Otsikon kysymys kuuluu jälleen kerran ”helpommin sanottu kuin tehty” -asioihin. On helppo sanoa vastaisuudessa kiinnittävänsä huomion johonkin, mutta käytännössä kohta huomaa huomion karanneen jo jonnekin muualle.

Tosin ihmiset eivät sitä välttämättä huomaa ja monesti se jää huomaamatta jopa itseltämme. Luulemme olevamme läsnä, mutta toisin on, kun havahdumme ajatuksista takaisin tilanteeseen.

Mielen huomion kiinnittämisen vaikeus on tuttua sille, joka on harjoittanut hiljaista rukousta, mietiskelyä, mielenhallintaa, rentoutusharjoituksia tms. Siinä huomaa kuinka ei kulu kauaakaan, kun mieli on täyttynyt ties mistä tai harhailee ties missä. Ja tämä tapahtuu niin ensikertalaiselle kuin pitkään mielensä parissa operoivalle.

Tällainen hiljentyminen tai pysähtyminen erityisesti olemaan läsnä on mielen harjoittamista ’laboratorio-olosuhteissa’. Siinähän olemme varta vasten keskittyneinä tietyn asian äärelle. Erityisesti tähän varattu tila ja aika siis tarjoaa arkea paremmat puitteet olla tietoinen ja läsnäoleva.

Huomion suuntaaminen käy monin verroin haasteellisemmaksi, kun tulemme pois hiljaisuuden laboratoriosta, avaamme silmämme ja astumme hiljaisesta tilasta arkeen. Arjessa kohtaamme kaiken sen, mitä ehkä rauhoittuessamme suljemme pois ’häiritsemästä’. Silti elämme suurimman osan elämää juurikin tässä arjessa, joten mielen kiinnittäminen siellä on paljon oleellisempaa kuin sen ’syväopiskelu’ vain laboratorio-olosuhteita varten.

Mitä tarkoittaa ”kiinnittäkää mielenne”?

Näistä lähtökohdista jäin miettimään, mitä mahtoi apostoli Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan seuraavan kehotuksen Kolossan seraukuntalaisille:

”Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on maan päällä. ” (Kol. 3:2)

Konteksti ei tässä viittaa hiljaiseen rukoukseen eikä mietiskelyyn, vaan juurikin niihin arjen haasteisiin, joita kohtaamme siellä, missä elämä haastaa uskomuksemme ja idealismin. Paavalin kehotus oli varoitus seurakunnalle kiinnittämästä mieltä maallisiin eli askaroimasta vain tähän maailmaan liittyvien asioiden parissa.

Tällä hän viittaa sellaiseen elämään, jota kuljemme täällä ajassa ’autopilotilla’ haasteesta toiseen koskaan pysähtymättä miettimään elämän arvoa ikuisuusnäkökulmasta. Uskon hänen myös viittaavan uskovien tottumukseen ottaa Kaikkivaltias mukaan arjen ongelmiin sen sijaan, että kysyisimme Kaikkivaltiaalta, mitä hän tahtoo elämämme olevan.

Juoksemme ajallisen perässä ja pyydämme Jumalaa siunaamaan sen, mitä silmämme janoavat. Eikö parempi olisi janota sitä, mitä Kaikkivaltias tahtoo meidän janoavan? Ja miten se tapahtuu? Yksinkertaisesti niin kuin Paavali kehottaa:

”Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on maan päällä. ” (Kol. 3:2)

Tästä samasta asiasta kirjoittaa filosofi Dallas Willard (1935-2013) kirjassaan ”Life Without Lack”, ”Elämä ilman puutetta”. Hän kiteyttää Paavalin neuvon hieman toisin sanoin. Siteeraan sen tähän, koska joskus asian kuuleminen toisella tavalla avaa sen ymmärrettävämmin.

”What we place our minds on brings that reality into our lives. If we place our minds on God, the reality of God comes into our lives.” (Dallas Willard)

”Se, mihin suuntaamme mielemme, tuo sen todellisuuden elämäämme. Jos kiinnitämme mielemme Jumalaan, Jumalan todellisuus tulee elämäämme.” (Dallas Willard)

Erilainen arki

Kumpikaan herroista – ei Paavali eikä Willard – tarkoittaneet, että meidän pitäisi kieltäytyä arkisesta elämästä. Päinvastoin! He näkivät arkisen elämän täyden merkityksen ja varmasti korjaisivat suuntaa, jos kehotuksen täyttämiseksi vetäytyisimme luostariin tai kieltäytyisimme elämästä.

Ratkaisu ei ole myöskään ’pää pilvissä’ kulkeminen. Sitä Paavalin aikaan Kolossan seurakunnan parissa oli aivan tarpeeksi. Seurakuntalaisille oli varsin tuttua, että heidän keskuudessaan palvottiin enkeleitä ja etsittiin syvää tarkoitusta maailman ’alkeisvoimista’ (Kol. 2:20). Se johti monen kohdalla juurikin arjen kieltämiseen tai vähättelyyn.

Mistä sitten on kyse? Mielen kiinnittäminen tarkoittaa yksinkertaisesti merkitysten, asioiden ja kahden valtakunnan oikeaan keskinäiseen järjestykseen laittamista. Löytyykö elämän merkitys arjen asioista vai palveleeko arki korkeampaa merkitystä? Vienkö asiat Jumalan eteen ’merkityksinä’ vai tuonko ’merkityksen’ Jumalan luota asioihin? Kun katseeni on kiinnitetty taivaalliseen, katson arkea sen läpi taivaallisin lasein. Siinä arkeni saa merkityksen taivaallisesta – eikä päinvastoin taivaallinen palvele arkeani.

Tämä on varsin pieni tietoinen muutos elämässäni, mutta merkityksen näkökulmasta se on mullistava. Pieni tietoinen valinta siellä täällä arjen kiemuroissa pysähtyä pohtimaan elämää ja kysellä Herran tahtoa voi muuttaa paljon.

Ja kyse ei ole vain isoista asioista tai päätöksistä. Taivasten valtakunta murtautuu näin esiin yhtä hyvin arjen pienissä asioissa kuin elämän suurissa käännekohdissakin. Mietipä kumpia niitä on arjessasi enemmän? Jos siis tahdot Jumalan valtakunnan murtautuvan esiin elämässäsi, tapahtuuko se lukuisten arkisten asioiden kautta vai parin hassun ’suuren’ käännepisteen kautta.

Miksi antaisin vain elämän suuret kysymykset Jumalan käsiin? Eikö arjesta tule huomattavasti taivaallisempi, jos annankin kaikki pienet asiat Herra käsiin ennen kuin ryntään itse niiden perään? Miksi tuntisin Jumalan johdatuksen vain harvassa elämän isossa taitekohdassa, kun voin yhtä hyvin tuntea hänet tämän päiväisen arjen pienissäkin yksityiskohdissa.

Päätös on lopulta minun. Minne mieleni kiinnitän?