Selailin netistä iltapäivälehtien otsikoita eri maiden kuninkaallisten ja arvovaltaisten perheiden vauvauutisista.

Lehdistö toisti varsin tarkasti kaikki tiedonjyvät, joita silmäätekevät vanhemmat lehdistön pöydälle tarjoilivat. Voi sitä otsikoiden ja kuvien määrää sekä etusivun uutistulvaa, minkä kukin uutinen kuninkaallisten perheenlisäyksestä sai osakseen.

Ja juhliminen on sekin aivan omaa luokkaansa. Samoin oli jo muinaisen Rooman aikaan. Ehkä tavallinen väki ei asioista tiennyt, mutta hoveissa juhlat ja muistamiset olivat aina ylenpalttiset. Kyseessä oli myös selkeä valtapeli.

Vauvauutisia

Entä millainen mediatapahtuma oli Jumalan Pojan syntymä? Se oli tapahtuma, jota juutalainen kansa oli odottanut toteutuvaksi jo yli puoli vuosituhatta. Tästä lapsesta oli sanottu esimerkiksi Jesajan ennustuksessa seuraavaa:

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” (Jes. 9:5)

Jesajan ennustusta voi leikkisästi verrata nykypäivän ’vuotoihin’, kun jokin tieto vuodetaan ennakkoon lehdistölle kuin se olisi muka vahinko. Jeesuksen syntymän aikaan oli siis tiedossa, että jotain merkittävää tulee tapahtumaan, mutta vielä ei tiedetty milloin tämä tapahtuu.

Kun tieto tapahtumasta tuli, Jumalan taivaissa tämä tapahtuma kyllä noteerattiin. Siitä lähetettiin jopa tiedonanto / lehdistötiedote meille ihmisille. Betlehemin paimenet ja itämaan tietäjät nuo tiedotteet vastaanottivat.

Muutoin täällä ihmisten maailmassa Kristuksen syntymä ei tapahtumahetkellä juuri palstatilaa tai glooriaa saanut. Päinvastoin. Herodeskin sai tietää asiasta miltei ’vahingossa’.

Uutinen Kristuksen syntymästä oli siinä mielessä poikkeava, että se ei ollut ’uutinen’ kovin monelle tapahtuessaan, mutta siitä tuli valtava uutinen myöhemmin. Muista uutisista poiketen tämä uutinen ei vanhentunut, vaan päinvastoin pysyi aina ajankohtaisena. Se on siis uutisarvoltaan päinvastainen kuin nuo muiden kuninkaallisten vauvauutiset, jotka painuvat unholaan jo seuraavalla viikolla. Uutinen Kristuksesta on ajankohtainen tänäkin päivänä ja jopa kaikille ihmisille. Johannes Kastaja kiteytti uutisen Kristuksesta tähän tapaan:

”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29b)

Tämä on evankeliumin ilouutinen; ajankohtainen sanoma siitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus pelastua Kristuksessa. Tosin kaikki eivät tätä uutista usko todeksi, mutta niinhän se on nykyään kaikkien muidenkin uutisten kohdalla. Mikä ei syystä tai toisesta kuulijan korvaan sovi, sitä voi aina sanoa valeuutiseksi tai propagandaksi.

Luukkaan reportaasi Kristuksen syntymästä

Uutisen lisäksi Jeesuksen syntymästä kirjoitettiin muutamia reportaaseja. Niistä evankelista Luukkaan versio lienee kaikkein tutuin. Hän kirjoitti selkeän reportaasin, jota me kutsumme jouluevankeliumiksi. Siteeraan tähän Luukkaan tekstistä muutamia jakeita syntymätapahtuman ytimestä.

”Hän [Joosef] lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majatalossa.” (Luuk. 2:5-7)

Jeesuksen syntymä tapahtui ulkoisesti varsin luonnollisella tavalla, ja niinpä siitä kerrotaan proosallisesti. Taivasten valtakunnan näkökulmasta tapahtuma oli ainutlaatuinen: Jumalan Poika syntyi ihmiseksi. Sivustaseuraajan silmin mitään vallan erityistä ei tapahtunut: syntyi ihmislapsi.

Minua Luukkaan kertomuksessa kiinnostaa tapahtuman sijainti. Majatalo oli loppuunmyyty, joten huoneissa ei ollut tilaa tälle köyhälle perheelle. Eivät he kuitenkaan taivasalle joutuneet, vaan heidät majoitettiin talon alla olevaan luolaan, jossa pidettiin kotieläimiä ja työkaluja. Juudean vuorilla oli paljon tuollaisia luolia ja talot rakennettiin usein niiden päälle. Ja tuosta tallista alkoi ihmiskunnan lunastajan, Rauhanruhtinaan, matka tässä ajassa. Uutinen oli syntynyt ja vasta aika näytti hänen erityisyytensä.

Ei ollut glooriaa ajallisin mittapuin, vaikka tuossa hetkessä maailmanhistoria kirjoitettiin uusiksi. Oleellista oli, mitä Jumala teki; ei niinkään se miten ihmiset sen noteerasivat. Jumalan Poika syntyi vaatimattomiin puitteisiin kaikessa hiljaisuudessa. Ja sama toteutuu monesti tänäänkin, kun Kristus saa syntyä ihmisen sydämeen piilossa maailman uteliailta katseilta.

