Muistan nuorena isänävähän kateellisena seuranneeni sivusta, kun aikanaan poikakerhoissa minusta seuraava sukupolvi oppi sitomaan kunnolliset pitävät solmut, jotka oli vielä mahdollista avatakin.

Minuun tuo taito ei näet koskaan ole tarttunut, vaan käytännössä olen tähän päivään asti joutunut selviämään kahdella solmulla ja niiden variaatioilla: rusetti- eli vetosolmu ja perinteinen umpisolmu. Rusettisolmun saa auki, mutta se ei ole järin pitävä. Umpisolmu taas pysyy, mutta sitä ei saa auki. Ongelmat alkavat siitä, jos minun tarvitsee sitoa solmu, joka kestää vetoa ja on edelleen avattavissa.

Hengellisessä kielenkäytössä kuulee myös puhuttavan sitomisesta ja päästämisestä. Kuulee sidottavan henkivaltoja ja vapautettavan ihmisiä synnin tai henkivaltojen siteistä. Jäin pohtimaan tätä sitomista ja vapauttamista, kun luin päivän evankeliumitekstin, jossa siinäkin Jeesus kuin ohimennen mainitsee asiasta.

”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:15-20)

Sitomisella ja ehkä myös päästämisellä on kristillisessä kielenkäytössä mystinen sointi. Syntien anteeksi julistaminen on normaalia ’perusjuttua’, mutta syntien sitominen ja päästäminen kuulostaa mystiseltä ja vain harvoille kuuluvalta oikeudelta. Ajattelinkin tässä keskittyä juuri tähän näkökulmaan.

Sitominen hengellisenä käsitteenä on melko tuntematon asia. Perusperiaatteet hengellisessä sitomisessa ovat kuitenkin samat kuin hyvän solmun tekemisessä; hyvä solmu kestää, mutta se on tarpeen tullen pystyttävä avaamaan.

’Sitoa’ -sanan merkityksestä

Sitomisessa on kyse jonkin kiinnittämisestä. Sitominen kuulostaa rajoittavalta ja vapautta vähentävältä. Jos vaikka ihminen sidotaan puuhun, rajoittaa sitominen tällöin hänen vapauttaan. Sitominen on muutakin kuin vapauden rajoittamista. Rajoittava näkökulma sitomiseen on aivan liian suppea.

Sitomisen ei tarvitse olla vapautta rajoittavaa, vaan se voi olla myös päinvastoin vapautta lisäävää. Ajattelepa vaikkapa merimiehiä laivan liukkaalla kannella myrskyssä. Jos he eivät sido itseään köydellä kiinni, he eivät uskalla liikkua kannella vapaasti, vaan heidän täytyy pitää lujasti kiinni. Mutta kun he sitovat itsensä johonkin, voivat he turvallisemmin liikkua köyden varassa kannella ilman pelkoa putoamisesta mereen.

Joskus sitoa voidaan myös suojelemisen vuoksi. Esimerkiksi koira sidotaan vaikkapa pihapuuhun, jotta turvataan sekä ihmisten vapaa kulku että koiran oma turvallisuus, kun se ei pääse juoksemaan autotielle.

Edellä mainitut näkökulmat sitomiseen kannattaa muistaa myös, kun sitomisesta käytetään hengellisenä terminä. Esimerkkien syyt vastaavasti selittävät syitä hengellisen sitomisen harjoittamiseen ja tuovat esiin sitomiseen liittyvän positiivisen näkökulman.

Hengellisen sitomisen vastakohta on päästäminen. Kirkollisessa kielessä puhutaan synninpäästöstä, jonka vastakohta on syntiin sitominen. Syntiin sitominen kuulostaa uhkaavalta vallankäytön aseelta, mutta sitä se ei oikein käytettynä ole. Jumalan valtakunnan käsitteenä sitomisen tarkoitus on päinvastoin lähentää ihmistä Jumalaan – ei ajaa häntä pois Jumalan luota.

Vanha testamentti

Heprean kielessä sitomisesta käytetään sanaa ’asar’, joka merkitsee ”sitoa, vangita, solmia”. Se on Vanhassa testamentissa melko tavallinen yleiskielinen ilmaus (1. Moos. 37:7; 1. Moos. 42:24; 5. Moos. 6:8; 5. Moos. 14:25).

