Olen kirjoittanut syksyn aikana näystä, sen arvosta ja siitä, miten näyn reaalinen arvo muodostuu vasta, kun seurakunta lähtee elämään näkyä todeksi.

Eläminen näyssä ei tarkoita elämää menneessä eikä se tarkoita myöskään elämistä tulevassa. Näyssä eläminen tarkoittaa tämän päivän valintojen tekemistä sen perusteella, mistä olemme tulossa ja minne näyn vieminä olemme matkalla.

Toki elämässä tapahtuu ihmisen näkökulmasta odottamattomia käänteitä, mitä ei kukaan osaa ennakoida, mutta tällöinkin näky antaa suunnan minne päin uskomme olevamme matkalla. Vaikka askel horjuu ja hapuilemme ehkä pimeässäkin etsien oikeaa suuntaa, näky auttaa korjaamaan suunnan takaisin siinne, minne mennään.

Ihmisen näkökulmasta näyn lopullinen toteutuminen – ts. täydellistyminen – on usein yllättävä. Harvoin näky toteutuu täsmälleen juuri sillä tavalla kuin olimme matkalla näkyyn sen kuvitelleet tapahtuvan. Olimme laskelmoineet asioiden toteutuvan kenties eri tavoin, mitä Jumala lopulta teki ja miltä näky näytti. Kenties olimme nähneet osan näystä oikein, mutta emme osanneet katsoa suuremmin, minkä tähden jotain jäi kuitenkin näkemättä.

Tästä on hyvä esimerkki erilaiset visuaaliset harhakuvat, joita kun katsoo eri kulmasta, aivot tuottavat erilaisen lopputuloksen ja näemme jotain aivan muuta, mitä ensisilmäyksellä. Tiedät varmaan, mitä tarkoitan; esimerkiksi kuva ’tanssivasta elefantista’ tai siluettikuvat, joihin on kätketty kaksi tai useampi kuvaa, kun vain katsoo kuvaa toisin.

Jumalan antaman näyn täydellistymisessä on kyse samasta asiasta. Ihminen näkee ensin jotain, mutta kun hän katsoo samaa näkyä hieman eri perspektiivistä tai tulee ajassa lähemmäksi täydellistymisen hetkeä, näky kirkastuu ja ’muuttaa muotoaan’. Se, mitä ei osannut aiemmin nähdä, tulee ilmeiseksi ja ymmärrettäväksi. Ja voi olla, että vasta lähellä täydellistymistä ymmärtää Jumalan näylle antaman tarkoituksen.

Ja ajattele – samaan aikaan, kun ihminen kipuilee näyn tulkinnan kanssa, Jumala tietää koko ajan tarkalleen, miten näky hakee muotonsa ajassa ja miten se lopulta täydellistyy. Mikä ihmiselle on salassa, se on Jumalalle kuin avoin kirja.

Väitän, että jos näkisimme lopputuloksen tarkasti jo lähtötilanteessa, moni meistä ehkä jättäisi leikin siihen, koska ei yksinkertaisesti pystyisi uskomaan näkyä todeksi. Tai ehkä leikki jäisi kesken sen tähden, että alkaisimme mittailla itseämme näyn edessä ja toteisimme jäävämme ’alamittaisiksi’, mutta Kristuksen suuruuttahan näyn edessä pitäisi mitata! Näistä syistä väitän edelleen, että on suuri siunaus, kun seurakunnalle annettu näky ei ole tarkka kuin valokuva, vaan aavistuksen hämärän peitossa, jotta me uskallamme jättää Jumalalle tilaa sen toteuttamisessa.

Tässä tekstissä käsittelen Jumalan antaman näyn täydellistymisen periaatetta profeetta Sakarjan kahdeksan yöllisen näyn sarjan ja niistä erityisesti ensimmäisen näyn dialogin avulla. Lähdetäänpä matkaan.

