Toisessa Mooseksen kirjassa on kymmenen käskyn laki. Tai ehkä on parempi sanoa Mooseksen lain taulut.

Näin siksi, että tuo kymmenen käskyä on vähän venyvä käsite. Olen aiemminkin siitä kirjoittanut ja rippikoulussakin opettanut, että kymmenen käskyn numerointi ja painotus vaihtelevat eri kirkkoperinteissä, vaikka sisältö on kaikilla sama.

Tänään kirjoitan ajatuksia käskystä numero 1 1/2 sekä sen tarkentavasta toisinnosta liitonkirjasta. Tämä kyseinen käsky sijoittuu meidän kymmenen käskyn laissa ensimmäisen kahden käskyn väliin.

I ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”

ja

II ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.”

Muutamissa muissa kristillisissä perinteissä tämä kohta siteerattu käsky on järjestyksessä toinen käsky. Meidän perinteessämme se jätetty pois ja loppupään himoitsemista koskeva käsky on jaettu kahteen, jotta tuo kymmenen käskyjen määränä säilyi. Mutta laitan tähän alle tämän meille ’mystisen’ käskyn numero 1 1/2.

”Älä tee itsellesi patsasta äläkä mitään kuvaa mistään, mikä on ylhäällä taivaalla tai alhaalla maan päällä tai vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala.” (2. Moos. 20:4-5a)

”Herra puhui teille Horebilla tulen keskeltä, te ette nähneet minkäänlaista hahmoa. Pitäkää sen tähden tarkoin huoli siitä, ettette lankea tekemään minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa, jolla olisi miehen tai naisen hahmo tai maan päällä elävän eläimen tai taivaalla lentävän linnun hahmo tai maassa ryömivän matelijan tai alhaalla vesissä elävän kalan hahmo. Kun kohotatte katseenne taivasta kohden ja näette auringon, kuun ja tähdet, taivaan kaikki joukot, älkää langetko niiden lumoihin, älkää kumartako älkääkä palvoko niitä. Ne on Herra, teidän Jumalanne, jättänyt muille kansoille. Mutta teidät Herra toi pois Egyptin sulatusuunista, että teistä tulisi hänen oma kansansa, kuten te tänä päivänä olettekin.” (5. Moos. 4:15-20)

Tämä käsky lieneekin tuttu. Sehän on meillä pidemmässä selityksessä ensimmäisen käskyn tarkennus.

Kuvien kielto?

Useimmiten kuulen käskyä siteerattavan lähinnä tilanteissa, joissa puhuja joko vastustaa ikonien tai kirkkotaiteen käyttöä osana hartauselämää. Voihan sen niinkin lukea, mutta ehkä tulkinta on turhan suoraviivainen.

Mielestäni kirkkotaiteen kieltäminen tämän käskyn perusteella on vähän samanlainen kuin, että sanoisin kaikkien veisten ”olevan perkeleestä”, koska veitsellä voidaan tappaa ihminen. Silti veitsellä voi tehdä paljon muutakin, vaikka levittää voita leivän päälle tai kuoria omenan. Tulkinta vaatii siis vähän enemmän kuin ensimmäisen ajatuksen.

Sama koskee myös käskyä 1 1/2 sovellettuna ikoneihin ja kirkkotaiteeseen. Siinäkin kannattaa miettiä kuvien sijaan sitä, että mikä on se teko, mikä on kielletty. Siinähän ei kielletä kuvia, vaan ”niiden tekeminen” tiettyyn tarkoitukseen. Taide näet voi olla kelpo apuväline villiintyneelle mielelle pysähtyä ja asettua hetkeksi Jumalan eteen ilman, että taidetta tarvitsee alkaa palvomaan. Ja esimerkiksi ikonista sanotaan, että sen eteen ei ole tarkoitus astua ihastelemaan sen kauneutta, vaan pikemmin astua sen läpi Jumalan huoneeseen kuin ovesta ikään.

Mistä käskyssä 1 1/2 on kyse?

Tämä käsky kuvien tekemisestä on meidän tuntemassamme kymmenenkäskynlaissa liitetty usein ensimmäiseen käskyyn, koska se liittyy siihen varsin läheisesti.

Voisi sanoa, että ensimmäinen käsky (”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”) nostaa esiin epäjumalanpalvonnan sisäisen tai henkisen ulottuvuuden. Osaamme ajatella, että ne asiat, jotka me nostamme omassa elämässämme joko Jumalan yläpuolelle tai itsemme ja Jumalan väliin, ovat meille ”muita jumalia”. Aina, kun yhteys Jumalaan katkeaa jonkin muun tähden, kyseessä on epäjumala.

