Tämän syksyn seurakuntaa käsittelevä sarja on tullut viimeiseen osaan – ja tietenkin se päättyy juhlaan. Viimeinen osa on nimeltään ’morsiamen juhlaa’ – eli puhutaan juhlasta, johon Kristuksen morsian – siis seurakunta – astelee ajassa varmoin tulevan vaimon askelin.

Seurakunnan ’tempaus’

En tiedä, oletko kiinnittänyt asiaan isompaa huomiota, mutta kun Raamattu puhuu Kristuksen toisesta tulemuksesta, siihen liittyy melko usein vertauskuva sulhasesta, hääjuhlasta ja morsiamesta. Vertauskuvassa Kristus on sulhanen, joka ei tule hakemaan epämääräistä hänelle uskollisten joukkoa, vaan erityisen silmäteränsä – valitun morsiamen – Kristuksen seurakunnan. Uuden testamentin opetus Herran paluun päivän ylös otosta, liitetään Raamatussa yksinomaan seurakuntaan esimerkiksi hääjuhlan vertauskuvan kautta.

Jostain syystä on tapana ajatella lopunajan tapahtumia tai seurakunnan tempausta niin kuin siinä puhuttaisiin yksilöihmisistä, jotka tietty kuuluvat osaksi joukkoa, koska seurakunta on ihmiset ja Jumalan Pyhä Henki yhdessä. Ajatus ei ole ensisijaisesti yksilössä, vaan seurakunnassa yhdessä.

Raamattu ei tahdo antaa sellaista kuvaa, että kohtaamme sen enempää viimeisiä aikoja kuin suurta lunastuksen päivää yksin ihmisinä – tai yksin satunnaisena sukupolvena – juuri siihen aikaan ’joutuneina’ uskovina. Raamattu tahtoo meidän mieluummin näkevän asian isommin ja kohtaavan niin pelon kuin ilon yhtenä seurakuntana – Kristuksen morsiamena, jota Kristus niin rakastaa.

Toisin sanoen, vaikka kohtaisimme viimeiset päivät tai ylösnousemuksen tässä lihassa ja ruumiissa henkilökohtaisesti, kohtaamme ne samalla seurakuntana yhdessä kaikki sukupolvet mukaan lukien. Vaikka olisimme nukkuneet pois ennen viimeistä aikaa, olemme silti Kristuksen morsiamena läsnä myös niissä hetkissä. Kristuksen morsian on läsnä meidän ajassamme niin kuin se oli läsnä silloin, kun Kristus ylösnousi ja tulee olemaan läsnä, kun Herra Jeesus tulee takaisin.

Voit kysyä, mitä merkitystä on sillä, että ajattelenko Kristuksen toisen tulemuksen yhteydessä koko seurakuntaa vai pelkästään tuossa ajassa eläviä uskovia? Mielestäni siinä on suuri ero. Jos ajattelemme Kristuksen tulemista aikaan ja historiaan sidottuna tapahtumana niin kuin hänen syntymänsä maanpäällä ja ristinkuolemansa, tulee ajatus, että ne ihmiset, jotka ovat elossa silloin, kun Herran paluu tapahtuu, ovat jotenkin erityisessä asemassa, koska he saavat kokea miltä ’morsiosta’ tuntuu, kun hänen rakkaansa tulee vihdoin häntä hakemaan. Siitä tulee vähän sellainen mieli, että aikaisemmat sukupolvet jäivät jostain paitsi. Melko usein sitä kuuleekin ihmisten puhuvan, että olisi se vain hienoa olla osallinen Kristuksen tulemisen päivään.

Mutta Raamattu ei puhu Kristuksen tulemisen yhteydessä siitä, että Herra tulee noutamaan vain siinä ajassa elävät uskovat hääjuhlaan. Kristus tulee hakemaan seurakuntansa, joka on odottanut hänen paluutaan jo pidemmän aikaa. Hän ei hae vain sitä osaa, joka elää tuona aikana, vaan koko morsiamen kaikessa loistossaan. Ei ole kuin yksi morsio ja se on seurakunta. Se on se sama seurakunta, joka on odottanut sulhasta palaavaksi jo siitä lähtien, kun sulhanen lähti 40 päivää ylösnousemuksen jälkeen valmistamaan häämajaa morsiota varten.