Sielläkään sitominen ei ole vain vangitsemisen vaan myös turvallisuuden vuoksi, kuten edellä mainittiin. Esimerkiksi hevoset ja aasit sidottiin kiinni ihmisten ja niiden oman turvallisuuden vuoksi, jos ne sattuisivat pillastumaan pelästyessään jotain.

Sanalla on myös hengellinen merkitys. Ihmiset voivat olla hengellisesti sidottuja jopa niin, että vain Jumala on voimallinen vapauttamaan heidät (Ps. 146:7; Jes. 49:9). Sitominen kantaa myös positiivista hengellistä merkitystä: Jumalan käskyt on ’sidottava’ käteen, otsaan tai sydämeen, jotta ne pysyvät mielessä ja opastavat häntä vaeltamaan Jumalan tahdon mukaisesti (5. Moos. 6:8; Sananl. 7:3).

Uusi testamentti

Uudessa testamentissa sana ’deo’ ja muutamat siitä johdetut muodot kuten ’perideo’ ”sitoa ympäri” ja ’hypodeo’ ”sitoa alla, sitoa sandaalit” merkitsevät kirjaimellista sitomista.

Samaa sanaa käytetään yleisesti myös kuvainnollisessa ja hengellisessä merkityksessä. Se kuvaa esimerkiksi ihmisten itselleen ja toisilleen langettamiin raskaisiin uskonnollisiin taakkoihin sitomista (Matt. 23:4). Näiden merkitysten lisäksi myös synnin tai demonien valtaamat ihmiset ovat ’sidotut’ (Luuk. 13:16), kun taas päinvastoin Jumalan tahdossa vaeltava on sanan myönteisessä merkityksessä sidottu Jumalan tahtoon (Ap. t. 20:22).

Sitominen ei siis ole sen enempää negatiivinen käsite kuin vapauttaminenkaan. Kyse on vain siitä, mitä sidotaan ja mihin sidotaan.

Oikeudelliset käsitteet

Tavanomaisten merkitysten lisäksi sitominen ja päästäminen ovat oikeudellisia termejä, jollaisina ne ovat ehdottoman tärkeitä ymmärtää esimerkiksi Matteuksen tekstin tulkinnassa (Matt. 18:18). Koska tämä merkitys on nykypäivän lukijalle melko vieras, se tekee Matteuksen tekstistä vaikeasti ymmärrettävän.

Sitomista ja päästämistä sovellettiin juutalaisten rabbien kielenkäytössä lainsäädännöllisen valtuuksien tulkitsemisessa. Rabbien tulkinta lainkirjaimesta johti tyypillisesti joko nk. sitovaan tai päästävään käytännön sovellukseen. Säädökset jaettiin sitoviin ja päästäviin säädöksiin:

• sitoa = laiton teko, kielto

• päästää = sallittu teko, sallimus

’Sitova säädös’ ilmaisi laittoman teon, kun taas ’päästävä säädös’ kuvasi sallittua tai suositeltavaa tekoa. Käskyt olivat päällisin puolin vastakohtaiset, mutta kummankin tarkoitus oli sama: ohjata säädöksen noudattaja Jumalan tahdon mukaiseen ratkaisuun.

Sama termistö oli käytössä myös oikeuden tuomioissa. Juutalaisella korkeimmalla oikeudella oli Jumalan valtuuttama toimivalta lain soveltamisessa, joten sitominen ja päästäminen merkitsi tuomiovallan soveltamisessa vangitsemista ja vapauttamista. Kun oikeus teki päätöksen sitoa tai vapauttaa, se ei tehnyt sitä mielivaltaisesti, vaan säädettyjen lakien perusteella.

Sitominen ja päästäminen Matteuksen tekstissä

Edellä esitetty tulkinta sitomisen ja päästämisen merkityksistä ja käytöstä antaa suunnan tulkita eteenpäin tämän kertaista tekstikohtaa sekä sitä edeltävää vastaavaa kohtaa, missä sama sanottiin Pietarille:

”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:19)

”Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.” (Matt. 18:18)

Termejä ’sitoa’ ja ’päästää’ ei käytetä samassa merkityksessä Matteuksen evankeliumia lukuun ottamatta muualla Uudessa testamentissa. Matteus kirjoitti evankeliumin ajatellen juutalaiskristittyjä, joten on perusteltua tulkita sitominen ja päästäminen jakeissa tavalla, jolla apostolit ja juutalaiset lukijat ne ymmärsivät.

