Mitä on ”Jumalan tahto” ja ”elämääni”?

Kyse ei aina ole ”löytämisestä”, vaan Jumalan tahdon hyväksymisestä oman elämän agendalle. Tahdon löytäminen voi olla helppoa, siihen ’periaatteessa’ taipuminen on tehtävissä, mutta käytännön toteutus on se, mikä ontuu.

Emme epäile, etteikö elämämme sisälly Jumalan tahtoon tai etteikö hänellä olisi suunnitelmia elämäämme ajatellen. Epäilemme pikemmin sitä, että toteutuuko suunnitelma kohdallamme, mihin se johtaa ja miltä se lopulta näyttää tai tuntuu…

Perimmäinen ongelma on siinä, että samaan lauseeseen on pantu toisaalta ”Jumalan tahto” mutta myös ”oma elämä”. Niiden välille, kun tuppaa muodostumaan jännitteitä ja ristivetoa. Jumalan tahdon edessä kipuilu johtuu usein siitä, että tahdomme itse muuta, mitä Jumala on katsonut hyväksi kohdallemme. Toisaalta, vaikka Jumalan tahto toteutuu elämässämme, emme välttämättä huomaa elävämme siinä.

Kysymys johdatuksesta ja Jumalan tahdon löytämisestä omaan elämään on varsin maanläheinen. Jumalan keinot tavoittaa ihmissydän ja -tahto ovat moninaiset, eikä liene kovin hedelmällistä edes yrittää luetella erinäisiä keinoja, joilla Herra meidät tavoittaa.

Jumalan tahdon etsijänä olen sinun kanssasi samalla tavalla yhä matkalla Jumalan tahdon löytämiseen. Päivittäin näet huomaan hapuilevani ja etsiväni Jumalan tahtoa elämääni – asiat toki vaihtelevat, mutta tahdon ja elämän sovittaminen – se jatkuu. Kirjoitan siis jälleen kerran itselleni.

Jumalan tahdon etsimistä ajatellen olen tunnistanut kolme yleistä syytä, jotka ovat etsijän matkan tien tukkeena Jumalan tahdon löytämisen tiellä.

Kolme syytä Jumalan tahdon ’kadottamiseen’

Nimesin kolme perustavaa syytä, jotka tekevät Taivaallisen Isän tahdon löytämisen aivan suotta vaikeaksi. Valitsin juuri nämä kolme lähinnä siksi, että ne ovat konkreettisia asioita, jotka voimme kohtuullisen helposti elämästämme tunnistaa.

Tarkoitus ei ole osoitella syyttävällä sormella sen enempää itseäni kuin muita näiden syiden edessä. Ne vain selittävät, miksi kovin usein parhaasta yrityksestä huolimatta koemme Jumalan tahdon olevan etäinen ja tavoittamattomissa. Tunne on väärä, mutta silti toden tuntuinen. Jumalan tahto ei näet ole kaukana yhdestäkään meistä.

Seuraavia syitä yhdistää se, että jokainen niistä heijastaa ihmisen epäluottamusta Jumalaan. Pohjimmiltaan kysellessään Jumalan tahdon tietä ihminen kyseenalaistaa Herran tietämyksen, jatkuvan läsnäolon sekä kyvyn opastaa ja ohjata etsijä oikealle tielle.

Ihminen kyseenalaistaa Jumalan myös siinä, kun hän ei hyväksy Jumalan tahtoa kohdalleen, vaan mieluummin valitsee oman tiensä. Ongelma Jumalan tahdon sovittamisessa elämään ei ole Jumalassa tai siinä, ettei Jumala ilmaise tahtoaan tai anna löytää itseään.

On kyse ihmisen näköalattomuudesta; hän ei joko näe tahtoa tai tahdo hyväksyä sitä. Kyse on ’esteistä’ havaita Jumalan hyvän läsnäolo elämässämme. Joskus oma elämä on liian lähellä, mikä tekee ihmisen sokeaksi Jumalan tahdolle.

