Adventin sanotaan olevan joulun odottamisen aikaa. Ja kuin varkain tänään on jo koittanut toinen adventti. Minne se viikko meni? Toinen adventti otti ja saapui – osasit sitä odottaa tai et.

Meillä jokaisella on tapamme valmistautua jouluun. Toiset kiiruhtavat kuin juoksuradan viimeisellä kierroksella kellon soidessa, kunnes maalissa on aika hengähtää. Toiset puolestaan kulkevat adventin matkan lungimmin tasaiseen vauhtiin – jopa kiinnittämättä siihen edes huomiota – ja pysähtyvät hekin joulunviettoon. Joulu tulee – odotti sitä tai ei.

Adventin sanotaan olevan joulun odottamista ja siihen valmistautumista. Silti sana ’adventti’ ei tarkoita odottamista. Sana on kulkeutunut meille ruotsin kielen kautta latinasta, jossa ’adventus’ tarkoittaa tulemista – Adventus Domini – Kristuksen tuloa ja saapumista. Sana on johdettu verbistä ’advenire’ eli ”tulla luo, saapua”.

Adventti siis viittaa Herramme toiseen tulemiseen, jota me toki odotamme, mutta tärkeämpää kuin odottaminen, on tuleminen. Herran päivä näet tulee ja koittaa, odotit sitä tai et.

Adventin aika onkin ehkä paras nykypäivän vertauskuva Herran päivän odotuksesta ja tulemisesta. Adventti loppuu aikanaan. Joulu koittaa ja tulee varmasti. Sama koskee Herran päivää, vaikka me emme sitä kalenterista voi tarkistaa.

Toisen adventin epistolateksti puhuu Herran päivästä (2. Piet. 3:8-15a). Käsittelen tuosta tekstistä tänään sen keskeltä jakeet 10-13. Teen lisäksi pienen katsauksen Aamoksen kirjaan, jossa puhutaan Pietarin kirjeen tavoin Herran päivästä.

Kumpikin teksti puhuu Herran päivästä kerran tulevana ja vääjäämättömänä tapahtumana. Samoin tekstit puhuvat myös odotuksesta. On kuitenkin niin, että Aamoksen lukijoiden odotus oli luonteeltaan toisenlaista kuin se, mistä Pietari lukijoilleen.

Vertaan seuraavassa odotusta auringon nousuun ja -laskuun, jota odottaja seuraa vaikkapa kivellä tai nuotion ääressä tarkaten. Odottaako hän siinä auringon nousua vai -laskua ja kumpi – siis nousu vai lasku – onkaan käsillä? Jos hän odottaa auringon nousevan, mutta se laskeekin, miltä se tuntuu? Tai entä toisinpäin? Odotat auringon laskevan, mutta huomaatkin sen nousevan?

Lisäksi on vielä suuri joukko heitä, ketkä eivät odota auringon nousua tai laskua. Heille se vain tapahtuu ja he kohtaavat sen silti vääjäämättä.

Tätä on Herran päivän tuleminen ja odotus. Katsotaanpa nyt, mitä teksteissä odotettiin tulevaksi. Aloitetaan lyhyellä katsauksella Herran päivään.

Herran päivä

Herran päivä tarkoittaa aikaa, kun Jumala astuu maanpäälle maailman voittajana esittäen vaatimuksensa olla koko maailman valtias, sen todellinen Herra. Toisin sanoen Luoja ottaa luomakunnan haltuunsa. Tietyllä tapaa Herran päivänä luomakunta palaa siihen järjestykseen, joka oli paratiisissa.

Toisen korvaan tämä ajatus kuulostaa hyvältä, mutta ei välttämättä kaikkien. Eikös se ollut juuri ihminen, joka valitsi tulla itse oman elämänsä herraksi syntiinlankeemuksessa? Langenneelle ihmiselle Herran päivä ei välttämättä kuulosta houkuttelevalta. Sehän tarkoittaa luopumista siitä näennäisestä hallintavallasta, jota luulemme käyttävämme tässä maailmankaikkeudessa kehomme ulkopuolella.

Herran päivänä Vanhan testamentin mukaan Jumalan omat korotetaan, ja hänen vastustajansa alennetaan. Herran päivänä tapahtuu oikeus ensimmäistä kertaa langenneen ihmiskunnan historiassa: se on päivä, jolloin kukin tuomitaan tekojensa mukaan.

Elämme tällä hetkellä Herran päivän adventissa, eli tulemuksessa. Aivan yhtä varmasti kuin koittaa jouluaamu, koittaa myös Herran päivä. Kuluu Herran päivän odotus sitten elämän kiireiden pyörteissä, tai vain odottaen, jokainen kuitenkin tulee näkemään Herran päivän sarastuksen.