”Dareioksen toisena hallitusvuotena, yhdennentoista kuukauden eli sebat-kuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä, tuli Herran sana profeetta Sakarjalle, Berekjan pojalle, Iddon pojanpojalle. Profeetta kertoo:
Minä näin yöllä näyn. Mies ratsasti punaruskealla hevosella ja pysähtyi myrttipensaita kasvavaan laaksoon. Hänen jäljessään ratsasti toisia miehiä punaruskeilla, vaaleanruskeilla ja valkoisilla hevosilla.
Minä kysyin: ’Herrani, keitä nämä ratsastajat ovat?’ Enkeli, joka puhui kanssani, vastasi: ’Sinä saat tietää, keitä he ovat.’
. . . Enkeli, joka puhui kanssani, lausui minulle: ’Julista ja sano: Näin sanoo Herra Sebaot:’”  (Sak. 1:7-9, 14)

Sakarjan taustaa

Yölliset näyt ovat Sakarjan kirjan aloittavasta ensimmäisestä osasta (Sak. 1-8), josta valtaosan vie yhteensä kahdeksan näyn sarjalla (Sak. 1:7-6:9). Sakarja saattoi nähdä kaikki kahdeksan näkyä samana yönä, mutta teksti ei välttämättä vaadi tätä tulkintaa. Joka tapauksessa hän sai ensimmäisen näyn Dareioksen toisena hallintavuotena sen 24. päivä 11. kuukautena eli helmikuun 15. vuonna 519 eKr.

Kaikki Sakarjan kahdeksan näkyä etenevät aikajärjestyksessä lähtien Sakarjan omasta ajasta ja ulottuen aina messiaan tulemiseen ja viimeisiin päiviin saakka. Selkokielellä sanottuna Sakarjan näyt ottivat toteutuakseen puolen vuosituhannen mittaisen ajanjakson ja lopullinen toteutuminen odottaa aikaansa yhä.

Lienee sanomatta selvää, ettei Sakarja itse sen enempää kuin hänen aikalaisensa saaneet siis todistaa näkyjen lopullisesta toteutumisesta. He eivät nähneet Jumalan näyn täydellistymistä, mutta siitä huolimatta näyillä oli suuri merkitys jo heille, kun he ottivat askeleita näkyjen suuntaan omassa ajassaan. Vaikka täydellistyminen odotti puolen vuosituhannen päässä, näyt puhuivat jo Sakarjan aikalaisille.

Jos ajattelet, että Sakarjan näkyjen lopullinen täydellistyminen odotti ennen ensimmäistä suurta merkkipaalua puoli vuosituhatta messiaan tulemiseen saakka, niin miten ihmeessä Sakarjan aikalaiset saattoivat koetella Sakarjan näkyjen oikeellisuuden? Tai miten esimerkiksi pappi Esra pystyi vakuuttumaan näyistä jopa niin, että hän liitti Sakarjan tekstin osaksi ’pienten profeettojen’ kääröä eli tunnustettuihin jumalanpalvelusteksteihin vain muutama vuosikymmen myöhemmin näkyjen kirjoittamisesta ja kuitenkin satoja vuosia ennen näkyjen täydellistymisen aikaa?

Ratkaisu ei ollut helppo, koska olihan Mooseksen laissa selkeä ohje profeetan sanoman koettelemisesta:

”Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.” (5. Moos. 18:22)

Miten Sakarjan aikalaiset koettelivat hänen näkynsä? Meille se on varsin helppoa, kun olemme nähneet enemmän, mutta miten he sen tekivät? Tämä on kysymys, johon mekin joudumme vastaamaan seurakunnallemme tai itsellemme lasketun ’pienemmän’ näyn osalta.

Vastaus esitettyyn kysymykseen ei ole yksiselitteinen. Uskon Sakarjan aikalaisten vakuuttuneen Sakarjan näkyjen oikeellisuudesta sen hedelmän perusteella, mitä he Sakarjan elämässä näkivät sekä siinä, mitä muuta Sakarja oli puhunut Herran nimissä ja oli osoittautunut totuudelliseksi. Ja nostipa Jumala Sakarjan tueksi samaan aikaan myös profeetta Haggain, jonka viesti oli saman suuntainen.