Seuraavat kolme yksittäistä syytä olen tunnistanut omassa elämässäni syiksi siihen, että koen ajoittain perin vaikeaksi löytää Jumalan tahdon elämääni. Kolmen kohdan luettelo ei ole kattava; se on lähtökohta toivottavasti syvempään itsetutkisteluun Jumalan edessä.

”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa”

Ensimmäinen syy, miksi ihmisen on vaikea löytää Jumalan tahto elämäänsä, on niin ilmeinen, ettemme edes huomaa nimetä sitä. Se on helppo nimetä ja tunnistaa, mutta silti se on vaikein kaikista. Se on kuin hyvin laadittu esterata; ratsukko tuntee esteet ja niiden ylittämisen keinot, mutta taito ja tieto ei silti riitä radan täydelliseen taitamiseen.

Nimittäin ihmisenä sinä ja minä eksymme päivittäin Jumalan tahdossa siinä, kun valitsemme olla kunnioittamatta Jumalan tahtoa siinä, missä Jumala on selkeästi ilmaissut tahtonsa. Kansankielellä sanottuna tarkoitan tilannetta, kun ihminen tekee syntiä – tekee väärin tai jättää tekemättä oikein.

Tällöin hän kieltäytyy vaeltamasta valon lapsena ja kääntää selkänsä Jumalan ohjeille. Se kiteytyy Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen sanoihin:

”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa” (Matt. 6:33)

Synti on ensimmäinen syy siihen, miksi Jumalan tahdon löytäminen tuntuu niin vaikealta. Synti on tottelemattomuutta Jumalan sanaa kohtaan elämässämme (Ef. 5:17-21; 1. Tess. 4:3) eli hänen tahtonsa vastaista elämää. On suuri joukko asioita, joihin Raamattu viitoittaa selkeän tien. Herran tahdon löytäminen näissä asioissa ei ole vaikeaa – siinä eläminen on.

Lähtökohta Jumalan tahdon löytämiselle omassa elämässä on hänen tahtonsa hyväksyminen sellaisena kuin se on Raamatussa ilmoitettu. Raamatun totuuksien ja ohjeiden edessä haaste ei liity sisälukutaitoon, vaan ojentautuminen lukemansa mukaan. Siinä missä eksymme Raamatun viitoittamalta polulta, tiedämme eksyvämme Jumalan tahdosta.

Toisaalta tietoisuus siitä, että Raamatun ohjeiden vastainen elämä on elämistä Jumalan tahdon ulkopuolella, on Jumalan tahdon löytämisen näkökulmasta vapauttava. Vuosien varrella olen havainnut, ettei mahdottomuuteni Jumalan lain pitäjänä ole johtanut siihen, että Herra Jeesus olisi hylännyt minut. Hän ei ole hylännyt minua vajavaisuuteni tähden, vaan päinvastoin hän on tehnyt armonsa entistä kirkkaammaksi ja rakkaaksi minulle. Ajattele Jumalan armo kirkastuu näin ihmisen mahdottomuudessa!

Jos siis Jumalan pysyy uskollisena, vaikka olen selkeästi poistunut toistuvasti Raamatussa ilmoitetusta tahdosta, enkö voi tällöin luottaa myös hänen johdatuksensa pysyvän elämäni yllä myös valinnoissa, jotka eivät ole suoranaisesti hänen Sanaansa vastaan? Jumalan armo toteutuu myös johdatuksessa, vaikka siinäkin olen ihmisenä täsmälleen yhtä kurja seuraaja, mitä olen ollut vaelluksessani Raamatun ohjeiden mukaan.

”Älkää siis huolehtiko…”

Edellä mainittu syy Jumalan tahdon löytämisen vaikeuteen on selkeä, kun puhumme asioista, joihin Raamattu antaa selkeät suuntalinjat. Mutta toki on paljon asioita, jotka eivät ole Jumalan sanan ilmoituksen mukaisia tai sitä vastaan.

