Päivän evankeliumiteksti on apostoli Tuomaan ja ylösnousseen Kristuksen kohtaamisesta. Se on lempitekstejäni, mutta puhuin siitä vuosi sitten, joten valitsen nyt käsitellä päivän teksteistä Apostolien tekojen ja Psalmin tekstit (Ap. t. 4:32-35; Ps. 133).

Jos ihmettelet, miksi nostan ne kummatkin esiin, vaikka Apostolien tekojen tekstissä riittää ainesta vaikka useampaan saarnaan, syy on se, että tekstit puhuvat samasta asiasta. Nostan psalmin tekstin selittämään toista tekstiämme, mikä helpottaa meitä pysymään tekstin ydinasiassa.

Tekstit

Luetaan tekstit ja kerron sen jälkeen lyhyesti psalmin tekstistä ennen kuin paneudumme tähän toiseen. Aloitetaan silti Apostolien tekojen tekstistä.

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan.” (Ap. t. 4:32-35)

Ja heti perään selittämättä siteerataan tämän lyhyt psalmi.

”Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä! Se on kuin kallista tuoksuöljyä, joka valuu hiuksista parralle, Aaronin parralle, ja siitä hänen viittansa reunuksiin. Se on kuin aamun kaste, joka Hermonilta laskeutuu Siionin huipuille. Siionille Herra on antanut siunauksensa: siellä on elämä, ikuinen elämä.” (Ps. 133)

On mielenkiintoista, miten ihmismieli tarttuu asioihin. Tämän huomaa usein palavereissa ja hallitustyöskentelyssä. Ei ole näet ollenkaan harvinaista, että keskustelu ajautuu käsiteltävästä pääasiasta syvään pohdintaan asian vierestä liittyen johonkin pieneen yksityiskohtaan, mikä ei ole varsinaisen kannalta edes oleellinen.

Tämä sama ilmiö tapahtuu silloin tällöin Raamatun tekstien edessä. Sen sijaan, että pysymme tekstin isossa kuvassa, aloitamme innolla tarkastelemaan jotain pientä yksityiskohtaa.

Tämä on varteenotettava ’vaara’ kummankin näiden tekstien kohdalla. Tulkintaa helpottaa, kun teksteihin soveltaa äidinkielen tunnilla opittua asiatekstin kirjoittamisen periaatetta, että pääasia kannattaa sanoa heti kappaleen alussa, että lukija havahtuu siihen.

Näin on tehty kummassakin tekstissämme. Ja, kun nämä lauseet laittaa rinnakkain, huomaa, että tekstit todellakin puhuvat samasta asiasta, vaikka ensilukemalta siltä ei saattanut tuntuakaan.

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

”Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä!”

Muutama havainto psalmin tekstistä

Katsotaan lyhyesti psalmin 133 tekstiä ennen kuin palaamme tuohon Apostolien tekojen tekstiin. Lyhyen psalmin vertauskuvat osoittavat kaikki sen ensimmäiseen jakeeseen ja korostavat sen arvoa ja ihanuutta:

”Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä!”

Psalmin synnystä on olemassa erilaisia tulkintoja; todennäköisintä on, että se kuvaa pakkosiirtolaisuudesta palanneita pappeja ja leeviläisiä, jotka saivat palata uudelleen rakennettuun Jumalan pyhäkköön häntä palvelemaan.

Tämä psalmi sekä sitä edeltävä ja seuraava psalmi käsittelevät samaa aihetta. Psalmissa 132 Herraa rukoillaan astumaan temppeliin ja vuodattamaan siunauksensa. Tässä psalmissa 133 puolestaan puhutaan kuinka temppelissä palvelemisen kaunis järjestys ja harmonia ovat mitä arvokkain lahja Jumalan silmissä. Ja tätä seuraavassa psalmissa 134 kehotetaan ahkeruuteen ja valppauteen temppelin tehtävien hoitamisessa.

Veljesyhteys tässä psalmissa viittaa jumalanpalvelukseen ja yhteyteen temppelissä Vanhan testamentin aikana. Vastaavasti Apostolien teoissa puhutaan samasta asiasta, mutta nyt vain Uuden testamentin seurakunnan näkökulmasta.

Psalmi siis korostaa, miten hyvää ja suloista on ykseys ”veljien kesken” – siis saman perheen, saman kristillisen yhteisön ja Taivasten valtakunnan kansalaisten kesken. Miksi ei siis niin olisi jopa koko ihmiskunnan suuressa perheessä – mikä varmaan onkin lunastustyön lopullinen huipennus.