Sakarjan näyn tulkinnassa auttoi toki sekin, että näky toteutui ajassa pala palalta. He siis näkivät, miten näky oli alkanut toteutumaan oikein jo heidän aikanaan, joten ei ollut syytä epäillä, etteikö myöhemmin odottanut osuus näystä toteutuisi. Ei ollut siis merkitystä sillä, että tuskin kukaan Sakarjan aikalaisista näki ’oikein’ sitä, miten näkyjen sarja lopulta täydellistyisi. Heille riitti, että he uskoivat kaiken tapahtuvan ja he elivät näyn mukaan siltä osin, mitä se heidän ajassaan tarkoitti. Täydellistyminen jäi Jumalan ja tulevien sukupolvien huoleksi, he hoitivat oman osuutensa ja välittivät viestikapulan edelleen seuraavalle sukupolvelle.

Poimintoja ensimmäisestä näystä

Alussa jo osittain siteerattu ensimmäinen näky (Sak. 1:7-17) on rinnakkainen viimeiselle kahdeksalle näylle (Sak. 6:1-8), koska kummassakin esiintyy neljänlaisia hevosia. Ensimmäinen näky on toivon näkymä Sakarjan nykyhetkeen, kun taas neljäs (Sak. 3:1-10) ja viides näky (Sak. 4:1-11) puhuvat Kristuksesta. Viimeiset kaksi näkyä puhuvat tuomiosta (Sak. 5:5-11; Sak. 6:1-8).

Jumalan näkökulmasta koko kahdeksan näyn sarja piirtyy valmiina hänen eteensä. Hän tiesi tarkoin jo ennen aikojen alkua, miten näky toteutuu ja millä tavoin se näkyy ihmisten ajassa eri sukupolville. Jumalalle ei ollut yllätys, että hänen Poikansa syntyy heprealaiseen Juudan sukuun ajanlaskun alussa mitä alhaisimpiin olosuhteisiin ja elää suurimman osan elämää Galileassa tavallisena puusepän poikana.

Jumalan näkökulmasta hänen Sakarjalle jakamansa näkyjen sarja oli täydellistynyt jo silloin, kun Sakarja sai näki asiat vielä varsin hämärästi. Sakarja ja hänen aikalaisensa eivät voineet kuin arvuutella ja ennakoida haparoiden sitä tapaa, miten näyt täydellistyvät ajassa ja minkälaisella aikajanalla niissä liikutaan.

En käy tässä tulkitsemaan Sakarjan näkyjen sisältöä enempää, mutta tahdon ottaa esiin muutaman kohdan vuoropuhelusta, jota Sakarja käy ensimmäisessä näyssä Jumalan enkelin kanssa. Aloitetaan jakeesta kahdeksan:

”Minä näin yöllä näyn. Mies ratsasti punaruskealla hevosella ja pysähtyi myrttipensaita kasvavaan laaksoon…” (Sak. 1:8a)

Kerronta alkaa suoraan siitä, että profeetta sai yöllä näyn Jumalalta. Missään ei mainita, että hän olisi näkyä erityisesti etsinyt tai anonut, mutta kun näky tuli, hän oli hyvin tietoinen siitä, että näky on Jumalan antama. Uskon, että Sakarja näki unia siinä, missä muutkin ihmiset, joten tämä näky oli jollain tavalla poikkeuksellinen.

Sakarja ei lähtenyt selittämään ja tulkitsemaan näkyä omin keinoin. Hän jakoi näystä vain sen, mitä hän näki. Sakarja ei käynyt kiireen vilkkaan keksimään hevosille merkityksiä ja osoittamaan omaa kompetenssiaan profeettana. Hänellä ei ollut tarve näyttää omaa etevyyttään. Häntä kiinnosti vain se, että Jumalan jakama viesti välttyisi tarkasti eteenpäin häneltä kuulijoille ja lukijoille. Mitä sitten tapahtuu seuraavaksi jakeessa yhdeksän, kun profeetta on saanut näyn?