Samalla tavalla kuin jouluaika, myös Herran päivä koetaan eri tavoin. Toisille Herran päivä on valon juhla ja toivon täyttymys, kun taas toisille se on synkkä päivä, ikuisen kaamoksen hämärän läheisyys. Onko se päivän sarastus vai auringon lasku? – Se riippuu siitä, ajatteletko päiväksi vai yöksi sitä hetkeä, kun elämäsi asettuu Jumalan tahtoon ja hänen suunnitelmaansa?

Eteemme on nyt valittu kahden kirjoittajan kuvaukset Herran päivästä: profeetta Aamoksen ja apostoli Pietarin. Aloitetaan Aamoksesta.

Aamoksen Herran päivä

Aamos kirjoitti tekstinsä Herran päivän kaksinaisesta luonteesta muistutukseksi omalle kansalleen. Se on osa profetiaa, jossa hän kehottaa langennutta Israelia kääntymään takaisin Herran puoleen epäjumalien ja itsekeskeisen materialismin tieltä. Ehkä tuo yleisin epäjumala onkin itsekeskeinen elämäntapa, joka ei anna tilaa Jumalalle olla Jumala.

Kansa oli siis hylännyt Jumalan säädökset, mutta siitä huolimatta se odotti Herran päivää voiton päivänä, jolloin Jumala ennallistaa Daavidin valtakunnan aikaisen mahdin ja tuo Israeliin hyvinvoinnin tulevan messiaan kautta. Tuona päivänä Israelista tulisi kaikkien kansojen hallitsija.

Juutalaiskansa odotti Jumalan siunaavan heitä ja rankaisevan Israelia vastustavia kansoja. Tämä oli heidän odotuksensa siitä huolimatta, että he olivat itse langenneet pois Jumalan tahdosta. He siis odottivat aurinkoa nousevaksi heidän voittonsa merkiksi, vaikka heidän elämäänsä hallitsi yö ja pimeys.

Tällaisissa tunnelmissa profeetta Aamos sitten kirjoittaa heille näin:

”Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää! Mitä iloa teille on Herran päivästä? Se tuo pimeyden, ei valoa. Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta kohtasi karhun – kun hän pääsi kotiin ja nojasi kädellä seinään, käteen puri käärme. Eikö Herran päivä siis ole pimeä eikä valoisa, pilkkopimeä, ilman valon häivää?” (Aam. 5:18-20)

Aamos varoitti aikalaisiaan siitä, että tosiasiassa he odottivat auringon laskua. Siis sitä, että heidän sydäntensä pimeys tulee peittämään koko maan. Heidän odotuksensa ei muuttaisi tuon päivän luonnetta. Voit kokeilla itsekin. Mene auringon laskun aikaan sitä tarkkailemaan ja odota oikein kovasti, että sieltä horisontista se aurinko nousee taivaalle ja katso miten käy.

Kirjoittaessaan Herran päivästä synkkänä tuomiopäivänä Aamos ei tarkoita, että Herran päivä on pelkästään ”pimeä eikä valoisa, pilkkopimeä, ilman valon häivää”. Hänen tarkoitus oli muistuttaa hyvällä aikalaisiaan tästä heidän unohtamastaan vaihtoehdosta. Vaikka Herran päivänä Jumala ilmestyykin, se ei tarkoita sitä, että hän siunaisi meidän syntimme.

Aamos muistutti kansaa Herran päivän kaksinaisesta luonteesta; toisille tuo päivä on ikuisen valon päivä, toisille taas se on loputtoman pimeyden päivä. Kumpaa se tarkoittaa itse kullekin, sen jokainen sai itse päättää. Aamoksen aikana yllättävän moni näytti valinneen matkan kohti auringon laskua.

Aamoksen humoristinen vertaus pakenevasta miehestä kuvaa osuvasti tuon ajan Israelia, kuten myös monia oman aikamme etsijöitä:

”Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta kohtasi karhun – kun hän pääsi kotiin ja nojasi kädellä seinään, käteen puri käärme.”

Herran päivänä moni saattaa löytää itsensä vertauksen miehen paikalta. Kaiken piti olla jo hyvin ja takanapäin, mutta kuinka kävikään. Omat laskelmat pettivät, kun Herran päivä sotki niin täydellisesti laskelmoidun elämän.

Pietarin Herran päivä

Tämä riittää Aamoksesta. Katsotaan seuraavaksi, mitä apostoli Pietari Herran päivästä kirjoittaa. Tulemme siis ajassa useampia satoja vuosia kohti nykypäivää. Pietari kirjoittaa ensimmäisen vuosisadan seurakunnalle.

”Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.” (2. Piet. 3:10-13)

Pietarin kuvaus Herran päivästä alkaa synkissä merkeissä niin kuin Aamoksenkin. Herran päivä tulee yllättäen hetkellä, kun Jumalan aika käy loppuun. Tuon ajankohdan ja tapahtumien yksityiskohdat tuntee vain Jumala itse.

Herran päivänä mitataan lopullisesti se, mitä ihmiskuntana olemme saaneet aikaan. Pietarin tekstiä lukiessa Herran päivästä tulee mieleen enemmänkin auringonlasku kuin nousu. Ainakin, jos tapahtumaa katsoo nykyisen maailman näkökulmasta. Tätä eivät Aamoksen aikalaiset odottaneet. He odottivat auringonnousua.

Pietarin kuvauksesta huolimatta tekstistä löytyy joukko, joka odotti Herran päivää. Hän kertoo ’oudosta lahkosta’, jonka jäsenet Herran päivän luonteesta huolimatta

”odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta.”

Tuo outo porukka ei ollut mikään itsemurhalahko, vaan ’Nasaretin miehen’ seuraajia, johon Pietari itsekin lukeutui. Se on kristillinen seurakunta. He paitsi odottavat Herran päivää, he osaltaan jouduttivat tuon päivän tulemista! He siis tahtoivat kohdata tuon päivän.

Herää kysymys, miksi he tekivät niin? – Vainotulla seurakunnalla oli syynsä. He tiesivät, että Herran päivänä heitä vainonnut saatanallinen maailmanjärjestys kukistetaan, ja tilalle luodaan uusi taivas ja uusi maa, jossa vallitsee Jumalan oikeudenmukaisuus ja rauha. Ja kaikkein tärkeintä oli, että sinä päivänä Kristus – heidän palvoma Jumalan Poika – tulee takaisin.

Kristus vie omansa paikkaan, jossa Jumala asuu omiensa keskellä. Siellä ei kukaan joudu itkemään vainottuja. Se on enemmän kuin vastakohta nykyiselle pahoinvoivalle maailmalle. Nykyinen turmeltunut maailma on hädin tuskin edes vääristynyt irvikuva Jumalan paratiisista. Tekstissä Pietari viittaa profeetta Jesajan ennustukseen, jossa kiteytyy seurakunnan odotus:

”Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan. Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta.” (Jes. 65:17-18)

Tämän maailmanajan auringon lasku on Jumalan valtakunnan auringon nousu. Se on todellisuus, jota Pietarin ajan seurakunta odotti. He näkivät edessään pimeyden, mutta tiesivät auringon nousevan.

Samaan aikaan tämän maailmanjärjestyksen näkökulmasta loppu oli tullut. Tämän maailman aurinko oli laskeva iäti, mutta Jumalan aurinko nousee.

Vertailua

Asetelma Pietarin tekstissä oli siis melko tavalla päinvastainen kuin Aamoksella. Aamoksen kuulijakunta eli leveästi ja odotti Herran päivän nousua tullakseen vieläkin palkitummiksi. He odottivat Herran kirkastavan sen päivän, jota he nyt tässä ajassa jo elivät. Toki tuo päivä ei sekään aivan kirkkaana paistanut, mutta odotus oli tämä. Se on kuin aurinko olisi jo noussut taivaalle, mutta he odottivat sen nousevan aina vain ylemmäs.

Pietarin ajan seurakunta taas oli vainottu ja eli ahdistuksessa. He elivät tässä ajassa pimeää yötä, jossa heidät oli ajettu ahtaalle. He odottivat pimeässä sitä hetkeä, että horisontissa näkyisi nousevan auringon ensimmäinen säde. Heidän oli vain varsin vaikea uskoa sitä enää todeksi, koska oli niin pimeää ja sitä oli jatkunut jo pitkään.

Aamoksen ajan odottajat odottivat auringon nousua tälle maailmalle, mutta huomasivat katselevansa auringon laskua. Pietarin kirjeen seurakunta näki ympärillään vain auringon laskun yhä pimenevälle maailmalle, mutta heitä odottikin Jumalan valtakunnan auringon nousu.

Nämä kaksi järjestystä eivät voi elää rintarinnan, koska ne ovat vastakkaiset. Ensimmäisessä hallitsee ihminen, toisessa Jumala. Toinen on elämää Jumalan tahdossa, ensimmäistä ohjaa itsekkyys. Toinen perustuu Jumalan täydelliseen rakkauteen, ensimmäinen itsekkääseen kuvitelmaan siitä. Nämä kaksi järjestystä ovat kuin yö ja päivä toisilleen.

Herran päivä selkokielellä

Mitä siis ovat Herran päivä, odotus ja tuleminen? Kuten alussa sanoin, ne ovat kuin auringon nousu ja auringon lasku.