Emmehän me laske itseämme osattomaksi Kristuksen ristintyöhön sen tähden, että emme itse eläneet silloin, kun Herramme ristiinnaulittiin ja maksoi sovitun hinnan morsiamestaan. Miksi ajattelisimme sen enempää, että jäämme jostain paitsi, kun elämme aikaa jolloin morsian odottaa sulhasta hakemaan itsensä taidolla valmistettuun häämajaan?

Väitän, että kenenkään ei tarvitse olla kademielellä siitä, että tapahtuuko Herran paluu juuri minun aikanani vai vasta sen jälkeen, koska Kristuksen morsiamena olemme jokainen konkreettisesti osalliset sulhasen paluusta aivan siinä missä olemme osalliset kaikesta muustakin, mitä sulhanen on tehnyt. Tämän näkemyksen vahvistaa apostoli Paavalin ehkä varhaisin eskatologinen opetus Tessalonikan seurakunnalle Herran paluusta:

”Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:15-18)

Ajatus tuntuu ehkä mullistavalta, mutta eikö koko ruumiin ylösnousemus ole jo sekin itsessään käsittämätön tapahtuma, joten miksipä Herra ei toteuttaisi tätäkin kirjoitusta juuri niin kuin se on kirjoitettu. Hurjalta se kuulostaa, mutta tämän minä uskon näkeväni.

Hääjuhla, morsian, sulhanen…

Seurakunta on Kristuksen morsian ja sellaisena se osallistuu hääjuhlan eri vaiheisiin kokonaisuutena. Ja tällä tarkoitan uskovia kaikkina aikoina. Vertauskuvassa morsian on yksi ja sama, vaikka hän esiintyy eri tilanteissa ja hääjuhlan vaiheissa. Samoin pelastushistoriassa on aina kyse yhdestä seurakunnasta – ei yksilöistä tai sukupolvesta vain tietyssä ajassa. Uskovina osuutemme on yksinkertaisesti identifioitua seurakuntamorsiameen ja olla osa sitä – sen jälkeen kaikki Kristuksen työ koskettaa meitä seurakuntamorsiameen liitettyinä.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, minkä tähden Uusi testamentti, kuten myös Vanha testamentti, on valinnut seurakunnan vertauskuvaksi juuri morsiamen ja pelastushistorian metaforaksi avioliiton ja hääjuhlan?

Uudessa testamentissa pelastusta ja taivaallista autuutta verrataan usein heprealaiseen hääjuhlaan ja sen eri vaiheisiin (Matt. 22:1-; Matt. 25:2-). Seurakunta on morsian, Kristus on sulhanen ja hääjuhla on pelastushistorian juoni. Kristuksen toista tulemista edeltävä aika voidaan tulkita kihlausajaksi. Yhdistyminen tapahtuu, kun Herra on noutanut seurakunnan ’häähuoneeseen’. Ja pian tuon jälkeen vietetään Karitsan hääjuhlaa (Ilm. 19:7-9). Morsiamesta tulee vaimo ja sulhasesta hänen miehensä. Mitä on ajassa valmistettu, täydellistyy ikuisuudessa. Näinhän se menee.

Ja sama kuva löytyy Vanhan testamentin puolelta, missä avioliitto on kuva Herran ja Israelin välisestä suhteesta. Voit tarkistaa asian lukaisemalle kappaleen matkaa joko Jesajan (Jes. 54:5,6) tai Hoosean profeettakirjoja (Hoos. 2:19,20).

Miksi vertauskuvaksi hääjuhla?

Heprealaiseen hääjuhlaan liittyvä vertauskuva pelastushistoriasta on varsin hieno, mutta minkähän tähden Herra on valinnut juuri tuon vertauskuvan? Se on niin täydellinen vertaus, että olen jopa miettinyt, olisiko hääjuhla Jumalan ajatuksissa jopa muotoutunut nykyiseen muotoonsa, että näkisimme sen kautta kirkkaammin hänen työnsä seurakuntamorsiamen hyväksi.