Heille oli varsin selvää, että Jeesus puhui jakeissa sitomisesta ja päästämisestä oikeudellisina ilmaisuina. Hän tarkoitti tuomiovaltaa ja sen harjoittamista. Tekstissä Jeesus siis valtuutti opetuslapset käyttämään Jumalan heille antamaa tuomiovaltaa aivan kuten juutalainen oikeusistuinkin käytti.

Otetaan tähän vertailun vuoksi vastaava kohta Johanneksen evankeliumista. Johannes käyttää asian ilmaisemiseen eri termejä, koska hänen evankeliuminsa lukijakunta ei ollut kulttuuritaustaltaan juutalaista. Hän sanoo saman asian näin:

”Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ’Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.’” (Joh. 20:22-23)

Johanneksen teksti selventää meille, mistä tuomiovallasta Matteuksen tekstissä on kyse. Matteuksen termit ’sitoa’ ja ’päästää’ taas avaavat periaatteita ja päämääriä, joita sovelletaan tuomiovaltaa käytettäessä.

Tältä pohjalta Jeesuksen valtuuttama tuomiovalta syntien anteeksiantoon tai sen kieltämiseen ollut mielivaltaista, mystistä tai pelottavaa, vaan päinvastoin ymmärrettävää. Katsotaanpa siis.

Kenellä on oikeus sitoa ja päästää?

Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä sitaatissa valta sitoa ja päästää on annettu ensimmäisenä apostoli Pietarille (Matt. 16:19), mutta kohta meidän tekstissämme hän antoi saman vallan kaikille opetuslapsilleen (Matt. 18:18). Myös Johanneksen tekstissä (Joh. 20:22-23) tekstiyhteys puhuu kaikista Jeesuksen opetuslapsista, ei vain kahdestatoista apostolista.

Herra on siis antanut oikeuden sitoa ja päästää kaikille seuraajilleen – ei vain seurakunnan johdolle, pastoreille tai paimenille. Ajatus voi kuulostaa alkuun melko hurjalta, mutta kun pohtii tarkemmin, huomaa siinä viisauden. Jos Herra olisi valtuuttanut tehtävään jonkin erityisen joukon, olisi sitomisesta ja päästämisestä ollut vaara tulla meidän vallalle heikkojen ihmisten kesken vallankäytön väline, kuten monessa korruptoituneessa kirkossa on historian saatossa käynytkin. On parempi jakaa valta uskovien kesken ja opastaa heidät käyttämään sitä oikein niin, että se palvelee Jumalan sille antamaa tarkoitusta.

Sitoja on myös päästäjä

Ensimmäinen tärkeä periaate sitomisessa liittyy sidonnan pysyvyyteen. Hengellistä sitomista voi verrata pitävään rusettisolmuun. Solmu ei saa antaa periksi niin kauan, kunnes se päätetään avata. Tällöin solmu aukeaa helposti nuoran yhdestä päästä vetämällä.

Hengellisen sitomisenkaan tarkoitus ei ole tuottaa umpisolmuja, vaan jokainen sidottu ’solmu’ on alun pitäen sidottu siinä tarkoituksessa, että se tullaan toivottavasti myöhemmin avaamaan eli päästämään.

Raamatullinen periaate on, että missä mainitaan sitominen, siellä mainitaan myös päästäminen. Näin siksi, että ne toimivat yhdessä ja niillä on sama yhteinen päämäärä. Periaate näkyy Matteuksen teksteistä, koska niissä sitomisen yhteydessä puhutaan välittömästi myös päästämisestä.

Hyvä esimerkki sitomisen ja päästämisen yhteistoiminnasta löytyy Vanhan testamentin puolelta vakavia tarttuvia ihotauteja koskevasta laista (3. Moos. 13:1-46; 3. Moos. 14:1-32). Siinä ’saastaiseksi julistaminen’ vastaa ’sitomista’ ja ’puhtaaksi julistaminen’ ’päästämistä’.

