Ennen kuin jatkan edemmäksi, tahdon kysyä sinulta jotain. Miksi pelätä pahaa, kun hyvä on sitä suurempi ja mahtavampi (1. Piet. 3:22)?

Jos kerran Jeesus Kristus on voittanut kuoleman ja Saatanan vallan, miksi meidän pitäisi vapista ja pelätä kummankaan niiden edessä? Mitä merkitystä meille on pahan aikeilla tai teoilla, kun pahalla ei kuitenkaan ole valtaa meidän ylitsemme, koska kuulumme Kaikkivaltiaalle (Room. 8:38-39)? Tahdon sinun muistavan nämä sanat, kun seuraavaksi siirrymme puhumaan muutamista käsitteistä, jotka liittyvät nk. lopunajan tapahtumiin.

Olen kymmenien vuosien ajan nähnyt ja kuullut, kuinka väärään sävyyn pedoista ja pedon merkistä puhumalla, ihmiset ovat sitoneet pelolla toisiaan. Sekö on kasvua Kristuksen rakkaudessa ja tuntemisessa, että vapisemme pahan edessä sen sijaan, että ojentautuisimme rohkeudella Jumalan rakkauden puoleen?

Olen itsekin ensin lapsena ja myöhemmin nuorena kristittynä pelännyt petoa, sen hirmuvaltaa ja etenkin pedon merkkiä. Olen käyttänyt iltoja ja aamuja siihen, että olen miettinyt mikä se pedon merkki on tai kuka lopulta paljastuu kauhistuttavaksi Ilmestyskirjan pedoksi? Aralla mielellä aikanaan tarkkailin ajan merkkejä peläten pedon ilmestymistä ja sitä, etten vahingossa ota hänen merkkiään ja näin kadota taivasosuuttani.

Pelkoni saattaa naurattaa sinua, mutta minulle se oli todellinen, koska kirjoittaahan Johannes ilmestyksessään tällä tavoin:

”Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.” (Ilm. 19:20)

Jos luit tekstin tarkkaan, huomasit, ettei siinä sanottu, että merkin ottaneet joutuivat tuliseen järveen, vaan peto ja väärä profeetta sinne laitettiin. Ikävä kyllä monet kerrat merkin ottamisesta, vaikka vahingossa, saarnattiin kadottavana tukeutuen lainattuun tekstiin ja käänteisesti toiseen myöhempään sitaattiin (Ilm. 20:4).

Tiedä sitten, millä tavoin tulevaisuuden pelko kasvattaa Kristuksen rakkauden tuntemiseen! Ainakin se kasvattaa säikkyjä ihmisiä, jotka eivät uskalla elää tätä päivää huomisen pelossa.

Lopputulos tällä tavoin julistetusta eskatologiasta on käänteinen kuin alun perin on tarkoitettu. Nimittäin niin Jeesuksen eskatologinen puhe Matteuksen evankeliumissa, kuin Paavalin opetus Jeesuksen tulemuksesta tessalonikalaisille ja Johanneksen ilmestys ovat kaikki kirjoitettu lohdutuksen sanomaksi.

Ne ovat lohtu seurakunnalle, joka joutuu vielä elämään maailmanajassa odottaen Taivasten valtakunnan täysimittaista tulemista. Puhe viimeisistä ajoista on annettu lupaukseksi paremmasta, joka odottaa Kristuksen omia tuonpuoleisessa aikojen lopulla.

Sama pätee keskusteluun pedosta. Oleellista ei ole pedon identiteetti tai merkin tunnistaminen, vaan se mitä kaikesta tästä seuraa: Kristuksen toinen tulemus!