Onko avioliitto ja heprealainen hääjuhla syntyneet kuvaamaan Jumalan rakkauden työtä pelastushistoriassa? Sitä emme tiedä, mutta vertauskuvaksi hääjuhla eri vaiheineen on erityisen osuva. Katsotaanpa.

Liikkeelle psalmista 127

Aloitetaan psalmin tekstistä, joka antaa viitekehyksen hääjuhlalle. Psalmi 127 on päällekirjoituksen mukaan Salomon psalmi. Päällekirjoitus viittaa siihen, että psalmi on joko Salomon sanoittama, se on omistettu Salomolle tai että se perustuu Salomon viisaisiin ajatuksiin. Psalmi on liitetty viidenteen psalmien kirjaan kuningas Hiskian aikana, joten jos psalmi ei ole alkujaan Salomon käsialaa, on se mahdollisesti Hiskian sepittämä ellemme kelpuuta vain ’tuntematonta psalmistia’ sen tekijäksi.

”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä! Hän ei jää tappiolle, kun hän kaupunginportissa käräjöi vihamiestensä kanssa.” (Ps. 127)

Psalmin loppupuolella puhutaan lapsista – erityisesti pojista – siunauksena isälleen (Ps. 127:4-5). Tästä syystä psalmista on tullut ’hääpsalmi’. Psalmin alkua ei sitäkään kannata jättää huomiotta (Ps. 127:1-2), koska se korostaa, että tosiasiassa kaikki kestävä on sitä, minkä Jumala on tehnyt ja minkä hän ihmiselle siunaukseksi lahjoittaa.

Psalmisti painottaa, että millään ajallisella ei ole kestävyyttä ellei sen takana ole Jumala. Ja erityisesti lapset ovat tästä osuva vertauskuva, koska uusi elämä on aina jotain sellaista, mikä on Jumalan luomaa ja antamaa. Me niin tahtoisimme aina tehdä itse, mutta on vain niin, että yksin Jumala kykenee antamaa elämän.

Syy, minkä tähden otan tämän psalmin hääjuhlan tarkastelun lähtökohdaksi siinä, että se muistuttaa meitä ’morsiamia’ Jumalan osuudesta onnistuneen avioliiton antajana.

• Ensimmäiseksi psalmi muistuttaa meitä Jumalan välttämättömästä osuudesta kaikessa, mikä tuottaa todellista elämää (Ps. 127:1-2).

• Toiseksi tämä psalmi on heprealaisessa hääjuhlaperinteessä nk. ’avioliitto’ psalmi, ja se lähes poikkeuksetta lauletaan jokaisessa hääjuhlassa.

• Ja vielä kolmanneksi hääjuhlassa sulhasen kotitalon pihalla sen jälkeen, kun on rukoiltu ja luettu kirjallinen avioliittosopimus sekä siunaus, morsiuspari juo samasta viinimaljasta, ja luetaan psalmin sanat: ”Niin kuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat.” (Ps. 127:4).

Toisin sanoen tämä hääpsalmi muistuttaa morsiusparia sekä hääjuhlavieraita juhlan hengellisestä luonteesta siinä, että ainut kestävä pohja avioliiton rakentamiseksi on Jumalan työssä. Jumalan antama siunaus on se osa, joka tekee liitosta kestävän.

Kun seuraavaksi käymme läpi heprealaisen hääjuhlan vaiheet, pidä koko ajan mielessä psalmin 127 sanat. Vertauskuva sulhasen ja morsiamen matkasta hääjuhlaan ja edelleen aviopariksi on Jumalan työtä.

Heprealaisen hääjuhlan vaiheet

Kerrataan seuraavaksi heprealaisen hääjuhlan vaiheet ja peilataan hääjuhlan symboliikkaa siihen, miten Jumala on läsnä yhtä lailla ikuisessa hääjuhlassa, jota kohdin me jokainen Kristuksen seurakuntamorsiamessa tälläkin hetkellä matkaamme.

