Esitänpä sinulle saman kysymyksen, jonka vanginvartija aikanaan esitti Paavalille ja Silakselle: ”Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?” (Ap. t. 16:30).

Tämä on varmastikin se kysymys, minkä toivomme mahdollisimman monen esittävän vilpittömin aikein ja tosi tarkoituksella. Tämän kysymyksen mekin toivoimme kuulevamme, kun olimme edustamassa Herraamme paikallisilla markkinoilla yhteiskristillisellä markkinateltalla.

Rehellisyyden nimissä on varmaan myös todettava, että vaikka toivomme kuulevamme tuon kysymyksen monien niiden meille rakkaiden ihmisten suusta, joita muistamme rukouksin, niin kysymys herättää monessa meissä myös pientä arkuutta. Moni miettii, että miten osaisi vastata tähän kysymykseen niin, että kysyjä varmasti ymmärtää vastauksemme oikein ja tuntee sen, miten tärkeästä asiasta siinä meille on kyse.

En tiedä, miten sinä vastaisit tähän vartijan hätähuutoon, mutta tämän kertainen Roomalaiskirjeen teksti vastaa juuri tähän kysymykseen mitä parhaimmalla tavalla.

Huomaa, ettei vanginvartija kysynyt, miten on mahdollista, että ihminen ylipäätään pelastuu tai mitä kaikkia järjestelyitä Jumala on tehnyt, että pelastuminen on mahdollista. Nekin ovat hyviä kysymyksiä, mutta loppuviimeksi ne ovat toissijaisia, koska pelastus on ennen kaikkea henkilökohtainen asia.

Vanginvartija kysyi yksinkertaisesti, että mikä on hänen osuutensa siinä, että hänkin pääsisi osalliseksi pelastuksen lahjasta. Mies ei siis etsinyt keinoa pelastaa itseään, vaan kysyi Paavalilta ja Silakselta keinoa vastaanottaa pelastus. Vaatii melkoisesti rohkeutta kertoa, miten vähän ja miten pienestä meidän pelastuksemme on lopulta kiinni.

Varsin usein me saamme asian kuulostamaan perin monimutkaiselta. Se on vähän kuin kysyisit autoinsinööriltä, että miten auto käynnistyy. Vaatii häneltä paljon enemmän luontoa sanoa, että väännät avaimesta kuin että alkaa selittämään, miten sytytysjärjestelmä toimii ja lopulta käynnistää auton. Ja kuitenkin kysyjä ei tarvitse muuta tietoa kuin sen, että väännät avaimesta ja se on sitten siinä.

Pelastus Roomalaiskirjeessä

Samalla tavalla Paavalin kirje Roomalaisille on kokonaisuutena varsin monimutkainen tutkielma pelastuksesta. Se käsittelee perusteellisesti pelastusta Jumalan ja ihmisen näkökulmasta. Jos etsit kattavaa selitystä pelastuksesta, etkä vain lyhyttä oppimäärää omasta osuudestasi siinä, kehotan sinua lukemaan koko kirjeen. Ja Paavalinkin käsittely on tavallaan tiivistelmä pelastuksen koko kuvasta.

Se, että Paavali tiivistää ihmisen osuuden pelastuksessa kolmeen jakeeseen, mutta tarvitsee pelastuksen käsittelyyn Jumalan näkökulmasta kokonaisen pitkän kirjeen, kuvastaa kuinka helpoksi Jumala on tehnyt pelastuksen vastaanottamisen ihmiselle.

Kirjeessään aina jakeesta Room 9:6 eteenpäin Paavali käsittelee Jumalan suvereenia valintaa Israelin sukukunnan valinnan näkökulmasta. Paavali katsoo pelastusta ja valintaa siinä ensin Jumalan näkökulmasta käsitellen ihmismielelle käsittämättömiä asioita, kuten Jumalan ennalta tietämistä ja ennaltamääräämistä.

