Muistelepa hetki jotain lukemaasi artikkelia tai kirjaa, jossa kerrottiin esimerkiksi jonkun merkittävän henkilön nuoruudesta, tiestä maineensa huipulle, hänen vanhuudestaan ja mahdollisesti vielä kuolemastakin. Tällaisia aikajärjestyksessä eteneviä henkilökuvia kutsutaan kirjallisuudessa elämäkerroiksi.

Elämäkerrat ovat historiallista kerrontaa; ne kertovat tosiasioista, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä. Tosin elämäkerrat ovat yleensä tutkijan tai kirjailijan subjektiivisia näkemyksiä teoksessa käsiteltävän henkilön elämästä ja saavutuksista, minkä tähden elämäkerta harvoin täyttää historiankirjoitukselle ominaista objektiivisen pyrkimyksen vaadetta. Kansankielellä elämäkertaa voidaan kuitenkin pitää henkilöhistoriallisena kertomuksena, jonka kautta elämäkerran päähenkilön vaikuttimet ja ajalliset saavutukset tulevat ymmärrettävämmiksi, kun lukija saa yhtenäisen kuvan henkilön elämänvaiheista.

Ovatko evankeliumit elämäkertoja?

Entäpä sitten Raamatusta tutut evankeliumit? Eivätkö nekin ole elämäkertoja, joiden päähenkilö on historiallinen Jeesus? Eihän enää nykyään kukaan asiansa tunteva henkilö edes kehtaa väittää, etteikö Jeesus olisi todella elänyt ja olisi näin ollen historiallinen merkkihenkilö siinä missä Rooman keisarit tai antiikin kreikan filosofit.

Evankeliumit voisi tällä perusteella luokitella elämäkertakirjallisuudeksi, mutta yleensä niin ei kuitenkaan tehdä, vaan niiden kohdalla puhutaan aivan omasta kirjallisuudenlajista: evankeliumikirjallisuudesta. Evankeliumien käsitteleminen omana kirjallisuudenlajinaan on perusteltua pelkästään jo siksi, että ajanlaskumme alkupuolella tuntemiemme evankeliumien kaltaisia teoksia syntyi suuri joukko, ja ne kaikki täyttivät tietyt evankeliumikirjallisuudelle tyypilliset kirjalliset tuntomerkit. Emme käsittele näitä tuntomerkkejä tässä yhteydessä sen tarkemmin, vaan riittää kun tunnistamme niistä muutaman aiheellemme keskeisen piirteen.

Evankeliumit poikkeavat elämäkerrallisesta kirjallisuudesta ensinnäkin siinä, ettei niissä pyritä pitäytymään tiukasti aikajärjestyksessä, vaan aineisto järjestetään evankelistan painotuksen mukaisesti tekstin tarkoitukseen sopivaan järjestykseen. Sen lisäksi ne sisältävät poikkeavan paljon päähenkilön puheita ja opetuksellista aineistoa.

Lisäksi evankeliumikirjoja yhdistää niiden keskittyminen päähenkilön maanpäällisen elämän viimeisen viikon tapahtumiin. Jeesuksen elämän viimeinen viikko kattaa kunkin kanonisen evankeliumin tekstistä peräti 25 – 35 %.

’Outo’ painotus on kuitenkin selitettävissä yksinkertaisesti evankeliumikirjallisuuden elämäkerrasta poikkeavasta tarkoituksesta ja päämäärästä. Evankeliumitekstin päätarkoitus ei näet ole elämäkerran tavoin kerrata kauan sitten eläneen Jeesuksen elämänvaiheita muistellen hänen elämäntyötään. Toki Jeesuksen elämänvaiheiden totuudenmukainen kertominen on ollut ehdoton lähtökohta evankeliumitekstin kirjoittamisessa (Luuk. 1:1-4), mutta se ei ollut evankeliumin kirjoittajan syvin motiivi, syy kirjoittamiseen.

