Nykypäivän ihminen elää melkoisen kalenterikeskeistä elämää. Paitsi, että kalenteri rytmittää päivittäisen arjen, käytämme sitä jopa vuodenaikojen vaihtelun tarkkailuun.

Meillä jokaisella on omat oletukset siitä, milloin kalenterin mukaan talvi taittuu kevääksi tai kesä vaihtuu syksyyn. Jos sää ei vastaa oletustamme vuodenajasta, sanomme kevään tai syksyn olevan myöhässä – aivan niin kuin luonto eläisi ihmisen säätämän kalenterin mukaan.

Syksyn tuloa harvemmin ennakoidaan ja odotetaan, mutta sen sijaan kevättä odotetaan innolla pimeän ja kylmän talven jälkeen. Kevät on merkittävä myös maanviljelyn kannalta, joten kevättalvesta arvuutellaan yleisesti kesän alkamisen ajankohtaa. Koska kevät ei kuitenkaan ole tähän mennessä vielä oppinut lukemaan ihmisen kalenteria, liittyy suomalaiseenkin kansanperinteeseen uskomuksia siitä, miten kevään tuloa voi ennustaa enteiden ja luonnon merkkien perusteella. Muutamia uskomuksia mainitakseni, sanotaan esimerkiksi:

”Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäisen, pääskysestä ei päivääkään.”

”Pitkää kevättä palokärki huutaa.”

”Kylmää kevättä tietää, kun käki kukkuu lähellä ihmisasuntoja.”

Enteisiin uskominen toki vähän hymyilyttää meitä, mutta siitä huolimatta toteamme kevään tulleen, kun näemme kurkiauran taivaalla tai ensimmäiset leskenlehdet aurinkoisella tienpientareella.

Luonnon tapahtumien seuraamisessa ei ole kyse vain uskomuksista, vaan se on lähitulevaisuuden ennustamista tänään näkyvien merkkien perusteella. On vain niin, että pajunkissat kevättalvella kertovat talven ankarimman selän jo taittuneen, ja että olemme matkalla kohti kevättä. Voimme siis aavistella nyt varmaksi tiedetyn perusteella jotain siitä, mitä on mahdollisesti tulossa meille vielä tuntemattoman lähitulevaisuuden mukana.

Jeesuksen vertaus viikunapuusta

Jostain samansuuntaisesta on kyse Jeesuksen vertauksessa viikunapuusta. Nimittäin siinäkin puhutaan tulevan tietämisestä sen perusteella, mitä jo tiedämme entuudestaan ja näemme tänään tapahtuvan. Se on ensimmäinen Jeesuksen seitsemästä viimeisiä aikoja käsittelevistä vertauksista. Kaikessa lyhykäisyydessään se kuuluu Matteuksen ja Markuksen mukaan tällä tavalla:

”Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.” (Matt. 24:32; Mark. 13:28)

Useimmiten vertaus luetaan juuri tässä muodossa, mutta on hyvä tietää, että vertaus löytyy myös evankelista Luukkaan teoksesta, mutta aavistuksen toisin sanoin taltioituna:

”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä.” (Luuk. 21:29-30)

Normaaliin rabbien tapaan Jeesus antaa vertauksen jälkeen myös tulkinnan sille, joten nytkin hän jatkaa vertauksen jälkeen sanoen:

”Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.” (Matt. 24:33)

Jeesus siis sanoo vertauksen puhuvan ajanmerkeistä ja niiden tarkkailusta. Tämä Jeesuksen selitys on kuitenkin innoittanut monet lukijat etsimään ymmärrystä vertaukseen vallan väärästä paikasta – nimittäin palaamalla takaisin vertauksen tekstiin. Jeesus ei käske meitä etsimään vastausta viikunapuusta, vaan hän käyttää sitä vain vertauskuvana aikojen tarkkailusta.