Petoja ja merkkejä

Kirjoitan nyt muutaman sanan pedoista ja mystisestä pedon merkistä. En aio kertoa, mikä pedon merkki on, on ollut tai tulee olemaan. En edes paljasta sinulle pedon nimeä, koska en siitä ole erityistä ilmoitusta saanut. Ja mitäpä se sinua hyödyttäisi, vaikka tietäisit nimen ja syntymäpäivänkin…

Kerron siitä, mitä Raamatun perusteella asian tiimoilta osaan kertoa. Nimittäin, olen huomannut, että itse asiassa pedon merkillä on vahva sanoma tähän päivään – siis tähän konkreettiseen hetkeen. Niin kuin mikä tahansa Raamatun profetia, myös pedon merkki puhuttelee ihmistä tässä hetkessä – ei siis vain osoita tulevaa tai mennyttä.

Se sopii hyvin siihen, mitä tiedämme Raamatun profetiasta. Raamatun profetian tarkoitus on näet saada aikaan muutos nykyisyydessä – viittaa profetia sitten menneisiin tai tuleviin tapahtumiin. Jumala ei tahdo meidän elävän menneessä tai tulevassa, vaan profetiassa hän käyttää niin mennyttä kuin tulevaa tuomaan ihmisen valinnan paikalle tässä hetkessä.

Peto, antikristus, laittomuuden ihminen…

Aloitetaanpa pedosta, jotta tiedämme kenen merkistä on kyse. Monesti pedosta puhutaan käyttäen sanaa antikristus. Apostoli Johannes käyttää tätä sanaa kahdessa kirjeessään, joissa hän puhuu antikristuksesta ja antikristuksista (1. Joh. 2:18-23; 1. Joh. 4:3; 2. Joh. 1:7). Samoin Jeesus puhuu eskatologisessa puheessaan vääristä kristuksista (Matt. 24:23-24), tosin hän puhuu heistä monikkomuodossa yleensä väärinä messiaina.

On sinänsä mielenkiintoista, ettei Johannes puhu antikristuksesta muualla kuin kirjeissään, vaikka kyseinen termi liitetään vahvasti tarkoittamaan Ilmestyskirjan petoa lopunaikoihin sijoittuvassa hengellisessä kioskikirjallisuudessa. Vaikka ilmausta ei suoranaisesti käytetä muualla Raamatussa, voi sen toki ajatuksellisesti liittää petoon ja laittomuuden ihmiseen.

Kuka tai mikä tämä antikristus tai peto sitten oikein on? Onko hän tietty ihminen vai onko kyseessä jokin virka tai perinnöllinen hallintavalta? Onko kyseessä mennyt vaiko tuleva asia? Näitä ovat ihmiset pohtineet vuosituhansien varrella. Antikristuksen viittaa on sovitettu useiden historian henkilöiden ylle. Tarjolla olisi esimerkiksi Nebukadnessar (605-562 eKr.), Antiokus Epifanes (175-164 eKr.) ja Rooman keisarit Nero, Vespasianus, Domitianus, jne. Lisäksi vahva kandidaatti on Paavi, jota antikristukseksi kannattivat uskonpuhdistajat, Wesley ja hänen aikalaisensa. Ja modernilta aikakaudelta titteliä ovat sovittaneet Hitler, Stalin, Gorbatshov, Barack Obama ja nyt tietenkin myös Putin.

Kuten huomaat, jokainen sukupolvi on löytänyt oman antikristuksensa tai petonsa. Toiset nimeävät pedon nykypäivän mahtimiehistä, toiset näkevät hänet kirkkohistoriassa ja toiset Raamatun kirjoittajien ajassa – riippuen siitä, minkälaisen tavan eskatologiaa sitten kukin valitseekin. Olenpa saanut itsekin kokea, miltä tuntuu, kun joku kutsuu sinua ’pedoksi ja perkeleeksi’. No, tämä tulkinta ei ollut kovin yleinen :-) Nähtäväksi jää, miten käy…

Mielestäni sanoman kannalta ei niinkään ole merkityksellistä, kuka tuo laittomuuden ihminen tai antikristus on, vaan mieluumminkin mitä tai ketä ilmaus edustaa. Katsotaanpa muutamaa Raamatun kohtaa, jossa asiaa käsitellään.

