumalan Henki asettui heihin asumaan. Ja kun siis tiedämme, niin kuin Johannes on meitä opettanut, että ”Jumala on rakkaus”, niin voimme yhtä hyvin sanoa, että Jumala vuodatti rakkautensa näiden ihmisten ylle ja sydämiin. Tätähän se on, kun Jumalan Pyhä Henki asettuu ihmiseen.

Mutta tämä Jumalan työ ei ollut varsinaisesti viittamani Pietarin vastaus Jeesuksen ’rakkaushaasteeseen’, koska Jumalahan tässä näytti oman rakkautensa laajuuden. Hän ei evännyt Pyhän Hengen osallisuutta näiltä ’pakanaksi’ kutsutuiltakaan.

Pietarin haaste oli tunnustaa Jumalan rakkauden laajuus, joka ylitti hänen omat ennakkoluulonsa. Peruutetaan hetki ajassa taaksepäin ja katsotaan, miten tähän on tultu.

Pietarin haaste

Pietarin haaste liittyy Kornelius -nimiseen sadanpäällikköön Apostolien tekojen 10. luvussa. Varoitan kuitenkin, että katson kertomusta aavistuksen poikkeavasta tulokulmasta.

Kyseessä on tuttu kertomus, jonka alussa Pietari ’uneksii’ juutalaisen lain mukaan kielletyistä syötävistä ja löytää kohta itsensä tuossa unessa Jumalan johtamana rikkomasta jo lapsena sisäistämiään tapasääntöjä. Tekstin ydinajatus on osoittaa, kuinka Herra kyseenalaisti ja mursi apostoli Pietarin jo äidinmaidossa omaksumat sosiaalisen kanssakäymisen raja-aidat.

Jumalan Pyhä Henki paljastaa Pietarille ja koko juutalaiselle seurakunnalle, että evankeliumi onkin annettu pelastukseksi paljon suuremmalle joukolle, mitä heidän kulttuurisesti oikeutettu ennakkoasenteensa olisi milloinkaan sallinut edes kuvitella. Jumalan rakkaus oli monta kertaluokkaa laajempi ja avarampi, mitä oli Pietarin inhimillisesti rajoittunut aavistus siitä.

Tämä on tekstin ydinajatus, mitä myös tietysti jo edellä lukemamme sitaatti kertomuksen lopusta meille paljasti. Seuraavassa pohdinnassa ohitan sievästi tämän tekstin ydinajatuksen, koska tahdon nostaa tekstistä esiin vähän erilaisen näkökulman, jota emme välttämättä tekstistä huomaa tai osaa lukea.

Kerrataan kertomus lyhyesti

Aloitetaan siitä, miten tapahtumat lähtivät liikkeelle Korneliuksen luona.

”Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Päivän yhdeksännen tunnin vaiheilla hän näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Kornelius!” Kornelius tuijotti enkeliä ja kysyi pelästyneenä: ”Mitä nyt, herra?” Enkeli sanoi hänelle: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet Jumalan eteen, ja hän muistaa ne. Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. Hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla.” Kun enkeli, joka oli puhunut Korneliukselle, oli mennyt pois, tämä kutsui luokseen kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotilaan läheisimpien alaistensa joukosta. Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen. ” (Ap. t. 10:1-8)

Eli Kornelius lähetti miehensä hakemaan Pietaria. Kannattaa muistaa, että Kornelius oli sadanpäällikkö ja palveli Rooman armeijassa. Pietaria lähti siis noutamaan kaksi roomalaisittain puettua palvelijaa yhdessä roomalaisen sotilaan kanssa. Eikä kannatta tietenkään unohtaa sitäkään, että roomalaiset olivat Pietarin näkökulmasta miehittäjiä. Miltä se tuntuu, on vaikea tavoittaa, kun emme ole miehitysvallan alaisia, mutta varmaan pääset tunnelmaan, kun vähän kuvittelet.

Seuraa kertomuksen toinen näytös Joppessa nahkuri Simonin kodissa, minne apostoli Pietari oli majoittunut (Ap. t. 10:9-23). Simonin kodissa Jumala puolestaan valmisti näyssä Pietarin lähtemään kohta Korneliuksen miesten matkaan ja vieläpä uskaltautumaan läheiseen kosketukseen pakanoiden kanssa, vaikka pelkästään vierailu pakanakotiin edellytti Pietaria rikkomaan juutalaisia tapasäädöksiä. Ja tuo rikkomus ei olisi mikään ’kävelin päin punaista’ -rike, vaan ihan sellainen pieni skandaali ainakin Pietarin lähipiirille.