”Minä kysyin: ’Herrani, keitä nämä ratsastajat ovat?’ Enkeli, joka puhui kanssani, vastasi: ’Sinä saat tietää, keitä he ovat.’” (Sak. 1:9)

Sakarja ei ymmärrä näkemäänsä eikä hänelle ole ongelma tunnustaa pienuuttaan Jumalan näyn edessä. Hän siis pyytää apua sen tulkitsemiseen. Hän saa pyyntöön myönteisen vastauksen, kun enkeli lupaa hänelle lisää valoa näyn tulkintaan.

Oleellisinta näyn edessä on kysyminen. Kuinka usein itse jätän kysymättä, vaikka en ymmärrä? Miksi jättäisin kysymättä, jos tarvitsen lisävaloa kyetäkseni navigoimaan oikein? Tämä on meidän uskovien ’helmasynti’ näyn tulkinnassa ja maastouttamisessa; kuvittelemme tietävämme tarpeeksi, joten jätämme kysymättä silloin, kun olisi vielä kysymyksen aika. Tästä ihmisen väärästä itsetietoisuudesta muistuttaa myös kiinalainen sananlasku:

”Hän joka tietää kaikki vastaukset ei ole kysynyt kaikkia kysymyksiä.” (Konfutse)

Toinen oppitunti kysymisestä näyn edessä on siinä, keneltä kysymme. Sakarja lähestyi enkeliä / Jumalaa, kun hän etsi lisävaloa näyn tulkintaan. Tämän kuuluu olla samoin se suunta, jonne me ensisijaisesti käännymme kysymyksinemme, kun näyn soveltaminen nykyhetkeen askarruttaa mieltä. Kuinka usein jätämme kysymättä Herralta ja kiirehdimme jo tekemään omat päätelmämme tai kysymme neuvoa toinen toisiltamme tai ulkopuolisilta ’konsulteilta’, vaikka olisi aika kuulostella Herraa Jumalaa? Ehkä painokkain vastaus olisi kuitenkin saatavilla Jumalan luota. Hänen puhettahan näky on, joten miten kukaan muu sitä voi meille yhtä hyvin avata kuin hän, joka viestin on liikkeelle laskenut.

Ja lopuksi vielä jakeesta 14 poimin vielä kolmannen periaatteen näyn edessä:

”Enkeli, joka puhui kanssani, lausui minulle: ”Julista ja sano: Näin sanoo Herra Sebaot…” (Sak. 1:14a)

Selvitettyään ensimmäisen näyn riittävän perusteellisesti Sakarjalle, enkeli kehottaa Sakarjaa julistamaan ja puhumaan edelleen siitä näystä, joka hänelle on annettu. En usko, että näyn selvittyä Sakarja tutkisteli näkyä vain itsekseen, totesi sen hyväksi, kirjoitti sen ylös ja laittoi pöytälaatikkoon odottamana toteutumista.

Sakarja otti näyn todesta ja hän tiesi, että se on Jumalan antama suuntaviitta, joten Sakarja julisti sitä ja puhui siitä aina kyllästymiseen saakka kaikille heille, keitä näky koski. Mitä merkitystä on viestillä, joka ei astu olemaan. Ketä koskettaa pöytälaatikkoon tai mieleen kätketyt sanat, jotka eivät koskaan löydä kohdettaan?

Jumala ei laske seurakunnalle näkyä pöytälaatikkoon, josta se kaivetaan esiin vain silloin, kun mietitään tulevan kauden ohjelmaa. Seurakunnalle laskettu näky on tarkoitettu elämään tässä päivässä ja ohjaamaan seurakuntaa joka käänteessä. Me puhumme näystä toinen toisillemme aina kyllästymiseen saakka, jotta näky alkaa elää keskellämme. Ja jos meillä ei ole näkyä, mistä puhua, olisiko jo korkea aika alkaa kysyä sitä Jumalalta? Puuhastelu puuhan vuoksi on kuollutta elämää.