Laittomuuden ihminen

Aloitetaan Paavalista, koska kirje tessalonikalaisille on kirjoitusajankohdaltaan varhaisin ja näin ollen oletettavasti edustaa alkuseurakunnan varhaista näkemystä hyvin tarkkaan. Sitaatti on tekstin kohdasta, jossa Paavali perustelee seurakunnalle, että siellä esiintynyt opetus siitä, että Jeesus olisikin jo tullut, on väärä:

”Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne.” (2. Tess. 2:3-5)

Paavali esittää tämän persoonan suhteessa luopumukseen ja laittomuuteen. Hän on kadotuksen ihminen, Vastustaja, joka korottaa itsensä jumalaksi. Sen enempää osoittamatta kehenkään historian henkilöön, voidaan todeta, että laittomuuden ihmisen yksi ominaispiirre on eksyttäminen, joka saa aikaan luopumuksen. Hän on Jumalan hallintavallan vastustaja.

Edelleen voidaan kysyä, liittyykö Danielin kirjan käsitteet ’hävityksen kauhistus’ tai ’turmion iljetys’ (Dan. 9:27; Dan. 11:31; Dan. 12:11; Matt. 24:15) laittomuuden ihmisen tekoihin, kuten Paavalin eskatologian pohjalta voi ymmärtää (2. Tess. 2:4). Jos näin, niin sekin vahvistaa näkemystä siitä, kuinka laittomuuden ihminen pilkkaa Jumalaa ja häpäisee hänelle omistetun palvonnan muodon.

Peto

Ilmestyskirjassa Johannes ei käytä Jumalan vastustajasta nimitystä antikristus, vaan hän puhuu pedoista. Ovatko laittomuuden ihminen, antikristus, peto ja Jeesuksenkin mainitsemat väärät kristukset sama asia (Matt. 24:23-24) on kysymys, joka vaatii sekin tulkintaa.

Ilmestyskirjassa Johannes näkee näyn, jota hän selittää, joten hän kuvaa siinä näkemiään asioita niin kuin hän ne on nähnyt. Ehkäpä hän tästä syystä valitsee käyttää antikristuksen sijaan nimitystä peto, jollaisena tämä mahdollisesti sama laittomuuden ihminen näyssä esiintyy. Johannes kuvaa, mitä hän on nähnyt – ei tulkitse näyn hahmoja tai anna niille yksiselitteistä merkitystä. Pedosta Johannes kirjoittaa paljon, mutta ehkäpä tunnetuin kohta on tämä:

”Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden. Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin. Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa. ” (Ilm. 13:13-15)

Myös Johannes tunnistaa pedossa samat piirteet kuin Paavali laittomuuden ihmisessä. Valitsemani teksti puolestaan kuvaa pedon luonteenlaatua maailmallisena ja ihmissilmää miellyttävänä. Nimittäin ihminen arvostaa tunnustekoja ja ihmeitä, hän arvostaa valtaa ja voimaa. Ihminen myös mieluusti palvoo ja kumartaa sellaista, jota hän arvostaa. Peto edustaa täten jumalattomuutta myös itsensä korottamisessa ja perimmäisissä arvoissa. Jos siis Jeesus tuli maailmaan kaikkia ihmisiä varten, on selvä, että peto on maailmassa vain itseään ja lähettäjäänsä Saatanaa varten. Hän edustaa itsekkyyttä ja vahvimman oikeutta – kaikkea sitä, mitä Raamattu vihaa.

Mikä merkki?

Edellä mainittu riittäköön pedosta. Käykäämme aiheessa eteenpäin ja katsotaan sitä kuuluisaa peljättävää merkkiä. Siitäkin olen kuullut monenlaisia sovelluksia.