Luvun lopussa kolmas ja viimeinen näytös sijoittuu Kesareaan Korneliuksen kotiin (Ap. t. 10:24-48), missä Pietari saa väkevästi julistaa evankeliumia sinne kokoontuneelle väkijoukolle:

”Sitten hän Korneliuksen kanssa keskustellen meni sisään ja tapasi siellä suuren joukon ihmisiä.” (Ap. t. 10:27)

Ja sisällä talossa Pietari sai julistaa evankeliumia ihmisille, joilla oli valtava jano ja kaipuu Jumalan yhteyteen. Ja mitäkö tapahtui, kun Jumalan Pyhä Henki sai vaikuttaa siellä, missä sydänten maaperä oli jo ennalta valmistettu kohtaamaan ilosanoman Jeesuksesta Kristuksesta? – No, tapahtui tietty juuri se, mitä me kaikki Herran omat janoamme saada todistaa tänäänkin:

”Kun Pietari vielä tätä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka olivat sanaa kuulemassa.” (Ap. t. 10:44)

Ja näin me olemme tulleet siihen tekstikohtaan, mistä lähdimme liikkeelle. Tässä kohden varmasti tahdomme sanoa jokainen painavan aamenen kuin sanoaksemme, että tuota mekin tahdomme nähdä ja kokea omassa elinpiirissämme.

Ja mikä onkaan ihmeellisintä – siihen ei ole mitään estettä. Kyllä Jumala antaa sateen sinne, missä sadetta kaivataan ja tarvitaan. Näinähän Herra vuodatti Pyhän Hengen Korneliuksen kodissa. Ja Jumalan rakkauden rajoja lienee turha lähteä etsimään, sanoohan Jeesus toisaalla:

”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vainoavat teitä että olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärintekijöillekin.” (Matt. 5:44-45)

Jos jotain rajoja tahtoo etsiä, niin ne rajat taitavat löytyä meidän omasta sydämestämme. Muistathan, mihin viittaisin teksti alussa ”Rakastakaamme toisiamme” -laulun yhteydessä.

Entä mikä sitten oli Pietarin haaste tässä kertomuksessa? Jotta asia tulee paremmin ilmi, tutustukaamme kertomuksen henkilöön nimeltä Kornelius.

Kuka oli Kornelius?

Kornelius oli roomalainen upseeri Kesareassa, sadanpäämies ns. italialaisessa sotaväenosastossa. Hän oli varsin vaikutusvaltainen ja tunnettu mies todennäköisesti laajemmaltikin. Niin kuin raamatunteksti kertoo, hän oli tunnettu meidän näkökulmastamme katsottuna varsin hyvässä siitä huolimatta, että juutalaiselle miehelle hän oli paitsi ’pakana’ myös vastenmielisen miehittäjävallan armeijan korkea-arvoinen upseeri. Sellaisena hän oli varsin pelättävä mies.

”Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.” (Ap. t. 10:1-2)

Siinä missä Kornelius ’löyhkäsi’ Pietarille nenään mädäntyneelle syntyperänsä, ammattinsa ja asemansa tähden, hänen elämänsä silti ’tuoksui’ hyvälle jo ennen hänen ja Pietarin tapaamista. Teksti kertoo hänen olleen varsin hurskas – ei vain sanoissa, vaan myös teoissa.

Korneliuksen elämän hyvä hedelmä oli se puoli, jota Pietarin oli varmasti vaikea hänestä nähdä omien ennakkoluulojen läpi. Toisaalta voidaan myös kysyä, tiesikö Pietari tätä Korneliuksesta?

Vielä tapaamishetkellä Kornelius oli Pietarille täysin elämältään tuntematon ennakkoluulojen ’löyhkän omaava’ miehittäjävallan voimaa käyttävä kurja pakana… Ja vierailu Korneliuksen kotiin olisi voinut olla hyvinkin miehittäjävallan ansa… mutta Jumala avasi Pietarin silmät näkemään toisin – siis oikein.

Jumala oli valinnut Korneliuksen juurikin sen vuoksi, että hän oli tunnettu omiensa parissa – ja hän oli tunnettu siitä, että hän eli elämäänsä tavalla, jota ihmiset hänen lähipiirissään arvostivat. Siinä missä Kornelius ’löyhkäsi’ juutalaiseen nenään asemansa vuoksi, hän tuoksui elämänsä hyvän todistuksen perusteella Kesareassa kaikille, jotka hänet tiesivät.

