Olemme ohittaneet laskiaistiistain ja tuhkakeskiviikkona astuimme mukaan jokavuotiseen paastoon, missä laskeudumme yhteiseen matkaan Kristuksen kanssa kohti Jerusalemia.

Paaston matkan kuljemme oman aikamme haasteissa peilaten niitä Kristuksen matkaan kohti Jerusalemia, kärsimystä ja voittoa. Saatesanoiksi tämän vuoden paastonaikaan siteeraan Jeesuksen sanoja opetuslapsille kiirastorstain illanvietossa. Hän sanoi:

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1)

Uskon Jeesuksen sanoneen nämä sanat tavallaan myös itselleen. Jos hän olisi sanonut ne astumatta itse niiden merkitykseen, opetuslapset olisivat nähneet hänestä, ettei kaikki ollut kohdallaan.

Kun ajattelen näitä itse kutakin usein lohduttavia sanoja Jeesuksen tositarkoituksella lausumiksi, näen oman uskon vaellukseni punnitun varsin keveäksi siinä, että odotan sen olevan lupaus siitä, että taivas selkenee. Siitähän ei ollut kyse ainakaan Jeesuksen kohdalla. Päinvastoin myrskypilvet vasta kasaantuivat. Selitän hieman, mitä tarkoitan.

Sanat Jeesuksen suussa

Lähdetään liikkeelle kaukaa Vanhan testamentin puolelta. Siteeraan tuttua pääsiäisen tapahtumiin liittyvää Jesajan profetiaa. Siinä näet kiteytyy pitkäperjantain tapahtumien syvempi merkitys:

”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,” (Jes. 53:4)

Nopeasti lukaisten näen Jesajan tekstissä ristin tapahtumat ja sen tosiasian, että minunkin kipuni, sairauteni ja syntini olivat osa Jeesuksen kärsimystä ristillä. Tämä on hyvä näkökulma, koska siten ymmärrän paremmin Jeesuksen työn arvon ja hinnan henkilökohtaisesta perspektiivistä.

Mutta oletko koskaan kääntänyt asiaa toisin päin? Tarkoitan, että oletko ajatellut, miltä tuntui kärsiä – ei vain syyttömänä – vaan ihmisen pitäessä sinua syyllisenä? Miltä tuntuu, kun joku välttää hänelle kuuluvan kärsimyksen ja jatkaa elämäänsä ymmärtämättä koskaan sitä hintaa, mikä hänen vapaudestaan on maksettu?

Olet varmaan ollut tilanteessa, jossa olet joutunut vastuuseen jonkun toisen teoista – ehkä syytetyksi tai ainakin epäillyksi. Miltä se sinusta tuntui? Tiedät olevasi syytön ja ehkä tiedät syyllisenkin, mutta sinua pidetään syyllisenä.

Lapsuudesta muistan useamman tällaisen tilanteen kouluelämästä. Joku teki jotain ja minut syystä tai toisesta katsottiin syylliseksi. Toki näitä tilanteita on ollut myös aikuiselämässä, kun olen ollut syytettynä jostain esimerkiksi siksi, että vaitiolovelvollisena en ole voinut puolustaa valintojani.

Näissä tilanteissa tietoisuus omasta syyttömyydestä ei juuri helpottanut sydämen tuskaa. Kun muut ihmiset pitivät minua syyllisenä, tuntui rangaistus moninkertaiselta. Siitä oli pyhyys ja marttyyrion kauneus kaukana. Jeesus kantoi ristillä myös tätä kipua aivan kuin Jesaja kirjoitti:

”Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan”

Jeesus tiesi tämän ’kaksinkertaisen’ rangaistuksen odottavan häntä kohta kulman takana jo silloin, kun hän oli juhlimassa pääsiäistä Jerusalemissa. Paljon ennen kiirastorstaita palmusunnuntain juhlahumun jälkimainingeissa Jeesus muisti Jesajan profetian varsin hyvin:

”Nyt minun sieluni on järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Mutta tätä vartenhan minä olen tähän hetkeen tullut.” (Jes. 12:27)

Oli enää vain muutama hetki ja hän tulisi kärsimään tämän maailman syntien tähden kuolemantuomion ja vieläpä niin, että ihmiset, joiden puolesta hän antaa henkensä, kuvittelevat näkevänsä kuinka hän kärsii omista teoistaan.

Älköön teidän…

Tästä tilanteesta huolimatta Jeesus sanoi opetuslapsilleen kiirastorstain pimeässä illassa:

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1)

Jeesus kehotti omiaan olemaan levollisin mielin, vaikka he tulevat näkemään jotain sellaista, mitä he eivät käsitä, eivät ymmärrä ja mikä saa heidät epäilemään oman uskonsa merkitystä. Hän sanoi sen tarkoittaen joka sanaa. Ja hän sanoi sen myös itselleen.

Näin paastonajan alkumetreillä minut tässä tutussa lauseessa pysäyttää tämä edellä mainitsemani toinen näkökulma. Jeesus sanoi nämä sanat itselleen. Ja hän sanoi ne täysin tietoisena siitä, mikä piina häntä odotti muutaman hetken päässä. Hän tiesi mitä odottaa, mutta silti hän ei voinut tietää, mitä se on ja miltä se tuntuu.

Hän joutui kantamaan kaksinkertaisen tuskan, koska kukaan katsojista ei uskonut hänen olevan syytön. Joukossa varmasti oli myös heitä, ketkä olivat hänen puolellaan, mutta ehkä niitäkin ihmisiä hiersi ajatus siitä, että jos Jeesus oli sittenkin syyllinen, kun tässä näin pääsi käymään… Jeesus oli yksin. Mutta silloinkin häntä kantoi hänen omat sanansa:

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1)

Edes tuskan tai täydellisen väärinymmärryksen keskellä, ei ollut sijaa levottomuudelle, kun käydään puhetta sieluakin syvemmällä sydämen tasolla. Siellä ihmisen sydän sykkii Jumalan sydäntä vasten. Se sykkii samaan tahtiin hänen kanssaan, vaikka ulkopuolella olisi helvetti irti. Jumalassa on lepo ja hänen lähellään levottomuus joutuu päästämään otteensa irti.

Tahdon jakaa tämän näkökulman kanssasi lohdutukseksi meille molemmille. Ehkä tämä näkökulma Jeesuksen tilanteeseen ja kärsimyksen syvyyteen antaa uskoa meille omassa elämäntilanteessamme. Rukoilen Kristuksen armoa ja voimaa, että uskallan nojata hänen sanoihinsa, vaikka olosuhteet eivät tukisi niitä millään tavoin.

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1)