Joidenkin mukaan pedonmerkki olisi ollut roomalaiseen rahaan painettu keisarin kuva (keisarikultissa keisaria palvottiin jumalana), tatuointi, polttomerkki tai sinetti. Merkki sopii historiallisesti Johanneksen aikaan, jolloin paikoitellen epäjumalanpalvelus ja keisarikultti olivat monissa kaupungeissa kytketty kaupankäyntiin siten, ettei kaupanteko onnistunut kumartamatta epäjumalaa – keisaria. Näyssä Johannes varoitti, että sama trendi tulisi jatkumaan ja jopa voimistumaan.

Merkkiä on tietenkin myös ajanmukaistettu tekniikan vuosisatoina. Se on ollut televisio, EAN-viivakoodi, pankkikortin magneettijuova, sirukortin siru, mikrosiru, rfid-tunniste, GPS-järjestelmä jne. Jälleen kerran en ota asiaan kantaa, totean vain, että jokaisella sukupolvella on ollut omat näkemyksensä pedon merkistä.

Pedon merkki

Oleellisinta ei merkissä ole sen identifioiminen, vaan merkitys ja olemus. Pedon merkistä ’kharagma’ on opetusta vain Johanneksen ilmestyksessä (Ilm. 13:16-18; Ilm. 14:9-11; Ilm. 16:2; Ilm. 19:20; Ilm. 20:4). Tästä syystä tulkittaessa merkkiä on muistettava, että Ilmestyskirja on täynnä vertauskuvallista kieltä, joten on mahdollista, että merkki on puhtaasti vertauskuvallinen käsite.

Eniten siteerattu kohta pedon merkistä lienee tämä:

”Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.” (Ilm. 13:16-18)

Mainittu lukuarvo on pedon lukuarvo – ei vain merkissä esiintyvä luku. Se, että kyseessä on pedon nimeen (ts. persoonaan) liittyvä arvo viittaa vahvasti merkin ottajan tunnustautumiseen pedon palvelijaksi. Nuoruuden pelkoni siitä, että ottaisin merkin vahingossa oli sekin täten perusteeton.

Merkki todennäköisesti viittaa omistusoikeuteen. Mikä sen alkuperä sitten onkin, se viitannee käytäntöön, jolla orjat ja vihollisen sotilaat merkittiin. Merkin tarkoitus oli merkitä orja tai vihollinen pysyvästi siten, että kuka tahansa merkin nähnyt tietää, kenestä tai kenen omaisuudesta on kyse.

Merkki voidaan täten tulkita eräänlaiseksi viralliseksi sinetiksi, jonka kaikki tuntevat. Johanneksen ilmestyksessä merkillä rajoitettiin kaupankäyntiä, mikä viittaa paitsi järjestelmälliseen vainoon merkittömiä kohtaan, myös mammonaan Jumalalle vastakkaisena voimana.

Se oli merkki, jolla peto erotti omansa Jumalan omista. Hesekielin kirjassa on vastakohtainen kuva Jumalan määräämästä merkistä, joka olisi säästävä Herran omat rangaistukselta (Hes. 9:4-6). Pedon merkki sen sijaan oli Jumalan silmissä iljetys, jonka perusteella hän tunnisti vastustajansa vuodattaessaan vihan maljat maan päälle:

”Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.” (Ilm. 16:2)

Jumalan merkki: Pyhän Hengen sinetti

Pedon merkki on selkeä vastakohta kirjan seitsemännessä luvussa mainitulle Jumalan sinetille, jolla hän merkitsee omansa. Uskovat kantavat Jumalan Pyhän Hengen sinettiä merkkinä siitä, että he kuuluvat Jumalan hallintavallan alle.

”Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.” (Ilm. 7:3-4)

Pedon merkki on vain halpa kopio siitä todellisuudesta, joka meillä on Jumalan omina. Me saamme kantaa Jumalan merkkiä tehden näin tiettäväksi kaikille, kenen omaisuutta olemme. Me emme kuulu tälle maailmalle tai pedoille, vaan meihin on painettu Jumalan merkki.

