Tänä vuonna sekä neljäs adventti että jouluaatto osuvat samalle sunnuntaille. Saanpa siis valita, kumpaa juhlaa nyt tällä tekstillä juhlistan. Valitsenpa nyt tekstin kirkkomme saarnakalenterin aattoillan teksteistä.

Joulutekstit ovat usein varsin tuttuja niin puhujalle kuin kuulijallekin, mutta tällä kertaa teksteissä oli yksi, joka yllätti minut siinä, etten osannut ajatella sitä joulutekstiksi. Hetken sitä tutkittuani nimesin sen jouluevankeliumiksi Paavalin mukaan.

Ehkä se ei ole niitä kaikkein käytetyimpiä jouluillan tekstejä, mutta ainakin minulle se alkoi puhumaan vahvasti lahjasta ja sen vastaanottamisesta. Teksti on Paavalin kirjeestä Titukselle, sen toisen luvun lopusta (Tit. 2:11-14). Hän kirjoitti sen ohjeeksi Titukselle siitä, miten millaista evankeliumia hänen tulee Kreetan seurakunnissa julistaa. Paavali näet päättää tekstin sanoihin:

”Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua.” (Tit. 2:15)

Toisen luvun alku ennen tätä jouluevankeliumiksi nimittämääni tekstiä sisältää joukon Paavalin käytännön ohjeita siitä, miten ihmisten olisi hyvä elää keskinäisessä sovussa ja ymmärryksessä. Jos kirjeestä lukisi vain tuon alkuosan, saattaisi Paavalin ohjeet kuulostaa pitkälti samoilta kuin suositussa elämäntaitokirjallisuudessa tai vaikkapa ”Miten minusta tulee parempi ihminen?” tai ”Onnellisen elämän salaisuus” -itseopiskelukurssilla.

Vaikka Paavali tuossa Titusta neuvookin, hänen ajatuksensa ei ole, että Tituksen tulisi opettaa näitä elämäntaitoja seurakunnissa samalta pohjalta kuin nuo tee-se-itse -oppaat. Tämä on hyvä muistaa myös meidän raamatunlukijoiden.

Paavalin jouluevankeliumi

Paavalin jouluevankeliumi kiteyttää, miten meidän Jumalan omien tulee elää keskinäisessä sovussa ja ymmärryksessä niin, että täyttyisivät Luukkaan jouluevankeliumissakin kaikuvat enkelten sanat:

”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.” 
(Luuk. 2:14)

Annan nyt Paavalin puhua oman versionsa jouluevankeliumista. Kuuntele sitä siitä näkökulmasta, että mihin hän perustaa sen muutoksen ihmisessä, että voi toteutua sanat ”maan päällä rauha ihmisten kesken”. Ja nyt, ole hyvä apostoli Paavali.

”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.” (Tit. 2:11-14)

Mietipä hetki tätä tekstiä ja kuuntele oman mielesi ääntä, kun poimin siitä muutamia valittuja otteita. Mitä ajatuksia ne sinussa herättävät?

• ”kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa”

• ”kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.”

Nousiko päällimmäisenä kiitollisuus ’joululahjasta’? Siis Taivaallisesta joululahjasta, jonka Kristus antaa sinulle? Vai nousiko mieleen, että niin noin minun pitäisi elää ja ehkäpä minun tulee ponnistella kovemmin saavuttaakseni tuon päämäärän? Ehkä ajattelit, että tuo muutos sinun elämässäsi onkin sinun lahjasi Jumalalle?

Ote psalmin tekstistä

Vertailuksi edelliseen tahdon lukea pienen otteen korahilaisten laulun psalmitekstistä. Kuuntele sitä samalla tavalla kuin Paavalin jouluevankeliumia. Ja mieti sen edessä, kuka siinä tekee ja kuka on edunsaaja?

”Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja, hänen voimansa herättää pelkoa kaikkialla. Koko maailmasta hän hävittää sodat, hän särkee jousen ja taittaa keihään, hän tuhoaa kilvet tulessa. Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa. Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme.” (Ps. 46:9-12)

Löysitkö nyt itsesi tekijän paikalta? Ajattelitko, että sinä olet se taho, joka nuo sodat lopettaa ja tuo rauhan tänne maailmaan? Ehkä se vaatii vain vähän itsekuria, että toteutuu tuo ”maan päällä rauha ihmisten kesken”? Olisiko se sinun lahjasi Jumalalle vai päinvastoin? Mitä mieltä olet?

