Sananlaskujen kirjan sananlaskut luvusta 25 luvun 29 loppuun (Sananl. 25:1-29:27) ovat perimätiedon mukaan kuningas Salomon kirjoittamia. Sananlaskujen kirjan kokoelmiin ne on liitetty kuningas Hiskian (715-687 eKr.) hengellisten uudistusten aikana eli noin 250 vuotta myöhemmin.

Kokoelman sananlaskut ovat melko lyhyitä ja useat niistä muistuttavat arkisen elämän realiteeteista. Sananlaskut arkisella lähestymistavallaan muistuttavat meitä siitä tosiasiasta, että vaikka Taivasten valtakunta on jo nyt keskuudessamme, me elämme silti vähintään toinen jalka maassa tämän maailman realiteettien ympäröiminä.

Tähän valitsemani sananlasku kuuluu sekin näihin – ”jalat maassa tässä maailmassa” -sananlaskuihin. Se toteutuu siitä huolimatta, uskommeko me siihen tai emme. Mutta jos otamme siinä annetun totuuden vastaan, uskon, että selviämme sen opastamana vähemmillä kolhuilla ja saamme enemmän hyvää elämäämme. Sananlasku kuuluu näin:

”Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä.” (Sananl. 27:17)

Kaikki uudemmat suomenkieliset – ja myös englanninkieliset Raamatut kääntävät tekstin lähes sanasta sanaan yhtenevästi. Itselleni sananlaskusta näin käännettynä nousee mielikuva siitä, kuinka me arkielämässä tulemme toinen toistemme ’tölväisyjen’ tähden hiotuksi siten, että ihmisluonnon ’särmät’ tasoittuvat ja kulmat pyöristyvät. Lopputulos hiomisesta olisi sitten varmaan kulmiltaan pyöristetty rauta – ja liekö ihmisen kohdalla sitten lopputulos oleman joko ympäripyöreä ihminen tai sellainen helposti mukautuva kiltti ihminen, johon kukaan ei itseään satuta.

Opetus jätti minut kuitenkin vähän tyhjäksi. Jäin pohtimaan, että tässä muodossa tällä sanalaskulla ei ole mitään annettavaa, koska se vain totesi asian, mikä tapahtuu siitä huolimatta millaisia valintoja elämässä teemme. Se vain kuvaa elämää sellaisena kuin se tapahtuu. Kuitenkin sananlaskujen tarkoitus on neuvoa lukijaa elämään täällä ajassa laadullisesti parempaa elämää, jos otamme vaarin niiden viisaista sanoista. Voiko siis olla niin, että tällä sananlaskulla ei ole mitään annettavaa? – En usko.

Sananlaskun opetus avautuu parhaiten tietty alkukieltä sujuvasti tuntevalle, jollaiseksi en voi itseäni laskea. Sen kuitenkin ymmärrän, että sananlaskun varsinainen ajatus ei avautunut minulle suomenkielisistä käännöksistä. Onneksi pienen poikkeuksen käännösten joukossa tekee vuoden 1776 Kirkkoraamattu eli Biblia, joka kääntää tekstin hieman eri tavoin kuin myöhemmät seuraajansa:

”Veitsi hioo veitsen, ja mies teroittaa ystävänsä.” (Sananl. 27:17)

Mielestäni Biblia tavoittaa tämän sananlaskun kohdalla ainakin minun ajatusmaailmassani paremmin sen merkityksen, mitä uskon Salomon tässä halunneen jakaa. Usein Biblian vanha kieli saa minut päinvastoin ymmärtämään väärin tekstin sisällön, mutta tässä se avasi sen minulle.

Nimittäin heprean kielen verbi lauseessa ”ihminen hioo ihmistä” tarkoittaa juurikin teroittamista, minkä Biblian kääntäjät ovat tuoneet mukaan myös käyttämällä sananlaskun alkuosaan käyttämällä sanan ”rauta” tilalla sanaa ”veitsi”.

Hiominen on jotain mikä vain tapahtuu, kun kappaleet hankaavat toisiaan, vaikka toki hiomista teemme myös käsitellessämme kappaleita. Ja muistanpa lapsuudesta, että puukkoa teroitettiin hiomakivellä. Hiominen on kuitenkin helppo ymmärtää väärin niin, että se tarkoittaa sellaista tahatonta passiivista hiomista mitä vain tapahtuu, kun rauta kohtaa toisen raudan tai ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Tahaton hiominen ei teroita, se tylsyttää, mikä on taas jotain aivan muuta, mitä Salomo yritti tekstissä sanoa.

Sen sijaan ’teroittaminen’ on jotain, mitä ei tapahdu vahingossa. Teroittaminen vaatii taitoa ja sen tuloksena syntyy aina jotain parempaa – tarkoitukseen sopivampaa. Luetaanpa sananlasku vielä uudelleen:

”Veitsi hioo veitsen, ja mies teroittaa ystävänsä.” (Sananl. 27:17)

Huomaatko eron? Veitsi hioo veitsen aivan niin kuin minun lapsuudessani hiomakivellä teroitettiin tylsynyt puukko. Tylsä puukko ei ole kovinkaan tarkoituksenmukainen, mutta kun sen puukon taas kerran teroitti, se palveli tehtävässään kuin uusi. Ainakin minun kokemukseni mukaan terävällä puukolla on huomattavasti mukavampi veistää pajupillejä kuin tylsällä.

Samaan teroittamiseen meitä kutsutaan ihmissuhteissa. Rakentava kritiikki ystävien välillä jalostaa luonnetta ja tekee ihmisestä entistä käyttökelpoisemman siihen tehtävään, johon Jumala on hänet luonut.

Teroittamista tarkoittava sana pitää sisällä ajatuksen kappaleiden toiminnasta yhdessä. Yksi kappale ei teroitu itsestään, vaan siihen tarvitaan aina kaksi. Ajatus onkin siinä, että me ihmiset teroitamme toisiamme, kun me kuljemme yhdessä ja niin tehden rakkaudella ja totuudessa me teroitamme kumppanimme luonnetta. Se ei tapahdu itsestään, vaan siihen vaaditaan aktiivista toimintaa. Terän pitää teroittaa toista ja samoin ihmisen pitää valita teroittaa ystäväänsä.

Ja vieläpä heprean kielessä suomeksi käännetty lause ”mies teroittaa ystävänsä” on sanatarkasti käännettynä ”mies teroittaa kasvot”, mikä viittaa ihmisen persoonallisuuteen ja luonteeseen. Talmud tulkitsee tämän tarkoittavan sitä, että meidät on kutsuttu opiskelemaan toinen toistamme ja yhdessä sen oppimamme perusteella ’sparraamaan’ toisiamme niin, että kasvamme ihmisinä Jumalan tarkoitukseen.

Jumala on antanut meille toinen toisemme, jotta voimme ’teroittaa’ toisistamme esiin sen arvokkaan käyttötarkoituksen Herran palvelijoina, joihin hän on meidät nimeltä kutsunut. Seurakunnassa meillä on toinen toisemme – ystävät, jotka rakentavalla kritiikillä ja neuvoilla teroittavat toinen toisensa teräviksi Jumalan käyttöä varten.

Ehkä juuri tähän samaan viittaavat myös apostolit Paavali ja Johannes kirjeissään, kun he kehottavat meitä aina koettelemaan niin profetian kuin muutkin Hengen lahjat (1. Tess. 5:19-22; 1. Joh. 4:1). Joskus voi olla paikallaan koetella toisiamme laajemminkin – aina hyvässä ja rakentavassa sävyssä.

Pohdittavaa

Mikä on ero passiivisella hioutumisella ja teroittamisella?