Evankeliumikirjallisuuden tarkoitus

Päinvastoin kuin moni erheellisesti luulee, evankeliumi ei ensisijaisesti keskity menneeseen, vaan nykyhetkeen. Evankeliumit kertovat Jeesuksen persoonasta hänen opetuksiensa ja tekojensa välityksellä tarkoituksenaan osoittaa a) hänen jumalallinen alkuperänsä ja b) hänen poikkeuksellinen suhtautumisensa ihmiseen. Mutta ennen kaikkea evankeliumit todistavat Jeesuksen elämän viimeisistä päivistä, hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan aivan kuten Paavalikin asian ilmaisee:

”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (1. Kor. 15:3-5)

Eli elämäkertakirjallisuudesta poiketen evankeliumitekstien tarkoitus on todistaa, että tekstin päähenkilö Jeesus Kristus elää tälläkin hetkellä, ja vain hän voi antaa ihmiselämälle merkityksen yhä tänäkin päivänä. Evankeliumit eivät ole täten kokoelma Jeesuksen opetuksia ja tekoja, vaan yhdessä ne antavat kiistattoman todistuksen siitä, että

”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr. 13:8)

Mitä luet evankeliumitekstistä Jeesuksen olleen ajanlaskumme alussa, sitä tiedät hänen olevan yhä tänään. Apostoli Johannes kiteyttää tämän evankeliumikirjallisuutta yhdistävän teeman kirjassaan näin:

”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:30-31)

Evankeliumit on siis kirjoitettu, ”että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” Voiko sitä enää tuon paremmin sanoa? Evankeliumitekstin aikaulottuvuus ei käsitä vain mennyttä aikaa, vaan päinvastoin sen pääasiallinen fokus on tässä hetkessä sen tähden, että tulevaisuus voisi olla onnellinen ja elämisen arvoinen.

Kreikan kielen sanasta ’euangelion’ johdetun sanan evankeliumi merkitys on suomen kielellä ”ilosanoma, hyvä sanoma”. Se on uutinen – hyvä uutinen. Evankeliumi ei ole eilisen uutinen, vaan ajankohtainen tämän päivän uutinen ja vieläpä oikein hyvä sellainen!

Evankeliumin aikaulottuvuus

Tahdon vielä käyttää hetken evankeliumin aikaulottuvuuden selittämiseen Ensimmäisen Johanneksen kirjeen tekstimme pohjalta. Mielestäni katkelma valottaa evankeliumitekstien ajallista ulottuvuutta selkeästi ja evankelista Johanneksen tekstinä se on mitä parhain kuvaamaan juuri hänen ja muiden evankeliumin kirjoittajien motiiveja.

”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.” (1. Joh. 1:1-4)

Tekstin tulkinta ikävä kyllä kaipaa avukseen aavistuksen alkukielen tuntemusta, joten uskon, ettet pane pahaksesi, jos viittaan seuraavassa vähän koinè-kreikan kielioppiin. Tarkoitukseni ei ole loistaa alkukieltä tuntevana eksegeettinä, vaan haluan alkukielen kautta painottaa lainatusta tekstistä jotain sellaista, mitä ei suomen- eikä englannin kielelle voida alkutekstistä luontevasti kääntää.

Siirtäkäämme katseet siis Johanneksen kirjeen tekstiin (1. Joh. 1:1-4). Kreikan kielessä on useita menneeseen aikaan viittaavia teonsanojen (verbi) aikamuotoja (tempus), joista lainattu teksti sisältää kaksi: aoristin ja perfektin. Kreikan aoristi käännetään yleensä suomen kielen imperfektiksi (tekstissä esimerkiksi ”ilmestyi”), vaikka kreikan kielessä on toki myös imperfekti muodotkin. Kreikan perfekti käännetään tavallisesti suomen kielessä perfektiksi, mikä kielessämme vastaa parhaiten lähdekielen aikamuotoa (tekstissä esimerkiksi ”olemme kuulleet” ja ”olemme nähneet”).