Matkaamme aikeesta kihlautua kulkee hääjuhlan kautta avioliittoon, millaisena se on vertauskuva Jumalan pelastussuunnitelmasta ja hyvistä aikeista seurakuntaa kohtaan.

• Alkusysäys avioliittohankkeelle tulee sulhasen isältä. Sulhasen isä järjestää avioliiton sen parhaan ennalta tietämyksen ja harkinnan perusteella, joka hänellä. Isä täten valitsee sopivan morsiamen pojalleen. Samoin Isä on valinnut seurakunnan morsiameksi pojalleen jo ennen aikojen alkua, mistä Jeesus todistaa jäähyväisrukouksessa: ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.” (Joh. 17:9)

• Sulhanen kosii isän valitsemaa ja hänelle osoittamaa nuorta naista. Sulhanen antaa naiselle ja hänen isälleen aviosopimuksen merkiksi siitä, että hän tahtoo kihlata hänet. Mitään ei tehdä salassa ja hankkeeseen ryhdytään kaikella vakavuudella. Sama koskee sitä, kun Jeesus lähestyy seurakuntaa ’kihlatakseen’ hänet.

• Avioliittohanke ei kuitenkaan etene ilman mahdollisen morsiamen hyväksyntää. Saadakseen vastauksen kosintaan, sulhanen kaataa viiniä kuppiin ja asettaa sen naisen eteen. Jos nainen hyväksyy sulhasen tarjouksen, hän juo kupista. Jos hän päättää odottaa toista miestä, hän siirtää lasin kauniisti syrjään. Jeesuksen sanoissa, mitä käytämme ehtoollisen asettamisessa, on jotain samaa ”Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” (Matt. 26:27-28)

• Jos nainen hyväksyy kosinnan, sulhanen joutui maksamaan morsiamesta rahan. Tätä kauppasummaa kutsutaan ”morsiamenhinnaksi”. Morsiamenhinnasta oli ilmeisesti tapana neuvotella (1. Moos. 34:12). Se oli tavallisesti 50 hopeasekeliä (5. Moos. 22:29; 2. Moos. 22:16). Kihlauduttaessa summa maksettiin kokonaan tai osittain morsiamen isälle, joka käytti osan siitä morsiamen tarpeisiin. Morsiamenhinnan maksamisesta alkaen morsianta pidettiin sulhasen omana. Sulhanen siis maksoi hinnan naisesta, että hänestä tuli hänen morsiamensa. Kun taas ajattelet vertauskuvaa, niin Jeesus sulhasena on maksanut kovan hinnan morsiamestaan vuodattamalla oman verensä (1. Kor. 6:20; 1. Piet. 1:18-19)

• Seuraavaksi sulhanen antaa morsiamelle henkilökohtaisesti, erityisiä lahjoja. Lahjojen tarkoitus on osoittaa morsiamelle, miten paljon sulhanen arvostaa häntä. Lahjat auttavat morsianta myös muistamaan sulhasen pitkän kihlausajan aikana, jonka he ovat erillään toisistaan. Jotkut lahjoista voivat olla tarkoitettu käytettäväksi häähuoneessa ja yleensä lahjat on annettu morsiamen kaunistukseksi. Mitä tulee seurakunnan morsiuteen, niin eipä meidän sulhasemme ole jättänyt morsiantaan yksin odottamaan ilman asianmukaisia lahjoja: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26) ja ”Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille” (Ef. 4:8).

• Pari on nyt virallisesti kihlattu. He ottavat kumpikin erikseen rituaalisen kylvyn, joka vertauskuvallistaa puhdistautumista. Naista kutsutaan tästä eteenpäin aina morsiameksi ja miestä sulhaseksi. He ovat lain edessä sidotut toinen toisiinsa. Jos he tahtovat erilleen, heidän pitää erota. Heille on selvää, että tämä prosessi tulee loppumaan hääjuhlaan, joka sitten täydellistää heidän solmimansa kihlauksen.