Jos näin ei olisi ollut, luuletko, että Korneliuksen kotiin olisi kokoontunut tekstin mainitsema ”suuri joukko ihmisiä”? He olivat tulleet paikalle kuulemaan Pietaria – ei heille tuntemattoman Pietarin tähden, vaan sen vuoksi, että heidän tuntemansa Kornelius oli kutsunut heidät kuulemaan jotain sellaista, mistä hän itse oli puolestaan vakuuttunut.

Korneliuksen kotiin kokoontuneen väkijoukon oli vakuuttanut sanoman merkityksestä heidän oman yhteisönsä mielipidevaikuttaja Kornelius – ei Pietari, vaikka hän sanoman tuoja olikin!

Kornelius oli täten Jumalan Pyhän Hengen valitsema avainhenkilö. Kun Kornelius puhui, hänen vaikutuspiirinsä ’ihmisensä’ kuuntelivat ja uskoivat häntä. Kun hän nyt kutsui ihmiset tulemaan, he myös saapuivat paikalle.

Miksi Korneliuksen kotiin?

Entä huomasitko, että se oli juuri Pietari, joka vietiin Korneliuksen luo eikä toisin päin? Jumala ei lähettänyt Korneliusta Pietarin luo! Eikö olisi ollut helpompaa lähettää jo valmiiksi kiinnostunut Kornelius Pietarin luo Joppeen kuin lähettää ensin miehet noutamaan ennakkoluuloista kärsivän juutalaisen miehen pitkän taivuttelun jälkeen vierailemaan pakanakotiin?

Jumalan Pyhä Henki ei tullut edes puolitiehen ja järjestänyt Pietarin ja Korneliuksen tapaamista vaikkapa Jerusalemin temppelin esipihan pylväikköön, synagogaan tai johonkin muuhun Pietarin kannalta ’mukavan neutraaliin’ paikkaan, missä juutalainen seurakunta kokoontui yhteen tai missä olisi ollut Pietarille pienempi kynnys kohdata pakanoita.

Jumalan suunnitelma oli toinen. Ei menty sen mukaan, mikä oli Pietarille (Jumalan palvelija) helpointa. Mentiin sen mukaan, miten kynnys Korneliuksen ystäväpiirille oli matalin. Eli Jumalan ajatuksissa ei ollut edes pelkkä Kornelius, vaan etenkin ne ihmiset, jotka luottivat kyllä Korneliukseen, mutta eivät näihin uskoviksi itseään kutsuviin juutalaisiin.

Tästä syystä Herra vei Pietarin Korneliuksen kotiin. Korneliuksen koti oli paikka, mihin juuri Korneliuksen vaikutuspiirissä olevien ihmisten oli helppo tulla. He luottivat Korneliukseen ja hänen kotiinsa oli huomattavasti helpompi paikka tulla kuin vaikkapa juutalaisten kansoittama Jerusalemin temppelin pylväikkö tai tuntemattoman nahkurin koti piskuisessa Joppen kylässä.

Takaisin Pietarin haasteeseen

Jos nyt mietit kertomusta tästä näkökulmasta, eikö myös se, että Jumala haastoi Pietarin menemään Korneliuksen eikä päinvastoin ole ihan järkeenkäypää? Onhan se meidän näkökulmastamme. Vaan mitä luulet Pietarin ajatelleen, kun hän ei varmastikaan matkalla Joppesta Kesareaan tiennyt, mitä häntä lopulta odottaa?

Siinä Pietari matkasi miehittäjävallan suuren herran palvelijoiden ja palkkasotilaan kanssa kohti tuntematonta tukenaan vain Jumalan sana. Pietarin rakkautta koeteltiin varmasti jo matkalla Kesareaan. Ja lopullinen haaste juutalaismiehelle odotti viimeistään Korneliuksen kodin ovesta astuttua. Hän tiesi astuneensa nyt monen sellaisen rajan yli, josta hän joutuisi tilille omiensa seurassa.

Pietari vietiin pois omasta mukavasta ympäristöstään julistamaan evankeliumia sinne, minne hän ei olisi omasta tahdostaan astunut. Tämä oli Jeesuksen esittämä ’rakkaushaaste’. Menetkö sinä Pietari sinne, minne minä sinut lähetän? Menetkö sinä heidän luokseen, kenet minä tahdon rakastaa itselleni? Menetkö silloinkin, kun se on sinusta jotenkin luokkaavaa?

