Päivän epistolateksti on Paavalin kirjeestä Efesoksen seurakunnalle ja sen viidennestä luvusta. Siinä Paavali käsittelee monia käytännön kysymyksiä tässä maailmanajassa eläville.

Luku alkaa kehotuksilla elää tätä elämää arjessa sen arvon mukaisesti, mitä meiltä Jumalan valtakunnan kansalaisina voisi odottaa. Luvun puolivälissä on vuorossa tämänkertainen tekstimme, joka sekin on edelleen Paavalin kehotusta. Nyt hän kehottaa lukijaa vaeltamaan valossa. Tekstin jälkeen Paavali jatkaa taas arjen käytännöllisillä kehotuksilla.

Kuvaan tätä tekstin lähikontekstia sen tähden, ettet erehdy ajattelemaan Paavalin puhuvan tekstissä jotain korkealentoista hengellistä oppia, jolla ei olisi mitään kosketuspintaa elämäsi arkeen. Tästä nimittäin ei ole kyse. Teksti on osoitettu sinne samaan arkeen, missä sinäkin tänään elät. Se ei ole taivaskuvaus tulevasta eikä ajallisen elämän ahdingosta, vaan Taivasten valtakunnan todellisuudesta keskellämme tässä ja nyt.

Tekstin luonto

Tuttu aihe siis. Tästähän minä aina puhun. Mutta mistä muusta puhuisin. Ei ole mitään muuta kuin Kristus ja hänen valtakuntansa. Kaiken muun olen punninnut turhuudeksi. Tämä alkaa kohta kuulostamaan Vanhan testamentin Saarnaajalta.

On vain niin, että kaikkein syvimmät hengelliset totuudet ovat usein pelkistettyjä ja arkisia. Niitä, kun ei ole tarkoitettu opeteltaviksi teoriassa tai viitattaviksi teologisten tutkielmien lähdeviitteissä.

Hengelliset totuudet ovat syviä siksi, että ne luotaavat ihmisyyttä syvältä ja kykenevät antamaan ihmiselle jotain sellaista, mitä hän ei muuten kykene löytämään. Hengellisten totuuksien eläminen todeksi on ihmisille monesti vierasta ja vaikeaa. Helppo ymmärtää, mutta vaikeaa elää todeksi. Pitkän alkupuheen jälkeen on nyt tekstin vuoro puhua:

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina, sillä valon hedelmä ilmenee kaikenlaisena hyvyytenä, vanhurskautena ja totuutena. Tutkikaa siis, mikä on Herralle mieleistä. Älkää osallistuko pimeyden hedelmättömiin tekoihin, pikemminkin nuhdelkaa niistä. On häpeällistä sanoakin, mitä tuollaiset ihmiset salassa tekevät. Mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valoa. Sen vuoksi sanotaan: ”Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!”” (Ef. 5:8-14)

Tämänkin kertainen opetus on helppo ymmärtää, eikö? Se on kuin nuorallatanssi. Sen kuin kävelet nuoraa pitkin ja ylität Niagaran putouksen. Ei siinä mitään sen kummempaa tarvita. Helppoa… ainakin teoriassa. Sama juttu kuin on pianon soitto. Sen kuin painelet valkoisia ja mustia koskettimia, niin musiikki tulle. Muistat vain ensin laittaa virran päälle, jos kyseessä on sähköpiano. Näin teoriassa. Ei siis mitään ihmeellistä, eikö?

Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun itse astut nuoralle ja katsot Niagaran putousta allasi ja huomaat, ettei ole edes turvaverkkoa, ymmärrät, että teorian todeksi eläminen on jotain toista kuin sen sujuva kuuleminen tai ymmärtäminen. Tai kun istut tuohon pianotuolille, katsot nuotteja edessäsi ja alat tuottamaan niistä musiikkia. Ehkä huomaat, että siinäkin käytäntö vaatii vähän enemmän kuin se, mitä sanot siitä teoriassa. Samasta on kyse tässäkin tekstissä. Helppo sanoa, mutta eläpä se todeksi ja opettele sitä sitten koko elämä.