Kuvanpalvontakielto puolestaan laajentaa tämän sisäisen epäjumalanpalvonnan käsitteen koskemaan myös kaikkea ulkoista epäjumalanpalvontaa. Kaikki väärä palvonta voidaan katsoa kuuluvaksi tähän luokkaan, yhdessä kaiken kuvapalvonnan ja kaikkien muiden taikauskoisten rituaalien ja seremonioiden kanssa.

Käsky 1 1/2 siis kieltää kaikenlaisen epäjumalanpalvonnan. Viidennen Mooseksen kirjan tarkennuksessa mainitut lukuisat esimerkit ovat melko suoraan Egyptin kontekstista, eli sieltä, mistä Israelin kansa oli tullut tähän tilanteeseen, jossa Jumala antoi käskyt heille.

Israelin lähdön aikaan Egypti oli maa, jossa oli Jumala joka lähtöön. Jumala löytyi ihan jokaiseen tarpeeseen. Heillä oli kuvat jokaisesta ja nuo kuvat muistuttivat palvojaa siitä, minkä ”asian tai alan” jumalasta oli kyse. Jumalahan oli tarpeellinen vain siksi, että ihminen tarvitsi häntä jonkin asian tavoittamiseksi.

Oli siis viisasta luetella kaikki jumalat erikseen, koska kansa oli omaksunut tämän jumalanpalvontakulttuurin egyptiläisestä kulttuurista, minkä vaikutuksessa olivat kasvaneet ja eläneet. Käsky täten katkaisee yhteyden aiemmin opittuun tapaan palvoa jumalia.

On vain niin, että maailmansivun jokaisella kulttuurilla on ollut omat epäjumalansa – niin on meilläkin. Kulttuurin sisältä niitä on vain vaikeampi nähdä ja erottaa. Haaste meilläkin on nähdä omassa arjessamme ne epäjumalat, joita olemme jopa tietämättämme pystyttäneet.

Jumalan kuvia kohtaamassa?

Ja nyt, kun tulemme nämä epäjumalat taakse jättäneinä Jumalan luo. Jätämmekö pois myös kyltit, joita aina kerta toisensa jälkeen hänelle tarjoilemme? Tulemme kohtaamaan häntä ollen kiinnostuneet siitä, mitä asiaa hänellä on ja mitä hän haluaa meille sanoa? Hän on suvereeni Jumala, miksi minä rajoittaisin häntä asettamalla hänet asioitteni hoitajaksi?

Käännän siis katseen käskyn 1 1/2 tulkinnassa takaisin ”jumalan kuvan tekemiseen”. En näe tässä kohden tarpeelliseksi punnita ikonien tai alttaritaulujen asemaa kristillisessä perinteessä, vaan käännän huomion ajatukseen kuvasta vähän toisesta perspektiivistä.

Jumalalla on vain yksi kuva maanpäällä ja sen hän on luonut itse:

”Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme…” (1. Moos. 1:26a)

Jostain syystä meidän on vaikea nähdä Jumalaa edes tämän hänen luomansa kuvan kautta – puhumattakaan siitä, että katsomme ja palvomme häntä sellaisena kuin hän on. Tarkoitan tällä sitä, että meillä on taipumus antaa niin Jumalalle kuin hänen kuvilleen jokin muu merkitys kuin se, mikä hänelle kuuluu.

On nimittäin niin, että me luonnostaan annamme esineille, kuville ja jopa sanoille merkityksen. Jossain vaiheessa on käynyt esimerkiksi niin, että ihmeellisestä pihalle kököttävästä ruskeapintaisesta ja vehreästä ihmeestä on tullut ”kuusi” tai ”mänty”. Samoin maukkaasta, värikkäästä ja kaikin tavoin ihmeellisestä mollukasta on tullut ”omena”. Ja niin me olemme luoneet niistä mielikuvan ja ne ovat lakanneet olemasta monia muita asioita, koska ne ovat ’vain’ mäntyjä tai omenia.

Älä käsitä väärin. En millään tavalla vastusta asioiden nimeämistä. Sehän on käytännöllinen välttämättömyys. Mutta oletko huomannut, että olemme tehneet saman myös ”jumalan kuville”, ihmisille? Me olemme tehneet heille saman kuin olemme tehneet näille luoduille esineille. Otan tästä muutaman esimerkin omasta elämästäni kuluneen viikon arjesta ihan avatakseni, mihin pyrin tämän aiheen kehittelyllä.