Kun katsot auringon nousua ja ihailet sen väriloistoa horisontissa, samaan aikaan jossain päin maailmaa joku toinen katsoo samaa ilmiötä, mutta hänen aurinkonsa laskee ja hän katselee iltauskon kauneutta. Kun sitten täällä koittaa ilta ja sinä katselet ilta-auringon kauneutta, tuo toinen maailman toisella laidalla ihailee mitä kauneinta auringon nousua. Te kumpikin katsotte samaa ilmiötä, mutta näette sen toisin.

Odotat tai odottaa tuo toinen katselija tuota hetkeä, se tapahtuu teille kummallekin. Vaikka päättäisit kuinka olla odottamatta aamuruskon tai iltaruskon hetkeä se tapahtuu vääjäämättä. Sinun odotuksesi ei tuo sitä lähemmäs eikä odottamatta jättäminen estä sitä tapahtumasta. Se on ’adventus’ – tuleminen, ”tulla luo, saapua”.

Odotus ei myöskään muuta sen luonnetta. Vaikka illalla kuinka hartaasti odotat auringon vain nousevan, sinun aurinkosi kyllä laskee, vaikka sen jonkun toisen aurinko samaan aikaan nouseekin. Ja sama tapahtuu aamulla. Ei aamun aurinko laske, vaikka kuinka hartaasti sitä odottaisit. Se tulee, saapuu. Adventus.

Herran päivänä, meidän Herramme aurinko nousee. Sitähän tuo ”Herran päivä” tarkoittaa. Me siis kuljemme päivää kohden, eikö totta? Ja tämän päivän omistaja on Herra. Emme puhu ihmisen päivästä, vaan Herran päivästä. Ihmisen päivä on käsillä juuri nyt. Herran päivä tulee.

Samaan aikaan, kun meidän Herramme aurinko nousee, niin jossain aurinko laskee, eikö totta? Missä koittaa Herra päivä, toisaalla laskeutuu tämän maailman yö. Ihmisen päivän aurinko käy mailleen, kun Herran päivän aurinko nousee. Merkillistä, eikö totta?

Jumalan valtakunta ja tämä ajallinen maailma ovat kuin päivä ja yö. Jos tahdon elää tämän ajallisen maailman elämää – ihmisen ihanaa itsekästä elämää – täytyy minun katsoa Herran päivää kuin laskevaa aurinkoa, koska Herran päivän noustessa tämän maailman päivän ylle nousee loputon yö.

Kun puhumme odotuksesta, niin huomaatko, että se on tavallaan vain ihmisen valinta siitä, miten hän suhtautuu kohta koittavaan tapahtumaan? Ei niin kuin minun valintani muuttaisi päivän ja yön vaihtelun. Ei, siihen minä en pysty – vain Jumala kykenee tekemään sellaista, mutta minä voin päättää odotanko minä päivää vai yötä. Se ratkaisee pitkälti sen, miltä minusta tuntuu kohdata odotus.

Jos sydämeni on kiintynyt kovin tähän aikaan ja tähän maailmaan, missä ihminen saa elää omasta itsekkyydestään käsin, Herran päivä näyttäytyy minulle tuolloin yön laskeutumisena. Muistathan, kun toisaalla nousee päivä, toisaalla nousee yö. Jos Jumalan valtakunnassa nousee päivä, mikä sitten nouseekaan ihmisen valtakunnassa? Niinpä niin.

Jos sydämeni on kiintynyt tähän aikaan, Herran päivä on minulle peljättävä kuin synkkä yö. Mutta jos sydämeni on kiintynyt Jumalan valtakuntaan, Kristukseen, Herran päivä on minulle aamun sarastus.

Ehkä näen senkin, kun täällä ihmisten maailmassa päivä kääntyy yöksi, mutta minulle se samaan aikaan tarkoittaa sitä, että vihdoin tämän maailman pimeys joutuu väistymään, koska Jumalan valtakunta nousee uuteen aamuun.

Yö ja päivä, pimeys ja valo, Jumalan hallintavalta ja ihmisen hallintavalta, Jumalan valtakunta ja tämä maailma. Ei ole hetkeä, että yö ja päivä voisivat hallita samalla puolella. Ne ovat aina vastakkaisia. Jos täällä on yö, siellä on päivä ja päinvastoin. Kun Herran päivä nousee, ihmisten maailman pitää väistyä.

Odotanko siis Herran päivää nousevaksi vai olenko niin kiintynyt tähän aikaan niin, että Jumalan päivän nousu pelottaa minua? Herran päivä tulee. Onko se pimeä ja peljättävä vai onko se minulle uuden auringon nousu? Se on minun valintani.

Jumalan valinta on se, että toisaalla päivä laskee yöhön ja toisaalla nousee uusi päivä, Herran päivä.

Amen.