Kävi kuitenkin niin, että vuosikymmenten, vuosisatojen ja- tuhansien kuluessa, tästä vaatimattomasta tapahtumasta tuli jokavuotinen juhla, mitä mekin taas kerran lähestymme adventin ajan odotuksessa.

Taas kerran me lähestymme joulua ja Kristuksen syntymä nousee ajatuksiimme. Jos ensimmäisen joulun aikaan Jumalan Pojan syntymä ei juuri kiinnostanut tätä maailmaa, miten on tänä jouluna? Jos Jumalan Poika syntyisi tänä jouluna minun elämääni, olisiko minun majatalossani hänelle sijaa?

Onko majatalossani tilaa?

Esitän kysymyksen itselleni: onko minun majatalossani tilaa Kristuksen syntymäjuhlalle? Vai onko niin, että minulla on ensimmäisen joulun majatalonpitäjän tavoin niin paljon kaikkea muuta, että Kristus sijoitetaan minun vuotuisessa joulunvietossani samaan syrjäiseen talliin, kuusen alle tai kenties jonnekin mielen nurkkaan lojumaan, kun minulla on muutakin puuhaa ja mietittävää.

Olenko minäkin kiireinen majatalon isäntä, jolla nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan pienen vaatimattoman perheen tarpeita, kun talo pullistelee tärkeämpiä ihmisiä. Ehkä on vain niin paljon tehtävää, etten nyt ehdi tarkistamaan varauskalenterista, olisiko minun joulunvietossani sen verran tilaa, että saan Kaikkivaltiaan majoitettua sydämeeni?

Olen joskus ollut mukana juhlissa, joissa juhlittava on jäänyt taka-alalle, kun juhliminen oli pääasia. Se oli kiusallista. Surullista se oli etenkin silloin, kun juhlakalu ymmärtää sen itsekin. Väki haluaa juhlia, mutta eivät häntä.

Miten on minun jouluni? Onko sydämessäni vielä tilaa Kristukselle vai onko hän vain syy juhlia? Onko sydämen majatalossa tilaa ottaa Jeesus vastaan samassa hiljaisuudessa, missä Joosef, Maria ja joukko kotieläimiä ottivat hänet vastaan ensimmäisenä jouluna?

Ehdinkö pistäytymään sydämeni tallissa kohtaamassa Kaikkivaltiasta Kristusta? Uskallanko pysähtyä hänen eteensä ja vain katsella häntä hiljaa? Hän syntyi alhaisiin oloihin, ettei minun tarvitse tänään ajatella olevani arvoton ihastelemaan häntä seimen äärellä. Hän ei vaadi minulta hovietikettiä tai protokollan mukaista pukeutumista. Hänelle riittää, että minä tulen.

Sydämen hiljaisuuteen

Pysähdyn kohtaamaan Kristuksen tänä jouluna niin kuin minulla olisi kaikki aika. Hänellä se on. Otan ajan hiljentyä sinun eteesi, Jeesus. Olen kiinnostuneempi sinusta kuin maailmasta, joka kyllä jaksaa pyöriä lakkaamatta ympärilläni. Valmistan sydämeni kohtaamaan sinut.

Siteeraan tähän loppuun 1700 ja 1800-luvun taitteessa elänyttä puolalaista hasidijuutalaista mestaria nimeltä Yaakov Yitzchak HaLevi Horowitz, joka tunnetaan myös nimellä Lublinin näkijä.

Tarina kertoo, että kun hän oli vielä lapsi, hän pyysi isältään lupaa mennä yksin metsään. Kun hänen huolestunut isänsä kysyi häneltä, miksi hän tahtoo metsään mennä, hän vastasi: ”Menen sinne löytääkseni Jumalan.”

Hänen isänsä sanoi hänelle: ”Mutta poikani, etkö tiedä, että Jumala on kaikkialla ja hän on sama?’” ”Jumala on’, sanoi poika, ”mutta minä en ole.”

Sama ajatus koskee minun kohtaamistani Jumalan kanssa. Jumala on kaikkialla sama ja läsnäoleva, mutta minä en ole. Minä tarvitsen hiljaisuutta ollakseni läsnä, jotta voin kohdata Jumalani. Jos ympärilläni on paljon ihmisiä, en ole vapaa. Vaan jos tiedän olevani yksin hiljaisuudessa Jumalani kanssa, voin vaikka huutaa, itkeä, kiukutella tai iloita ääneen aivan vapaasti, koska tiedän, etteivät maailman silmät työnnä eivätkä vedä minua mihinkään suuntaan.

Sydämen hiljaisuudessa olen vain minä ja Jumalani. Olemme yhdessä. Ei ole salaisuuksia; olen avoin kirja hänen edessään. Sitä en osaa olla ihmisten ja maailman silmien edessä.

Rukous

Tervetuloa sydämeni talliin, hiljaisuuden seimeen, rakkain Jeesus, Vapahtajani. Kiitos siitä, että synnyit Betlehemissä alhaiseen talliin, koska muuten en kehtaisi kutsua sinua vieraaksi nuhjuiseen pölyttyneeseen sydämeeni. Mutta nyt minä tiedän, että sinulle ovat tärkeimmät ne ihmiset, jotka kokoontuvat seimesi ääreen. Ei ole pukukoodia, ei protokollaa. Vain sinä ja minä, tässä ja nyt. Amen.