Sanotaan, että niin kauan on toivoa kuin on elämää. Jos toivoa on, mitä se on? Tähän saa monenlaisia vastauksia riippuen siitä, keneltä kysyy ja milloin kysyy.

Joka lauantai sadat tuhannet suomalaiset kaivavat esiin lottotositteet toivoen hetken sydän jännityksestä pakahtuen muutosta taloudelliseen todellisuuteen.

Toisaalla samaan aikaan jossain kodissa vaatehuoneeseen linnoittautunut lapsi itkee ja toivoo isän humalaisen raivon jo taukoavan. On myös ihmisiä, jotka toivovat, etteivät aamulla heräisi. Jollain on toivo paremmista ajoista – uudesta nousukaudesta. Toivotaan myös vanhojen hyvien aikojen paluuta. Tai miten toivotonta elämä olisikaan, ellei toivo amerikkalaisesta unelmasta olisi mahdollinen…

Kuten edellisistä esimerkeistä huomasit, toivoa on monenlaista. Toivo paremmasta ei tarkoita pelkkää hyvän haalimista itselleen, vaan ikävä kyllä se on monesti epävarma huokaus, jotta elämää piinaavat asiat edes hetkeksi taukoaisivat.

On kuitenkin jotain, mikä yhdistää kaikkea muuten niin moninaista inhimillistä toivoa. Se jokin on epävarmuus. Toisinaan epävarmuus on elämän suola, mutta toisinaan se voi käydä liian raskaaksi. Entä onko toivoa vielä senkin jälkeen, kun inhimillinen toivo on jo sammunut? – On aina olemassa yksi toivo, mikä ei sammu eikä petä – se on Raamatun ’varma toivo’. Mutta mitä sitten tarkoittaa ’varma toivo’, joka alkaa viimeistään siitä, kun muuta toivoa ei enää ole.

Inhimillinen toivo

Uudessa Testamentissa toivo-käsite esiintyy erityisesti apostoli Paavalin teksteissä. Hänen käsialaansa on Uuden testamentin kaikista ’toivo’ ja ’toivoa’ sanoista lähes kaksi kolmannesta. Ohessa on esimerkki.

”Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden. Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal. 5:5-6)

Kreikan kielessä toivoa ilmaisevat substantiivi ’elpis’ (odottaminen, luottamus, toivo) ja verbi ’elpidzo’ (odottaa, luottaa, toivoa).

Kreikkalaisen käsityksen mukaan ihmisen eksistenssiä (olemassaoloa) ei määrää yksin hänen nykyisyytensä, vaan yhtä lailla muisto menneisyydestä sekä tulevaisuuden odotukset ovat erottamaton osa ihmisyyttä.

Kaikkiin kolmeen aikaulottuvuuteen liittyy sekä hyviä että pahoja odotuksia. Luonnollisesti muinaiset kreikkalaiset ajattelijat näkivät samoin ihmisen toivolla samat kolme ulottuvuutta: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Heidän mukaansa ihmisen toivo on aina viime kädessä epävarma ja sen tähden vaarallinen; toisin sanoen se houkuttelee pettymyksiin.

Uuden testamentin näkemys toivosta

Uusi testamentti esittää hyvin poikkeavan näkemyksen toivosta verrattuna oman aikakautensa yleisesti hyväksytyn kreikkalaisen filosofian näkemykseen. Nimittäin Raamatun kirjoittajat käyttävät toivoa tarkoittavaa kreikkalaisessa kielenkäytössä negatiivisesti varautunutta kreikankielen sanaa poikkeuksetta myönteisessä merkityksessä. Tuskin mikään muu Raamatun termi poikkeaa yhtä voimakkaasti sitä ympäröineen kulttuurin käsityksistä kuin toivo tekee.

Suurin syy poikkeavaan näkemykseen toivosta on Raamatun toivo -käsitteen vastakohtainen lähtökohta. Jos inhimillinen toivo ponnistaa ylös ihmisen vajavuudesta ja epävarmuudesta, Raamatun toivo -käsite ei tunne minkäänlaista epävarmuutta. Raamatussa toivon keskipiste on näet ihmisen ulkopuolella; se on Jeesus Kristus ja Jumalan lupaukset. Siltä osin kuin raamatullinen toivo koskee ikuisuutta, sen perusta on Jumalan lupauksissa, jotka on annettu ennen aikojen alkua, sekä Kristuksen sovitustyössä, joka taas on toteutunut tosiasiallisesti historiassa.