Psalmisti vertaa yhteyden ’tuoksua’ pyhän voiteluöljyn tuoksuun (2. Moos. 30:23). Tuoksun on ollut hyvin miellyttävä, minkä tähden se sopii vertauskuvana veljellisen rakkauden hedelmästä. Huomaa, että tuoksu on seuraus öljyn käytöstä. Samoin yhteinen sopuisa elämä välittää oman tuoksunsa.

Toiseksi psalmisti vertaa yhteyttä Hermonin kasteeseen, joka laskeutui Siionin vuorille (5. Moos. 4:48). Tällä vuorella kastetta oli tunnetusti runsaasti, sillä jopa kuivalla säällä, aamukaste kasteli teltat märiksi niin kuin olisi satanut koko yön. Tämä vertauskuva korostaa paitsi runsautta myös erityisyyttä. Hermonin kaste oli tunnettu tästä. Mutta yhtä kaikki, tämäkin kuva korostaa sopuisan yhteyden erityisyyttä Jumalan silmissä.

Takaisin Apostolien tekojen tekstiin

Ja nyt palataan takaisin varsinaiseen tekstiimme, eli tuttuun kohtaan Apostolien teoista. On mielenkiintoista panna merkille, mihin huomio tässä lyhyessä Apostolien tekojen sitaatissa yleensä kohdistuu. Oman kokemukseni mukaan tyypillisesti tekstistä nostetaan kohdat, kuten

”Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä”

”Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan.”

Ja näin löydämme itsemme keskustelemasta siitä, kuinka tämän tekstin perusteella hyväosaisten kuuluu jakaa omaisuutensa yhteiseen hyvään tai sitten ei. Täysin huomiotta jää se tosiasia, miksi asia lienee mainitun tekstissä siksi, että vähävaraisten seurakuntalaisten talousahdinkoon olivat syynä juutalaisyhteisön kristityille asettamat ’talouspakotteet’. Jerusalemissa oli näet tapana kutsua köyhät koolle temppeliin ja antaa heidän syödä uhreista jäänyttä ruokaa. Mutta koska papisto ja vallanpitäjät kääntyivät Kristusta ja kristinuskoa vastaan, kristityille köyhille tätä etua ei enää ollut tarjolla. Tästä syystä uskovat avasivat vastaavan mahdollisuuden ’omille köyhilleen’, jotta heiltäkään ei puuttunut mitään. Kauanko tätä jatkui, sitä emme tiedä.

Mutta seurakunnan köyhien ahdinkoa ei mainittu tekstissä siksi, että se olisi ollut tekstikappaleen pääasia. Niin kuin alussa totesin, pääasia sanottiin heti tekstin alussa:

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

Ruoka-apu ja yhteinen omistus olivat seuraus ensiksi mainitusta – ei toisin päin. Tämä sääntö toimi niin, että kun ensin kaikki velvoitetaan yhteisomistukseen, niin siitä seuraisi se, että kohta heillä on ”yksi sydän ja yksi sielu”. Ei se niin mene. Marxin teorian – ja myöhemmin kommunistisen manifestin – sovellukset todistivat, ettei se ihmisen itsekeskeisyys yksityisen omistamisen kieltämisellä katoa. Ja tasapuolisuuden nimissä totean, ettei tosin sen enempää kapitalismi tai vapaa markkinatalous –ole nekään ihmisen itsekeskeisyyttä ja ahneutta onnistuneet suitsimaan. Ongelma on syvemmällä.

Jotta aidosti syntyy tilanne, että ihmisjoukolla on ”yksi sydän ja yksi sielu”, tarvitaan muutos sydämen tasolla ja usein jopa niin syvä, ettei siihen ihminen kykene ilman ulkopuolista apua.

Eli ruoka-apu ja yhteinen omistus olivat seuraus siitä, että ”koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu” -ei toisinpäin. Ne olivat sitä psalmistin mainitsemaa pyhän voiteluöljyn tuoksua ja ”Hermonin kasteen” runsautta, eikö niin? Psalmisti saa sen kuulostaa niin kauniin runolliselta.

Lienemme siis yhtä mieltä siitä, varsinainen uutinen ja asia oli siinä, että

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

Onkin parempi tänään peilata alkuseurakunnan ihmettä täällä meidän keskellämme olevaan. Mieluummin kuin yritämme matkia heissä syntynyttä hedelmää, lienee parempi miettiä, miten sama ihana pyhän voiteluöljyn tuoksu välittyy miestä luonnostaan? Entä millä tavalla meidän yhteytemme on erityisen kuuluisa runsaudestaan – niin kuin ”Hermonin kaste”?

