Pelko, hylätyksi tuleminen ja hylkääminen ovat ikävän tuttuja käsitteitä nykypäivän ihmiselle. Hylätyksi tulemisen peikko nakertaa monen elämäniloa.

Yksi pelkää tulevansa hylätyksi parisuhteessa, toinen pelkää vanhempiensa hylkäävän hänet, kun taas jollain on pelko, että hänen työnantajansa ’hylkää’ hänet eikä tarvitse enää hänen työpanostaan. Hylkääminen ja pelko ovat rakkaudettomuuden hedelmää. Rakkaudettomuuden vastakohtana rakkaus ei hylkää ketään, minkä tähden voidaan myös sanoa, että ”pelkoa ei rakkaudessa ole” (1. Joh. 4:18).

Nykyihmisen on lohdullista tietää, että Jumala rakkaus häntä kohtaan on muuttumaton, ja että Herra ”vihaa hylkäämistä” (Mal. 2:16). Jumalassa ei ole sijaa hylkäämiselle. Jumalalle hylkääminen on vieras käsite; hän vihaa hylkäämistä eikä näin ollen jätä omiaan rakkautensa ulkopuolelle, vaan tekee kaikkensa rakkaidensa parhaaksi. Ikävä kyllä, me ihmiset emme aina toki ymmärrä, mikä on parhaaksemme ja mikä ei.

Päivän tekstimme on profeetta Sefanjan kirjasta. Se ei ensisilmäykseltä näytä lainkaan puhuvan rakkaudesta eikä hylkäämisestä, mutta jos luet sen huolella, huomaat sen puhuvan siitä, mitä Jumalan rakkaus vaatii häntä tekemään käytännössä omiensa parhaaksi. Katsotaanpa tekstiä tarkemmin.

”Sen tähden odottakaa minua — sanoo Herra — odottakaa sitä päivää, jolloin nousen syyttäjäksi. Olen päättänyt koota kansat, kutsun valtakunnat sinua vastaan vuodattaakseni hehkuvan vihani sinun päällesi. Vihani tuli on tuhoava koko maan. Vielä minä, Herra, annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni, kaikki ne palvelevat minua. Nubian jokien takaa hajallaan asuvat palvelijani tuovat minulle uhrilahjoja. Tuona päivänä sinun, Jerusalem, ei tarvitse enää hävetä, vaikka olet rikkonut minua vastaan. Silloin minä poistan keskuudestasi kaikki julkeat ja ylimieliset, ylpeät minä karkotan pyhältä vuoreltani. Nöyrät ja köyhät minä jätän sinne asumaan, kansan, joka turvaa Herran nimeen. Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä. Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille: — Älä pelkää, Siion, älä anna kättesi hervota! Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3:8-17)

Profeetat Nahum, Habakuk ja Sefanja julistivat Juudassa muutamia vuosikymmeniä ennen Jerusalemin hävitystä. Sefanja oli heistä varhaisin. Hänen toimintansa ajoitetaan kuningas Josian hallintoajalle 640-609 eKr. Hän on kirjoittanut kirjan ennen Josian suurta hengellistä uudistusta ja ennen Assyrian kuningas Assurbanipalin kuolemaa vuonna 627 eKr. Sefanja lienee siis toiminut jo ennen Jeremian kutsumisnäkyä.

Sefanja oli kuningas Hiskian jälkeläinen neljännessä polvessa – juuri muuta hänestä ei varmuudella tiedetäkään. Tällä perusteella Sefanja on täten ollut myös oman aikansa kuningas Joosian sukulainen. On arvioitu, että hän oli hieman yli kaksikymppinen aloittaessaan tehtävänsä profeettana.

Sefanjan kirjan keskeinen sisältö on sanoma Herran päivästä. Sillä tarkoitetaan edessä olevaa erityistä ajanjaksoa, jolloin Jumala puuttuu erityisen väkevästi historian kulkuun. Se oli oleva tilinteon aika, jolloin ’sato’ korjataan ja lopulta paljastuu, kuka kukin todellisuudessa on:

”Sen tähden odottakaa minua — sanoo Herra — odottakaa sitä päivää, jolloin nousen syyttäjäksi.” (Sef. 3:8)

Sanoma Herran päivästä tuli voimakkaana esiin myös Jesajalla, Aamoksella ja Joelilla, mutta Sefanjan kirja keskittyy tähän teemaan erityisesti.

Kukaan muu profeetta ei ole kuvannut Herran päivää niin synkin sanankääntein kuin Sefanja. Sefanjan kirjan profetia saattaa vaikuttaa tuomioittensa tähden luotaantyöntävältä. Kirjan sanomasta ei ensi silmäyksellä löydy montakaan valoisaa ja rohkaisevaa lupausta.

Kirjaa voidaan kutsua jopa tuomion kirjaksi. Sen kolmesta luvusta ensimmäiset kolme ja puoli lukua käsittelevät pelkästään tuomiota. Sefanjan kovan tuomion sanoman taustalla vaikutti kansan jo vuosikymmeniä kestänyt syvä luopumus Juudassa, mikä sai profeetan huutamaan tämän hätähuudon kansansa kääntymiseksi.

Vanhurskaan kuningas Hiskian poika Manasse tunnetaan Juudan jumalattomimpana hallitsijana, ja hänen poikansa Amon jatkoi isänsä tiellä. Ja tällä samalla ’tiellä’ Sefanjan aikalaiset kulkivat edelleen. Kuningas Josia katkaisi tämän vuosikymmenien jumalattomuuden kierteen pian Sefanjan kirjan kirjoittamisen jälkeen. Ehkäpä juuri Sefanjan profetia ja kutsuhuuto rohkaisivat nuorta Josiaa aloittaman hengelliset uudistustyöt kansan keskellä.