• Hääjuhla kuitenkin odottaa vielä ’kaukana’ tulevaisuudessa. Yleensä hääjuhlaa vietettiin aikaisintaan vasta yhden tai kahden vuoden kihlauksen jälkeen. Tämä aika oli varattu siihen, että morsian ja sulhanen valmistautuvat paitsi hääjuhlaan myös yhteiseen elämään siitä eteenpäin. Kihlauksen ajan sulhanen ja morsian käyttävät kumpikin tahollaan valmistuakseen avioliittoon. Tänä aikana morsian ja sulhanen eivät siis tapaa toisiaan. Ei ole siis ollenkaan ihme, että Jeesus lähetti seurakunnalle lahjaksi Pyhän Hengen todistamaan ja muistuttamaan itsestään (Joh. 14:16-18).

• Kihlauksen ajan morsian peittää kasvonsa julkisilla paikoilla, mikä viestittää sitä, että hänet on erotettu ja pyhitetty tulevalle miehelleen. Hänet on valmistettu siihen asemaan. Samoin seurakunta on puhdistettu ja siten erotettu Kristukselle jo tässä ajassa, kun odotamme sulhasen saapuvan (Titus 3:5; Ef. 5:25– 26; 2. Kor. 11:2).

• Valmistautumisen aikana sulhanen valmistaa häähuoneen morsiamelle isänsä taloon. Häähuone on se paikka, jossa morsian ja sulhanen lopullisesti vahvistavat avioliiton ja heidän liittonsa näin täydellistyy avioliitoksi kaikkien tietoon. Se on samalla heidän hääyönsä vieton paikka – morsiussviitti. Häähuone on kaunis ja sen pitää vastata vaatimuksiin, joita sulhasen isä sille asettaa. Isän pitää kelpuuttaa sulhasen valmistama häähuone. Tästä ei liene vaikea löytää yhtymäkohtaa pelastushistoriaan: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:2-3)

• Kun sulhanen on saanut valmiiksi häähuoneen, hän palaa morsiamen luo. Morsian saa tiedon ajankohdasta, jolloin tämä mahdollisesti tulee tapahtumaan, mutta silti hän ei tiedä tarkkaa hetkeä tai päivää. Hänellä on varma tieto sulhasen tulosta, mutta hänen pitää olla valmistautunut, koska ei tiedä tarkkaa aikaa. Samoin seurakunta tietää Kristuksen palaavan ja voi seurata aikojen merkkejä, mutta tarkkaa hetkeä se ei tiedä (Matt. 16:3; Matt. 24:36).

• Kun morsian saa tiedon sulhasen paluun läheisyydestä, morsian pestään, meikataan ja puetaan kauniiksi. Hän jää odottamaan sulhasta hääasussa. Hän on tuossa hetkessä kuin kukka, joka on puhjennut kukkimaan.

• Sulhanen tulee seurueineen yöllä (ei päivällä) henkilökohtaisesti hakemaan morsiamen mukaansa. Hän on samoin pukeutuneena kaikkein kauneimpiin vaatteisiin ja päässään hänellä on kruunu.

• Morsian ja morsiusneidot odottavat joka yö sulhasta tulevaksi öljyä varattuna lamppuihinsa, jotta he voivat mennä sulhasta vastaan. Mutta kukaan ei tunne sulhasen tulon tarkkaa hetkeä. Jeesuksen vertaukset ja Ilmestyskirjan kuva Kristuksen paluusta kertovat juuri tästä hetkestä (Matt. 24:36; Ef. 5:26; Matt. 25:1; Ilm. 14:14; Ilm. 21:2).

• Kun sulhanen sitten seurueineen lähestyy morsiamen kotia, sulhanen ei tule hiljaa ja salassa. Päinvastoin se suuri ja julkinen tapahtuma. Sulhanen ilmoittaa tulostaan sofar-torvella tai huutaen. Tämä ei ole siis mikään morsiamen ryöstö, vaan se on hetki, jossa sulhanen huutaa rakkautensa kaikkien tietoon. Ajatus on siinä, että sulhasen paluu ei tapahdu salassa, vaan sulhasen tulo on jotain, mistä kaikki saavat tietää. Näin on oleva myös Kristuksen paluun päivänä. Hän ei nouda omiaan salassa, vaan tapahtuma on jotain suurta ja julkista (1. Tess. 4:16).