Älkäämme ruoskiko itseämme esittämällä jotain sellaisia vaatimuksia toinen toisillemme, jotka eivät tosiasiassa nouse ”yhdestä sydämestä ja sielusta”. Muistetaan, että ne ovat seuraus ja merkki siitä, mikä jo on.

Eihän ruokaakaan tehdä vain siksi, että se siitä tulee hyvä tuoksu? Tuoksu on tärkeä, mutta se on seuraus hyvästä ruoasta. Ei tuoksua keinotekoisesti tekemällä synny hyvää ruokaa.

Ei itsestäänselvyys

Tahdon korostaa sitä, ettei uskovien ”yksi sydän ja yksi sielu” ollut mikään itsestäänselvyys, vaan kyseessä on ihme – Jumalan ihme.

Diogenes Laertius kertoo teoksessaan Aristoteleen (384 eKr.) aikanaan vastanneen kysymykseen ”Mikä on ystävä?”. Hän vastasi näin: ”yksi sielu asuu kahdessa ruumiissa”. Tässä on suuri viisaus ja samaan aikaan me jokainen koemme pienuutta Aristoteleen esittämän ihanteen edessä.

Mutta ajattelepa, mitä Aristoteles olisikaan ajatellut ja sanonut, jos hän olisi omin silmin nähnyt Apostolien tekojen ajan Jeesuksen seuraajien joukon. Siinä oli yksi sielu, joka asui 5000 ruumiissa! Ja tämä jos mikä on ihmeiden ihme!

Entä mistä tämä ihme johtui? Ehkä sillä oli jotain tekemistä sen kanssa, mitä tapahtui pääsiäisenä. Tähän viittaa tekstimme, joka sanoi seuraavaa:

”Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin.” (Ap. t. 4:33)

Itsekin olen niin kasvanut tähän puhumisen kulttuuriin, että sanasta todistaa tulee ensimmäisenä mieleen julistaminen – joten olisiko ”todistivat voimallisesti” sitten huutamista? Ehkä kyse oli kuitenkin todistamisesta vähän laajemmin. Tiedätkö, kun ihmisen elämässä tapahtuu muutos, niin hänestä näkee sen. Jos joku muuttaa elämäntapojaan, ruokavaliota, tms., niin ulkoiset tekijät todistavat, mitä ihminen vain kertoo tehneensä.

Sama koskee apostolien todistusta. Ei sen voimallisuus perustunut suuriin keuhkoihin, vaan siihen, että ihmiset näkivät itse muutoksen apostoleissa ja Herran seuraajissa. Apostolit vain kertoivat, mitä oli tapahtunut. He puhuivat ”Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta” ja siitä oli seurannut se, että ”Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin”.

Ja mitenkö tuo ”Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin” sitten näkyi ulkopuolisille? No, ehkä se oli sitä ”Hermonin kastetta”, ”pyhän voiteluöljyn tuoksua” ja sitä, että ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

Nämä asiat on kerrottu vain siksi, että ne todistivat suuremmasta sisäisestä ihmeestä. Tiedätkö, kun jokin asia on sisäinen – laitettu piiloon laatikon sisään – tai tässä tapauksessa ihmisen sydämeen, niin ainoa tapa saada selville sen olemassaolo ja tarkoitus, on tarkastella sen vaikutusta ulkoiseen ympäristöön. Ulos välittyvä vaikutus todistaa siitä, mitä siellä laatikossa on!

Samoin sydämen kätköihin piilotettu ”armon osallisuus” on se jokin, josta todistaa se, mitä siitä ulkoiseen maailmaan välittyy.

Suurin ihme

On tässä ollut ihmettä kerrakseen, mistä olemme saaneet lukea hyvän todistuksen. Ja tämä oli kiteytetty tekstissä sanoihin

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

Mutta mikä sen sai aikaan, on ”Herran Jeesuksen ylösnousemus” ja siitä seurannut sydämen kääntymyksen ihme, joka syntyi siitä, että ”Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin.”

He olivat tulleet valoon ja nähneet itsensä valossa. Ja kun sinä näet itsesi valossa, sinä koet tarpeen saada osaksi armon. Ja jos et tuota tarvetta koe, kannattaa vielä tarkistaa, että todella seisot valossa, etkä ole edelleen jonkin viikunanlehden takana piilossa.

