Minulla on ollut tapana auttaa luomakunnan pieniä olentoja, kun ne joutuvat pulaan meidän ihmisten rakennelmien keskellä. Olen nostanut perhosen toukkia ja etanoita sivuun asfaltilta, vienyt perhosia ulos kodistamme, irrotinpa punkin jalastani ja päästin senkin vapauteen.

Kala lasin takana lähellä mutta kaukana… (Image by geraldrose from Pixabay)

Mutta ennen kuin alat kunnioittaa minua rauhantekijänä, niin tunnustan kyllä, että inhimilliset rajani ovat varsin ahtaat. Pari vuotta sitten maalaisseurakuntaan siirtyneenä pappina suhteeni esimerkiksi kärpäsiin on raaistunut, koska he tunkevat joukolla reviirilleni eivätkä kunnioita sääntöjäni. Tosin annan nykyään niillekin mahdollisuuden. Hämähäkkien kanssa olen liittoutunut, koska olemme samalla puolella kärpäsiin nähden. Ylilyöntejä tulee toki myös hyttysiä kohtaan – etenkin loppukesän vaelluksilla, kun niiden paljous tuottaa tilanteita, joissa rajani ylittyy ja minustakin kehkeytyy julma peto. Mutta periaatteessa siis kunnioitan elämää – sen kaikkia muotoja – olemmehan me täällä yhdessä Luojan aivoituksesta.

Et aina tule ymmärretyksi

Kerroin tästä piirteestäni, jotta ymmärrät minun auttaneen monenlaista elämän pientä olentoa oman matkani aikana. Tiedän, ettei minun pienet tekoni tässä ekosysteemissä suuria saa aikaan, mutta ainakin sen yhden autetun elämään näin pienelläkin teolla on suuri merkitys.

Ongelma näiden pienten olentojen auttamisessa on siinä, ettei meillä ole yhteistä kieltä eikä tapaa kommunikoida. Usein käy niin, että autettava ei ymmärrä tulevansa autetuksi, vaan tekee kaikkensa päästäkseen karkuun. Kuinka pahalta tuntuukaan ohjata ulos perhosta, joka pyrkii kaikin voimin pois auttajansa kämmenten suojasta. Ja ymmärränhän minä tuon pelon, me emme ole samasta maailmasta – kokoluokkamme puolesta.

Hyvä kuva tästä on meriakvaario ja sen hoitaminen. En ole sellaista itse tehnyt, mutta kuulin sen olevan varsin työlästä. Jo veden laadun pitäminen oikeana vaatii miltei kemistin taitoja kaikenlaisine nitraatti- ja ammoniakkipitoisuuksien ylläpitämisineen. Lisäksi veteen lisätään vitamiineja, antibiootteja, sulfaatteja ja entsyymejä. Käytettävä vesi pitää suodattaa lasikuidun ja aktiivihiilen läpi – puhumattakaan kaikesta siitä kasvillisuudesta, mitä akvaarioon pitää istuttaa.

Luulisi kalojen olevan kiitollisia, mutta tämän harrastajan mukaan tilanne on päinvastoin. Aina, kun hänen varjonsa ilmestyy akvaarion ylle ruokinnan ajaksi, kalat pakenivat piiloon lähimpiin kuoriin tai kasvillisuuden joukkoon.

Kyse on vain siitä, että ihminen on liian suuri ja vieras olento näille kaloille. Ja ovatpa hänen tekonsakin käsittämättömiä. Eivät nuo kalat tienneet, että hoitajansa toiminta oli armollista ja elämää ylläpitävää. Jos tämä hoitaja lakkaisi pitämistä yllä veden kemiallista tasapainoa ja ruokkimasta kaloja, loppuisi elämä akvaariosta varsin pian. Mutta hoitaja tekee oman osansa ja saapa hän katsella etäältä akvaarionsa asukkien puuhia ja tulla siitä onnelliseksi.

Pitäisi olla yksi heistä

Näiden kalojen näkemyksen muuttaminen vaatisi muodonmuutosta hoitajalta. Hänen pitäisi muuttua kalaksi ja ”puhua” heille kielellä, jota he ymmärtävät, mikä on tietenkin mahdotonta. Ehkä minäkin pääsisin parempaan sopimukseen hämähäkkien, kärpästen ja jopa hyttystenkin kanssa, jos voisin mennä heidän maailmaansa ja viestiä heille asioita minun näkökulmasta. Ja olisihan se kätevämpää muuttua hetkeksi perhoseksi ja opastaa eksynyt perhonen takaisin ulkotiloihin.

Monesti meillä ihmisillä on jo keskenämmekin tämä sama ongelma. Emme ymmärrä toistemme kieltä tai ajattelua ja saatammepa jopa pelätä erilaisia ihmisiä ja etenkin eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Siinä me sitten olemme kuin akvaarion lasilla ihmettelemässä, miksi tuo toinen ei ymmärrä minua. Minun pitäisi olla yksi heistä, ymmärtääkseni heitä. Joku viisas onkin sanonut, että et voi auttaa toista ihmistä, jos et ole kulkenut ensin yhtä matkaa hänen kengissään.

Mutta tämä on vasta pientä. Mietipä meidän Jumalaamme. Miten niin suuri, valtava ja erilainen Jumala voisi lähestyä luomakuntansa yhtä pientä ihmistä? Miten hän voisi puhua ihmiselle niin, että tämä ymmärtää häntä?

Niinpä niin, tässä se ihme vasta onkin. Nimittäin Raamatun mukaan Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, teki juuri sen, mitä me luulemme mahdottomaksi. Jumala syntyi maan päälle ihmislapsena.

Jumalan ihme

Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan varsin seikkaperäisesti siitä, miten Jumala päätti tavoittaa pelokkaan ihmisen, joka niiden kalojen tapaan aina piiloutui, kun Jumala yritti tulla lähelle. Kuuntelepa.

”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan… Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. ” (Joh. 1:9-11, 14)

Hänen kauttaan kaikki luotiin, mutta niin kuin Johannes kirjoittaa, ”mutta se {maailma} ei tuntenut häntä”. Mutta Jumala ei antanut periksi. Tämä Jumala, joka on luonut kaiken aineen, otti itse muodon sen sisällä, että pystyy puhumaan pelokkaalle ihmiselle hänen omaa kieltään hahmossa, jota hänen ei tarvitse pelätä.

Aivan niin kuin näytelmäkirjailija olisi kyennyt muuttumaan omaksi hahmokseen omassa näytelmässään. Jumala kirjoitti tämän maailmankaikkeuden tarinan käyttäen todellisia ihmisiä todellisen historian sivuilla. Ja kaiken huipennus pelastushistoriassa on se, että ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan”.

Mietipä tätä ja sen kautta omaa arvoasi ihmisenä. Jumala ei ’vain’ huolehdi meidän elinympäristöstämme ja katsele lasisen seinän takaa meidän puuhiamme. Hän on valmistanut kaiken niin, että kykenee olemaan yhteydessä meihin ja pelastamaan meidät itseltämme.

Näin suuri Jumala meillä on. Hänen suuruutensa on siinä, että tulee jopa pienen pieneksi tehdäkseen keskellämme suuren suurta.