Ystävänpäivä on kansainvälinen juhlapäivä, jota vietetään 14. helmikuuta. Tänäkin vuonna ystävänpäivä yllätti minut kuin varkain, joten ystävien muistaminen jäi taas kerran…

No, onneksi ystävät ovat ystäviä ja he tuntevat minut. He osaavat odottaa minun sivuuttavan juhlan, koska en tyypillisesti lähettele kortteja ja kuponkia muutenkaan juhla-aikaan.

Kuin jatkoksi unohdukselleni, kirjoitan aiheesta vasta nyt useampi päivä ystävänpäivän jälkeen. No, syynä ei ole unohdus, vaan ihan alkuviikon aikataulujen muuttuminen ensin raideliikenteen lakon ja sen jälkeen VR:n peruttua seuraavankin päivän junat. Mutta se siitä. Palataan siis hetki ajassa taaksepäin ja lähdetään liikkeelle ystävänpäivästä.

Ystävänpäiväperinne

Suomessa ystävänpäiväjuhla on melko nuori eikä sen viettoon liity juuri vakiintuneita tapoja. Juhla hakee yhä muotoaan, vaikka se on ollut kalenterissa virallisena juhlapäivänä 1987 alkaen.

Vaikka ystävänpäivä tuli Suomeen Amerikasta kaupallisena tuontitavarana, on juhlan juuret kuitenkin tiukasti ’vanhalla mantereella’ eurooppalaisessa kansanperinteessä ja katolisessa pyhimystarustossa.

Juuret saattavat olla jopa niinkin kaukana kuin ajanlaskun alun roomalaisessa hedelmällisyysjuhlassa, jota vietettiin tosin päivää myöhemmin 15. helmikuuta. Juhla oli nimeltään lupercalia, joka tulee sanasta ’lupus’ eli susi. Nimi viitannee susiemoon, joka imetti Romulusta ja Remusta eli Rooman kaupungin myyttisiä perustajia. Juhlan vietosta ja taustoista enemmän kiinnostuneet voivat kaivaa esiin kreikkalaisen historioitsija Plutarkhos (46 – 127 jKr.) teoksessa ”Julius Caesarin elämä”, jossa on katkelma täkäläisestä lupercalian vietosta.

Myöhemmin, kun kristinusko pääsi valtiouskonnon asemaan, juhlan alkuperäinen pakanallinen sisältö korvattiin tuttuun tapaan sopivalla kristillisellä sisällöllä. Vuonna 350 juhla omistettiin virallisesti pyhälle Valentinukselle, kenen nimestä johdetaan nykyinen ystävänpäivän englantilaisperäinen nimitys St. Valentine’s Day (am. pelkkä Valentine’s Day).

Pyhä Valentinus oli marttyyri, jonka elämästä kerrotaan useita legendoja, mutta useimmat viittaavat 200-luvulla eläneeseen Ternin kaupungin piispaan. Legendan mukaan piispa Valentinus vihki roomalaisia sotilaita vastoin sotapäälliköiden määräyksiä, minkä vuoksi hänet vangittiin. Sotilaiden vaimot lähettivät kiitollisuuttaan Valentinukselle vankilaan lahjoja ja kukkia. Myöhemmin keisari Marcus Aurelius tuomitsi Valentinuksen kuolemaan, ja hän kuoli kristittynä marttyyrina.

Valentinuksen päivä julistettiin Englannissa viralliseksi juhlaksi 1537. Se oli perinteisesti romanttiselle rakkaudelle omistettu juhla, johon liittyi esimerkiksi rusettiluistelun kaltaisia lemmenarpajaisia. 1800-luvun alussa Valentinus-perinne siirtyi Yhdysvaltoihin, jossa se muodostui nykymuotoiseksi kansanjuhlaksi kortteineen ja lahjoineen.

Ystävänpäivän vietto oli pitkälti unohtunut vanhalla mantereella, mutta perinne palasi tänne takaisin Amerikasta, minkä vuoksi ystävänpäivän vietto on nykyisin amerikkalaistyylistä. Tosin suomalainen ystävänpäivä keskittyy ystävien muistamiseen, eikä se ole niinkään rakastavaisten juhlapäivä niin kuin amerikkalainen esikuvansa.