Monet ovat kuitenkin alkaneet etsiä vinkkejä ’ajanmerkkeihin’ suoraan vertauksen tekstistä. He pohtivat, josko viikunapuu viittaa vertauskuvallisesti vaikkapa juutalaiskansaan. Edelleen oksan virkoaminen voisi tarkoittaa vaikkapa Israelin valtion tunnustamista, kun taas kesä tarkoittaa tietenkin Herran paluuta, koska taivaassa on meidän mielikuvamme mukaan aina kesä!

Näinkö vertaus tulkitaan? Tätäkö Jeesus tarkoitti sanoilla ”samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne…”? Jos näin on, niin meillä alkaa – veljet ja sisaret – olla pienoinen kiire, koska Jeesus jatkaa selitystä sanoen:

”Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.”

Tiedämme Israelin itsenäistyneen vuonna 1948. Tuona vuonna syntyneet alkavat näet jo lähestyä eläkeikää, joten ei ole enää kauaa ”ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.” Mutta tälläkö tapaa tämä vertaus kuuluu tulkita?

Puhuiko Jeesus todella opetuslapsilleen Israelin valtion perustamisesta jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla ennen kuin juutalaiset edes joutuivat jättämään Jerusalemin vuoden 66-70 jKr. tapahtumien jälkeen? Ja miksikö hän puhui harhaanjohtavasti sukupolvestamme antaen opetuslasten ymmärtää hänen puhuneen silloin eläneestä sukupolvesta?

Ehkäpä löydämme vertaukselle oikeamman merkityksen, kun maltamme pysähtyä toviksi tekstin ääreen tarkastelemaan, mistä Jeesus siinä puhuu. Katsomme ensin, mitä viikunapuu merkitsi Jeesuksen kuulijoille, minkä jälkeen mietimme tovin, mistä perspektiivistä vertauksen sisältämää ennustusta pitäisi lähteä katsomaan.

Viikunapuun merkitys Jeesuksen kuulijoille

Viikunapuu (Ficus carica) on yleinen puu Lähi-idässä, viiniköynnöksen sekä öljypuun ohella myös Palestiinassa. Jos tahdomme havainnollistaa vertausta käyttäen esimerkkinä jotain paikallisen luontomme puuta, parhaiten viikunapuuvertauksen tarkoitusta vastaa meillä koivu. Jos et siis tiedä miltä viikunapuu näyttää ja miten se käyttäytyy eri vuodenaikoina, ajattele koivua – syy tähän puuvalintaan selviää tuota pikaa.

Vertauksen ymmärtämisen kannalta pitää tietää, että viikunapuu pudottaa lehtensä talveksi joulukuun tietämissä samaan tapaan kuin koivu pudottaa lehtensä syksyllä kotoisessa Suomessa. Päinvastoin kuin viikunapuu, suurin osa Palestiinan luonnon puista säilyttää vehreytensä talvellakin, kuten meillä havupuut ikään.

Viikunapuu talvehti ilman lehtipeitettä aina maaliskuun loppupuolelle saakka, jolloin puuhun versoo uudet lehtien silmut ja samaan aikaan lehtien lomaan ilmestyy pienen pienet viikunan raakileet (Jes. 34:4). Viikunapuun lehtien versoja ja varhaisviikunoita pidetään Lähi-idässä varhaisina kevään merkkeinä niin kuin meillä pidetään pajunkissoja tai koivun ’hiirenkorvia’.

Viikunapuun lehtien puuttuminen talvikuukausina ja niiden kasvaminen kevättalvesta olivat siis luonnollisia kevään merkkejä Jeesuksen kuulijoille. Viikunapuun versominen kertoo kesän tulosta samalla tavalla kuin meillä koivuun kasvavat ’hiirenkorvat’ kertovat meille kesän alkamisesta. Toki viikunapuu oli merkkinä siinä mielessä tärkeämpi heille kuin koivu meille, että Lähi-idässä ei voi tietää kevään koittamista lumen sulamisesta, kuten meillä täällä kylmässä pohjolassa.