Pietari vastasi tähän haasteeseen myöntävästi ja kulki rakkauden tien alusta loppuun. Vielä voidaan kysyä, että miksi Jumala Pietaria näin haastoi? Koetteliko hän Pietaria? Olisihan Jumala voinut vuodattaa Pyhän Hengen aivan mainiosti ilman, että Pietari tai Jerusalemin seurakunta olisi ollut siitä mitenkään tietoiset.

Kyse ei ollut pelkästä haasteesta Pietarille, vaan käytännössä koko seurakunnalle. Oletteko te todella valmiit tekemään ”Isän tahdon” eli kutsumaan sisariksi ja veljiksi myös näitä Jumalan omia, joiden rakastaminen on teille inhmillisesti mahdotonta? Tätä Jumala kysyi ja peräänkuulutti. Hän tahtoi nähdä, että hänen rajat ylittävä rakkaus todella asuu hänen omiensa parissa. Ja näin viemällä Pietarin Korneliuksen kotiin, seurakunta sai mahdollisuuden heijastaa Jumalan rakkautta jopa ’vihamiehille’.

Keitä ovat meidän aikamme ’Korneliukset’?

Huomasit varmaan, miten Jumalan logiikka toimi? Se ei ollut ’tulkaa’, vaan ’mene’. Edelleen se ei ollut kokoontuminen ’meidän ehdoillamme’, vaan astuminen pois omista ennakkoluuloista heidän edukseen, ketkä Jumala tahtoi rakastaa itselleen.

Olemmeko me valmiit Pietarin tavoin lähtemään sinne, minne Jumala on valmistanut sydämet vastaanottavaiseksi evankeliumin sanomalle? Entä keitä ovat oman aikamme ’Korneliukset’ – he, jotka ’salassa’ janoavat ja etsivät elävän Jumalan kasvoja?

Missä ovat he, jotka odottavat vain sitä, että Jumala lähettää aikamme ’Pietarit’ – sinut ja minut – mukavuusvyöhykkeeltämme heidän luokseen kertomaan, miten evankeliumi toimii ja tekee vapaaksi? Siinä on kysymys, jonka eteen me tänään jokainen asetumme.

Jos evankeliumi on kerran ollut voimallinen muuttamaan sinun elämäsi ja antaa elämällesi tarkoituksen ja sisällön tänäänkin, luulisin sen jakamisen olevan jotain sellaista, että uskallamme tällöin astua oman aikamme Korneliusten koteihin ja niille areenoille, joissa ei ole julistajalla ’kotikenttäetu’.

Eihän se ole sitä, että pidämme sanan itsellämme ja vaadimme ihmisiä tulemaan yksitellen luoksemme. On kyse yksinkertaisesti siitä, että löydämme oman aikamme ’Korneliukset’.

Miksi siis vaadimme ihmisiä tulemaan heille vaikeaan paikkaan – meidän temppeleihimme, jos kerran voisimme tulla puolimatkaan vastaan ja käydä oman aikamme ’Korneliusten koteihin’, mitä ikinä nuo paikat sitten ovatkaan.

Tasoittakaamme mekin tietä oman aikamme Korneliuksille. Käykäämme rukouksiin, että Jumala lähettää heitä luoksemme ja vastavuoroisesti antaa meille rohkeutta kohdata heidät ja mennä rohkeasti heidän elämäänsä jakamaan ikuisen elämän sanomaa.

Tiemme tuskin on yhtään sen helpompi kuin Pietarilla. Meidänkin on uskaltauduttava kohtaamaan niin ’Korneliukset’ kuin uskaltauduttava kohtaamaan heidän vaikutuspiirinsä ihmiset siellä, minne he uskaltautuvat tulemaan.

Nämä asiat selvisivät Pietarille vaiheittain. Ennakkoluulot kaatuivat sitä mukaan, kun hän tuli lähemmäksi Korneliusta. Ehkä oli helpompi ymmärtää Jumalaa, kun kohtasi ihmisen. Mutta oliko silti helpompi rakastaa? Joskus rakastaminen on haastavampaa, mitä lähemmäs tulet.

Miten minä vastaan, kun Jumalan ’somessa’ seinälleni pamahtaa ’rakkaushaaste’? Annanko sen mennä ohi vai tartunko haasteeseen? Mene ja tiedä.

Rakkaushaaste

Uskallanko rukoilla Jumalaa kutsumaan minut ’Korneliuksen’ kotiin?