• Suuhygienisti. Vietin 40 minuuttia aikaa suuhygienistin kanssa keskiviikkona. Käynnin jälkeen tiedän paljon enemmän omasta suustani kuin tästä suuhygienististä. Tiedän hänen nimensä ja vähän sitä, miltä hän näyttää työasussa. Muistan myös hänen äänensä. En muuten kysynyt häneltä, että mitä hänelle kuuluu…

• Naapuri. Puhuimme talvirenkaista ja auton nostamisesta tunkilla. Puhuimme myös Pokemon Go:n uusista ominaisuuksista. Mutta en minä häneltä kysynyt, että kuule miten sinun mielestä minun kuuluisi harjata hampaani…

• Brasilialainen koodari. Tilasin hänen yritykseltään taannoin ”Moodle teeman” ja kyselin häneltä, miten saan tietyt ominaisuudet siitä käyttöön yhteisörakennusprojektissani. Hän vastasi ongelmaani ja kiitin häntä. En tullut kysyneeksi, että millaista on asua Sao Paulossa tai tietääkö hän, missä on Kuopio…

Ja näitä ’kuvia’ riittää muitakin: puoliso, lapset, kampaaja, lääkäri, automekaanikko, kauppias, jne. Menet kampaajalle. Mikä on ensimmäinen ajatuksesi? Entä lääkärissä? Entä autokaupassa? Tulitko sinne tapaamaan tätä ihmistä vai ainoastaan jotain, mitä hän edustaa?

Sama muuten pätee myös toisin päin. Kampaaja katsoo hiuksiasi, lääkäri miettii, mitäköhän tuolla on vikana ja pappi ajattelee, että mitenkä lienee, onko tämä sielunhoidollinen keskustelu vaiko puhummeko hengellisiä lämpimiksemme…

Ei siinä mitään väärää ole. Näin se elämä menee ja vie meitä. On vain niin, että ihmiset – siis ”Jumalan kuvat” usein edustavat meille monesti jotain, mikä on paljon vähemmän kuin, mitä he todellisuudessa ovat. Ja niin on varmasti tässäkin. Luet tai kuuntelet tätä vain siksi, että minä edustan sinulle jotain. Tuskin sinua juuri kiinnostaa, mitä söin iltapalaksi tai heräänkö yöllä vessaan.

Me siis teemme kuvia, luomme mielikuvia. Ja aina on tilanteita, missä ymmärrämme väärin. Ehkä joskus tahdomme tulla kohdatuksi kokonaisina ihmisinä ja huomaamme olleemme vain ’asiakas’ tai jokin pieni osa toisen ihmisen tarpeista. Tämä on vaikeaa tämä ihmisyys.

Jumalaa tapaamassa

Ja nyt tulemme loppuhuipennukseen. Eli miksi käsky 1 1/2 kieltää meitä tekemästä ”Jumalan kuvaa”? – Ehkä siksi, että tekemällä hänelle sen, mitä teemme toinen toisillemme luodessamme roolikuvia, estämme itseämme kohtaamasta Jumalan kokonaisena Jumalana.

Miten usein teemme Jumalasta vain mielikuvan tai jopa mielihalun? Tulemmeko hänen eteensä kuin ’suuhygienistin’ vastaanotolle? Odotammeko häneltä vastausta vain niihin palveluihin, joita tällä kerralla häneltä odotamme?

Mistä jään paitsi, jos Jumala on minulle aina vain suuri ”tuon ja tuon” tarpeen täyttäjä? Entä miltä minusta tuntuisi Jumalana, jos tahtoisin olla Jumala hänelle ja huomaan hänen suhtautuvan minuun kuin marketin kassaan aamuruuhkassa?

Lohdullista tässä kuvassa on se, että päinvastoin kuin ihmisten välisessä kanssakäymisessä, Jumala on aina valmis olemaan aito kokonainen itsensä peittelemättä. Jos joku tässä suhteessa peittelee, se on ihminen, joka asettaa naamarin Jumalan kasvojen eteen kuvaksi omille tarpeilleen.

Mitä jos kohtaisimme Jumalan elämässämme ilman ”kuvia”? Tämä on kutsu kohdata hänet kokonaan – ilman agendaa. Ja kun nyt tulen Jumalan eteen. Niin jäänkö hänen eteensä katsomaan hänen kuvaansa tai nimilappua, jonka olen hänelle valmiiksi kirjoittanut? Odotanko hänen toimivan vain niin kuin nimilappu kertoo?

Kannustan sinua käymään kanssani tutkimusmatkalle. Käykäämme kohtaamaan Jumala sellaisena kuin hän on. Antakaamme hänen rakastaa meitä ja kohdata meidät niin kuin hän tekee.

Herra Jeesus, ole sinä Jumala minulle ja auta minua kohtaamaan sinut todella Jumalana – ei vain auttajana erilaisissa elämän käänteissä ja asioissa.