Armovalinta ja pelastusvarmuus

Teksti lähtee liikkeelle siitä, missä meillä ei ole osaa eikä arpaa: ”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa.” Puhutaan valinnasta ja pelastusvarmuudesta. Olet mitä mieltä tahansa, sinussakin on asunut pimeys. Ja edelleen, olet mitä mieltä tahansa, niin tänä päivänä sinussa, joka turvaat elämäsi Kristukseen, asuu valkeus. Näin yksinkertaista se on.

Se on yksinkertaista vain siksi, että joku muu on tehnyt kaiken valmiiksi sinun puolestasi. Sinä otat vain vastaan sen, minkä Herra Jeesus on tehnyt. Hän kirjoitti testamentin, kuoli edestäsi ja olipa merkinnyt sinut testamentin edunsaajaksi. Sinun ei tarvinnut muuta kuin ottaa vastaan perintö. Ja niin sinä, joka olit ennen täynnä pimeyttä, olet valo Herrassa. Yksinkertaisuus johtuu vain siitä, että joku muu – eli Kristus – on tehnyt kaiken sinun edestäsi.

Jumalan armovalinta on pelastuksesi pohja. Se ei muutu, teet sitten mitä tahansa. Jumala pysyy sinulle armollisena ja hän tahtoo pelastaa sinut tämän maailman pimeydeltä. Mikä sitten on sinun osuutesi? Se alkaa tekstin seuraavassa lauseessa.

”kun valo sen paljastaa”

Kuten alussa sanoin. Tämä teksti kuuluu kirjeen kehottavaan osaan. Se alkoi siitä, mitä Jumala on tehnyt sinulle; hän toi sinut pimeydestä valoon. Tämä antaa ymmärryksen siitä, että kaiken lähtökohta on siinä, mitä Jumala teki sinulle, mitä hän teki ensin. Jos sitä ei olisi ensin tapahtunut, jäisi seuraava kehotus roikkumaan tyhjänä ilmaan. Herää kysymys, mitä valossa tapahtuu?

”Vaeltakaa valon lapsina, sillä valon hedelmä ilmenee kaikenlaisena hyvyytenä, vanhurskautena ja totuutena. Tutkikaa siis, mikä on Herralle mieleistä. Älkää osallistuko pimeyden hedelmättömiin tekoihin, pikemminkin nuhdelkaa niistä. On häpeällistä sanoakin, mitä tuollaiset ihmiset salassa tekevät. Mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valoa.”

Tämä teksti tulee luettua usein nurin perin. Tarkoitan sillä sitä, missä se valo loistaa. Onko se valo kuin lamppu huoneen nurkassa. Kun vielä vaelsin pimeässä, se oli niin himmeä, että saatoin puuhastella niin, etteivät tekoni tulleet julki. Sitten lamppu sytytettiin tai lisättiin kirkkautta niin kuin myrskylyhtyyn – ja kas, kun vaellan sen valossa, huomaan koko elämäni olevan valaistu ja näin katseltavissa. Näinkö Jumala valaisee minua myrskylyhdyllä pimeän huoneen nurkasta – tai ehkä omalla valollaan? Ja siinä, kun hän minua valaisee, niin sitten pyhyyden ja kirkkauden valokiilassa joudun syvään häpeään, kun tekoni – ajatuksista puhumattakaan – eivät kestä päivänvaloa. Toisaalta myös ne valon työt tulevat näkyviin. Liekö siinä sitten mahdollisuus vähän nostaa rintaa?

Haastan tämän mielikuvan ulkoisesta valosta, vaikka se ei varsinaisesti nyt vääräkään ole. Teksti ei kuitenkaan puhu ulkoisesta valosta.

Missä valo on?

Se alkoi sanoilla ”mutta nyt te olette valo Herrassa” tai uudemman kirkkoraamatun mukaan ”mutta nyt te loistatte Herran valoa”. Sama ajatus on kummassakin. Ensinnäkin siinä on tuo sana ’nyt’. Sitä ei tarvinne selittää.

Kiinnostavaa on myös valon sijainti. Onko se valo siellä jossain nurkassa? Loistaako se sieltä niin, että me paistattelemme valokeilassa sen arvioitavana? Minun mielestäni teksti korostaa sitä, että valo asuu meissä. Tämä muuttaa kuvan erilaiseksi. Jos nyt ajattelet, että Jumalan kirkkaus on pantu sisääsi, minne sinä voit mennä ettei se sinua valaisisi?