Uuden testamentin toivo ajan funktiona

Raamatussa toivon lähde on Jumala, minkä tähden raamatullinen toivo ei sisällä minkäänlaista epävarmuutta. Toivon perusta on menneisyydessä – Jumalan lupauksissa. Toivo ilmenee nykyisyydessä – Jumalan lupausten täyttymyksenä niin yksilön kuin koko ihmiskunnan kohdalla. Mutta toivolla on ulottuvuus myös tulevaisuudessa – Jumalan lupausten lopullinen täyttyminen hänen muuttumattomuutensa nojalla.

On ehkä helpompi hahmottaa toivon kolmea ajallista ulottuvuutta, jos rajoitetaan mietintä kristityn toivoista suurimpaan eli pelastukseen.

• Pelastuksen perustus on menneisyydessä: Jumalan iankaikkisessa suunnitelmassa sekä Kristuksen sovitustyössä.

• Pelastus käsittää myös uskovan nykyisyyden: uskova on Jumalan uusi luomus, häneen on puhallettu uusi elämä, jonka sinetiksi on annettu Pyhä Henki.

• Pelastuksessa ei kuitenkaan ole kysymys pelkästään menneisyydestä ja nykyisyydestä, vaan myös tulevaisuudesta. Vasta tulevaisuudessa lunastustyö saatetaan päätökseen; luodaan uusi taivas ja uusi maa ja koko luomakunta lunastetaan Kristuksen sovituksen nojalla.

Mutta toivon tulevaisuutta koskevaan aikamuotoon ei liity epävarmuutta, koska jo menneen ja nykyisen kokemuksen ja tiedon perusteella saamme olla täysin varmat lunastuksen loppuunsaattamisesta. Jos Jumalan lupaukset ovat kerran pitäneet absoluuttisesti paikkansa tähän saakka, minkä tähden epäilisimme niiden pettävän tulevaisuudessakaan.

Viime kädessä luottamus ja toivo perustuvat Jumalan muuttumattomuuteen ja rakkauteen. Hän on ja tulee olemaan sitä, mitä hän on aina ollut; hän sama eilen, tänään ja huomenna – hän ei muutu.

Toivo vailla epävarmuutta

Raamatullinen toivo ei siis tunne minkäänlaista epävarmuutta, koska se perustuu Jumalan luotettaviin lupauksiin. Voimme nähdä Jumalan lupausten täyttyneen historiassa, omassa ajassamme, mutta yhtä hyvin myös tulevaisuudessa. Kristillinen toivo täten sisältää menneen, nykyisyyden ja tulevan elementin.

Erona inhimilliseen toivoon Jumalan antamassa toivossa asuu varmuus epävarmuuden sijaan. Tulevaisuus on kruunu ja täyttymys kaikelle tähän asti tapahtuneelle. Saat siis omistaa kaikki Jumalan sanan lupaukset varmoina tosiasioina omalle kohdallesi. Lue vaikkapa Ilmestyskirjan kaksi viimeistä lukua (Ilm 21:1-22:21) ja omista niiden välittämä lohdullinen näkymä todellisuutena kohdallesi – sinä tulet kokemaan henkilökohtaisesti kaiken sen, mitä siinä sanotaan.

Lukuisat kysymykset ja murheet käyvät merkityksettömiksi todellisen toivon rinnalla. On totta, että uskovan elämä saattaa aika ajoin olla pelkkää helvettiä, joka vain syvenee aamu aamulta. Ehkä et jaksaisi enää nousta vuoteesta etkä tahtoisi avata silmiäsi, mutta muista, että on olemassa toivo, joka alkaa siitä, kun toivoa ei enää ole. Tuon toivon keskipiste on itse Herra – Kristus ja hänen sovituskuolemansa.

Eikö viime kädessä tärkeintä ole pelastava usko, joka on annettu sydämeesi vaikuttamaan sinussa Jumalan tahtoa ja rakkautta. Saakoon Jumalan rakkaus vallata sinut kokonaan niin, että voit olla yksi hänen rakkaista palvelijoistaan viemässä eteenpäin sanomaa todellisesta toivosta, jossa ei ole pelkoa eikä epävarmuutta.

Toivottoman on oikeus kuulla sanoma toivosta. Saakoon toivon ja rakkauden Jumala tehdä meistä jokaisesta ’hyvän-toivon-lähettiläitä’. Viekäämme luotettavan ja varman toivon tuulahdus sinne, missä toivon luullaan jo sammuneen.

Pohdittavaa

Onko jumalallisessa toivossa epävarmuutta?
Voinko todella luottaa tulevaisuuteen?
Minkä toivon varaan elämäni rakennan?