Sen jälkeen jakeesta Room. 9:30 eteenpäin Paavali käsittelee edelleen valintaa ja pelastusta, mutta eri näkökulmasta. Siinä hän keskittyy katsomaan tapahtumia ihmisen silmin. Ja tämä seikka sinun tulee muistaa myös lukiessasi tämän kertaista tekstiä. Puhumme pelastuksesta yksinomaan ihmisen näkökulmasta katsottuna.

Ihmisen näkökulmasta pelastus tai paremminkin sen vastaanottaminen on Jumalan puolelta tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi jokaiselle ihmiselle. Sanoisin jopa niin, että se ei vaadi ymmärrystä. Jumala on rakentanut pelastuksen kuin tuon auton käynnistämisen. Usko riittää; sinun ei tarvitse ymmärtää, miten kokonaisuus toimii, että voit uskoa. Kunhan vain väännät avaimesta, niin moottori käynnistyy. Kunhan uskot, olet pelastettu. Ymmärtänet, mitä tarkoitan.

Pelastuksen vastaanottamisen helppous

Jumalan pelastustarjouksen vastaanottamisen yksinkertaisuudessa piilee mielestäni Jumalan koko pelastussuunnitelman suuri nerous. Herra on tehnyt kaiken valmiiksi; hän on valmistanut pelastuksen ihmiselle vastaanotettavaan helppoon muotoon. Se on kuin ’avaimet käteen’ talopaketti. Tilaat ja otat vain vastaan. Kaikki on tehty puolestasi.

Se, että Herra on käytännössä tehnyt jo kaiken, mahdollistaa sen, että sinä ja minä voimme vastaanottaa pelastuksen ilman, että edes ymmärrämme kaikkea ihmeellistä ja valtavaa työtä, minkä Jumala on pelastuksen eteen tehnyt. Pelastuksen nyrkkisääntö on: Jumala tekee, ihminen vastaanottaa.

Tahdon vielä kerran painottaa, että tämän kertainen teksti ei vastaa kysymykseen ”miten ihmiskunta pelastetaan?”, vaan se vastaa ihmiselämän kannalta tärkeimpään kysymykseen ”Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?”

Paavalin pelastuksen vastaanottamisen ABC

Katsotaan siis, mikä jää osuudeksemme pelastuksen lahjan vastaanottamisessa.

”Mitä siis on sanottu? – Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: ’Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.’” (Room. 10:8-11)

Tekstin aluksi Paavali siteeraa pentateukin viimeistä kirjaa (5. Moos. 30:11-14) painottaessaan pelastuksen olevan kaikkien saatavilla: ”Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”. Se on lähempänä kuin kukaan uskaltaa edes kuvitella.

”Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan: ’Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: ’Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.” (5. Moos. 30:11-14)

Pelastus on ”nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” Jos tuota ’uskon sanaa’ ei julistettaisi, katoaisi tietämys mahdollisuudesta pelastukseen maan päältä. Sen tähden ’Uskon sanan’ julistaminen on Kristuksen seurakunnan ainut pieni osuus Jumalan pelastussuunnitelman eteenpäin viemisessä.

En tiedä, oletko koskaan ihmetellyt, miksi Jumala näkee tarkoituksenmukaisena pitää meitä omiaan täällä maanpäällä eikä korota meitä kirkkauteen heti kohta uskonratkaisun jälkeen? Olisihan se viisasta ’heti kotiuttaa voitot’, näin uhkapelimaailman kielellä ilmaistuna.

Mutta Jumala ei toimi niin, koska hän tahtoo sijoitetulle pääomalle parhaan mahdollisen tuoton. Me olemme täällä kasvamassa korkoa Taivasten valtakuntaan. Ja se korko on uskoa; joka laajenee ja valtaa alaa meidän kauttamme. Olemme täällä julistaaksemme Jumalan meille luottamaa ’uskon sanaa’, jonka kautta itsekin pelastumme.

Mikä ihmeen ’uskon sana’?