Tämä valo valaiseehan kaiken muunkin pimeässä huoneessa. Minne ikinä kuljet, valo tulee sinusta esiin ja paljastaa sen, mitä on huoneen kätkössä.

Kristuksen valo sinussa on täten luonteeltaan pikemminkin majakka kuin spotti, joka olisi suunnattu sinne pimeään. Se ei ole sellainen valo, joka tungettelee, arvostelee tai etsii yksityiskohtia arvostellakseen niitä. Majakan valokaan ei etsi laivoja ulapalta, vaan päinvastoin ohjaa niitä turvallisesti satamaan näkymällä itse laivoille. Majakan valo näkyy, jotta se pelastaa.

Sinuun on pantu valo, joka kutsuu luokseen. Se on valo, joka häikäisee sen, joka kulkee sitä kohti. Se vetää puoleensa samalla tavalla kuin mikä tahansa valo vetää puoleensa pimeässä yöperhosia.

Valo kuin valo, mutta sen tarkoitus ei ole osoitella, vaan kutsua. Ja siinä on suuri ero. Mutta tämä valo on siis laitettu sinuun. Sekin on Jumalan työ.

Mikä sitten on se sinun minun osuuteni tässä valojen tanssissa? Me kuljetamme sitä valoa. Jos emme kulje jonnekin, ei valokaan kulje sinne. Olemme siis melkoisen aarteen omistajia. Minne ikinä menet, tuo valo tulvii sinusta – elämästäsi, sanoistasi ja ajatuksistasi. Sinä olet Jumalan majakka tässä pimeässä maailmassa.

Ja jos valo ei loista, mitä hyötyä siitä on? Valo loistaa sinun sisälläsi sydämen kätköissä. Se on puhdas ja kirkas, koska Jumala on sen sinne laittanut.

Jumala kutsuu sinua kulkemaan sinne pimeyteen, missä ne yöperhoset odottavat valoa opastamaan niitä kirkkauteen. Siellä missä pimeyden tekoja tehdään. Mutta kun majakka tuodaan paikalle, myös pimeyden asukit löytävät tiensä valoon.

Vainko kuljen valo mukanani?

On kuitenkin vielä toinen asia, joka liittyy sinun valoosi. Ajattelepa vielä kerran sitä majakkaa. Se voi olla täysin oikealla paikalla ohjaamassa laivoja satamaan. Ja voi olla niin, että majakan valokin palaa kirkkaana. Mutta mitäpä jos otan suuren peitteen ja huputan tuon majakan sen alle? Peitän sen kankaalla. Se on edelleen oikealla paikalla. Se edelleen loistaa valoa, mutta näkyykö se ympärille.

Tästä on kyse myös Paavalin tekstissä. Jos valo ei tule ulos sen kantajasta, pimeys hallitsee yhä. Ja tämä on monesti meidän haasteemme. Annammeko Kristuksen valon tulla meistä ulos ja näkyviin? Vai verhoammeko sen jollain niin, ettei valo pääse vapaasti kutsumaan yön olentoja luokseen?

Mikä sitten onkaan se asia, jolla peitän Kristuksen valon. Efesoksen seurakunnalla oli omat peitteensä. Niistä voit lukea viidennestä luvusta. Ja luulen, että meillä jokaisella on omat peitteemme ja tunnistamme ne kyllä. Meidän tehtävämme valonkantajina on huolehtia vain siitä, että valo näkyy ja valaisee. Se on sinun sisälläsi. Se on pantu sinuun, että missä oletkin, Jumalan valo näkyy kirkkaana yön olennoille.

Tässä Herra tahtoo haastaa meitä – ja kehottaa. Ehkä suurin haaste ei olekaan siinä, että menemme oikeaan paikkaan, vaan siinä, että emme peitä valoa niin, ettei se enää kutsuisi yön eläjiä. Mitäköhän ne asiat voisivat olla?

Ehkä se on sitä, että en olekaan itse hereillä. Jos olen nukkumassa peiton alla, ei se valo loista kovin kauas. Eikä myöskään kulje mukanani. Siksi olisi tärkeää, että me valon lapset – Herran majakat – olemme hereillä.

”Heräjä sinä, joka nukut!”

Paavalin kehotus elää valon lapsina kosketti juuri heitä, ketkä olivat jo valossa ja jotka kantoivat valoa mukanaan. Tekstin viimeinen kehotus puolestaan koskettaa kaikkia meitä.