En usko, että kovinkaan usein valintani sukkien värin suhteen on eettisesti oikein tai väärin. En edelleenkään usko, että syntikysymys on sekään, että valitsenko tänään lähteä töihin bussilla, pyörällä, kävellen tai omalla autolla. Silti uskova etsii Jumalan tahtoa monesti tällaisien ’raamattuneutraalien’ kysymysten äärelläkin. Ja miksei Jumala johdattaisi niissäkin?

Kysymykset liittyvät usein valintoihin, jotka edelleen liittyvät joko tulevaan tai menneeseen. Ne ovat oikeita kysymyksiä silloin, kun todella tänään on niiden aika.

Väitän kuitenkin niiden olevan vääriä kysymyksiä silloin, jos pohdimme niitä päivät puhki, kun ne odottavat ratkaisua vasta viikkojen tai kuukausien päässä. Samoin murehtiminen aamusella illan säästä on sekin melko turhaa. Samoin kysymyksistä tulee vääriä, jos ne erehdyttävät meidät jäämään menneeseen – pohtimaan, mitä jos olisin silloin valinnut toisin – tehnyt jotain tai jättänyt tekemättä.

Ihminen on luotu nykyisyysolennoksi, minkä vuoksi voimattomuus menneeseen ja tulevaan ahdistaa häntä. On absurdia, että ihminen valitsee katsoa mieluummin sinne, minne hän ei voi vaikuttaa ja mikä ei ole lainkaan hänen luontaista todellisuuttaan.

Murehtiessaan mennyttä tai tulevaa hän vertauskuvallisesti katsoo televisiota ja sättii ruudun takana näkyviä hahmoja. Menneeseen tai tulevaan jumittunut ihminen on kuin sivustakatselija, koska hän on voimaton vaikuttamaan sisältöön. Olemme nykyisyysolentoja, minkä vuoksi Raamattu kehottaa meitä mieluummin etsimään Jumalan tahtoa tähän hetkeen:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:33-34)

Jos siis siirrymme elämään menneeseen tai tulevaan, eksymme Jumalan tahdosta tänään. Jumala ei näet tahdo sinun tulevaisuuttasi, vaan nykyisyytesi. Hän on luonut sinut elämään tätä hetkeä eikä hän täten tahdo muuta kuin tämän hetken.

Murehtiminen on juurikin siitä, ettemme luota Jumalan käsiin elämää. Elämä on kallis hukattavaksi murehtimiseen tai joutavien asioiden tavoitteluun. Jumala ei tahdo ihmisen pilaavan elämäänsä huomisen tai eilisen pelkäämisellä. Sen enempää pelko huomisesta kuin murhe menneestä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Hän tahtoo meidän mieluummin elävän hänen tahdossaan tänään. Oleellisempaa kuin pohtia paikkaansa tulevaisuudessa on tietää olevansa johdatettu tänään.

Murehtiminen tulevasta tai menneen kertaaminen itseään syyllistäen, on paitsi tarpeetonta myös haitallista, koska se murentaa luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Väitän, että Jumalan tahdon löytämisen kannalta, ei ole mielekästä siirtyä pois nykyhetkestä. Jumalan tahto lepää tai on lepäämättä yllämme tänään. Ei ole mitään merkitystä sillä kuinka sen laita on ollut eilen. Ja toisaalta ei ole merkitystä huomisellakaan ennen kuin huominen koittaa.

Samasta asiasta muistuttaa kirjeessään myös Jaakob (Jaak. 4:1-17). Jos Jeesus edellä lohdutti murehtivia heikkouskoisia ihmisiä, Jaakob puolestaan kirjoittaa itseriittoisille ihmisille, jotka uskoivat omiin kykyihinsä liiaksi asti:

”Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.’

Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. Näin teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.” (Jaak. 4:13-14)

Näiden ihmisten ongelma oli ylimielinen suhtautuminen tulevaisuuteen, mutta ennen kaikkea Jumalan jättäminen omien suunnitelmien ulkopuolelle. He järjestivät tulevaisuutensa jopa niin, ettei sinne jäänyt Jumalalle tilaa. He hukkasivat täten Jumalan tahdon elämässään aliarvioimalla Jumalan sekä hänen tahtonsa.