Mikä on tuo ’uskon sana’? Paavali sanoo sen olevan kaikessa yksinkertaisuudessaan ”Jeesus on Herra” ja ”Jumala on herättänyt hänet kuolleista”. Lause ”Jeesus on Herra” on mitä ilmeisimmin ollut kristillisen seurakunnan ensimmäinen uskontunnustus. Se on muuten paljon lyhyempi kuin tämä meidän nykyinen apostolinen uskontunnustuksemme.

Sana Herra on Septuagintan (LXX) vastine sanalle Israelin Jumala (Jahve). LXX on Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, jota kristillinen seurakunta käytti pitkään ’virallisena’ Vanhan testamentin laitoksena. Se oli heidän raamattunsa.

Sanat ”Jeesus on Herra” julistavat ennen kaikkea Jeesuksen jumaluutta. Tunnustaessamme hänen herruutensa, uskomme Jeesuksen olevan Jumala. Edelleen Paavali sanoo uskomme kohdistuvan yhtä lailla myös Jeesuksen ylösnousemukseen. Ylösnousemuksen merkitys taas on siinä, että ylösnousemus osoittaa Jumalan hyväksyneen Jeesuksen sovitustyön ihmiskunnan hyväksi, jonka puolesta Jeesus ihmisenä antoi henkensä. Jeesus on paitsi tosi Jumala, myös tosi ihminen – synnitön sellainen.

’Uskon sana’ sisältää siis uskomme sekä Jeesuksen jumaluuteen että hänen ylösnousemukseensa. ’Uskon sana’, joka on uskomme kohde, on olemukseltaan ylösnousemususkoa, jonka keskipiste on Jeesus Kristus, Jumalan ainosyntyinen Poika – Jumala itse.

Mikä on tämän ’uskon sanan’ osuus minun pelastuksessani? Mitä minun on tehtävä? Paavali sanoo: ”Jos sinä suullasi tunnustat… ja sydämessäsi uskot…, olet pelastuva.” Tämä ei ollut Paavalin tulkintaa, vaan samaa sanoi myös itse Jeesus:

”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32-33)

Paavalinkaan pelastus ei ollut kiinni hänen ymmärryksestään. Hän pelastui samaan tapaan kuin muutkin – uskon kautta.

Sydämen uskoa kutsutaan sisäiseksi todistukseksi uudesta elämästä, kun taas suun tunnustus on vastaava ulkoinen todistus. Sydämen usko ja suun tunnustus ovat pelastuksen sisäinen ja ulkoinen todiste, jotka kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Suun tunnustus

Monet kokevat suun tunnustuksen painostavana elementtinä pelastuksen vastaanottamisessa. Sitä se ei ole. Se kertoo vain siitä, että olemme antaneet suun tunnustukselle, jonkin vieraan merkityksen.

Olen kuullut väitettävän, että suun tunnustus tekee pelastuksesta ihmisen teon. Ja niinhän se olisikin, jos suun tunnustus olisi nimenomaan se asia, joka ihmisen pelastaa. Mutta jos vielä muistat, Jumala on tehnyt paljon käsittämättömiä asioita, että ihminen pelastuu. Ja ihminen vain ’vääntää avaimesta’. Ei suun tunnustus täten mikään teko ole; korkeintaan käden ojennus Jumalaa kohden.

Se ei ole vaatimus, vaan luonnollinen seuraus rakkaudesta, jonka Jumalan rakkauden vastaanottaminen ja Pyhän Hengen todistus saa aikaan ihmisen sydämessä (Jaak. 2:17-18).

Mielestäni suun tunnustus ei siis ole vaatimus, vaan se on luonnollinen seuraus sisäisestä muutoksesta. Se on sana rakkaudesta; halu sanoittaa se rakkaus, joka on syttynyt sydämeen.

Suun tunnustus ei ole kehotus tunnustaa Jeesuksen Herruutta itselle luonnottomalla tavalla. Se ei ole ahdasmielinen sääntö ’pakkotodistaa’ tai jakaa lentolehtisiä. Se ei ole pakko kääntää kaikkea keskustelua ’uskonasioihin’. Jos koet sen luonnolliseksi, tee niin. Se on silloin sinun lahjasi.

