Tarina kertoo puutarhurista, joka oli muuttanut umpeen kasvaneen tontin kauniiksi puutarhaksi. Hän näytti ystävälleen, mitä hän oli saanut aikaan. He kiersivät tonttia ja lähes jokaisen istutuksen kohdalla puutarhuri osoitti kukkaloistoa ja sanoi: ”Katso, mitä minä tein täällä.”

Puutarhan kauneutta tässäkin (Kuva Demiahl Pixabaystä)

Aikansa kuljettuaan puutarhassa hänen ystävänsä korjasi hänen sanomistaan: ”Tarkoitat toki sanoa, että ’Katso, mitä Jumala ja minä teimme täällä’. ” Puutarhuri vastasi leppoisasti hymyillen: ”Taidat olla oikeassa. Mutta sinun olisi pitänyt nähdä, missä kunnossa tämä tontti oli, kun Hän hoiti sitä yksin.”

Naureskelemme puutarhurin vastaukselle, mutta jos sitä miettii vähän tarkemmin, se kertoo ihmeellisen hengellisen totuuden: me olemme Jumalan työtovereita. Tämä pätee kaikilla elämänalueilla.

Kyse ei ole siitä, etteikö Jumala kykene tekemään kaikkea ilman ihmistä ’työtoverina’, mutta jostain syystä hän jo luomistyössä asettamansa järjestyksen perusteella on valinnut ottaa ihmisen – omana kuvanaan – mukaan hänen suuriin tekoihinsa. Se on hänen suvereeni valintansa toimia niin.

Yhdessä kanssasi

Tarinan puutarhuri saattoi olla aiheesta onnellinen siitä, miten puutarha kukoisti hänen käsissään. Puutarhuri tiesi varsin hyvin, että kukoistus ei olisi mahdollista ellei Jumala anna kasvua, suotuisia olosuhteita ja johtanut jopa puutarhurin kättä työssä. Puutarhurin osallisuus työhön ei vähentänyt Jumalan kunniaa kukoistuksesta, vaan päinvastoin antoi Herralle vieläkin suuremman ilon puutarhasta. Samoin puutarhuri sai viljellä onnistumisensa innoittamana kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tällä tavoin Herra sai puutarhasta kaksinkertaisen sadon: kauniin puutarhan ja puutarhurin kiitollisuuden.

Toki voi olla niin, ettei tontti oli puutarhurin mielestä aiemmin luonnontilaisena kaikkea muuta kuin kaunis. Kyse on kuitenkin vain siitä, että kauneus on katsojan silmissä. Ehkä luonnontilainen tontti oli sekin omalla tavallaan kaunis, vaikka puutarhurin rajoittunut näkemys kauneudesta ei sitä tavoittanutkaan.

Mutta siinä hetkessä, kun Jumala otti puutarhurin mukaan tontin hoitotyöhön, puutarhurista tuli osallinen toisenlaisen kauneuden luomisesta. Ja Jumala teki kaiken yhdessä puutarhurin kanssa, koska hän tahtoi tämänkin näkevän tontin kauneuden. Tällä tavoin Herra jakoi elämän kauneuden tavalla, että ihminen tuli siitä myös tietoiseksi ja kykeneväksi nauttimaan.

Sama jouluevankeliumissa

Sama periaate toistuu jouluevankeliumissa. Kaikkivaltias Jumala olisi ollut voimallinen tekemään kaiken toisin – itse ja omalla tavallaan. Kysymys kuuluu, jos hän olisi tehnyt kaiken yksin ja omalla tavallaan, olisiko ihmiskunta koskaan ymmärtänyt Jumalan Pojan syntymän, elämän ja sovituskuoleman merkitystä?

Jumala luotti oman Poikansa ihmisten käsiin ja teki yhteistyötä heidän kanssaan, jotta ihmiset saavat nauttia ainutlaatuisen pelastuskertomuksen kauneudesta ja ennen kaikkea hedelmästä: ikuisesta elämästä Kristuksessa.

Hän valitsi ennalta pienenpienen Betlehemin maailmankaikkeuden keskipisteeksi ja ilmoitti siitä profeettansa kautta:

”Mutta sinä, Betlehem Efrata, joka olet vähäinen Juudan sukujen joukossa, sinusta tulee minulle hän, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudessa, iankaikkisissa ajoissa.” (Miika 5:1)

Jumala kertoi tämän, että me ihmiset ymmärtäisimme tuona päivänä, mitä tapahtuu ja miten kaunis hetki on käsillä. Että tämä teksti toteutui, tarvittiin monta erikoista käännettä. Jos mietit pelkästään niitä käänteitä, jotka Herra toteutti Marian ja Joosefin elämässä. Ja kuinka hän kädestä pitäen johdatti heidät oikeaan paikkaan. Olisivatko he päätyneet koskaan Betlehemiin, ellei Herra olisi taivuttanut aikansa mahtavinta keisaria toteuttamaan verollepanoa? Mietipä seuraavaa jouluevankeliumin alkua ja sitä, kuinka monen ihmisen kautta Jumala on ’somistanut’ historian puutarhaa soveliaaksi Poikansa syntyä.

”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.” (Luuk. 2:1-7)

Kun kertomukseen lisätään kaikki ne henkilöt ja käänteet, jotka jäävät sanojen väliin, huomaamme, miten Jumala tosiasiallisesti hallitsee siellä, missä ihmiset luulevat tekevänsä itse.

Näetkö Jumalan huolenpidon ja hänen ilmiömäisen kykynsä rakentaa elämää yhdessä meidän ihmisten kanssa ilman, että hänen kaikkivaltiutensa arvo vähenee piirtoakaan – päinvastoin! Kumpi on vaikeampaa: purkaa Rubikin kuutio paloiksi ja rakentaa se siten valmiiksi vai ratkaista kuution arvoitus pelaten annetuilla säännöillä?

Sama näkyy monesti Jumalan työssä; hän valitsee toimia ’tavallisten’ ihmisten kautta heidän rajoituksillaan. Hän tekee suuria tekoja kauttamme, näyttääkseen todellisen suuruutensa. Tässä perspektiiviä joulukertomuksen pohtimiseksi.