Vertauksen termistöön ei siis sisälly mystistä symboliikkaa, vaan se on Jeesuksen arkipäivän esimerkki siitä, miten me ihmiset osaamme lukea tulevaa aikamme merkkien perusteella. Luukkaan versio tekstistä alleviivaa tätä ajatusta sanoilla ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa.” Ei ole tämän vertauksen kannalta mitään merkitystä sillä, mitä puuta ajattelet, kunhan se edustaa sinulle viikunapuun tavoin merkkiä talven taittumisesta.

Tätä taustaa vasten voidaan pitää erikoisina niitä lukuisia yrityksiä sovittaa aikamme tapahtumat viikunapuuvertauksen symboliikkaan. Se ei ollut Jeesuksen sille antama merkitys, joten se ei voi olla vertauksen oikea tulkinta, vaikka se sopisikin aikamme tapahtumiin

Vertaus yksinkertaisesti kehottaa Jeesuksen kuulijoita tarkkailemaan oman aikansa tapahtumia samaan tapaan kuin kevään tulon enteitä, jotta he ovat alati hereillä ja valmiit Jeesuksen aiemmin luvussa mainitsemien tapahtumien edellä, koska ”se aika on lähellä, aivan ovella.”

Oikea näkökulma ennussanoille

Entä miten saamme selville, mihin tapahtumiin Jeesus viittaa, kun hän sanoo, että ”samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella”?

Ja miten samaan yhteyteen sovitetaan ehkäpä ongelmalliselta tuntuva virke ”Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu”? – Ongelma poistuu, jos osaamme asettaa itsemme oikeaan aikaan tekstin lukijoina.

Profeetallisen tekstin tulkinnassa on äärettömän tärkeää palata ajallisesti siihen hetkeen, jossa profeetta ennustuksen lausuu. Emme saa kuvitella kuuntelevamme profeettaa niin kuin hän puhuisi meille tänään omassa ajassamme. Hän puhuu toki meille ajankohtaista sanomaa tälle päivälle, mutta hän puhuu sen meille omasta ajastaan käsin – ei meidän ajastamme.

Vertaus viikunapuusta on tästä periaatteesta hyvä esimerkki. Kun käymme kuuntelemaan vertausta, pitää meidän asettua alkuperäisten kuulijoiden joukkoon Öljymäelle kärsimysviikon alkuun, jotta näemme maailman heidän silmin. Nimittäin opetuslasten (vertauksen alkuperäinen kuulijakunta) ja meidän väliimme jää parin tuhannen vuoden ajanjakso, jota me pidämme toteutuneena historiana, mutta heille se oli tuntematonta tulevaa. Vertausta lukiessamme meidänkin pitää nähdä tuo ajanjakso tulevaisuutena, vaikka sen jo tunnemmekin.

Jos Jeesus sanoo jotain tapahtuvan ennen kuin ”tämä sukupolvi” katoaa, tarkoittaa hän aikajännettä sukupolven verran eteenpäin siitä hetkestä – hän siis viitannee johonkin ensimmäisen vuosisadan tapahtumaan, joka on meidän näkökulmastamme historiaa.

Tekstissämme Jeesus viittaa sanoilla ”kaikki tämä” niihin tapahtumiin, joista hän kertoo puheessaan lopunajoista juuri ennen viikunapuuvertausta (Matt. 24:4-31). Ymmärtääksemme vertauksen sanoman meidän ei siis pidä etsiä ratkaisua vertauksen sanoista, vaan siitä, mihin Jeesus viittaa sanoilla ”kaikki tämä”. Katsotaanpa.

”Kaikki tämä”

Tilanne, jossa Jeesus pitää puheen, on ratkaiseva tekstin tulkinnan kannalta. On merkittävää, että kaikki synoptikot ovat sisällyttäneet puheen viimeisistä päivistä evankeliumiinsa (Matt. 24:4-35; Mark 13:1-31; Luuk. 21:5-33), minkä lisäksi he sijoittavat sen keskenään täsmälleen samaan kontekstiin pääsiäisviikolle Öljymäen puistoon vastapäätä Jerusalemin temppeliä.

