Adventin ja joulun aikana piirtyy monen mieleen hellyttävä kuva tallista, jossa pariskunta viettää yötä vastasyntyneen lapsen kanssa yhdessä aasin ja muutaman lampaan kanssa. Jos kyseessä ei olisi joulukertomus, sama kuva isästä ja äidistä tallissa vastasyntynyt lapsi sijoitettuna nukkumaan hevosen syöttökaukaloon eli seimeen, vaikuttaisi kohtuuttomalta ja varmasti joku vaatisi yhteiskuntaa tekemään asialle jotain.

Joulukertomuksessa alhaisuus jää vaille huomiota ehkä sen tähden, että tiedämme tallissa tapahtuneen näyttämöstä huolimatta jotain suurta ja merkittävää, joten ilo tapahtumasta peittää alleen vaatimattomat olosuhteet. Ehkä näemme seimen äärellä Jumalan huolenpidon kirkkaammin ja uskallamme uskoa Jeesus-lapsen elämän alkutaipaleen Taivaallisen Isän käsiin jopa helpommin kuin oman hauraan elämämme.

Joulukertomuksesta ei täten välity ensisijaisesti kuva köyhyydestä, alhaisuudesta tai eriarvoisuudesta, mitä lapsen synnyttäminen tallissa oli jopa tuon ajan mittapuiden mukaan. Tekstin edessä kukaan ei napise Jumalalle siitä, miten hän voi sallia tuollaisen kohtalon nuorelle äidille puhumattakaan lapsen oikeudesta syntyä kelvollisissa olosuhteissa!

Kuva tallin rauhasta ja ilosta puhutelkoon lukijaa siitä, miten Jumalan huolenpito ei katso olosuhteisiin, miten hänen läsnäolonsa ei tarvitse hulppeita puitteita ja kuinka hän kykenee huolehtimaan ihmisestä myös siellä, missä näemme vain puutetta ja epäkohtia. Voisimmeko siis luottaa Herralle oman elämämme jopa silloin, kun elämä vaikuttaa hauraalta? Josko hän kykenee sittenkin pitämään meistä huolta siinä, missä hän huolehti omasta Pojastaan alhaisissa oloissa?

Tälle tielle kohti enenevää Jumalan luottamusta Herra Jeesus kutsuu meitä jokaista:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28-30)

Jeesuksen sanat heijastuvat myös joulukertomuksesta. Ne sopivat kuvaamaan ensimmäistä kohtaamista ihmiskunnan ja ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan välillä Betlehemin tallissa. Seimessä emme tapaa korskeaa kuninkaallista, vaan kohtaamme Jumalan Pojan, joka on ”sydämeltään lempeä ja nöyrä” – helppo ja turvallinen lähestyä. Silti samaan aikaan katsomme hänessä Jumalaa, jonka huolenpito ylittää olosuhteet.

Nöyrä ei ole heikko

Suomalaisessa jälkikristillisessä kulttuurissa nöyryys tulkitaan hyveeksi, joskaan ei erityisen tavoiteltavaksi sellaiseksi. Se on jotain, minkä tiedämme olevan hyväksi jokaiselle, mutta harvoin sitä tulee itse harjoittaneeksi tai opetelleeksi tieten tahtoen. Nöyryys mielletään heikkoudeksi. Nöyryyttä hallitsee mielikuva siitä, että nöyrä ihminen on heikko; hän on ovimatto, jonka yli kaikki kysymättä kävelevät. Tämä mielikuva on väärä.

Tallin syöttökaukaloon syntynyt Jeesus oli ”sydämeltään lempeä ja nöyrä”, mikä teki hänestä helposti lähestyttävän. Sitä Jeesus oli myös myöhemmin elämässään – suosionsa huipulla Galileassa ja vieläpä ristillä, missä toinen ryöväreistä uskalsi lähestyä häntä.

Silti alhaiset olosuhteet, lempeys tai nöyryys eivät tehneet hänestä heikkoa. Ei sellaista hetkeä ole ihmiskunnan historiassa, että Jumala – Jeesus – olisi ollut heikko auttamaan. Päinvastoin hän on vahva ja riittävä jopa siinä määrin, että hänen ei tarvitse tehdä itsestään mahtipontista tai muuttaa olosuhteita suuriksi näyttääkseen vahvuutensa.

Todellinen nöyryys jää kauas heikkoudesta. Se, että me ihmiset emme osaa olla vahvoja nöyryydessä, kertoo heikkoudestamme. Suu, josta kerskaus lähtee, täyttyy sanoista, jotka tulvivat heikosta itsetunnosta. Jeesus Kristus näytti, mitä on tosi nöyryys, vaikka hän samaan aikaan käytti suurempaa valtaa ja voimaa, mitä kukaan meistä pystyy edes ajatuksin mittaamaan.

Nöyryys ei tehnyt Jeesuksesta heikkoa; vai oliko ’se Jeesus’ heikko, joka tuli voittajana erämaasta Saatanan kiusattua häntä 40 päivää (Luuk. 4:1-13)? Heikkouttako hän osoitti kaataessaan rahanvaihtajien pöydät (Matt. 21:12-13)? Ja kumpi vaati suurempaa rohkeutta: 1) vaieta pilkkaajien edessä ja antaa oma henkensä ihmiskunnan puolesta vai 2) astua alas ristiltä ja alistua näyttämään pilkkaajille että hänkin ajattelee vain itseään?

Seimikertomuksen suuruus

Nöyryys ei ole heikkoutta. Jos Jumala sanoo itsestään ”minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä” ja samaan aikaan katsomme hänen tekojaan maailmankaikkeuden Luojana, on peräti outoa päätyä ajatukseen, että nöyryys on heikkoutta.

Isä Jumala ei sallinut Poikansa Jeesuksen Kristuksen syntyä alhaisiin olosuhteisiin sen vuoksi, etteikö hän olisi pystynyt ’parempaan’. Tai sen enempää Jeesus ei ollut ”sydämeltään lempeä ja nöyrä” sen vuoksi, että hän olisi ollut niin hauras ja heikko.

Alhaisuus ja nöyryys palvelevat kumpikin Jumalan pelastussuunnitelmassa samaa päämäärää. Isä lähetti Poikansa ihmisten keskelle alhaisena ja sydämeltään nöyränä, että ihmiset uskaltavat lähestyä häntä ja oppia hänessä tuntemaan Jumalan hyvän tahdon ja luonnon.

Nöyryys ei ole pois Jumalan kyvystä auttaa ihmistä, pelastaa hänet tai tehdä jotain niin suurta, ettei ihminen kykene uskomaan näkemäänsä. Seimikertomuksen suuruus on siinä, että Kaikkivaltias Isä lähettää Poikansa syntymään olosuhteisiin, jotka eivät sovi ihmisen ennakko-odotukseen suuruudesta.

Tosi suuruus on siinä, kun mitättömissä olosuhteissa ja alhaisuudessa syntyy elämää suurempaa. Meidän Jumalamme ei ole heikko auttamaan edes silloin, kun olosuhteet tuntuvat jo nekin yksistään kelvottomilta.

Tämän joulun sanoma on jälleen kerran siinä, että Jumala teki ja tekee kaikkensa tullakseen alas ihmisen tykö, että ihminen voi löytää tiensä takaisin hänen syliinsä:

”Menkää teiden varsille ja katselkaa, kyselkää muinaisia polkuja. Kysykää, mikä tie on hyvä, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne.” (Jer. 6:16a)

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa nöyryys, kun puhumme Jumalasta?