Aloitetaan tutulla sitaatilla Raamatun sananlaskujen kirjasta:

”Sydämessään ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.” (Sananl. 16:9:)

Ensimmäisenä sananlaskusta mieleeni nousee ajatus ihmisestä taas kerran suunnittelemassa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja varautumassa niihin. Näitä tulevaisuuksia voi olla tilanteen mukaan useita, jos ihminen kokee epävarmuutta nykyhetkessä. Siinä voi mennä aika jos toinenkin, kun niitä sitten pohtii ja laskelmoi. Vain yksi on varmaa. Nimittäin vain ja ainoastaan yksi tulevaisuus toteutuu eikä se välttämättä ole mikään niistä vaihtoehdoista, joita kovin pohdittiin.

Jos taas koemme nykyhetkessä seisovamme kestävällä pohjalla omin jaloin, oletamme monesti asioiden kenties tapahtuvan sen yhden mielestämme ilmeisen tulevaisuuden mukaan. Kun sitten elämä taas yllättää ja osoittautuu laskelmiamme suuremmaksi, koemme tulleemme yllätetyksi ja mietimme, että olisimmeko jotenkin voineet tähän varautua.

Jotain tällaista se elämä usein on. Ja miltä elämä sitten tuntuu, siihen vaikuttaa melko paljon se, miten me siihen suhtaudumme. Helpointa olisi varmaan ottaa tuleva vastaan avosylin kuin seikkailuelokuvassa, missä päähenkilö katsojan mielestä aina vain ajautuu juonen vietäväksi. Tähän tosin harvoin pystymme, vaikka luottamuksemme Jumalan johdatukseen olisi vahvaakin. Näemme elämän niin kovin vahvasti itsemme ja omien mahdollisuuksiemme kautta.

Uskon elementti

Entäpä jos edelliseen ajatukseen lisätään vielä uskon- ja luottamuksen elementti. On tilanteita, kun voimme valita uskon ja epäuskon sekä luottamuksen ja epäluottamuksen välillä. Tarkoitan luottamuksella ja uskolla tätä:

”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1)

Jumala kutsuu meidät uskomaan ja luottamaan häneen, vaikka kaavailemamme tulevaisuudet eivät näyttäsi houkuttelevilta. Usein elämä on yhtä hoippumista uskon ja epäuskon välillä eikä se aina koske pelkästään suhdettamme tulevaan, vaan myös menneeseen ja nykyhetkeen. Elämä on suuri ’juupas-eipäs-leikki’.

Uskominen on siis valinta. Se on sitä paitsi ikuisuusmielessä, kun puhumme pelastavasta uskosta Kristukseen, myös elämänasenteena, minkä läpi me katsomme tämän päivän tapahtumia.

Tätä ajatusta ilmentää myös seuraava tarina toivomuspuusta. Tarina on peräisin erilaisesta perinteestä, mutta sen avoin loppu jättää mielestäni oven avoimeksi soveltaa kertomusta myös käytännön uskoon ja siihen, miten me monesti teemme elävän uskon synnyttämän luottamuksen tyhjäksi elämässämme.

Tarina toivomuspuusta

Tämä on tarina köyhästä miehestä, joka tavalliseen tapaansa oli lähtenyt kävelemään metsään pohtiakseen monia huoliaan. Tällä kertaa hän kulki huolten painaessa huomaamatta pidemmälle kuin yleensä, joten hän päätti pysähtyä lepäämään puun juurelle hetkeksi ennen kuin lähtee palaamaan samaa reittiä, mitä oli tullutkin.

Siinä mies istui puun alla ja nojasi sen runkoon. Hän ei tiennyt, että hän oli istahtanut taikapuun alle. Nimittäin puulla oli voima välittömästi täyttää kenen tahansa sitä koskettaneen toiveet.

Kohta mies tajusi olevansa pitkän matkan jäljiltä janoinen ja toivoi juotavaa. Ja kas välittömästi hänen kädessään oli viileä vesikuppi. Järkyttyneenä hän katsoi vettä, totesi sen olevan turvallista juoda ja joi sen.

Seuraavaksi hän tajusi olevansa vähän nälkäinen ja toivoi ruokaa. Ateria ilmestyi hänen eteensä. ”Toiveeni näyttävät täyttyvän”, hän ajatteli epäuskoisesti.

”No, sitten toivon kaunista kotia omakseni”, hän sanoi ääneen. Koti ilmestyi niitylle hänen eteensä. Hänellä oli valtava hymy kasvoillaan, kun hän seuraavaksi toivoi palvelijoita hoitamaan taloaan.