Tämä tekstimme kuuluu profetian osaan, jossa Herra lupaa ennallistaa Jerusalemin ja tuoda kansansa takaisin luokseen. Katkelman ensimmäinen jae, kuten oikeastaan koko kirja tähän saakka, puhuu vielä tuomiosta, joka odottaa katumatonta kansaa:

”Olen päättänyt koota kansat, kutsun valtakunnat sinua vastaan vuodattaakseni hehkuvan vihani sinun päällesi. Vihani tuli on tuhoava koko maan.”

On aiheellista kysyä, millainen rakkaus puhuu tällaisia sanoja. Tässä tuleekin erottaa Jumalan rakkauden ja vihan kohteet toisistaan: Herra edelleen rakasti kansaansa, mutta hän vihasi sitä vääryyttä, jota kansa harjoitti. Olisiko se rakkautta ja uskollisuutta, jos Herra ei olisi lainkaan puuttunut tähän vääryyteen ja eksytykseen? Olisiko rakkautta antaa toisen tuhota itsensä, jos voisi vielä pysäyttää hänet?

Tuomion julistuksen tarkoitus on ilmeinen. Sen tarkoitus oli avata kuulijoiden silmät näkemään oman tilanteensa mahdottomuuden. Tuomion synkkien sanojen jälkeinen lupaus uudesta onnellisesta päivästä (jakeesta 9 eteenpäin) liittyy Herran kansan hengelliseen uudistukseen. Uudistus alkaa siitä, että ihmiset menevät itseensä ja alkavat etsiä Herraa ja hänen sanansa lupauksia. Jumalan vaatimus ei ole ylivoimainen – se ei ole mielivaltainen, vaan se on kokonaisuudessaan tarkoitettu ihmisen parhaaksi. Hän odottaa, että ihmiset vihdoin pelkäävät häntä (= kunnioittavat häntä niin kuin ihmisen kuuluu Jumalaa kunnioittaa), ottavat kurituksesta opiksi ja pitävät mielessä kaiken sen, mitä Herra on heidän parhaakseen jo aikojen alusta alkaen säätänyt.

Ja missä näin tapahtuu, siellä ”puhutaan puhtain huulin”. Mitä tällä sitten tarkoitetaan? Löydämme siihen vastauksen Jesajan kutsusta profeetan virkaan:

”Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.” (Jes 6:7)

Puhtain huulin puhuvat ne, joiden syyllisyys on otettu pois ja vääryydet on sovitettu.

Sefanjan profetian jakeet 3:9-14 kuvaavat tätä ihanaa olotilaa, joka parannuksen ja syntien sovituksen kautta viimeisenä päivänä saavutetaan:

”Minä annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni . . . Nöyrät ja köyhät minä jätän sinne asumaan, kansan, joka turvaa Herran nimeen. Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä.”

Tämä on se, mitä Herra tahtoi antaa kansalleen. Jos pysähdyt hetkeksi miettimään näiden sanojen syvempää sisältöä, huomaat Herran varanneen omilleen jotain paljon parempaa, mitä Sefanjan aikalaiset ikinä saattoivat odottaa.

Herää kysymys: miksi Herra tekee kaiken tämän? Miksi hän ’keinoja kaihtamatta’ kääntää maailman ’loistolle’ sokaistuneiden valittujen katseen takaisin taivaallisiin? Miksi hän hellittämättä kutsuu omiaan pelastukseen, pitää ovea avoinna ja odottaa heitä luokseen? Minkä tähden Herra ei vain hylkää ihmistä oman turmeltuneisuutensa vietäväksi? Miksi Herra tekee kaikkensa sinun ja minun pelastamiseksi? Profeetta Sefanja sai vastauksen näihin kysymyksiin:

”Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.”

Hän tekee kaiken yksin rakkaudesta sinuun. Ajattele, sinä olet Herrasi suurin ilon aihe; hän iloitsee ja riemuitsee sinusta! Siinä ei sanota, että hän iloitsee sinun teoistasi tai jostain mitä sinulla on. Ei, hän iloitsee sinusta.

Herra ei hylkää sinua, vaan päinvastoin hän tekee kaikkensa saattaakseen sinut yhteyteensä. Kaiken minkä hän sallii sinulle tapahtuvan, hän sallii sen rakkaudesta sinuun. Joskus on päiviä, kun tekee kipeää, mutta silloinkin:

”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa.”

On valtavaa rakastaa ja on valtavaa olla rakastettu, mutta ikävä kyllä helppoa rakkautta ei ole. Rakkaus ei luovuta, rakkaus ei hylkää, vaan se taistelee rakastamansa ihmisen puolesta luovuttamatta viimeiseen saakka. Rakkaus ei pelkää pysäyttää sinua, jos ymmärtämättömyyttäsi juokset kohti turmiota. Rakkaus tekee kaikkensa sinun tähtesi, vaikka et edes ymmärtäisi kiittää, vaan hangoittelisit vastaan. Kuka on tämä suuri rakkaus? Se on sinun Herrasi, sinun Jumalasi – hän joka ei hylkää sinua, vaan tekee kaikkensa sinun parhaaksesi.

Sinun Herrasi tekee kaiken rakkaudesta sinuun. Hän, ”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” Ole siunattu, sinä Herran rakastettu!

Pohdittavaa

Kuuluuko rakkauteen myös vastuu rakastetusta?
Voiko rakkaus vaatia myös kyyneliä?
Miksi Herra auttaa minua ja on minun kanssani?