Kun sitten valo paljastaa, mitä tekoa on ihminen itsessään, avautuu tila ottaa vastaan Jumalan armo ”Herran Jeesuksen ylösnousemuksessa”. Ja kun tämä tapahtuu paitsi yhdelle – niin kaikille niille, jotka ovat turvansa laittaneet ”Herran Jeesuksen ylösnousemukseen”, niin siitä seuraa se, että

”Jumalan armo on heidän kaikkien osana runsain määrin.”

Ja tässä kohtaa, kun sisäistät eläväsi puhtaasti armosta, niin ei ole enää niitä asioita, joita pitää häpeillen salata ja peitellä. Ehkä se ei tarkoita sitä, että Jumalan lapsina palaamme täydelliseen lapsen viattomuuden tilaan, mutta sen se ainakin tarkoittaa, että armosta osallisina me osaamme suhtautua toinen toisiimme sillä samalla armollisuudella, jolla Herra meihin suhtautuu.

Ja kun tämä tapahtuu meissä, niin siitä seuraa se ihme, että

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

Ja tämä puolestaan saa meidät tihkumaan sitä ”Hermonin kastetta” ja tuoksumaan ”pyhän voiteluöljyn tuoksua”. Kun sydämessä ja mielessä tapahtuu muutos, se heijastuu elämäämme.

Konkretiaa

Yritänpä vielä havainnollistaa käytännössä, mitä tarkoitan sillä, että sydämen ja mielen muutos heijastuu elämäämme. Se, mitä sydämessä tapahtui, vaikuttaa meidän ajatteluumme ja toimintaamme.

Vastaava ilmiö tapahtuu muissakin asioissa, joten otan yhden käytännön esimerkin omasta elämästäni. Sen kautta yritän avata siitä, miten jopa pieni muutos ajattelussa, voi tuottaa merkittävän muutoksen elämässä.

En tiedä oletko kuullut lausetta ”memento mori”? Se tuli tunnetuksi Rooman suuruuden ajoilta. Kertomuksen mukaan tuo lause annettiin orjalle tehtäväksi kuiskata toistuvasti voittoisan sotapäällikön korvaan, kun hän lipui vaunussaan voittokulkueen kärjessä juhlittuna kaupunkiin.

Sanat ”memento mori” tarkoittavat ”muista kuolevaisuutesi” tai ”muista kuolevasi”. Sen sisäistäminen riisuu ihmisen turhasta ylpeydestä ja toisaalta pukee hänet elämään tätä päivää ja hetkeä täydellisenä Jumalan lahjana. Kun ymmärtää ajallisen elämän katoavaisuuden, se auttaa ihmistä arvostamaan oikein päiväänsä.

Kun siis muistutan itseäni ennen nukkumaan menoa siitä, etten välttämättä aamulla herää. Vastaavasti aamulla muistutan itseäni siitä, etten välttämättä illalla enää käy nukkumaan. Se ei lamauta minua, vaan päinvastoin vapauttaa minut arvostamaan koko päivääni, koska ymmärrän jokaisen hetken ja kohtaamisen ainutlaatuisen merkityksen.

Ymmärrät varmaan, että tämä pieni oivallus ei voi olla näkymättä oman elämäni valinnoissa. Asioiden merkityksellisyys muuttuu. Tämä on kuitenkin vain pieni kosmeettinen asia verrattuna siihen, että ihminen saa oppia ymmärtämään Jumalan armon osallisuuden.

Eli vähintään jotain samanlaista pysyvää muutosta syntyy siitä, kun sanon, että ”Jumalan armon osallisuuden ymmärtäminen” muuttaa ajattelutapaa elämästä. Kun tuo sama ymmärrys tapahtuu Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta kokonaisessa joukossa ihmisiä, niin siitä seuraa Jumalan ihme:

”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”

Kun näin ymmärtää armon osallisuuden ja sen, että saman armon alla täällä kulkevat kaikki sisaret ja veljet, muodostuu siitä tuo ihme. Ei ole enää erottavaa häpeää, vaan on jäljellä vain yhteinen riemu siitä, että meidän kaikkien häpeä on sovitettu ristillä ja ylösnousemuksessa armo on astunut sen tilalle. Tämä ei voi olla näkymättä käytännön elämässä.

Näin siis toteutuu tämä Jumalan sana:

”Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin.” (Ap. t. 4:33)

Amen.