Se koskettaa heitä, ketkä nukkuvat pimeydessä onnellista unta. Tähän joukkoon kuuluvat kaikki ne yön olennot, jotka meidän valkeuden lasten tulisi tuoda Kristuksen valon kutsun piiriin. Mutta uskon tuon viimeisen jakeen koskettavan myös meitä valon lapsia siinä, ettemme jäisi mekin nukkumaan tai peittämään meihin laitettua valoa peitolla ja viltillä. Paavalin kehotus kuuluu:

”Sentähden sanotaan: ”Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef. 5:14)

Tämä teksti on sitaatti. Paljon on pohdittu, mikä tuo teksti on, johon Paavali tässä viittaa. Useimmat asiantuntijat sanovat sitaatin olevan profeetta Jesajan sanoja, mutta ovat silti keskenään eri mieltä siitä, mistä kohden profeetan tekstiä sitaatti on; ihanko lopusta (Jes. 60:1-3) vai puolivälin tiimoilta (Jes. 26:19). Toiset arvailevat sitaatin olevan meille tuntemattomasta lähteestä tai apokryfisestä Elian tai Jeremian nimissä kirjoitetuista myöhemmistä näkyteksteistä. Niitäkin näet kiersi Paavalin aikaan juutalaisten lukemistona.

Vaikka tekstin alkuperästä on monenlaisia ehdotuksia, tekstin sisällöstä ollaan sentään jokseenkin samoilla linjoilla. Tekstin mukaan ei nukkuva eikä kuollut kumpikaan tiedosta, mitä heidän ympäristössään tapahtuu eivätkä he vastaanota mitään itsensä ulkopuolelta. Samoin nukkuva harvemmin tekee mitään sellaista, mikä vaikuttaisi hänen ympäristöönsä – ehkä nyt kuorsaamista lukuun ottamatta.

Sen sijaan nukkuvassa itsessään tapahtuu toki paljon. Me näemme unia, lataudumme, aivot järjestelevät päivän asioita ja niin poispäin. Silti emme ole tietoisia siitä mitä tapahtuu.

Jos ajattelet nukkuvaa majakan tai ’valonkantajan’ näkökulmasta, niin voisi sanoa, että valo on edelleen kirkas hänessä, mutta hän ja hänen ympäristönsä eivät ole millään tavalla tietoisia tuosta valosta. Valo kyllä loistaa kauniisti peiton alla, mutta ei se muille näy – eikä kyllä sillekään, joka nukkuu. Valo loista, kaikki jäävät paitsi sen kirkkaudesta. Valo on läsnä, mutta ihminen ei.

Tästä näkökulmasta herääminen on tapahtuma, jossa heräävä havahtuu unestaan aistimaan jälleen ympäristöä ja ottamaan vastaan ärsykkeitä oman mielenmaailmansa ulkopuolelta.

Unessa ihminen toki kokee aistimuksia, mutta hän luo ne pääosin itse; ne ovat yhdenlaista kuvitelmaa. Herääminen tarkoittaa sitä, että ihminen havahtuu oman mielensä kuvitelmista ja tulee tietoiseksi elämästä oman napansa ulkopuolella. Tässä mielessä nukkuva tai kuollut on samassa asemassa; kumpikin on tietämätön itsensä ulkopuolisista tapahtumista. Mutta, kun hän herää, hän kohtaa todellisuuden, joka on olemassa hänestä itsestään riippumatta.

Niin kuin Paavali sanoo: ”niin Kristus sinua valaisee”. Kristuksen valo on koko ajan läsnä, mutta vain hän, joka on hereillä näkee sen kirkkauden ja tuntee sen lämmön. Mutta jos ihminen nukkuu, hän ei ole tietoinen sen enempää kirkkaudesta kuin lämmöstäkään. Siksi Paavali kehottaa meitä kaikki heräämään. Että olemme tietoiset siitä valosta ja lämmöstä, jolla Kristus meitä valaisee. Hän valaisee sillä meitä omiansa, mutta myös heitä, keille me hänen valonsa tuomme.

On siis erittäin tärkeää, että me olemme hereillä. Olemme tietoiset Kristuksen läsnäolosta omassa elämässämme. Nimittäin, jos emme ymmärrä hänen olevan läsnä elämämme kaikissa käänteissä, emme todennäköisesti päästä hänen valoon valaisemaan pimeää. Ja niin olemme itse pimeässä niin kuin ovat muutkin.