Puhe viimeisistä päivistä ei ole Jeesuksen puhe suurelle kansanjoukoille eikä se ole edes pienemälle joukolle suunnattu rabbiininen opetustuokio. Pikemmin on meneillään lähiopetustilanne, joka sai alkunsa muutaman hänen kanssaan Öljymäelle kokoontuneen läheisen opetuslapsen kyselystä.

Ennen Öljymäelle saapumista Jeesus ja hänen seurueensa olivat tulossa temppelistä, jonka edustalla opetuslapset ihailivat tätä valtavan kokoista Herodeksen temppeliä juutalaiskansan hengellisen elämän keskuksena (Matt. 24:1-2; Mark. 13:1-2). Jeesus kuitenkin keskeytti heidän ihailunsa kuin ohimennen toteamalla, että ylevästä koostaan huolimatta koko temppeli ”revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.”

Ajatus temppelin tuhoamisesta tuntui opetuslapsista mahdottomalta, joten Jeesuksen tokaisusta kummastuneena opetuslapset kysyivät Jeesukselta Öljymäellä aiheesta enemmän. He tahtoivat tietää, milloin ”kaikki tämä” tapahtuisi? Ja tähän heidän kysymykseensä Jeesus vastaa puheella ’viimeisistä ajoista’. Evankelista Markus mainitsee kuin alleviivaten, että Jeesus istuutui Öljymäelle ”temppeliä vastapäätä” puheensa ajaksi. Siinä siis opetuslapset ja Jeesus katselivat temppeliä samalla, kun Jeesus puhui heille ”kaikesta tästä”.

Jeesuksen viimeisten aikojen puhe käsittelee täten pääosin Jerusalemin temppelin, Jerusalemin ja juutalaisen temppelijumalanpalveluksen ’viimeisiä aikoja’ – ei sitä, mitä me ilmauksella nykyään tarkoitamme. Jos kerran puhe oli vastaus opetuslasten kysymykseen temppelin hävityksestä, miksi Jeesus olisi puhunut siinä jostain muusta!

Ylivoimaisesti suurin osa Jeesuksen puheesta käsitteleekin Jerusalemin temppelin ja juutalaisen temppelipalveluksen ’lopunaikoja’ (Matt. 24:4-28; Mark. 13:5-23; Luuk. 21:8-24). Puheen loppuun hän kuitenkin liittää lyhyen jakson myös Jumalan Pojan tulemisesta, eli ajasta josta me nykyään puhumme ’lopunaikana’ (Matt. 24:29-31; Mark. 13:24-27; Luuk. 21:25-28).

Jeesus erottaa Jerusalemin hävitystä kuvaavan osan Herran päivää käsittelevästä osasta käyttämällä Vanhan testamentin profeettojen ilmausta”sitä päivää ja hetkeä” jälkimmäisessä osassa (Matt. 24:30; Mark. 13:24,26). Profeetat viittaavat termillä Herran ilmestymisen päivään (Aam. 8:3,9,13; Aam. 9:11; Miika 4:6; Miika 5:10; Miika 7:11). Jeesus tekee siis eron Jerusalemin temppeliä koskevan ennustuksen ja Herran päivän välillä.

Todennäköisesti Jeesus liitti opetuksen Herran päivästä (Jeesuksen paluun päivä) puheen loppuun estääkseen opetuslapsia yhdistämästä väärin Jerusalemin temppelin hävitystä Herran päivään. Nimittäin mitä luulet, mitä uskovat olisivat ajatelleet noin 40 vuotta myöhemmin 66-70 jKr., kun juutalaiskapina päättyi Jerusalemin temppelin täydelliseen hävitykseen ja Jerusalemin julistamista juutalaisille kielletyksi kaupungiksi (Aelia Capitola)?