Suun tunnustuksessa on siitä, että olet rakastunut. Olet löytänyt uskon, joka kohdistuu Jumalaan; häneen, joka rakastaa sinua ja sinäkin omalla vajaalla tavallasi rakastat häntä. Mikä onkaan sinun tapasi kertoa rakkaudesta; se on sinun tunnuksesi. Tunnustat sen hänelle ja totta kai kerrot rakkaudestasi myös muille – ihan juuri sillä tavalla, miten sinulla on tapana. Kuka kuvailee runollisesti, kuka tarinoi pitkään, kuka sanoo sen teoin ja kuka sanoo vain ”No, kyllähän minä tuota rakastan”. Oleellista ei ole muoto, vaan se, että kun sen sanot, sinun silmäsi syttyvät elämään.

On sanoja tai ei, rakkaus näkyy niissä sanoissa. En osaa erottaa rakkautta ja uskoa toisistaan; ne kulkevat niin käsi kädessä. Ehkä juuri siksi suomenkielessäkin puhutaan ’uskottomuudesta’ silloin, kun ihminen toimii rakkautensa kohdetta vastaan.

”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13)

Sydämen usko

Eli suun tunnustus, on uskossaan rakastuneen luonnollinen vastaus Kristuksen rakkauteen aivan kuten ”sydämen uskokin”. Roomalaiskirjeen tekstihän sanoi ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot…” Mitä tämä sydämen usko sitten oikein on?

Sydän ei Raamatun kielessä tarkoita vain tunteiden tai kiintymyksen lähdettä, vaan ihmisen koko olemusta mukaan lukien järki ja tahto. Sydämen usko tarkoittaa siis kokonaisvaltaista sitoutumista uskoa Jeesuksen Herruus ja ylösnousemus. Siihen uskoon yhtyy yhtä lailla järki, tunteet kuin tahtokin.

Mutta mitä se tarkoittaa, että uskot kokonaisvaltaisesti Jeesukseen? Se ei tarkoita sitä, että sinä tietäisit hänestä kaiken ja osaisit analysoida häntä. Se ei ole pelkästään sitä, että uskot hänen olevan jotain. Kokonaisvaltainen usko – siis sydämen usko – on sitä, että luotat siihen, mitä sinä uskot. Toimit sen perusteella, minkä uskot todeksi.

Jos sinä uskot, että allasi oleva penkki on sinut kantava, ja että se kykenee voittamaan sinuun kohdistuvan painovoiman niin, ettet putoa lattialle, tällöin kokonaisvaltainen usko antaa sinulle luottamuksen istua penkille. Ja voit siinä istua ihan rauhassa, vaikka et osaa laskea painovoiman vaikutusta kehosi massaan tai tehdä lujuuslaskelmia penkin kyvystä kantaa sinua. Kokonaisvaltainen usko vain asettuu penkille istumaan ja toteaa tyytyväisenä, että kyllä se kantaa, vaikka en ymmärrä.

Tätä on sydämen usko Kristukseen. Se on luottamusta siihen, että Kristuksen pelastussuunnitelma toimii ja se riittää pelastamaan sinut. Se on luottamus niin, että uskallat antaa koko elämäsi hänen kannettavakseen. Sillä ei ole mitään tekoa sen kanssa, osaatko hienosti perustella, miksi ajattelet uskosi juuri tänään kantavan sinua. Muista tämä vertauskuva penkistä ja uskosta, aina kun istahdat mukavasti jonnekin.

Lopuksi

Palataan alkuun: ”Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?” Nyt varmaan tiedät vastauksen. Sydämen usko tekee sinun elämästäsi kokonaisvaltaisen uskon todistuspuheen. Se kertoo omalla tavallaan siitä, mikä sinun elämääsi kantaa. Se kertoo hänestä, kenen varaan olet elämäsi perustan laskenut. Kenen varassa seisot ja kenen syliin kaadut. Sydämen usko – siis kokonaisvaltainen usko – tekee uskon näkyväksi ja näyttää sen arvon niin sinulle itsellesi kuin muillekin.