Kunnioittaakseni suomalaista ystävänpäiväperinnettä, en kirjoita nyt rakkaudesta tai rakastavaisista, vaan ystävyydestä ja ystävistä. Raamattu ei kerro ystävyydestä paljoa, mutta kuitenkin niin paljon, etten tässä artikkelissa edes yritä käsitellä aihetta kattavasti.

Ensiksi kurkistamme mitä Raamatun kielessä ystävä tarkoittaa ja millaiseksi Raamattu ystävän kuvaa. Sen jälkeen tarkastelemme muutamaa esimerkkiä Raamatussa esiintyvistä ystävistä ja lopuksi mietimme, kenen ystäviä itse olemme.

Ystävä on sellainen, joka…

Raamattu käyttää ystävästä kreikan kielen sanaa ’filos’. Kantasana ’filo’ esiintyy usein alku- tai loppuliitteenä yhdyssanoissa, kuten esimerkiksi sanassa filosofi (’filosofos’), jossa se yhdistyy sanaan ’sofos’, mikä tarkoittaa yhdessä ’viisauteen mieltynyttä, viisautta rakastavaa’. Muita vastaavia sanaliittoja ovat esimeriksi:

• Filadelfia (veljesrakkaus),
• Filemon (ystävällinen, rakkaudellinen) ja
• Filippos (hevosia rakastava, hevosten ystävä).

Kuten edellä esitetyistä sanoista huomaat, ystävyyttä tarkoittava sana ’filos’ ja siitä johdettu verbimuoto ’fileo’ liittyvät läheisesti rakastamiseen. Rakkautta käsittelevissä saarnoissa ja esimerkiksi hääpuheissa olet mahdollisesti kuullut puhuttavan kreikankielen kolmesta rakkautta merkitsevästä termistä: ’agape’, ’filia’ ja ’eros’. Näistä ’filos’ sanaan sisältyvä filia-rakkaus kuvaa ystävien keskinäistä yhteenkuuluvuutta ja heidän välilleen muodostunutta sidettä.

Rakkaudesta puhuttaessa monet pitävät ’filia’-rakkautta vähäisempänä kuin ’agapea’, mutta termien erilaisuus ei varsinaisesti viittaa arvojärjestykseen, vaan ole kyse erilaisesta rakkauden ilmenemismuodosta. ’Filia’ on kevyempi ilmaus kuin tahdonrakkautta merkitsevä jumalallisesta rakkaudestakin käytetty ’agape’, mutta aikomukseltaan lujempi ja kestävämpi kuin tunne- ja hormonitasolla räiskyvä ’eros’. Se ei ole parempi tai huonompi kuin ’agape’ tai ’eros’, vaan se on vain olemukseltaan erilainen.

Ystävyyttä merkitsevä sana ’filos’ sisältää ajatuksen rakkaudesta ja kiintymyksestä johonkin. Se on ystävyyttä, syvää kumppanuutta ja veljeyttä, rakkautta ja mieltymystä toiseen ihmiseen. Ystävä on todella ystävä, ei vain kaveri tai toveri.

Palvelijan ja ystävän ero

’Filos’ sanan merkitystä voidaan selventää vertaamalla sitä sanaan ’doulos’ eli ’orja, palvelija’, niin kuin Jeesus tekee jäähyväispuheessaan:

”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni…”(Joh. 15:15)

Tekstin mukaan Jeesus ei valinnut opetuslapsia ’palvelijoikseen’, vaan hän korostaa valinneensa heidät ystävikseen. Palvelija on isännän omaisuutta, hänen mielivaltansa ja tahtonsa alainen. Palvelijalle isännän tahto on ylin auktoriteetti, joten hän tekee isännän tahdon kyselemättä ilman, että hänelle tarvitsee kertoa syytä tekemiseen. Isäntä on palvelijalle kuin jumala, mutta palvelija ei ole isännälle kukaan. Palvelija tekee, koska hänen täytyy tehdä; jos isäntä käskee, palvelija tekee kyselemättä – halusi hän tai ei.