Jumala antaa näyn profeetalle tai seurakunnalle, koska hän tahtoo ohjata sen avulla seurakuntaa suuntaan, minne hän tahtoo sitä kuljettaa suuressa näyssä. Ei ole merkitystä sillä,näkeekö näyssä matkaava tarkasti sen, miten näky täydellistyy jonain päivänä. Ei ole merkitystä, vaikka päämäärä olisi sumuinen. Riittää, että näky on riittävä antamaan suunnan tälle päivälle. Merkitystä on vain sillä, että näky on osa joka päiväistä arkea, jotta matkaamme näyn suuntaan.

Jumalan näyn täydellistyminen

Vielä lopuksi muutama sana Jumalan antaman näyn täydellistymisestä, vaikka tässä hoenkin asiaa jo kyllästymiseen saakka. Kuten edellä kirjoitin, Jumalan näkökulmasta Sakarjan kaikkien kahdeksan näyn sarja piirtyi valmiina hänen eteensä jo aikojen alussa. Hän tiesi tarkoin, miten näky toteutuu ja millä tavoin se näkyy ihmisten ajassa.

Jumalalle ei ollut yllätys, että hänen Poikansa syntyy heprealaiseen Juudan sukuun ajanlaskun alussa. Ei ollut yllätys sekään, että hänen Poikansa syntyy mitä alhaisimpiin olosuhteisiin ja elää suurimman osan elämää Galileassa tavallisena puusepän poikana. Herralle ei ollut yllätys, että kuninkaallisista kuninkaallisin Jeesus viettää elämänsä ensimmäiset päivät tallin seimessä (Luuk 2:6-7) ja sittemmin hän lähtee perheensä kanssa maanpakoon Egyptiin (Matt. 2:14-15). Sen enempää Jumalalle ei ollut ongelma nähdä Jeesuksen elämää aina siihen päivään saakka, kun tämä aloitti julkisen toimintansa ja antoi itsensä kuolemaan ristillä.

Mitä luulet, miten Sakarja tai hänen aikalaisensa ajattelivat näkyjen tapahtuvan? Näkivätkö he Jeesus lapsen eläinten syöttökaukalossa ja luvatun messiaan roikkumassa häpeässä ristin puulla? Olisivatko he edes olleet valmiit ’ostamaan’ tarkan näyn siitä, miten Jumala aikoo pelastaa ihmiskunnan? Ehkä heidän mielikuvansa tulevasta oli heille itselleen helpommin tartuttava.

Se, että Sakarjan aikalaiset tai tuon puolen vuosituhannen aikana eläneet sukupolvet eivät tienneet asioiden tarkkaa toteutumista, ei estänyt heitä elämään näyn mukaan.

Ihmisen kannalta oleellisinta näyssä ei ole tietää tarkasti, miten kaikki tapahtuu, missä mittakaavassa asiat toteutuvat tai milloin näky on täydellistynyt. Oleellista on ottaa näystä suunta kuluvaan päivään ja hetkeen.

Pysy uskollisena näylle ja kysy Herralta, miten hän tahtoo sinun elävän. Meidän kenenkään ei tarvitse tänään tietää tarkalleen sitäkään, miten Kristuksen toinen tulemus tapahtuu, milloin se tapahtuu ja mitä sitä ennen pitää vielä tapahtua. Riittää vallan hyvin, että tiedämme sen tapahtuvan ja tiedämme sen olevan meille suuri voiton päivä. Ja tämä tietoisuus olkoon motivaatiomme tähän päivään.

Riittää edelleen vallan hyvin, että olemme oikeassa suunnassa näkyyn nähden tänään ja teemme osamme siinä, että ”pyhät tulevat valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (Ef. 4:12). Siinä on osuus, joka meille on tästä suuresta näystä luotettu juuri tänään.

Ja mitä tulee siihen, mitä se tarkoittaa käytännössä meille tänään, uskon Jumalan johtavan meitä siinä ja antavan jokaiselle paikalliselle seurakunnalle riittävän selkeän näyn sen tavoittamiseksi. Ja tuokin näky selkenee ja kirkastuu, kunnes näemme sen valmiina – täydellistyneenä Jumalan mittoihin.

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa näyn täydellistyminen?
Mitä tarkoittaa näyn eläminen?