Voit tutustua asiaan tarkemmin Mooseksen kirjan tekstistä, mutta seuraavassa prosessi on kuvattu yksinkertaistetun lyhykäisesti:

• Jos henkilön iholla havaittiin merkkejä esimerkiksi spitaalista, hänen velvollisuutensa oli ilmoittautua papille. Pappi tutki hänet huolellisesti Mooseksen kirjassa annettujen ohjeiden mukaan. Jos oireet eivät täsmänneet tunnettuun taudin kuvaan, pidettiin henkilö tarkkailussa ja hänet tutkittiin uudelleen viikon kuluttua. Jos selvyyttä ei saatu vieläkään, odotettiin taas viikko ja tutkittiin uudelleen, jne. Jos oireet täsmäsivät tarttuvaan ihotautiin, papin velvollisuus oli julistaa henkilö saastaiseksi, minkä perusteella hänet eristettiin yhteisöstä tartunnan estämiseksi. Julistaminen tuli kyseeseen vasta, kun tauti oli varmuudella todettu. Papilla ei ollut valtuutta julistaa henkilöä saastaiseksi muutoin kuin Mooseksen lain antamien ohjeiden perusteella.

• Ja sitten ohjeet ihotaudista parantuneen henkilön puhtaaksi julistamista varten. Ketään ei ollut tarkoituksenmukaista julistaa saastaiseksi ihotaudin tähden loppuelämäkseen, vaan saastaiseksi julistaminen oli mahdollista purkaa, kun ihminen todettiin parantuneeksi. Tällöin pappi meni kaupungin ulkopuolelle ja tutki henkilön, joka mielestään oli puhdistunut taudista. Tutkiminen oli yhtä perusteellinen ja huolellinen kuin saastaiseksi julistamisessakin. Puhtaaksi julistaminen perustui Mooseksen lain määräyksiin eikä papilla ollut lupa käyttää omaa mielivaltaa tässäkään. Jos ihminen todettiin puhtaaksi lain perusteella, papin velvollisuus oli julistaa hänet puhtaaksi. Ja kun hänet oli julistettu puhtaaksi, hän oli puhdas ja kelvollinen palaamaan yhteisöön sen täytenä jäsenenä.

Pappi käytti tehtävässä Jumalan antamaa valtuutta ’sitoa’ ja ’päästää’ spitaalinen saastaisuudesta. Huomionarvoista siinä on, että

• Perusteet julistamiseen eivät olleet papin itse keksimiä, vaan Jumalan sanan määräämiä.

• Pappi sitoi ja päästi Jumalan tahdon edustajana. Hän oli Jumalan edustaja.

• Ketään ei julistettu saastaiseksi ajatuksella, että hän olisi sitä pysyvästi.

• Niin päästäminen kuin sitominenkin kummatkin tähtäsivät samaan päämäärään.

Kun joku tai jokin ’sidotaan’ tähtää toimenpide siihen, että se johtaa myöhemmin ’päästämiseen’. Saastaiseksi julistaminen tai sen tekemättä jättäminen eivät vaikuttaneet ihosairauden tilaan, vaan ihminen kantoi sairautta, oli hänet julistettu saastaiseksi tai ei. Julistamisen tarkoitus oli estää sairauden leviäminen. Jos siis sairaus todettiin parantuneeksi, oli puhtaaksi julistaminen automaatio siinä missä saastaiseksi julistaminenkin.

Hengellisen sitomisen ja päästämisen periaatteita

Samalla tavalla kuin spitaalisen saastaiseksi julistaminen ei tähtää ihmisen lopulliseen karkottamiseen yhteisöstä, ei Matteuksen tekstissä syntiin sitominenkaan tähtää henkilön hylkäämiseen Jumalan rakkauden ulkopuolelle. Päinvastoin toimenpiteen tarkoitus on herättää hänet näkemään oma tilansa, jotta hänelle voidaan julistaa myöhemmin synninpäästö eli anteeksianto. Sitominen ja päästäminen kulkevat siis aina käsi kädessä. On Jumalan rakkautta kutsua eksynyt kotiin niin, että hän myös kuulee sen itse.