Oikeampi asenne on hyväksyä Jumalan tahto myös huomiselle päivälle sellaisena kuin huominen sen tuo. Jaakob kehottaa luottamaan huomisen Jumalan käsiin, koska olemme voimattomat siihen tänään tarttumaan:

”Näin teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.” (Jaak. 4:13-15)

Jos luotamme tulevan Jumalalle, on meidän helpompi hyväksyä Jumalan tahto kohdallamme silloin, kun huominen yllättää meidät. Mitä enemmän olemme tehneet – kenties jopa Jumalan tahdon vastaisia – suunnitelmia, sen vaikeampi meidän on hyväksyä Jumalan tahto sellaisena kohdallemme.

Jumalan tahdon hyväksyminen

Jaakobin kirjeen ohje johdattaa meidät kolmanteen ja viimeiseen kohtaan Jumalan tahdon tiellä. Kolmas kohta palauttaa meidät pois menneestä ja tulevasta tukevasti nykyhetkeen. Se muistuttaa meitä siitä, että Jumalan tahto elämässämme ei ole kadotetun löytämistä, vaan Jumalan tahdon toivottamista tervetulleeksi päiväämme ja sen hyväksymistä.

On vain niin, että syystä tai toisesta emme vain tahdo hyväksyä Jumalan tahtoa kaikessa, vaan jääräpäisesti ajattelemme sen olevan jotain muuta mitä Herra eteemme avaa. Jumalan tahdon löytäminen vaikeutuu, jos sitä etsii väärästä paikasta.

Otan esimerkin Jumalan tahdon hyväksymisestä pienen otteen ”Jeremian kirjeestä pakkosiirtolaisille”:

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.” (Jer. 29:11-14a)

Kirjeessä Jeremia kirjoittaa pakkosiirtolaisuuteen siirretylle kansanosalle vuonna 597 eKr. eli kohta sen jälkeen, kun Jerusalem antautui Babylonian mahdin edessä ensimmäisen kerran. Tällöin joukko juutalaisia kuljetettiin Juudeasta pakkosiirtolaisuuteen pois kotimaastaan.

Monien muiden tavoin Jeremia asui yhä Jerusalemissa siihen saakka, kunnes Jerusalem lopullisesti hävitettiin vuonna 586 eKr. Tämän kirjeen Jeremia kirjoitti siis Jerusalemista heille, ketkä olivat joutuneet jättämään kotinsa ensimmäisen pakkosiirtolaisjoukon mukana.

Voit kuvitella, että kotinsa jättäneet Babyloniaan siirrettyjen juutalaisten joukko oli hämillään tulevaisuutensa tähden. Tilannetta mutkisti tietoisuus siitä, että suuri osa juutalaisista jäi edelleen asuttamaan Juudeaa – vain he olivat joutuneet jättämään kotimaansa. He eivät uskaltaneet aloittaa elämää uudessa ’kotimaassa’, koska miettivät mahdollista paluuta Jerusalemiin.

Heillä oli Herran sana siitä, että heidän pitäisi jatkaa elämäänsä siellä. Mutta heidän oma kaipuunsa Jerusalemiin ja toisten katteettomat lupaukset horjuttivat heidän kykyään tarttua Jumalan ohjeeseen. Kirjeessään Jeremia kehottaa siirtolaisia jatkamaan normaalia elämää ja asuttamaan uutta kotimaataan siitäkin huolimatta, että he voimakkaasti odottivat palaavansa takaisin. Heidän oli turha odottaa huomista, koska elämä on tänään.

Eivätpä pakkosiirtolaiset voineet tietää, että he pääsivät helpommalla kuin he, jotka kymmenen vuoden päästä siirrettiin raskaan piirityksen ja Jerusalemin hävityksen jälkeen pakkosiirtolaisuuteen. Heillä oli silloin oma elämä järjestyksessä, kun toisessa erässä palanneet vasta aloittivat uutta elämää.