Poiketen suomen kielestä, kreikan perfekti ei painota pelkästään sitä, että jotain on tapahtunut tai tehty. Sen painotus on nykyhetken tilassa, joka on seuraus menneisyydessä tapahtuneesta. Otetaan pieni esimerkki selventämään tätä kielellistä eroa. Apt. 5:28 lause ”te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne” (KR33/38) on kirjoitettu perfektissä. Lauseessa mainittu ”täyttäminen” on tehty menneisyydessä, kunnes sitten Jerusalem oli ’täynnä’ opetusta (teon kulminaatiopiste on menneisyydessä). Mutta perfekti sisältää ennen kaikkea ajatuksen siitä, että Jerusalem oli ’täynnä’ opetusta aiemman teon seurauksena yhä tuolla hetkellä, kun ylipappi kuulusteli apostoleja. Toisin sanoen menneisyydessä tapahtuneen toiminnan seuraukset olivat edelleen ylipapin sanoessa voimassa. Jos näin ei olisi ollut,kirjoittaja olisi käyttänyt aoristia perfektin sijaan. Tässä kaikki tällä kertaa tarvittava kielioppi, joten palataan takaisin Johanneksen kirjeen tekstiin.

Apostoli Johannes aloittaa kirjeensä samalla tavalla kuin evankeliuminsa eli selittäen Kristuksen jumaluutta ja inkarnaatiota (Joh. 1:1-18). Kirjeen alussa Johannes perustelee julistavansa ”elämän Sanaa”, eli lihaksi tullutta Kristusta Jeesusta, jonka jumaluutta ilmeisesti kohdeseurakunnassa gnostilainen opetus oli päässyt horjuttamaan (1. Joh. 2:7; 1. Joh. 4:1-5). Johannes yksiselitteisesti sanoo todistavansa Kristuksesta Jeesuksesta,

1. jonka hän tiesi olleen alussa, (aor.)

2. jota hän oli katsellut, (aor.)

3. jota hän oli käsin koskettanut, (aor.)

4. joka oli ilmestynyt keskuuteemme, (aor.)

5. jonka hän oli itse nähnyt, (perf.)

6. jota hän oli itse kuullut.(perf.)

Luettelon ensimmäiset neljä kohtaa olivat tapahtuneet Johanneksen kirjeen kirjoitushetkestä (n. 85-95 jKr.) katsottuna menneisyydessä, kuten myös kaksi viimeistäkin. Mutta ei liene sattumaa, että Johannes käytti kahden viimeisen kohdalla järjestelmällisesti perfektiä, vaikka neljä ensimmäistä hän kirjoitti käyttäen aoristia.

Kahdessa viimeisessä kohdassa Johannes todistaa henkilökohtaisesti nähneensä ja kuulleensa Kristusta Jeesusta, josta hän nyt kirjoitushetkellä 50 – 60 vuotta myöhemmin todistaa kirjeen vastaanottajille. Ja mitä oppimamme perusteella merkitsee se, että hän käyttää ’näkemisestä’ ja ’kuulemisesta’ perfekti-muotoa? – Se merkitsee sitä, että vielä yli 50 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen, sillä, että hän aikanaan näki ja kuuli Kristuksen, on edelleen jotain vaikutusta hänen nykyiseen tilaansa. Se, mitä hän oli aikanaan nähnyt ja kuullut vaikutti yhä hänen elämässään. Johannes ei täten kirjeessään eikä evankeliumissaan vain muistellut menneitä, vaan päinvastoin hän kertoo tapahtumista, joilla on edelleen joka hetki ratkaiseva merkitys hänelle itselleen.

Mikä sitten oli ’se jokin’, jonka hän viittaa säilyneen yli 50 vuotta näkemisen ja kuulemisen seurauksena? Johanneksen omin sanoin ilmaistuna se on ”yhteys Isään ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen”. Vaikka perimätiedon mukaan vanha Johannes alkoi olla jo heikko, hän edelleen näki ja kuuli selvästi oman rakkaan Herransa, sillä hänellä oli yhteys Häneen. Se, että Johannes oli nähnyt ja kuullut Jeesuksen menneisyydessä on todiste historiallisen Jeesuksen inhimillisyydestä. Mutta se, että Johanneksella oli edelleen kirjoitushetkellä yhteys samaan Jeesukseen, on todiste Jeesuksen jumaluudesta. Jos tuota yhteyttä ei enää olisi ollut, mikä olisi saanut Johanneksen kirjoittamaan tätä kirjettä vanhoilla päivillään vielä 60 vuotta historiallisen Jeesuksen kuoleman jälkeen?

