Istut kahvilassa ja odotat häntä. Hän on tovin myöhässä, mutta kohta hän sieltä tuleekin. Onkin kulunut jonkin aikaa siitä, kun edellisen kerran tapasitte. Tilaatte kahvit ja kohta keskustelu käynnistyy.

Hän kertoo sinulle juurta jaksain elämänsä haasteista. Kuuntelet. Sitten hän kysyy sinun kuulumisiasi. Aloitat kertomaan tuntojasi. Kohta hän keskeyttää sinut ja sanoo, että hänkin on kohdannut jotain samaa. Ja kuin taikaiskusta hän kääntää keskustelun sinun asiastasi omiin asioihinsa. Ja niin keskustelu polveilee seuraavat kaksi tuntia pelkästään hänen asioissaan.

Kun sitten tienne erkanevat, huomaat, ettet saanut purettua mitään omasta kuormastasi yhteiseen pöytään. Sen sijaan sinun säkkisi on täytetty hänen asioillaan, joihin hän vielä vähän tarvitsi vähän apuasikin. Jatkat matkaasi kuormattuna ja päätät, ettet enää koskaan lähde mukaan tällaiseen. Ja niin teetkin, kunnes koittaa seuraava kerta, jne.

Ja sitten kysyn sinulta: miltä sinusta nyt tuntuu? Se varmasti riippuu odotuksistasi. Jos odotit keskustelevasi vertaisena keskustelukumppanisi kanssa, saattaa tunteet heitellä vähän sinne tänne pettymyksen ja hämmästyksen välimaastossa. Jos taas istuit pöydässä psykologin, papin tai terapeutin roolissa, et odottanutkaan, että vastapuoli olisi millään tavalla kiinnostunut kuulumistasi. Ei odotuksia, ei pettymystä, ei tunteiden vuoristorataa.

Jos taas käännät tilanteen toisin päin, että olet hänen roolissaan, luulen että sinusta tuntuu hyvältä, kun sinua on kuunneltu ja sait purkaa sydäntäsi toiselle ihmiselle. Eikö totta? Olisiko siis tuossa tilanteessa, jossa koet tulleesi ylipuhutuksi, parempi asettua hänen rooliinsa ja olla kiitollinen mahdollisuudesta, että saat näin auttaa häntä.

Myötätunto tekee ihmeitä. Se nostaa kohtaamisenne tasoa sekä antaa myös sinulle parempaa matkaevästä keskustelusta erkaannuttuasi. Ehkä et enää koe tulleesi yliajetuksi, vaan koet hyvää mieltä hänen puolestaan.

Toinen näytös

Otetaan vielä toinen tilanne. Istut hetkeksi itseksesi. Mielesi on täyttynyt kaikenlaisista asioista, mitä olet sinne päivän mittaan onnistunut tunkemaan. Siellä ne juoksevat kilpaa ja yrittävät saada huomioisi.

Nyt olisikin oikein hyvä aika lähestyä Taivaallista Isää. Päätät lähestyä häntä, koska nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi hänen seuraansa.

”Herra vastasi: ”Minä kuljen kanssasi, ja minä annan sinulle levon.” (2. Moos. 33:14)

Päivän kiireessä et ehkä huomannut, että Herra oli koko ajan läsnä touhuissasi, onhan hän Pyhä Henki, joka on asettunut asumaan sinuun. Montako kertaa päivän mittaan annoit hänelle puheenvuoron? Vai teitkö Kaikkivaltiaan Jumalan Hengestä seinäruusun, kun sinulla oli taas kerran niin tärkeää tekemistä? Niinpä niin. Ei tarvitse vastata.

No, nyt sinulla kuitenkin on aikaa hänelle. Aloitat keskustelun. Alat kertaamaan päivän tapahtumia hänelle niin kuin hän ei olisi koskaan kuullutkaan niistä, vaikka hän on kulkenut ne kaikki rinnallasi.

Puhut itsestäsi, asioistasi, jne. Ja vieläpä pyydät vielä paksun tukun palveluksia häneltä. Hän voisi tehdä tätä ja tuota. Sitten on vielä tuo tuossa, mikä olisi hyvä saada sekin jo kuntoon. Hän saa kantaakseen kaiken sen, minkä olet joko itse sotkenut tai asiat vain muuten huolestuttavat sinua.

Ja näin tässä toteutuu Herran sana:

”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7)

Kiitos, Herralle! Ja näin me saamme tehdäkin. Hän on Jumalasi ja tahtoo kuulla sinua. Ja tästähän saarnamiehetkin aina muistuttavat. Hyvä niin. Olisihan se tyhmää kulkea tuppisuuna elävän Jumalan kanssa.

Lisäksi Jeesus, jos kuka, osaa olla myötätuntoinen. Hänelle ei ole ongelma kuunnella sinua ja sinun asioitasi. Hän ei pahastu siitä, että keskeytät hänet jatkuvasti etkä kuuntele lainkaan, mitä hänellä olisi sanottavaa. Eli ei hätää, toimii se näinkin.

Ajateltavaksi

Jätän sinut kuitenkin miettimään, että saisitko lopulta enemmän keskusteluista Taivaallisen Isän kanssa, jos antaisit hänellekin tilaa puhua? Miten lienee? Ja saisitko kohtaamisesta enemmän, jos olisit kiinnostunut hänestä?

Eikö tuntemuksesi jää varsin puutteelliseksi, jos vain vuodatat omaa elämääsi katse tiukasti itsessäsi? Mitä jos katsoisit Jeesusta silmiin? Katsoisit syvälle silmiin uteliaana ja kysyisit häneltä:

”Kuka sinä oikein olet? Miten sinä olet niin kaunis? Ja kuinka sinun sanasi ovat niin pehmeät? Sinä olet Jumala – minun Luojani? Millaista se on? Miltä sinusta tuntuu katsella tässä minua?”

Toteutuisikohan kohtaamisessa tällöin myös nämä muutamat muut raamatunpaikat noiden edellisten lisäksi.

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33)

”Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua,” (Ps. 27:8)