Kun ne ilmestyivät, hän tajusi jotenkin saaneensa uskomattoman voiman, ja niinpä hän toivoi kaunista, rakastavaa ja viisasta vaimoa itselleen jakamaan hänen onnensa.

”Hetkinen, tämä on naurettavaa!”, sanoi mies naiselle. ”En ole näin onnekas. Tämä ei voi tapahtua minulle.” Ja niin hänen puhuessaan kaikki katosi.

Hän huomasi istuvansa puun alla ja pudisteli päätään ja sanoi: ”Tiesinhän sen!”. Sitten hän käveli pois pohtien taas monia huoliaan. Eipä edes muistanut, ettei hänellä ollut nälkä eikä jano. Niin kovasti hän uskoi epäuskoaan.

Takaisin uskon näkökulmaan

Tarinalla on monta vaihtoehtoista opetusta, joista tahdon tässä nostaa Jumalan hyvyyden ja uskon näkökulman. Nimittäin aika usein meille käy samoin silloin, kun Jumala siunaa meitä elämässämme jollain erityisellä toivon pilkahduksella arjessa.

Helposti alkuhämmästyksen ja ehkä pienen kiitollisuuden jälkeen mieleen hiipii ajatus, ettei tuo hyvä ehkä Jumalan siunaus ollutkaan. Ehkä se vain tapahtui ja se olisi voinut tapahtua kenelle tahansa. Ja niin toteutuu sama kuin kertomuksessa. Tapahtuneen erityinen siunaus katoaa kuin tyhjään, kun vain keksii kieltää sen tapahtumisen tai olemassaolon.

Omalla tavallaan kertomus kuvaa osuvasti sitä, mitä epäusko saa ihmisessä aikaan. Minulla on ollut tapana sanoa, että

”se joka uskoo, näkee, mutta se, joka ei usko, sille kaikki vain tapahtuu”.

Usko ja luottamus ovat pohjimmiltaan valinta – valinta uskoa ja luottaa. Usko on kuin avaisi likaisen ikkunan ja näkisi maiseman sen takaa uusin silmin ja tuntisi tuuleen vireen kasvoillaan. Se on tuulahdus Jumalan läsnäoloa ja toivoa omaan arkeen. Lapsenusko on tästä mitä parhain esimerkki. Lapsi ottaa elämän vastaan suurena ihmeenä, koska hänelle se sitä on.

Epäusko puolestaan kykenee tekemään tyhjäksi jopa kerran tapahtuneen, eli sen, minkä on saattanut jo ensin uskon silmin jopa nähdä. Epäusko on kuin ikkunavertauksessa ikkunan sulkeminen ja katsominen sen jälkeen pois ikkunasta. Siitä ei varmaan tarvitse enempää kertoa, niin vahvasti se on läsnä päivittäisessä arjessa.

Epäusko, joka ilmenee epäluottamuksena, tekee tyhjäksi jo kerran saadun siunauksen, minkä luottamus on lahjaksi antanut. Ei jäädä kuitenkaan tuijottamaan epäuskon siementä, vaan katsotaan mieluummin sitä hedelmää, joka nousee uskon siemenestä.

Lopetankin tämän tekstini päinvastaiseen kertomukseen kuin edellä. Tämä on päinvastainen siinä, että jos edellinen oli kuvitteellinen, tämä on tosi ja tässä puolestaan usko tekee tyhjäksi epäuskon.

”He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”

”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.” (Mark. 9:20-27)

Niin, muistat vielä, että aluksi puhuin niistä vaihtoehtoisista tulevaisuuksista, joita me ihmiset mielessä rakentelemme. Mietipä tätä tekstiä ja vaikka Jeesuksen kohdannutta miestä saman päivän aamuna.

Mitä luulet, oliko kertomuksen miehellä ajatus tästä tulevaisuudesta aamulla jo valmiiksi mietittynä? Tämäkin oli yksi vaihtoehtoinen tulevaisuus. Tämä vieläpä oli se, joka toteutui. Tämä oli tosi tulevaisuus, joka näyttäytyi lopulta nykyhetkenä ja me ihmettelemme sitä vielä menneenä.

Opettakoon tämä kertomus päinvastaista kuin toivomuspuu. Jos siinä epäusko teki olemattomaksi uskon, tässä usko teki tyhjäksi epäuskon.

Mukavaa ja siunattua tulevaisuutta sinulle!