Jeesuksen ennustus ”tämän päivän” osalta toteutui siis vuosien 66-70 aikana, kun juutalaiset kapinalliset suututtivat Rooman miehittäjävallan niin pahoin, että se johti kaupungin täydelliseen hävittämiseen. Öljymäellä Jeesuksen suusta kuultuna ennustus kuulosti mahdottomalta, mutta ennen kuin puolivuosisataa oli kulunut, ennustus oli toteutunut hämmästyttävällä tarkkuudella. Ja ”kaikki tämä” oli ennakoitavissa tarkkaavaisen ihmisen silmin aikanaan maailman tapahtumista niin kuin kevään tulo viikunapuusta ikään.

Ihmeellistä eikö vain? Ennustus ”kaikesta tästä” on tapahtunut – meille se on historiaa. Se puolestaan vahvistaa todeksi ”sen päivän ja hetken”, jota me kutsumme Herran päiväksi – Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen päiväksi. Jos siis ”kaikki tämä” on jo tapahtunut, miksei ”se päivä ja hetki” koittaisi aivan yhtä varmasti?

”Se päivä ja hetki”

Vertaus viikunapuusta kertoo meille siitä, miten aikoja tarkkaamalla näemme Jumalan pelastussuunnitelman toteutuvan piirulleen. Voimme nähdä historiassa ”kaiken tämän” merkkinä siitä, että ”se päivä ja hetki” on koittava edessäpäin.

Opetus viikunapuusta on opetus tulevien aikojen varmuudesta. Se on opetus siitä, että kaikki on tapahtuva hyvässä järjestyksessä, vaikka emme maailmantapahtumien tarkoitusta aina ymmärräkään. Kuten viikunapuun lehtien puhkeaminen ennustaa kesän tulon, samoin täyttyneet ajan merkit kertovat Jeesuksen tulemuksen varmuudesta.

Entä mitä Jeesus opettaa ”siitä päivästä ja hetkestä”? Paljastiko hän sen toteutumisen hetken opetuslapsille? – Eipä tainnut paljastaa, sillä hän sanoo kohta viikunapuuvertauksen jälkeen samassa puheessa näin:

”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” (Matt. 24:36; Mark. 13:32)

Ennustus Jerusalemin temppelin hävityksestä annettiin seurakunnalle vahvistukseksi siitä, että heidän uskonsa Jumalan pelastussuunnitelmaan Kristuksessa on toteutuva. Sen sijaan Herra ei tahdo meidän tietävän ”sitä päivää ja hetkeä” etukäteen, jotta kukaan meistä ei omaksi turmiokseen vaipuisi uneliaisuuteen vaelluksessaan.

Nimittäin tulevaisuuden kartoittaminen tai tietäminen ei ole tämän päivän uskon kannalta apu, vaan pikemminkin hidaste ja este. Ajattelepa, mitä tulevaisuuden tietäminen saa aikaan. Se saa ihmisen tuudittautumaan sen varaan, mitä hän tietää. Se saa hänet laiskaksi ja saamattomaksi – veltoksi ja uneliaaksi.

Tulevan tietäminen on kuin laskun eräpäivä kaukana tulevaisuudessa – se ei huoleta vielä tänään eikä saa meitä toimimaan asian hyväksi tänään. Jokapäiväisen uskon kannalta tärkeää on uskonelämän elävyys – tässä ja nyt. On meidän kannaltamme parempi, ettemme tiedä aikoja, koska emmehän voi tietää omalta kohdaltamme, milloin ”se päivä ja hetki” koittaa omalle kohdallemme.

Kaikki kolme evankelistaa jatkavat viikunapuuvertauksen jälkeen kehotuksella valvoa. On hyvä, jos seuraamme ajanmerkkejä, mutta harrastuneisuutemme tulee kannustaa meitä valvomaan ja kilvoittelemaan – ei vaipumaan uneliaisuuteen ’merkkien’ suojissa.

Luukas päättää evankeliumissaan Jeesuksen puheen viimeisistä ajoista lyhyemmin kuin Matteus ja Markus. Siteeraan Luukkaan version puheen päätöksestä tähän loppuun, koska siinä kiteytyy käytännössä se, miten ’kevään merkkien’ seuraamisen pitäisi mieluusti elämässämme näkyä.

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk. 21:34-36)

Amen. Tule Herra Jeesus.