Elämällä tässä luottamuksessa, hämmästyt päivä toisensa jälkeen siitä, miten Kristus kantaa sinua ja kuljettaa elämääsi. Sydämen usko on täten sisäinen todistus siitä, mitä Jeesus tekee. Kun näet ja tunnet penkin kantavan, se todistaa sinulle siitä, että se on sinun luottamuksesi arvoinen. Ja näin siitä huolimatta, ettet ehkä ymmärrä, miten penkki sen kaiken tekee. Ei sinun tarvitse ymmärtää, koska todistus lepää siinä, minkä näet ja koet kantavan sinua.

Entä vielä se suun tunnustus. Tekstihän sanoi: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot…”

Se on ulkoinen todistus. Se kertoo muille, minkä takia sinä ’istut penkillä’ ja penkki kantaa sinua. Sinä sen tiedät, mutta ehkä he eivät. Mutta tämä ei ole sellainen ’tekninen todistus’, vaan pikemminkin sinun rakkautesi julistus, kuten edellä todettiin. Sinä vain kerrot, kuinka sinä luotat Herraasi Jeesukseen ja rakastatkin häntä – omalla vajavaisella tavallasi.

Ulkoinen todistus on myös sinua itseäsi varten. Kun kuulet omasta suustasi rakkauden julistuksen, huomaat myös itse rakastavasi. Ei ihminen aina kaikkea huomaa. Kun elämässä on sitä ja tätä, ei sitä aina huomaa rakastavansa, vaikka tekisi kaiken sen ’sitä ja tätä’ ihan vain rakkautensa vuoksi.

Se on siis aika pienestä kiinni. Kovin on pieni minun osuuteni tässä elämän suuressa pelastussuunnitelmassa. Ja hyvä niin. Parempi siitä tulee.

Tarkoitukseni ei siis ole taakoittaa sinua puhumalla suun tunnustuksesta tai sydämen uskosta, vaan haluan ainoastaan osoittaa niiden luonnollisen merkityksen sekä sinulle itsellesi, että heille, ketkä ihailevat sinun elämääsi läheltä tai kaukaa.

Herramme ei siis velvoita sinua saarnaamaan kadunkulmassa aamusta iltaan, tai jakamaan lentolehtisiä kolmeensataan kerrostaloon ennen töihin menoa – ei. Hän yksinkertaisesti tahtoo sinun elävän uskosi mukaan; elävän niin kuin se, mihin uskot on totta. Hän tahtoo antaa sinulle mahdollisuuden kertoa rakkaudestasi palavin silmin silloin, kun sinulle siihen tarjoutuu luonnollinen mahdollisuus.

Oleellisinta on ymmärtää, että Kristus on sisäinen ja ulkoinen. Hän asuu sinun sydämessäsi, mutta ei ole sydämesi vanki. Hän nimittäin kulkee kanssasi myös ulkoisessa maailmassa vieressäsi. Hän on Jumala – ei ajatuksesi Jumalasta.

Pieni mietiskely

Uskon, että suun tunnustus ja sydämen usko, avautuivat sinulle edellisen pohdinnan myötä. Lopuksi tahdon vielä palauttaa meidät Mooseksen kirjan tekstiin, jota siteerasin pikaisesti alkupuolella.

Voit hetkeksi asettua sydämeesi pohtimaan sen sanomaa sinulle tänään. Se puhuu siitä, että miksi etsiä aarretta kaukaa, jos voi sen läheltäkin löytää? Etsitkö sokeria valtameren takaa, jos löydät saman keittiön kaapista?

”Tämä laki, jonka minä teille nyt annan, ei ole liian vaikea, ei etäinen eikä salattu. Se ei ole taivaassa, niin että joutuisitte sanomaan: ’Kuka nousee meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ Se ei myöskään ole meren takana, niin että joutuisitte sanomaan: ’Kuka käy hakemassa sen meren takaa ja ilmoittaa sen meille, jotta voisimme sitä noudattaa?’ Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.” (5. Moos. 30:11-14)