Et tietenkään ajatellut, että sinä tätä kaikkea tekisit, vaan sinun mielesi täyttyi kiitoksesta, että Jumala on tekevä jotain sellaista, mihin tämä maailma eikä ihminen koskaan tule kykenemään. Olet siis valmis vastaanottamaan rauhan lahjan Herraltasi. Ehkä ainoa ’mutta’ tämän psalmin lupauksen edessä on se pieni epäusko, joka saa sinut kysymään, että milloinkahan vain tämä tapahtuu. Ja sen jälkeen pyydät armolliselta Jumalalta uskoa, että epäuskosi voi väistyä.

Suhtautumisesi tähän tekstiin on erilainen kuin Paavalin tekstin edessä, koska tiedät varsin hyvin, ettei sinulla riitä mitkään rahkeet psalmistin luetteloimien tekojen tekemiseen. Otat siis mieluusti tämän rauhan lahjan vastaan suosiolla Jumalan kämmeneltä.

Takaisin Paavalin joulutekstiin

Palataan nyt takaisin varsinaiseen tekstiimme – Paavalin jouluevankeliumiin. Hyppäsin häikäilemättä psalmin tekstiin ihan vain tuodakseni meidät lukemaan Paavalin tekstin toisin. Nimittäin Paavali ei missään kohti sano, että hän odottaa sen enempää Tituksen kuin hänen paimentamiensa kreetalaisten puristavan muutosta itsestään.

Päinvastoin Paavali sanoo tekstissä aivan yhtä selkeästi kuin psalmisti, että nämä ihmeelliset asiat tapahtuvat Jumalan työnä meissä ihmisissä. Jumala on subjekti ja ihminen objekti. Luetaanpa nyt uudestaan tuo Paavalin jouluevankeliumi ja kuuntele oikein tarkasti, kuka on subjekti, eli kuka tekee, ja kuka on objekti, eli teon kohde.

”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.” (Tit. 2:11-14)

Tässä ei ole kyse siitä, että yritämme noudattaa yleistä moraalikoodia omin voimin; Tituksen kirje ei ole ikivanha itseapuopas. Sen sijaan se julistaa, että Jeesus Kristus on jo antanut henkensä vapauttaakseen meidät laittomuudestamme, jossa vastustimme Jumalan tarkoitusta, ja puhdistaakseen meidät tavalla, jota ulkoisten käskyjen noudattaminen ei yksinään voi tehdä. Se on Jumalan lahja. Se on Jumalan armoa, että me olemme tänään osa Jumalan valittua kansaa. Meidän Herramme Jeesus on antanut meille lahjan.

On mielenkiintoista, että tämän kaltainen teksti helposti vääristyy ihmismielessä Jumalan esittämäksi vaatimukseksi pelastukselle tai luetteloksi siitä, mitä meidän pitää tehdä, että ansaitsemme armahduksen.

Jäin pohtimaan, miksi minun on niin helppo uskoa Jumalan ihmeeseen edellä siteeratun psalmin tekstin kohdalla, mutta Paavalin tekstissä näen kovin pian itseni tekemässä ihmeitä Jumalalle. Ehkä yksinkertainen syy siihen on tietty siinä, että edes minun langennut itsekäs luontoni ei sentään kykene kuvittelemaan, että voisin omin avuin tuoda rauhan tähän maailmaan.

Mutta voisinko ottaa vastaan samoin lahjana myös sen ihmeen, että Herramme Jeesus Kristus Pyhän Hengen kautta saa aikaiseksi minussa vähintään yhtä suuren ihmeen kuin maailman rauha. Voisinko ottaa Paavalin luetteloimat hyveet vastaan Jumalan lahjana sen sijaan, että yritän saastaisilla käsilläni paketoida niitä itse Jumalaa varten pakettiin.

Se, että jokin asia näyttää tavalla tai toisella mahdolliselta minulle, ei tarkoita sitä, että minun on tehtävä se itse tai puristettava se jostain esiin. Voisinko todella tänä jouluna ottaa vastaan Jumalan armon sellaisena kuin se on annettu minulle?

Otanko vastaan Jumalan pelastuksen evankeliumin, Kristuksen rakkauden ja iankaikkisen elämän lahjan sellaisenaan – lisäämättä siihen mitään omilla tahraisilla käsilläni? Jos vain tartun siihen, katson Herrani silmiin ja sanon: ”Kiitos”. Ja maltan olla lisäämättä siihen yhtään mitään.

Uskon, että se on paras joululahja niin minulle kuin lahjan antajallekin.

Siunattua ja armollista joulua sinulle, rakas.