Muistanet vertauksen laupiaasta samarialaisesta Luukkaan evankeliumissa? Se on yksi rukousviikon teksteistä. Jeesus antoi sen aikanaan vastaukseksi eräälle
Laupias samarialainen (Kuva falco Pixabaystä)
lainopettajalle kysymykseen, jolla tämä mittasi Jeesuksen etevyyttä juutalaisena rabbina. Se oli vähän samanlainen tilanne kuin vaalitentissä, kun toimittaja esittää visaisia kysymyksiä. Tämäkään kysyjä ei näet hakenut vastausta oman elämän polttaviin kysymyksiin, vaan yritti naruttaa Jeesuksen sanomaan jotain typerää.
Lainopettaja kysyi Jeesukselta: ”Kuka on minun lähimmäiseni?” Tämä oli merkittävä kysymys juutalaisen lain tulkinnassa. Hän kysyi sitä ’periaatteessa’. Ei hän kysynyt sitä ajatellen omia lähimmäisiään. Lainopettaja ei esimerkiksi pyytänyt Jeesusta näyttämään lähimmäisiä siitä viiden metrin säteeltä. Häntä ei kiinnostanut tietää, keitä ne todelliset lähimmäiset olivat, vaan asia kiinnosti niin kuin ’periaatteessa’.
No, eipä ole ajat tästä paljoa muuttuneet. Mekin pohdimme monesti samaa kysymystä ’periaatteessa’. Ja varsin usein tuo lähimmäinen ei ole meille lihaa ja verta, vaan hän on pelkkä ’periaate’ – teoreettinen viitekehys, teologinen ongelma tai poliittinen agenda.
Tällainen elämä ’periaatteessa’ on omalla tavallaan helppoa. On helppo olla periaatteessa jotain mieltä, kun lähimmäinen on kuvitteellinen tai riittävän kaukana niin, ettei hän kiusallisesti katso silmiin.
Kuinka helppo on ’periaatteessa’ rakastaa, ’periaatteessa’ auttaa tai ’periaatteessa’ olla jopa julma. Kaikista näistä tulee aivan uusia kysymyksiä, kun tuo lähimmäinen onkin ’lihaa ja verta’ – siis silmäpari sinun edessäsi.
Vertaus ’periaatteessa’
Tätä samaa Jeesuskin sanoi vertauksessaan, josta nyt luen puhuttelevat kolme ensimmäistä jaetta.
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.” (Luuk. 10:30-32)
Vertauksen miehet olivat kysymyksen esittäneen lainopettajan tavoin juutalaisen uskonnon ammattilaisia. Hekin olivat varmasti käsitelleet näitä lähimmäiskysymyksiä ’periaatteessa’. Uhri taas oli ilmeisesti heidän maamiehensä, olihan hän lähtenyt Jerusalemista. Periaatteessa tuo mies oli joka kriteerillä mitattuna niin papin kuin leeviläisenkin lähimmäinen.
Jos tämä kysymys olisi esitetty heille ’periaatteessa’, he olisivat rinta kaarella kertoneet, miten he ’periaatteessa’ tietenkin auttaisivat rikoksen uhria ja esittäisivät paheksuntansa ohikäveleviä kohtaan. Eli juuri niin kuin mekin tässä nyt ’periaatteessa’ teemme, kun katselemme vertausta.
Vertaus ’lihaa ja verta’
Jeesuksen vertaus oli nerokas siinä, että hän käänsi kentän käyttämällä sanoja ”mutta miehen nähdessään” ja ”kun hän näki miehen”. Hän näytti meidän ihmisten heikon kohdan.
Asiat eivät ole niin helppoja, kun edessäsi on ihminen ”lihaa ja verta” – eikä vain jokin tapaus ’periaatteessa’. Mietipä itse. Ehkä sinäkin kävelisit ohi – liikuttiinhan siinä vaarallisilla kujilla… Jos ehkä tuo mies oli vain ’syötti’ ja sitten ryöstävät sinut? Tai ehkä hän oli huijari tai pummi? On parempi olla puuttumatta toisten asioihin. Jos nyt vain kävelen ohi, enkä näe enkä kuule mitään…
Ja totta vieköön – onhan minulla kiirekin. En nyt jouda. Minulla on oma elämä. Kyllä sieltä kohta joku tulee ja auttaa… vaikkapa viranomainen.
Kiitos Jumalalle, onneksi tämä ’lihaa ja verta’ -periaate toimii usein myös toisin päin. Nimittäin henkilö, ketä en ’periaatteessa’ auttaisi, saa monesti sydämeni heltymään, kun katson häntä silmiin. On vaikea olla ’periaatteessa’ julma, kun ihminen on todellinen ja elävä. Kun kohtaan ihmisen ihmisenä, olen useammin valmis ylittämään myös sen jonkin esteen, mikä ei mielestäni ’periaatteessa’ olisi soveliasta.
Ja mitä me otamme tästä opiksi?
Voisimmeko siis mekin elää tätä elämää vähemmän ’periaatteessa’ ollen sen sijaan toinen toisillemme pikemminkin ’lihaa ja verta’? Ja ehkä voisimme olla sitä myös itsellemme? Voisimme suhtautua itseemme kuin kehen tahansa muuhun elävään ihmiseen. Antaa anteeksi myös itsellemme oma vajavaisuutemme.
Vertauksen suurin opetus liittyy sekin tähän ’periaatteessa’ tai ’lihaa ja verta’ -kysymykseen. Nimittäin vertaus kertoo siitä, miten Taivaallinen Isä suhtautuu meihin ihmisiin. Hänelle kukaan ei ole ’periaatteessa’. Hänelle jokainen on ’lihaa ja verta’. Hän ei luokittele meitä ’periaatteessa’, vaan rakastaa meitä jokaista ihan sellaisena kuin me olemme – kaikkine virheinemme.
Tämä ymmärrys Jumalan rakkaudesta luo kestävän perustan elää tätä elämää. Ottaa vastaan Jumalan rakkaus itseämme ja lähimmäistämme kohtaan ja katsoa tuon saman armollisen rakkauden läpi niin omaa kuin lähimmäiseni elämää. Amen.
[Ekumeenisen rukousviikon radiojumalanpalveluksen hartauspuhe]