Ei liene sattumaa, että Johannes sanoo pedon merkin sijaitsevan joko oikeassa kädessä tai otsassa. Pedon merkin kantajat hyväksyvät pedon maailmallisen hallintavallan ja arvot (otsa), minkä lisäksi he myös elävät käytännössä pedon arvojen mukaisesti (oikea käsi).

On hämmästyttävää huomata, että otsa ja oikea käsi eivät esiinny tässä merkityksessä Johanneksen näyssä ensimmäistä kertaa, vaan kyseessä on mitä ilmeisemmin käänteinen viittaus Vanhan testamentin lakiin ja ylipäätään Jumalan sanaan. Nimittäin myös me uskovat pidämme merkkiä Jumalan kanssa tekemästämme liitosta oikeassa kädessä ja otsallamme. Katsopa vaikka, mitä Mooseksen kirjassa kehotetaan:

”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi… ”Painakaa tarkoin mieleenne nämä käskyt, jotka minä annan. Sitokaa ne merkiksi käteenne ja pitäkää niitä tunnuksena otsallanne.” (5. Moos. 6:4-8; 5. Moos. 11:18 )

Jumala on pannut sanansa meidän otsaamme ja käteemme. Toisin sanoen Jumalan sana ohjaa meidän elämäämme – niin ajatuksia, sanoja kuin tekoja.

Jumala on pannut omiinsa oman pysyvän merkin: Pyhän Hengen, jolla hän on erottaa omansa maailmasta. Jumalan merkki ei sekään ole näkymätön, vaan se näkyy maailmassa hänen omiensa keskinäisenä rakkautena. Jumalan merkki meissä on todistus

Kenen merkkiä kannat?

Pedon merkki on vain halpa kopio jostain, mitä Jumala on tehnyt jo kauan sitten. Se ei ole uusi ja ihmeellinen keksintö, vaan jälleen yksi keino jäljitellä Jumalan työtä. Hengellinen periaate näyttää monesti olevan, että Jumala luo ja hänen vastustajansa Saatana matkii ja kopioi.

Loppuviimeksi puhe pedon merkistä vie meidät kysymään ”Kenen merkin otat?” tai paremminkin ”Kenen merkkiä kannat?” Me kaikki kannamme merkkiä – se on joko tämän maailman merkki tai Herramme Jeesuksen Kristuksen merkki.

Voit tulkita antikristuksen tai pedon nousevan omana aikanasi, tulevaisuudessa tai ehkäpä jo menneenä aikana. Tärkeintä ilmoituksessa pedosta ja sen merkistä on, miten tietoisuus niistä vaikuttaa sinussa tänään. Jos se saa sinut pelkäämään ja vaikenemaan Herran nimestä, et ole ymmärtänyt lukemaasi oikein. Jos se motivoi sinut kertomaan Jeesuksesta ja palvelemaan häntä rohkein mielin tietäen hänen tulevan takaisin, on sanan vaikutus ollut oikea.

Pedon merkki on valinnan ja tunnustautumisen vertauskuva. Kysymys ei ole, ”otanko merkin?” vaan ”kenen merkin otan?”. Kun minuun on painettu Jeesuksen Kristuksen merkki – tiedän olevani pelastettu ja turvassa. Tällöin en tulkitse ’viimeisten aikojen merkkejä’ peläten ja aralla mielellä, vaan kiitosmielin ja tietäen, että tulee päivä, kun kohtaamme Herran Jeesuksen pilvissä. Kirjoittaahan apostoli Paavali siitä tessalonikalaisille sangen yksitulkintaisesti tällä tavoin:

”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16-18)

Tämä sanoma on tuore jokaiselle sukupolvelle. Meidän toivomme on tulevassa. Olisin ”kaikkia muita ihmisiä surkuteltavampi”, jos uskoisin Jeesukseen Kristukseen vain tämän ajan tähden (1. Kor. 15:19).

Pohdittavaa

Kenen merkin mitä otan?
Ketä elämälläni kumarran ja kunnioitan?