Entä ystävä sitten? Ystävät ovat vertaisia keskenään. Jos siis palvelijan käskijä on isäntä, ystävällä ei ole käskijää, vaan ystävän vastinpari on toinen ystävä. Kuin palvelija, niin ystäväkin tekee, jos hänen ystävänsä häneltä sitä odottaa. Mutta ystävä ei tee pakosta, vaan omata tahdosta, rakkaudesta ystäväänsä.

Siinä on suuri ero. Nimittäin, vaikka ystävä toteuttaa tahdon siinä missä palvelijakin, hän tekee sen siksi, että hän tahtoo tehdä niin, ja koska hän luottaa ja rakastaa ystäväänsä. Vastaavasti ystävänä hänellä on oikeus ja jopa velvollisuus tilanteen tullen pyytää vastavuoroisesti ystävänsä apua. Ystävyys on täten vuorovaikutteinen kaksisuuntainen suhde päinvastoin kuin isännän ja palvelijan suhde, jossa isäntä käskee ja palvelija tekee, mutta ei koskaan toisin päin.

Ystävien välinen suhde ei perustu omistukseen tai arvovaltaan, vaan se perustuu keskinäiseen luottamukseen. Ystävän palvelus ei täten perustu pakkoon, vaan ystävyydessä vaikuttimet ovat luottamus ja rakkaus.

Ystävä on luotettava

Edellä kuvattiin ystävää ja ystävyyttä Uuden testamentin termin merkityksestä käsin. Todettiin, että ystävyys on rakkautta ja kiintymystä ystävysten välillä. Ystävänrakkaus ei yllä jumalallisen tahdonrakkauden (’agape’) tasolle pyyteettömyydessä, vaan kestääkseen se edellyttää vastarakkautta kumppanilta. Ihmisen on kovin vaikea olla sydämestään ystävä toiselle, jos hän ei vastavuoroisesti koe saavansa ystävyyttä vastapuolelta.

Ystävä ei vaadi ystävältään ’palkkaa’, vaan hänen ’palkkansa’ on ystävyys itse – keskinäisen ystävyyden side. Se ei ole paljon pyydetty. Tosi ystävyydessä kaikki sisältyy sanoihin: ole ystävä minulle. Entä miten ystävyys käytännössä ilmenee? Se ilmenee sanoina ja tekoina, mutta ennen kaikkea arkipäivän ystävyys löytyy sanojen luottamus ja luotettavuus takaa.

Ystävän ja kaverin suurin ero on näet siinä, että ystävät jakavat keskenään sisimpänsä tarkimmin varjeltuja ’salaisuuksia’, joita kavereille tai tovereille ei puhuta. Salaisuuksien jakaminen ei olisi mahdollista, elleivät ystävät luottaisi toisiinsa täydellisesti. Ystävyys on yksinkertaisen kaunista. Kun ystävä lupaa, ystävä pitää lupauksen. Ja kun ystävä tarvitsee apua, tekee ystävä voitavansa sen eteen.

Myös Raamattu opettaa luottamuksesta ystävyydessä. Se käsittelee sitä kaksijakoisena asiana. 1) Ensinnä se kehottaa meitä ystävinä muistamaan velvollisuutemme olla luotettavat ja lojaalit ystävillemme. Mutta samaan hengenvetoon Raamattu muistuttaa meitä, että 2) ystävät on annettu siunaukseksi meille – meitä itseämme varten, jotta me edelleen luottaisimme heihin. Seuraavassa on muutamia jakeita esimerkiksi luottamuksesta ystävyydessä.

”Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä.” (Sananl. 17:17) ”Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset. . . . Öljy ja suitsuke ilahuttavat sydämen; samoin ystävän hellyys, alttiisti neuvoja antavainen. Ystävääsi ja isäsi ystävää älä hylkää, äläkä hätäpäivänäsi mene veljesi taloon: parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli.” (Sananl. 27:6, 9-10) ”Jobilla oli kolme ystävää: temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar. Kun he saivat kuulla onnettomuudesta, joka oli kohdannut Jobia, he kävivät tapaamassa toisiaan ja päättivät mennä hänen luokseen osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä…”(Job. 2:11-13)

Jos siis ystävät saattavat huoletta luottaa meihin hädän hetkellä, samoin meidän itsemme tulee luottaa heihin, kun kaipaamme apua. Keskinäinen luottamus ei ole yksipuolista luottamuksen arvoisuutta minun puoleltani, vaan siihen kuuluu myös toiseen luottaminen. Ystävä on luottamuksen arvoinen ystävälleen, mutta vastavuoroisesti hän itse uskaltaa luottaa ystäväänsä. Tosi ystävyys on aina kaksisuuntainen luottamussuhde.

Esimerkkejä ystävistä

Otetaanpa vielä kuivan teorian päälle muutamia konkreettinen esimerkki ystävyydestä. Ensimmäinen esimerkki ei ole Raamatusta, vaan se on vanha kreikkalainen legenda. Sen jälkeiset – sekä hyvät että huonot – esimerkit ovatkin tuttuja Raamatun hahmoja, joita siis on jossain yhteydessä ’tituleerattu’ ystäviksi.

Damon ja Pythias

Yksi kauneimpia esimerkkejä ystävyydestä ja ystävien välisestä luottamuksesta löytyy klassisesta kirjallisuudesta. Se on legenda kahdesta Pythagoraan oppilaasta, Damonista ja Pythiaasta (400 eKr.). Kertomus on kaunis ja sopii hyvin iltasaduksi aikuiseenkin makuun. Tyydyn tässä kuitenkin tiivistämään sen niin, että ystävyyden idea käy siitä ilmi:

”Pythias ja Damon matkustivat yhdessä Syrakusaan. Kävi niin, että Pythias sai siellä syytteen juonittelusta Syrakusan kuningasta, Dionysios I:stä vastaan, josta rangaistuksena hänet tuomittiin kuolemaan. Pythias hyväksyi rangaistuksen, mutta pyysi lupaa päästä käymään kotona, että voisi järjestellä asiansa ja hyvästellä perheensä. Dionysios kieltäytyi, koska hän oli varma, että Pythias pakenisi eikä palaisi takaisin. Damon sen sijaan uhrautui ystävänsä Pythiaan edestä ja tarjoutui jäämään pantiksi, kunnes Pythias palaisi. Dionysios hyväksyi tarjouksen sillä ehdolla, että jos Pythias ei palaa, Damon kuolee hänen sijastaan. Damon hyväksyi ehdon ja Pythias vapautettiin. Dionysios oli varma, ettei Pythias palaisi, ja sinä päivänä kun hänen oli tarkoitus palata, Dionysios valmistautui teloittamaan Damonin. Kuninkaan hämmästykseksi Pythias kuitenkin palasi juuri kun Damonia oltiin teloittamassa. Pythias pyysi ystävältään anteeksi myöhästymistään, ja kertoi, kuinka merirosvot olivat kaapanneet laivan sen ollessa matkalla kohti Syrakusaan, ja hänet heitettiin mereen. Pythias kertoi, kuinka hän ui rantaan ja hankkiutui Syrakusaan niin nopeasti kuin mahdollista, saapuen perille viime hetkellä. Dionysios oli niin otettu ystävysten välisestä luottamuksesta, että hän vapautti sekä Damonin että Pythiaksen, ja pyysi heitä jäämään hoviinsa.”

Juudas Iskariot

Katsotaanpa sitten muutamaa Raamatun henkilöä, joita kutsutaan ystäviksi. Esimerkiksi huonosta ja petollisesta ystävästä valitsin Juudas Iskariotin, joka petti ystävänsä rahasta:

”Hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: ’Terve, rabbi!’, ja suuteli häntä. Jeesus sanoi hänelle: ’Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.’ Silloin miehet astuivat lähemmäs, kävivät käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet.” (Matt. 26:49-50)

Jeesus oli Juudakselle tosi ystävä sanan ’filos’ koko merkityksessä. Sen sijaan Juudas itse ei yltänyt samaan, vaan hän oli valmis jopa myymään ystävänsä sopivasta rahasummasta.