Sama Jeesus ja aina ajankohtainen evankeliumi

Tänään on kulunut kohta 2000 vuotta siitä, kun Johannes kirjoitti meille kirjeessään ja evankeliumissaan kuinka hän oli nähnyt ja kuullut Jeesuksen ja kuinka hänen näkemänsä ja kuulemansa vaikutti edelleen Johanneksen elämässä. Vaikka vuodet ovat ovat vierineet jo Johanneksen jälkeenkin, on sama yhteys Jeesuksen ja hänen omiensa välillä edelleen olemassa. Jeesus Kristus elää ja hänen sovitustyönsä toimii sinun ja minun kohdalla. Voimme edelleen puhua kreikan perfektissä ’nähdyn’ ja ’kuullun’ Jeesuksesta, koska edelleen ’elämän Sana’ todella näkyy ja kuuluu keskellämme. Jumalan Pojan sovitustyö pelastaa tänäänkin; sairaat paranevat yhä hänen nimessään; ja edelleen Hänen sanansa kuuluvat keskuudessamme aivan yhtä elävinä ja voimallisina kuin ajanlaskun alussa.

Ajattele, että sinulla on elävä yhteys Jumalaan; Jeesus Kristus ei ole pelkkä historiallinen Jeesus tai sikermä etiikkaa, vaan hän on konkreettisesti kanssasi – juuri nyt. Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on ajankohtainen uutinen ihmiskunnalle tänäänkin. Sen sisältö ei ole muuttunut piiruakaan. Evankeliumi on pysynyt ajankohtaisena ilosanomana, jonka pääpaino on nykyhetkessä.

Evankeliumi on tarkoitettu ratkaisuksi ihmisyyden perimmäiseen ongelmaan juuri nyt. Raamatun evankeliumitekstit ovat edelleen ajankohtaista ’uutistekstiä’ – ne eivät ole vuosisatojen varrella menettäneet tuoreuttaan tai muuttuneet elämäkerralliseksi kerronnaksi menneessä aikamuodossa.

Evankeliumitekstit pysäyttävät sinut ajankohtaisen uutisen tavoin pohtimaan kuullun sanoman merkitystä omalla kohdallasi. Päivittäisten uutisten kiinnostusarvo itsellesi määräytyy pitkälti sen mukaan kuinka uutinen koskettaa sinua vallitsevassa elämäntilanteessasi. Kiinnostusarvo ei sen sijaan riitä yksin määrittelemään uutisen reaalista arvoa, koska uutisen reaalinen arvo itsellesi määräytyy vasta sen perusteella, millä tavoin se vaikuttaa elämääsi. Jos uutinen tai sen aikaansaamat ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti elämääsi, voidaan uutinen täten arvioida jossain määrin arvokkaaksi sinulle. Vastaavasti kiinnostavakin uutinen, jolla ei ole elämääsi edes välillistä vaikutusta, jää kohdallasi reaaliarvoltaan merkityksettömäksi.

Kuten aiemmin totesimme on evankeliumi uutisena aina ajankohtainen, koska sen sisältö ei vanhene ja se antaa vastaanottajalleen uuden elämän. Ikävä kyllä evankeliuminkin reaaliarvo käy ilmi vasta sen perusteella, miten sen kuulija reagoi siihen. Jos ohitat evankeliumin ilman, että otat vaarin sen kehotuksesta, jää sen reaaliarvo sinulle nollaksi. Jos sen sijaan vastaanotat kuulemasi evankeliumin, ymmärrät itsekin että evankeliumia tärkeämpää uutista et enää koskaan tule kuulemaan.

Toivon, etteivät evankeliumitekstit jää sinulle historiankirjoitukseksi tai Jeesuksen elämäkerroiksi, vaan että evankeliumi olisi sinulle aina tuore uutinen, jolla on elämällesi konkreettinen reaaliarvo:

”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.” (1. Joh. 1:3-4)

Pohdittavaa

Miten evankeliumi ja elämänkerta eroavat toisistaan?
Mikä tarkoitetaan evankeliumin aikaulottuvuudella?
Mikä loppuviimeksi ratkaisee kaikkein ajankohtaisimmankin uutisen arvon?