• Sulhanen ottaa morsiamen mukaansa ja vie hänet mukanaan omaan kotiinsa ja sinne valmistamaansa häähuoneeseen. Sulhasen ystävä puolestaan jää odottamaan häähuoneen ulkopuolelle ja odottaa siellä kuullakseen ”sulhasen äänen” julistaakseen avioliiton täydellistyneen. Tästä on kyse myös näissä Johanneksen evankeliumin sanoissa: ”Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen.” (Joh. 3:29)

• Ja kun avioliitto on sulhasen ystävän sanoin julistettu täydellistetyksi, häävieraat aloittavat juhlimaan. Mutta sulhanen ja morsian viettävät häähuoneessa vielä seitsemän päivä ja tällä välin häävieraat juhlivat ja juhlivat.

• Seitsemän päivän kuluttua sulhanen ja morsian tulevat yhdessä ulos häähuoneesta, mistä alkaa juhlien varsinainen hääateria, jossa kaikki kutsutut ovat täten läsnä. Morsian ei ole enää morsian, vaan hänestä on tullut vaimo. Tässä tullaan Ilmestyskirjan tuttuun kuvaan (Ilm. 19:7– 9; 21:9). Ja tähän juhlaan osallistuvat kaikki – taivasten enkeleitä myöten.

Lopuksi

Kun nyt ajattelet kuvaa hääjuhlasta ja sitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt seurakuntansa eteen, on helppo todeta psalmin 127 sanoin, että kestävää on kaikki se, mitä Jumala tekee. Eipä morsiamen rooli ole prosessissa kihlauksesta vaimoksi paljon muuta kuin vastaanottamista ja valvomista.

Samoin on seurakunnan laita. Me jokainen teemme omalta osaltamme päätöksen seurata Herraa ja olla hänelle uskollisia koko ’kihlauksen’ ajan. Tuona aikana meillä on selkeä tietämys Herramme paluusta, koska hän on antanut seurakunnalleen lahjoja, jotka muistuttavat hänestä ja kaunistavat seurakunnan valmiiksi ottamaan sulhasensa vastaan, kun tämä tulee öisenä hetkenä, jota kukaan ei tunne, todistamaan kaikelle maailmalle rakkaudestaan.

Jos jotain tahdon tästä hääjuhlasta kertovasta tekstistä jäävän sinun mieleesi, olkoon se siinä, ettei ole mitään väliä sillä, missä kohden historiaa olemme ja menemme, koska koko pitkä prosessi on vain sitä varten, että eräänä päivä olemme seurakuntamorsiamena valmiit käymään yhteiseen ikuisuuden viettoon Herramme Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Emme siis ole osattomat mihinkään näistä tapahtumista, vaan osallisuutemme on siinä, että seurakunta – Kristuksen morsian on ikuinen. Vaikka emme ole yksilöinä osallistuneet jokaiseen pelastushistorian vaiheeseen, olemme silti olleet niissä läsnä Jumalan ennalta tietämyksen kautta. Olemme osa pelastushistoriallista jatkumoa ja olemme seurakuntamorsiamessa olleet läsnä koko sen prosessin.

Kaikki tämä jo tapahtunut sekä se mikä on vielä tuleva, on osamme seurakuntana. Emme jää paitsi mistään. Kenenkään ei tarvitse olla kateellinen menneille sukupolville sen enempää kuin tulevillekaan siitä, mikä heidän ajallinen osallisuutensa pelastushistoriassa onkaan. Me olemme Kristuksen morsiamena koko tämän juhlan läsnä ja vaikka matka hääaterialle tuntuu varsin pitkältä, niin se on kuitenkin lyhyt siinä, että hääateria on vasta alku kestävälle ja suurelle liitolle siitä eteenpäin.

Pohdittavaa

Miten kuva morsiamesta selventää Jumalan pelastussuunnitelmaa?