Matteuksen evankeliumin sitaatista on mielenkiintoista huomata, että vaikka Jeesus toisaalla kutsuu opetuslapsia ystävikseen (Joh. 15:13-15), niin Juudas Iskariotia hän puhuttelee tässä sanalla ’hetarios’ eli toveri. Jeesus ei voinut enää kutsua Juudasta ystäväksi ’filos’, koska kavaltaessaan ystävänsä Juudas kieltäytyi olemasta ystävä Jeesukselle. Ja jos kerran ystävyys on kahdenvälinen suhde, ei Juudas ollut enää ystävä Jeesukselle sanan ’filos’ koko merkityksessä.

Juudas on esimerkki Herran ystävästä, joka kääntyy ystäväänsä vastaan ja luopuu suhteesta rahan vuoksi. Ja onpa niitäkin tässä maailmassa, jotka rahan vuoksi ryhtyvät ’ystäviksi’ tai elämänkumppaneiksi.

Pilatus – keisarin ystävä

Pilatuksen ei tiedetä olleen Herran Jeesuksen ystävä niin kuin Juudas oli ollut. Raamattu sen sijaan muistaa hänet keisarin ystävänä:

”Pilatus yritti nyt saada Jeesuksen vapautetuksi. Mutta juutalaiset huusivat: ”Jos päästät hänet vapaaksi, et ole keisarin ystävä! Joka korottaa itsensä kuninkaaksi, nousee keisaria vastaan.” (Joh. 19:12)

Maaherrana Pilatus joutui tekemään vaikean päätöksen; kenen ystävä hän tahtoi olla ja kuinka paljon ystävyys sai maksaa hänelle. Hän toki tahtoi säästää Jeesuksen hengen, koska tiesi hänet syyttömäksi juutalaisen uskonnollisen johdon esittämiin syytöksiin. Vaakakupissa painoi kuitenkin ystävyys Rooman keisariin, mikä saattoi hyvinkin tulla uhatuksi, jos juutalainen johto kääntyisi pelaamaan likaista peliä häntä vastaan.

Pilatus on esimerkki ihmisestä, joka valitsee ystävyyden maailman kanssa sen sijaan, että valitsee olla Jeesuksen ystävä (Jaak. 4:4). Pilatus mieluummin vaali olemassa olevaa ystävyyttä keisariin kuin harkitsi ystävystymistä Jeesuksen kanssa. Hän on täten esimerkki surkuteltavasta valinnasta, mutta päinvastoin kuin Juudas hän toki pysyi lojaalina herralleen. Valinta vain oli väärä.

Mooses ja Abraham– Jumalan ystävät

Jäljellä on vielä kaksi esimerkkiä ystävistä: Mooses ja Abraham. He ovat esimerkkejä henkilöistä, jotka valinneet ystävänsä oikein ja ymmärtäneet oikein ystävyyden kaksisuuntaisen olemuksen. Heitä kumpaakin kutsutaan Raamatussa Jumalan ystäväksi, joten niputan heidät saman otsikon alle. Katsotaanpa, mitä Raamattu heistä sanoo:

”Ja Herra puhutteli Mosesta kasvosta niin kasvoon, niinkuin joku ystävätänsä puhuttelee.” (2. Moos. 33:11a, Biblia)

”Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä.” (Jaak. 2:23)

Abrahamin ja Jumalan ystävyys mainitaan lisäksi kahdesti toisaalla Raamatussa: 2. Aik. 20:7 ja Jes. 41:8. Mooseksen ja Jumalan ystävyydestä sen sijaan suomenkielisten käännösten lukijoista eivät pääse selvyyteen muut kuin Biblian lukijat, koska uudemmissa käännöksissä on suosittu erilaista käännösvaihtoehtoa. Englanninkielisissä käännöksissä Biblian käännös sen sijaan on melko yleisesti käytössä.