Sitomista kuin päästämistäkin ohjasi Jumalan laissa annetut säädökset ja periaatteet. Oli kyse sitten ihotaudin toteamisesta tai rikoksesta, oikeudellinen sitominen (syyllisen tuomio) ja päästäminen (vapauttava tuomio) perustui aina Jumalan sanaan – ei tuomarin tai papin tehtävää hoitavan mielipiteeseen.

Sama periaate pätee sitomiseen hengellisenä käsitteenä; ketään tai mitään ei sidota eikä päästetä inhimillisen vallankäytön perusteella, vaan perusteet sitoa tai päästää nousevat Jumalan sanasta.

Jos joku sitoo tai päästää ihmisiä synnistä muutoin kuin yksiselitteisesti Jumalan sanan perusteella, hän tekee väärin ja kantaa vastuun tekemisistään Herran edessä. On kyse sitten syntiin sitomisesta tai synnistä päästämisestä, kummassakin tapauksessa puhutaan täsmälleen yhtä vakavasta ja harkintaa vaativasta asiasta.

Syntiin sitominen on helppo ymmärtää Raamatun sanan tarkkaa tutkimista edellyttäväksi äärimmäiseksi toimenpiteeksi. Keneltäkään, joka katuu syntiä ja etsii Jumalan anteeksiantoa, ei tule evätä sitä, vaikka hänen syntinsä vaikutus olisi ollut turmiollinen itsellesi. Ja vaikka päättäisit pidättää oman anteeksiantosi, Jumalan anteeksiantoa se ei oikeuta sinua keneltäkään epäämään, jos se hänelle Jumalan sanan mukaan kuuluu.

Vähintään samaa tarkkuutta vaaditaan synnistä päästämisessä, koska ihmisen kannalta on yhtä turmiollista, jos hänelle julistetaan synninpäästö silloin, kun hänelle ei sitä Raamatun sanan perusteella voi julistaa. Ajattelematon synninpäästö vapauttaa hänet jatkamaan elämää katumatta ja ehkä koskaan ymmärtämättä tarvettaan tehdä parannus.

Synneistä vapauttaminen ja synteihin sitominen ovat Jumalan hengellisen todellisuuden julkituomista maan päällä tässä ajassa.

Jos siis joku sitoo syntiin raamatullisin perustein, hän ei varsinaisesti sido ketään, vaan julistaa ihmiselle tiettäväksi hänen oman hengellisen tilansa. Samoin tapahtuu synnistä päästämisessä. Siinäkään julistaja ei itse päätä vapauttaa ketään synnistä, vaan hän julistaa tiettäväksi hengellisen todellisuuden ja anteeksiannon. Kummassakin tapauksessa kyse on jo vallitsevan todellisuuden julkituomisesta, eikö totta?

Lopuksi yhteenveto sitomisesta ja päästämisestä

Tämän sitomista ja päästämistä käsittelevän tekstin tarkoitus oli nyt vain poistaa outo mystisyys ja väärä pelko näitä Jumalan seurakunnalle antamia valtuuksia kohtaan. Kyse on yksinkertaisesti Jumalan valtuuksin toimimisesta hänen nimessään. Kummassakin tapauksessa julistetaan Jumalan tahtoa ja tehdään ihmiselle tiettäväksi hengellisen todellisuuden vallitseva nykytila hänen kohdallaan.

Sekä sitominen että päästäminen tähtäävät kumpikin ihmisen vapauttamiseen synnin orjuudesta. Ne julistetaan aina ihmisen pelastukseksi – ei kadotukseksi.

Muistakaamme, että vaikka Jeesuksen sovitustyö koskee kaikkia, syntien anteeksiantaminen astuu voimaan pelastavana vain heidän kohdallaan, jotka tunnustavat syntinsä ja uskovat elämänsä Jeesukselle. Sitominen ja päästäminen tarkoittaa tämän yksinkertaisen totuuden tekemistä näkyväksi.

Ei se siis sen kummempaa ole; arvokasta ja tärkeää kyllä. Ja nyt luen vielä tämän kertaisen tekstin:

Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:15-20)

Eikös tämä nyt ole täysin selvää. Kaikki tämä tapahtuu meidän pelastukseksemme? Päästämme tai sidomme, nuhtelemme tai rukoilemme – kaikki pelastukseksi.