Samanlaiset tuntemukset voivat estää meitä heittäytymästä kokonaisvaltaisesti Jumalan tahtoon. Järkeilemme Jumalan tahdon pois joko itse tai kuuntelemalla toisia. Jeremian kirjeessä on lupaus, johon saamme mekin nojautua elämässämme:

”te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni” (Jer. 29:12)

Herra vastasi aikanaan kansansa ’kokosydämiseen’ rukoukseen, vaikka monelle lopullinen vastaus jäi tässä ajassa näkemättä. Silti uskon heidänkin löytäneen Jumalan elämässään. Mekin saamme luottaa, että kun ”koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni”. Etsikäämme häntä ja hänen tahtoaan nyt tässä hetkessä!

Lopputulos kaikesta: Tapahtukoon sinun tahtosi

Alkuperäinen kysymys kuului: ”Miksi on niin vaikea löytää Jumalan tahto elämääni?” Yhteenvetona edellä sanotusta totean, että

• Jumala ei piilottanut tahtoaan ihmiseltä. Hän antaa suunnan tahtonsa tuntemiseen ilmoituksessaan Raamatussa.

• Jumala ei pannut tahtoaan ihmisen ulottumattomiin: menneeseen tai tulevaan. Hän ei kiellä itseään ihmiseltä. Hän on läsnä nykyhetkessä, missä mekin olemme, jotta saamme löytää hänet uudestaan ja uudestaan.

• Jumala hän on luvannut olla etsivän sydämen ulottuvilla: ”Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni”.

Jumalan tahtoa ei tarvitse etsiä kaukaa. Sen etsiminen kannattaa aloittaa niinkin kaukaa kuin omasta sydämestä. Hänen tahtonsa etsimisessä on kyse Jumalan tahdon hyväksymisestä omaan elämään. Se on Jumalan tahdon julistamista muiden elämääsi havittelevien voimien yli.

Avain Jumalan tahdon julistamiseksi elämäni ylle on Jeesuksen sanoissa ”Isä, tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun” (Matt. 26:39; Mark. 14:36). Julista Jumalan tahto elämäsi ylle.

Ikävän usein minun ”tapahtukoon sinun tahtosi” -rukoukseni tarkoittaa todellisuudessa ”tapahtukoon sinun tahtosi, kunhan se sopii myös minulle”. Jumalan tahdon löytäminen ei ole kauempana kuin päästäminen irti oman tahdon tiestä. Tarttuaksesi johonkin pitää päästää irti toisesta. Etsiminen on valinta; minun vaiko Jumalan tahto?

Jeesus antoi äärimmäisen esimerkin siitä, että ”minun tahtoni” kuuluu sekin Jumalan hallintavaltaan. Haluankin lopettaa pohdinnan Jumalan tahdon löytämisestä juurikin Jeesuksen äärimmäiseen esimerkkiin – hänen rukoukseensa Getsemanessa:

”Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: ’Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.’

Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.” (Luuk. 22:41-44)

Jumalan tahdon löytäminen ei aina tarkoita houkuttavinta tai ilmeisintä tietä. Jeesus valitsi tehdä Jumalan tahdon, vaikka tie ei näyttänyt ollenkaan mukavalta.

Jeesus oli Getsemanessa kiusattu valitsemaan mukavamman tien – puhumattakaan toisten ihmisten tahdosta. Hän oli kiusattu palaamaan menneeseen – haluamaan asioita, joita hänellä oli ollut ja voisi olla nyt, jos hän valitsee toisin. Hän oli kiusattu kurkottamaan tulevaan; pohtimaan, mitä hänen elämänsä olisi, jos hän valitsee oman tien.

Mutta Jeesus valitsi Jumalan tahdon – meidän tähtemme.

Pohdittavaa

Miksi etsiä kaukaa sitä, mikä on annettu eteesi?
Miten tarttua Jumalan tahtoon jos ei tahdo päästää irti omasta?