Esimerkki unesta ja heräämisestä

Otan loppuun vielä esimerkin unesta ja heräämisestä. Tällä haluan vain havainnoida sitä näkökulmaa, että joskus on vain niin, että jos me itse emme ole hereillä, jäämme paitsi monesta siunauksesta, jotka tapahtuvat meidän nukkuessamme. Ne tapahtuvat, mutta me jäämme niistä paitsi. Ja kuten sanottu, mekin voimme olla puoliunessa, vaikka Kristuksen valo meitä valaiseekin. Unessa vain mekään emme näe sitä kaikkea, mitä Kristus valollaan tahtoisi meidän elämässämme meille näyttää. Ja niin kaikki kiinnosta ja siunattu kulkee ohitsemme, jos me nukumme emmekä herää.

Kerron tarina tositapahtumista omassa elämässäni. Tämä on tapahtunut 26. helmikuuta vuonna 2023. Tuon päivän iltana noin 23 Asikkalan Vesivehmaalla näkyi varsin ainutlaatuiset revontulet. Monet näkivät ja Susanna oli niistä. Hän voi kertoa sinulle niistä paljon. Kun seuraavana päivänä näin niistä kuvia, niin olin jopa vähän kateellinen. Minä en ole koskaan nähnyt niin kauniita revontulia, vaikka Lapissa kovapanosammuntaleirillä yövartiossa pääsinkin useampana yönä niitä aikanaan ihailemaan.

Olin siis jäänyt jostain paitsi. Mutta mikä tässä on ihmeellisintä, on se, mitä lukee minun Whatsapp viesteissä:

”Ulkona on ihan huikeat revontulet! Mene katsomaan👍” (23:14, 26.2.2023)

No, minähän menin. Eikä siellä ollut mitään! No, miksei? No kun menin vasta seuraavana aamuna kello 8! Silloin oli vain pilvinen taivas ja semmoista perusharmaata.

Se ei kuitenkaan muuttanut mitään siitä todellisuudesta, että olin revontulien alla. Olin silloin läsnä Vesivehmaalla, missä se kaikki tapahtui. Jumalan luomakunnan ihmeet häikivät taivaalla ja tulvivat ikkunoista sisälle. Mutta minä nukuin. Olin vähän väsynyt, meillä oli ollut huikea viikkotiimin rukoushetki – tai oikeastaan päivä. Revontulet tapahtuivat ja minä olin niistä täsmälleen yhtä osallinen kuin kuka tahansa muu täällä Vesivehmaalla. Olin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Mutta olin peiton alla ja unessa.

Voisin siis sanoa, että olin paikanpäällä, kun revontulet tapahtuivat. Mutta en ollut läsnä – olin unessa.

Tätä on se, että sinäkin olet Jumalan valittu. Sinä kannat mukanasi hänen kirkkauttaan. Mikään ei muuta sitä todellisuutta. Vaikka nukkuisit, niin olet Jumalan valittu. Ja vaikka nukkuisit, niin Jumalan kirkkaus asuu sinussa.

Mutta olet sitten peiton alla tai kävelet unissasi, et ole itse tietoinen siitä kirkkaudesta, jolla Jumala sinua ja ympäristöäsi valaisee. Se ei muuta sitä todellisuutta, mitä Jumala tekee sinun elämässäsi ja sinun kauttasi.

Mutta se muuttaa sinun käsityksesi tuosta todellisuudesta. Kuinka paljon täydempi olisi ollut minun kokemukseni revontulista, jos olisin ollut hereillä? Ne tapahtuivat eivätkä ne jääneet vajaaksi, vaikka minä nukuin. Minä jäin vajaaksi hienosta kokemuksesta.

Samasta asiasta on kyse, jos nukun, kun Kristus minua valaisee. Tästä syystä kutsun sinuakin heräämään, että näet Jumalan kirkkauden sinussa ja sen, mitä kaikkea se valaisee sinun elämässäsi. Tätä yritän muistuttaa itsellenikin.

Ole läsnä Jumalan kirkkaudessa. Viivy hänen läsnäolossaan – hereillä ja tietoisena siitä, mitä hän tekee.

”Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef. 5:14)