Kun sanotaan, että Abraham ja Mooses olivat Jumalan ystäviä, moni ajattelee heidän olleen erityisasemassa Jumalan silmissä muihin Jumalan lapsiin nähden. Itse en tulkitse Abrahamia tai Moosesta Jumalan ystävinä mustavalkoisen mustasukkaisesti Herran ’kultapojuiksi’, koska uskon Jumalan rakastavan kaikkia lapsiaan tasapuolisesti ja olevan ystävä tasapuolisesti heille kaikille siinä, missä Jeesus oli sitä myös Juudakselle. Eihän näet Jeesus evännyt ystävyyttä Juudakselta, vaan Juudas valitsi torjua Jeesuksen.

Entä miksi Raamattu sitten mainitsee Abrahamin ja Mooseksen olleen erityisesti Jumalan ystäviä? – Ehkä teksti ei painotakaan Jumalan osuutta ystävyydessä, vaan Abrahamin ja Mooseksen. Ystävyys perustuu kahdenväliseen suhteeseen, jossa kumpikin osapuoli tunnustaa toisen luottamuksen arvoiseksi. Jospa siis maininta ’Jumalan ystävä’ viittaa Abrahamin täyttäneen ystävyyden kriteerit Jumalaa kohtaan eikä niin, että Jumala olisi ollut hänelle enemmän kaveria kuin muille…

Eli Abraham ja Mooses saivat erityisen Jumalan ystävä maininnan siksi, että he kykenivät vastaamaan omalta puoleltaan ystävyyden kaksiosaiseen ’haasteeseen’. 1) He siis olivat hyvän palvelijan tavoin ystävyyden edellyttämän luottamuksen arvoiset ystävälleen Herralle, mutta sen lisäksi 2) palvelijasta poiketen he turvasivat Herraan ystävänään.

Jos he eivät olisi luottaneet ja turvanneet Kaikkivaltiaan Ystävän apuun, he olisivat toki olleet edelleen kelpo palvelijoita, mutta ystävyyden jälkimmäistä kriteeriä he eivät olisi täyttäneet. Ystävyyden ja isäntä-palvelija suhteen ero oli siinä, että ystävyydessä luottamussuhde perustuu vapaaehtoisuuteen ja se on molemmin puoleinen.

Uskallatko sinä antautua ystävyyssuhteeseen Herran kanssa?

Monesti ystävyydessä on helpompaa olla itse se luotettava ystävä kuin yksinkertaisesti pyytää apua ystävältä silloin, kun sitä tarvitsee, puhumattakaan, että uskaltaa luottaa murheet ystävän tietoon ja hoitoon.

Eikä tilanne muutu edes silloin, kun tuo ystävä on Kaikkivaltias Herra. On helppo olla luotettava kelpo palvelija Herralle verrattuna siihen, että astuu täyteen ystävyyteen hänen kanssaan (Joh. 15:15). Kuinka vaikea on luottaa koko elämä Herran käsiin ja antautua Ystävän kannateltavaksi!

On helpompi sanoa Herralle ”Mitä Herrani tahtoisit minun tekevän?” kuin ”Herrani, tässä olen. Pidä minusta kiinni ja vie minut sinne, mikä on minulle parhaaksi.” Jälkimmäiset sanat kuvannevat jotain siitä asenteesta, joka aikanaan tuli todeksi Mooseksen ja Abrahamin elämässä. Ja kun katsot heidän elämäntarinaa, voit todeta saman itsekin. He olivat Herran ystäviä, miksen olisi siis minäkin?

Näiden ystävyyden olemusta pohtivien ajatusten saattelemana tahdon jättää sinut pohtimaan alle lainatun lasten virren sanoja. Tänään illalla oma rukoukseni kuuluu, että jonain päivänä oheiset virren sanat kuvaisivat jokapäiväistä suhdettani Herraan Jeesukseen, syntisen Ystävään (Luuk. 7:34).

Rukoilen, että osaisin luottaa elämäni Ystävän käsiin yhtä ennakkoluulottomasti kuin virren sanoittaja asian ilmaisee.

”Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee,
taivaan Isä suojelee.” (Virsi 492)