Lainaan Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle monelle entuudestaan tutun kehotuksen.

Kynttilät on sytytetty rukousten merkiksi. (Kuva Karl Frank Pixabaystä)

”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.” (1. Tim. 2:1-2)

Monen kirkkoperinteen seurakunnat ovat ottaneet Paavalin kehotuksen vakavasti ja yhteisissä rukouksissa täten muistetaan esivaltaa ja päätöksentekijöitä varsin säännöllisesti. Samoin teemme itse kukin myös omaehtoisesti henkilökohtaisessa hartauselämässämme. Asia on kunnossa. Miksikö sitten kirjoitan itsestäänselvyydestä?

Tahdon muistuttaa meitä tämän kehotuksen syvimmästä – ihmisrakkauden ylittävästä – luonteesta. Se on varsin helppo Suomen kaltaisessa demokratian kehdossa unohtaa, kun ainakin teoriassa demokratian sääntöjen perusteella noin puolen kansasta on aina tyytyväinen päättäjiin ja heidän linjauksiinsa. Oli vallassa ketkä tahansa, he nauttivat jonkinlaisen kansanosan suosiota. Niin nytkin ja niin oli edellisen eduskunnankin aikana.

Meille on täten itsestään selvää kiitollisin mielin siunata päättäjiämme ja pyytää Jumalaa johtamaan heitä päätöksenteossa. Tälläkään hetkellä ei kuitenkaan kaikkialla maailmassa ole yhtä selkeät olosuhteet tämän rukoukesn toteuttamiseksi. Paavalin ohje Timoteukselle muuttuu varsin eri tavalla tulkittavaksi, jos asut esimerkiksi maassa, jossa kristittyjä vainotaan tai siellä on muuten totalitaarinen hallinto.

Täällä Suomessa näitä esivallan puolesta esitettyä rukouksia kuunnellessa, niissä kuulee monesti sellaisen kaiun, että rukoilijat eivät välttämättä rukoile esivallan puolesta, vaan heidän päätöstensä tai suhdanteiden puolesta. Rukoukset saattavat värittyä eri näkökulmista esitetyiksi agendoiksi Jumalalle: ”Herra, avaa päättäjien silmät näkemään, että…” tai ”Auta päättäjiä muistamaan myös heitä ja heitä…”, jne.

Aiheellisia rukouksia ovat nämäkin, mutta ne eivät ole ensisijaisesti niitä, mitkä olivat Paavalin mielessä, kun hän kehotusta Timoteukselle kirjoitti. On eri asia rukoilla esivallan puolesta kuin rukoilla esivaltaa toimimaan meidän mielestämme oikein.

Paavalin tilanne

Kirjeen kirjoittamisen aikaan keisari Nero hallitsi Rooman valtakuntaa. Nero oli Rooman keisari vuosina 54–68 jKr. Hänellä oli hyvät vuotensa ja sitten oli niitä huonompiakin, mitä nyt tulee Rooman paloon ja vainoihin.

Paavali kirjoitti ensimmäisen Timoteuskirjeen todennäköisesti vuosien 62 ja 66 välillä, joten teksti ajoittuu Neron hallintokaudelle. Ja taisipa käydä vielä niinkin, että Paavali kuoli marttyyrina juuri Neron vainojen seurauksena; se tosin vasta odotti edessäpäin.

Jos siis Paavali olisi rukoillut edellä kuvattuun tapaan, hän olisi varmaan pyytänyt Herraa lopettamaan vainot tai antamaan kristityille uskonnonvapauden monien muiden Roomassa laillistettujen uskontojen tapaan. Mutta Paavalin ajatus esivallan puolesta rukoilemisessa ei ollut yhteiskunnallinen tai poliittinen vaikuttaminen, vaan yksinkertaisesti näiden päättäjien pelastus. Hän kehotti rukoilemaan pelastusta vallanpitäjille ja ”kaikkien ihmisten puolesta” katsomatta siihen, keitä he ovat.

Oli vallassa kuka tahansa, hänen pelastuksensa oli aina Paavalin prioriteetti. Huomaat myös sen Apostolien teoista, kun hän kulkee syytettynä tuomioistuimesta toiseen, hänen huomionsa keskittyi mahdollisuuteen kutsua korkea-arvoiset oikeudenedustajat pelastukseen. Sama ajatus oli Paavalilla esivallan puolesta rukoilemisessa.

Paavalin motiivi

Entä miksikö Paavali tahtoi rukoilla ponnekkaasti esivallan – jopa turmeltuneen ja vihamielisen sellaisen – puolesta? Viittaus syyhyn ei käy selville suoraan siteeraamaani 1992 kirkkoraamatun käännöksestä, koska siitä on ehkä kielellisen sujuvuuden tähden jätetty yksi sana pois: ”Kehotan siis ennen kaikkea…” Kyseinen pieni kreikan sana ”οὖν” on viittaus johonkin edellä sanottuun ”täten, mutta nyt, siis, …”

Paavali viittaa edellisen luvun tekstiin syynä siihen, miksi hän tässä kehottaa rukoukseen ”kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta”. Entä mihin tekstiin hän viittaa? Luulisin, että kyseessä on edellisen luvun loppupuolelta seuraava teksti:

”Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein. Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen.” (1. Tim. 1:12-17)

Paavali siis kehottaa rukoilemaan kaikkien ihmisten puolesta – jopa niiden, joita pidämme syystä tai toisesta äärettömän pahoina. Hän kehottaa tähän siksi, että hän itse on ollut sellainen ja saanut kokea Jumalan armon riittäneen jopa pelastamaan hänet itsensä. Paavali itse oli vainoaja ja toisaalta ei näe itseään edes kirjoitushetkellä yhtään sen arvollisemmaksi vastaanottamaan pelastuksen lahjaa kuin vaikka tuo mainittu keisari Nero.

Lopuksi

Paavali myönsi olleensa aikoinaan herjaaja, vainoaja ja väkivaltainen mies. Hän vakuutti sen perusteella voimakkaasti, että Kristus Jeesus tuli maailmaan pelastamaan syntisiä, koska hän jos kuka oli sellainen. Hän lisäsi kertomukseensa merkittävän kohdan: ”joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin”. Huomaa, ettei hän kirjoittanut ’olleensa’ suurin syntinen, vaan olevansa sitä yhä. Armosta hän oli ja on pelastettu, mutta siitä huolimatta hän ei kuvitellut olevansa sen parempi kuin kukaan muukaan edes kehotusta kirjoittaessaan.

Paavali selitti saaneensa Jumalan armon, jotta Kristus voisi näyttää rajattoman armonsa hänessä esikuvana niille, jotka tulevat uskomaan häneen tulevaisuudessa. Paavali käytännössä sanoi: ”Jos minä, suurin syntinen, voin pelastua, kuka tahansa voi”.

Paavali kehotti täten meitä jokaista samoin rukoilemaan kaikkien auktoriteettiasemassa olevien puolesta, koska Jumalamme on pelastaja ja hän haluaa, että kaikki pelastuisivat ja omaksuisivat hänen totuutensa Taivasten valtakunnasta.

Emme siis rukoile ainoastaan, että kunnialliset johtajat toimisivat viisaasti, vaan myös, että niin kunnialliset kuin jumalattomat johtajat pelastuisivat. Tämän yritän muistaa itsekin, kun seuraavan kerran rukoushetkessä yhdyn päättäjien ja esivallan puolesta rukoukseen. Tärkeämpää kuin asiat ovat he itse. Kyllä, Jumala voi pelastaa kenen tahansa.